Synttärit Pielisen rannalla ja kiva kesäpäivä Kolin upeissa maisemissa

Jo viime kesäksi suunniteltu perheemme yhteinen päiväretki Pohjois-Karjalan Lieksaan, Kolin kansallispuistoon toteutui vihdoin eilen. Lähdimme ajelemaan Varkaudesta aamulla 7 hengen seurueellamme, johon kuului lisäkseni äiti, pikkusisko ja toinen pikkuveljistä perheineen. Meillä oli tarkoitus juhlia samalla veljenpoikien 10- ja 6-vuotissynttäreitä.

Ensimmäinen etappi matkan varrella oli nostalginen Karvion kanava, joka on tullut minulle tutuksi lapsuudessani useaan otteeseen. Kuitenkaan legendaarinen Uittotupa ei ollut auki, joten joimme pikaisesti kahvit Karvion Nesteellä.

PIELINEN

Matka jatkui tästä Kolin sataman ohi Pielisen rannoille, jonne pysähdyimme pitämään piknikiä. Meidän oli ensin tarkoitus pysähtyä itse satamassa, mutta koska se oli aivan täynnä, ajelimme hieman rauhallisemmille rannoille. Jokaisessa poukamassa oli porukkaa nauttimassa kauniista kesäpäivästä, mutta päätimme silti jäädä ja siirtyä hieman syrjempään uimarannasta.

Koska metsäpalovaroitusta ei ollut, sytytimme kertakäyttögrillin aivan järven rantaan ison kallion suojaan, josta tuli ei vahingossakaan pääsisi leviämään. Grillasimme makkarat ja sammutimme grillin lopuksi vedellä. Kertakäyttögrilli onnistui grillaamaan hyvin isommankin satsin makkaroita.

Jälkiruuaksi veljen vaimo oli leiponut todella herkullisen täytekakun. Kakkukahvien lomassa oli myös lahjojen jako, ja pojat olivat ikionnellisia paljon toivotuista Pokemon-hahmoista ja Nintendo-kaupan lahjakorteista.

KOLI

Kun olimme istuskelleet rannalla aikamme, keräsimme roskat ja lähdimme jatkamaan matkaa kohti Kolin luontoreittejä. Pysähdyimme nopeasti Kolin satamassa, jonka jälkeen ajoimme alaparkkipaikalle. Parkkipaikat olivat aivan täynnä, mutta onnistuimme löytämään vielä yhden vapaan paikan. Veli perheineen ajoi ylös hotellille asti, mutta me menimme siskon kanssa maisemahissillä ylös.

Hissi on ilmainen ja kulkee ylösalas jatkuvalla syötöllä. Se on hyvä vaihtoehto ellei halua kiivetä portaita helteessä. Itse olen kiivennyt viime viikkoina töiden takia satoja porrasaskelmia päivittäin, joten jätin kapuamisen muille.

Pian olimmekin jo Sokos Hotelin ja Kolin luontokeskuksen pihalla, josta lähdimme kiipeämään ylemmäs kohti Ukko-Kolia. Olin käynyt siellä yhden ainoan kerran kun olin 10-vuotias, joten en muistanut paikasta juuri mitään. Luontoreittien pääkohteille, eli juurikin Ukko-Kolille sekä reitin varrella oleville Paha-Kolille ja Akka-Kolille päästäkseen joutuu kiipeämään lisää portaita, joten ihan kaikkein huonojalkaisimmille reitti ei ole tarkoitettu. Myös osa poluista on juurien ja kivikkojen muovaamia.

Ukko-Kolin näköalapaikka oli aivan täynnä turisteja, ja siellä joutui odottamaan vuoroaan, että pääsee ottamaan klassisen kuvan paljaalla kallion laella. Vaikka arvelinkin, että Koli on näin koronakesän aikaan erityisen suosittu kohde, en jotenkin osannut odottaa, että Suomessa missään luontokohteessa tulee noin paljon ihmisiä vastaan. Tunnelma oli kuin Keski-Amerikan muinaisilla pyramideilla konsanaan. Ihmisiä lappoi portaita ja polkuja joka suuntaan, eikä luonnonrauhasta ollut paikoin tietoakaan.

Itselleni luonto on hiljaisuuden tyyssija, joten kovin rentouttavaa Kolilla ei siinä mielessä ollut. Ihmehän se ei ole, että siellä oli monia muitakin paikalla, sillä onhan maisemat kerrassaan upeat ja mykistävät! Myös sään puolesta päivä oli oikein otollinen luonnossa kuljeskeluun.

Ukko-Kolilta jatkoimme matkaa Paha-Kolille, jonka näköalapaikka avautuu niin ikää Pielisen ylle. Loputtoman vesistön ja metsämaiseman seassa näkyi Suomen luonnolle mielenkiintoisia kumpareita. Kolin seutu vetää mielestäni helposti vertoja Lapin maisemille, ja tunsinkin siellä syvempää rakkautta luontoa kohtaan, kuin Lapin talvisessa erämaassa.

Ukko-Kolin jälkeen trafiikki poluilla hiljeni hieman, ja paikoin pääsi nauttimaan kallioisista metsistä aivan kuin siellä ei ketään muita olisi ollutkaan. Pysähdyimme matkalla syömään mustikoita, joita sammalmättäät notkuivat.

Ihailin myös kallioon piirtyneitä mannerjään uurtamia viiruja. Tuntui uskomattomalta ajatella, että koko Koli on joskus ollut jään peitossa. Kuinka paksu jääkerros onkaan ollut, kun Ukko-Kolin nykyinen huippu on 347 metrin korkeudessa! Jääkauden aikaan huiput ovat olleet vielä korkeammat, sillä jää on kulkiessaan muovannut maiseman nykyisenlaisekseen. Kalliossa näkyy selkeästi jään muokkaamat laet ja niiden viistot muodot.

Olimme jo suuntaamassa takaisin lähtöpisteeseen, kun päätimmekin vielä lähteä Akka-Kolille. Se oli hyvä päätös, sillä sieltä maisemat avautuvat Pielisen sijaan Pohjois-Karjalan loputtomien metsämaiden ylle. En tiedä kumpi maisemista olikaan kauniimpi, ja liekö niitä tarvitsee edes arvottaa paremmuusjärjestykseen.

Akka-Kolin vieressä on myös suuri puinen risti luontokirkon merkkinä. Ihmisiä kiipeili siellä täällä, mutta yhtä ruuhkainen se ei ollut kuin Ukko-Kolin puoli.

Polkujen risteyskohdissa on paikka paikoin opasteita, ja kolme edellä mainittua päänähtävyyttä on muutaman sadan metrin päässä toisistaan. Reitti sopiikin hyvin myös lapsille. Kuten sanottu, maasto on pääosin suht helppokulkuista, mutta välillä vastaan tulee esimerkiksi juurakkoa.

Kolmen Kolin kierto on rengasreitti, joten se päättyy takaisin luontokeskuksen ja hotellin pihapiiriin. Kävimmekin retken jälkeen vielä luontokeskuksessa tekemässä ostoksia ja pysähdyimme terassille kahville ja syömään paikallisen pientuottajan jäätelöä ja sorbettia. Voin ehdottomasti suositella, maut olivat todella herkulliset!

Vaikka Koli olikin turistinen, tuli siellä myös hyvä mieli siitä, että meillä Suomessa on niin kaunis luonto. Monesti Suomea pitää vain tasaisena ja tylsähkönäkin, mutta Koli osoittaa sen, ettei korkeuserot täälläkään jää yhtään monen ulkomaan kohteen taakse. Kansallispuiston alueella silmä lepää myös luonnonkauniissa aarniometsässä, joka on saanut muovautua luonnolliseen tilaan. Rakastan tällaisia aitoja metsikköjä.

Luultavasti tulen käymään Kolilla kolmannenkin kerran, sillä paljon jäi vielä näkemättä ja kokematta. Ehkä olisi hyvä yöpyä alueella, jotta aikaa luontopolkujen kuljeskeluun olisi riittävästi. Olisi myös ihana istua kallion huipulla ja katsoa auringonlaskua tai -nousua.

Lopuksi vielä tietoisku Kolin historiasta: