Suomen suurin matkablogiyhteisö

Ei voi olla totta! – Kun matkoilla tulee pari muuttujaa vastaan..

Vaikken olekaan vuosissa laskettuna mikään experttimatkustelija, niin olen ehtinyt silti reissaamaan muutaman viime vuoden aikana jonkin verran. Matkoilla on tullut vastaan myös vastoinkäymisiä ja muita sattumuksia, mitä ei olisi ehkä osannut odottaa. Kaikesta kuitenkin selviää tavalla tai toisella ja vaikeudet opettavat aina jotain uutta, mistä voi oppia vastaisuuden varalle.

Viking Mariellan kostea reissu

Ensimmäisenä mieleen tuli lokakuinen Ruotsin reissu vuonna 2015. Olimme käyneet Korean suurlähetystössä ja paluumatka Viking Mariellalla oli alkanut. Oli ihan normaali lauantai-ilta, kun yhtäkkiä aloimme kuulla hätääntyneitä huudahduksia, kuten: ”Pitäiskö meidän mennä kannelle?” ja ”Uppoaako tää laiva?!” Vastaan tuli myös muutama ihminen pelastusliivit päällä. Katsoimme matkaseuralaisen kanssa toisiamme ja olimme vaan, että mitä täällä tapahtuu..

Samalla hetkellä astuessamme laivan infoaulaan kutoskannella, näimme, kuinka kattopaneelien välistä tulvi vettä ja lattia lainehti valtoimenaan. Jäimme katsomaan, kun perämiehet yrittivät repiä kattopaneeleita auki ja paikallistaa vuotoa. Ravintoloiden henkilökunta toi paikalle roska-astioita, mutta eiväthän ne mitään auttaneet veden keräämisessä. Lattioille tuotiin myös pyyhkeitä ja mitä vain kankaita oli tarjolla.

Jonkun ajan päästä tuli kuulutus, että laivalla on iso vesivahinko ja kannet neljä ja viisi on veden vallassa. Meidän hytit oli juurikin neloskannella, joten minulla heräsi huoli, onko läppäri kastunut (prioriteetit kunnossa). Onneksi juuri meidän hyttikäytävä oli säilynyt kuivana, eikä hyteissä ollut mitään poikkeavaa.

Myöhemmin selvisi, että laivan sprinklerijärjestelmä oli mennyt jostain syystä päälle ja kastellut osan hyteistä käyttökelvottomaksi. Yötä myöten henkilökunta yritti imuroida vesi-imurilla vettä hyttikäytävien kokolattiamatoilta, mutta aika laihalta tulos näytti. Osa matkustajista joutui menemään konferenssisaliin hätämajoitukseen, osa vietti yönsä märässä hytissä.

Hirveä revohka Panamassa

Tämä oli yksi kauhuskenaarioistani, kun lähdin reppureissaamaan ensimmäistä kertaa. Luteet, nuo vastenmieliset otukset, joiden olemassaoloa maapallolla kukaan ei kaipaa. Lude-pelossa ostin ennen reissua vainoharhaisuuksissani permetriiniä, jolla käsittelin niin matkarepun kuin kaikki vaatteetkin. Ajattelin, että jos luteita ilmestyy, niin ne eivät ainakaan tulisi reppuuni.

Olin päässyt toiseksi viimeiseen kohteeseen eli Panama Cityyn. Reissua oli pari viikkoa enää jäljellä, ja siihen asti olin saanut vain yhden polttiaisen piston Guatemalan viidakossa. Jo Meksikossa ollessa minulla oli olo, että Panamaan meno ei ole hyvä idea. Mietin, että jätän lennon käyttämättä ja jään Meksikoon. Lähdin kuitenkin, ja jo heti lentokentällä halusin vain pois koko maasta. Joku siellä tökki, eikä fiilis muuttunut, kun saavuin päällisin puolin siistiin hostelliin, joka sijaitsi ihan Panaman keskustassa pilvenpiirtäjien varjossa.

Ensimmäisen yön jälkeen huomasin käsivarsissani muutaman punaisen näpyn, mutta en ajatellut asiaa sen kummemmin. Kun näppyjä ilmestyi lisää toisen yön jälkeen, aloin epäilemään luteita. Katsoin tyynyn sisään ja näin kuin näinkin merkkejä luteen paskasta. Ensimmäinen ajatus oli, että häivyn sieltä, poltan kaiken irtaimen ja hyppään permetriinialtaaseen uimaan. Hostellin omistaja ei tehnyt asialle mitään ja kadotti yhtäkkiä myös englannin taitonsa.

Ei auttanut muu kuin lähteä etsimään tuholaismyrkkyä ja höyrypuhdistinta. En voinut lähteä suin päin mihinkään toiseen hostelliin, etten vahingossakaan kantaisi luteita mukanani. Onneksi olin jostain syystä pitänyt reppua koko ajan suljettuna ja sadesuojaan käärittynä, enkä ollut muutenkaan levitellyt tavaroitani ympäriinsä. Päädyin silti kantamaan kaikki tavarat kylpyhuoneeseen, missä purin kantamukset, heitin vähäpätöiset tavarat roskiin, pyyhin kovapintaiset esineet, ja sulloin kaikki tekstiilit tyhjiöpusseihin ja vein ne pesulaan, missä pyysin pesemään ne mahdollisimman kuumassa. Pussit heitin roskiin.

Lisäksi käsittelin kuumalla höyryllä kaiken mahdollisen. Olin googlannut infoa, että kotikäyttöön tarkoitettu permetriini ei välttämättä tehoa, ja että höyry pitää kohdistaa vähintään 10 sekunniksi, jotta mahdolliset luteiden esiasteet kuolevat. Aikaa kului useita tunteja käsitellessäni järjestelmällisesti tavaroita. Alkushokin jälkeen olin yllättävän rauhallinen ja koetin vain toimia rationaalisesti. Kun olin saanut kaiken höyrytettyä, sumutin jokaiseen saumaan ja koloon vielä permetriinipitoista myrkkyä, jonka onnistuin viimein metsästämään jostain apteekin tapaisesta panamalaisesta kaupasta. Oli työn ja tuskan takana, että ylipäänsä sain espanjaksi hoidettua homman. Myöhemmin hain vaatteet pesulasta ja pakkasin ne paikan päällä uusiin tyhjiöpusseihin, koska en luottanut pesun olleen tarpeeksi kuuma. Olin myös ostanut uusia vaatteita tilalle. Suihkutin lisäksi sängyn täyteen permetriiniä ja heitin tyynyn pois.

Aamulla oli vielä jokunen uusi näppy. Höyrytin reppua vielä lisää ja suihkutin uudelleen permetriiniä. Tämän jälkeen suuntasin viimein toiseen hostelliin. Otin höyrypesurin mukaan ja kuumensin kaikki tavarat vielä kolmannen kerran ennen kuin uskoin, ettei mitään ole mukana. Näppyjen ilmestyminen myös loppui heti kun vaihdoin paikkaa. Vihasin Panamaa sydämeni pohjasta, eikä tunne ole vielä vuoden jälkeenkään laantunut.

Olin yhteydessä suomalaiseen tuholaistorjujaan, ja hän sanoi, että Suomessa kamat kannattaa saunottaa vähintään 60-asteisessa saunassa kaksi tuntia. Kotiin päästyä tungin repun suureen tyhjiöpussiin ja vein kaikki tavarat 90-asteisen saunan ylälauteille kolmeksi tunniksi. Saunotin myös läppärin ja kaiken mahdollisen. Ihme kun mikään ei hajonnut 😀 Tämän jälkeen vein kaikki tekstiilit 75-asteiseen pesukoneeseen, pesin repun käsin ja suihkutin sen läpimäräksi permetriinillä. Sen jälkeen vein sen parvekkeelle ja jätin sen sinne moneksi kuukaudeksi. Vakuutusyhtiöstä sain höyrypuhdistimen ja tuholaismyrkyn hinnan takaisin.

Thank god luteet eivät lähteneet mukaani enkä ole sen koommin joutunut niiden kanssa tekemisiin (*koputtaa puuta*). Nykyään tarkastan aina kaikki sängyt ja tyynyt taskulampun kanssa, ennen kuin asetun taloksi mihinkään. Jos luteisiin törmää, niin missään nimessä niiden kanssa ei kannata hätiköidä, vaan pitää tehdä kaikkensa, jotta ne eivät leviä muualle! Koskaan ei myöskään kannata levitellä reppua ja matkalaukkua avoimena varsinkaan sängylle. Luteita ei löydy pelkästään halvoista ja likaisista hostelleista, vaan myös tasokkaista hotelleista ja nykyään myös helsinkiläisistä asunnoista, kuten esimerkiksi Sonja Aiellon tapauksessa.

Homekämpässä Espanjassa

Espanjaan muuttaessani en ollut lainkaan tietoinen paikallisen rakennuskannan kunnosta. Muutin sinne kevättalvella, jolloin ilma oli kylmä ja kostea. Aika pian huomasin, että kylpyhuoneen katto ja seinät hilseilee ja huoneeni seinissä oli homejälkiä. Juttelin työkavereiden kanssa, ja muutamalla oli sama ongelma. Toinen joutui muuttamaan pois ja toisen kämppä vaan maalattiin.

Valitin omalle vuokranantajalle useaan otteeseen aiheesta, mutta hän kiisti kaiken ja väitti mustien jälkien olevan milloin pölyä, milloin öljyä (?), milloin mitäkin, mutta ei missään nimessä hometta. Lueskelin netistä infoa ja selvisi, että espanjalaisilla on tapana vain pyyhkiä home seinästä lejialla eli paikallisella kloriitilla ja maalata seinä uudelleen. Kävin ostamassa siivousainetta ja jynssäsin koko huoneen lattiasta kattoon kloorilla.

Home kuitenkin ilmestyi aina vaan uudelleen, ja välillä sitä joku vuokraustoimistostakin kävi pyyhkimässä pois. Homeen takia sairastuin keuhkoputkentulehdukseen ja jouduin jäämään sairauslomalle töistä. Meinasin lopettaa koko vaihtojakson kesken, mutta päätin sitten kuitenkin jäädä. Koetin olla mahdollisimman paljon ulkona, koska kuulemma suolaisen meri-ilman hengittäminen tekisi hyvää keuhkoille.

Kun palasin Suomeen, jouduin pesemään kaikki vaatteet moneen kertaan ennen kuin märkä haju lähti pois niistä. Espanjassa oli nimittäin mahdotonta pestä vaatteita ja saada ne kuivumaan tarpeeksi nopeasti. Koska ilma oli niin kosteaa, meni vaatteiden kuivumisessa aina monta päivää.

Ryöstöyritys Costa Ricassa

Olin kävelemässä viime keväänä San Josén ruuhkaisilla kaduilla, ja kaikista varoitteluista huolimatta kannoin kangaskassia selässäni. Yhtäkkiä tunsin, kun joku tarttui laukkuun ja kuulin omituisen äänen. Käännyin ympäri ja takanani seisoi joku rändom tyyppi toisaalle muina miehinä katsellen. En tajunnut siinä hetkessä, mitä tapahtui, mutta vaistonvaraisesti otin kassin selästäni.

Kuljeskelin päämäärättä, kunnes päädyin johonkin kuppilaan katsomaan Barcelonan matsia. Vasta siinä vaiheessa huomasin, että kangaskassin kylki oli viilletty auki. Oli onni onnettomuudessa, etten tajunnut siellä kadulla, että takana ollut mies oli yrittänyt ryöstää laukusta jotain, koska jos olisin alkanut tehdä vastarintaa tai nostanut mekkalan, mies olisi voinut ihan hyvin puukottaa minua. Onneksi hän ei myöskään viiltänyt selkääni samalla kun viilsi laukun auki.

Kanniskelin laukkua ehkä siksikin niin huolettomasti selkäpuolella, että tiesin siellä olevan vain aurinkorasvaa ja vesipullon. Rahat ja puhelin oli taskussa etupuolella. Mutta tuo opetti taas sen, että ei sitä laukkua tai reppua oikeasti kannata kantaa selässä. Hostellille palattuani kerroin tapahtumasta ohimennen kiinalaiselle huonekaverille, ja hän oli ihan kauhuissaan. Jostain syystä en itse hätkähtänyt yhtään tapahtuneesta, eikä se aiheuttanut minussa juuri mitään tuntemuksia. Ärsytti vain, kun hieno kassi oli pilalla. Vasta jälkeenpäin olen ajatellut, mitä siinä olisi voinut käydä.

Ajoin bussilla väärään maahan

Tämä tapahtui viime syksynä, kun olin reppureissaamassa maata pitkin Euroopan halki. Olin saapunut Flixbusilla Puolan Krakovasta Slovakian Košiceen. Kaupunki oli mitä miellyttävin, mutta minulla ei valitettavasti ollut siellä aikaa kuin vajaa kaksi päivää, koska olin vain kauttakulkumatkalla Unkariin. Tai niin ainakin luulin.

Bussin piti lähteä Košicesta 15:30 ja suunnistin asemalle hyvissä ajoin. Vähän kolmen jälkeen Flixbus kurvasikin paikalle ja menin laiturille odottelemaan, että ruuma aukeaa. Asemalla ei ollut mitään kylttejä tai aikatauluja, eikä muita busseja näkynyt, joten tottakai oletin meneväni oikeaan bussiin. Näytin lipun kuljettajalle, eikä hän skannanut sitä, mutta ohjasi minut vain bussiin.

Bussi lähti liikkeelle puolen maissa, enkä silloinkaan nähnyt muita busseja asemalla. Vähän ajan päästä aloin katsomaan, että miksi ajamme Popradin suuntaan, josta olimme eilen tulleet. Google Maps myös osoitti bussin suuntaavan kohti Puolaa eikä Unkaria. Kävin kysymässä kuskilta, mihin bussi menee. Hän ei puhunut lainkaan englantia, toisteli vain ”Krakow”. Olin siis väärässä bussissa, eikä muita menisi enää sinä päivänä Unkariin. Olin varannut tarkoituksella päivän viimeisen vuoron, jotta ehdin olla Košicessa pidempään.

Mietin pitkään, jäänkö Popradissa tai Tatravuorilla pois ja jatkan seuraavana iltapäivänä uudella yrityksellä Unkaria kohti, mutta koska liittymäni ei jostain syystä toiminut ollenkaan Slovakiassa, en voinut katsoa netistä majoitusta. Kuin taikaiskusta, myöskään Flixbusin wifi ei toiminut koko matkan aikana, ja kun kävin kysymässä kuskilta asiasta, hän vain kohautteli hartioitaan. En viitsinyt ottaa riskiä ja jäädä Slovakian vuorille hortoilemaan illan pimentyessä, sillä eihän ollut varmaa, oliko mistään enää saatavilla majoitusta noin äkkihätään.

Jatkoin siis bussin kyydissä istumista ja aloin odottaa kiivaasti, että pääsisimme Puolan rajan yli ja liittymäni alkaisi taas toimia. Voin kertoa, että odottaminen ei ole koskaan tuntunut yhtä pitkältä. Koko Puola on täynnä valtavia tietyömaita, joten maantiet olivat aivan tukossa ruuhkajonoista myös Slovakian puolella. Bussi mateli 10 km/h eikä navigointipiste kartalla tuntunut etenevän ollenkaan. Ikuisuudelta tuntuneen hidastelun jälkeen olimme vihdoin Puolassa, joten pääsin netin äärelle etsimään ratkaisua tilanteeseeni.

Mietin ensin, että yövyn Krakovassa ja jatkan aamulla matkaa, mutta edestakaisin reissaaminen alkoi ärsyttää sen verran, että päätinkin ostaa lipun yöbussiin. Joutuisin odottamaan Krakovan asemalla klo 0:10 asti, josta bussi lähtisi Katowiceen, missä olisi tunnin odotus yhden ja kahden välillä yöllä. Bussi saapuisi aamukymmeneltä Budapestiin. Ajatus odottelusta ei ollut kovin houkutteleva, mutta maksoin silti 41 € lipusta.

Kun olin istuskelemassa aseman penkeillä, näin klo 23:49 toisen Flixbusin, jossa luki määränpäänä niin ikään Budapest. Menin äkkiä Omion sovellukseen ja katsoin bussin tietoja: se olisi suora yhteys Unkariin ja saapuisi perille jo seitsemän jälkeen aamulla. Ja mikä parasta, bussissa näytti olevan tilaa. Ostin uuden lipun ja maksoin siitäkin 40 €, koska sovellus ei suostunut vaihtamaan lippua. Toinen jalka bussissa odotin, että saan mobiililipun, ja samaan aikaan toivoin, ettei bussin ovet sulkeudu. Bussi lähtisi 23:50, joten minulla oli minuutti aikaa. Sain lipun ja kuski skannasi sen samoin tein. Pääsin yksin alakerran neljän hengen pöytäryhmään, mikä oli luksusta siinä tilanteessa. Penkit kallistuivat hyvin, joten sain nukuttua pätkissä varmaan pari-kolme tuntia.

Jossain vaiheessa aamuyöstä oli pysähdys tuntemattomassa paikassa. Suuntasinkin huoltoasemalle ostamaan vettä, sillä en ollut saanut ostettua vesipulloa mistään Krakovan aseman automaatista. Ostin myös syömistä, koska minulla oli nälkä monen tunnin bussissa istumisen jälkeen. Onni onnettomuudessa kaikki kääntyi lopulta hyvin ja pääsin perille aamuvarhain. Olin ilmoittanut edellisenä iltana budapestiläiselle hostellille, että tulenkin vasta aamulla. He pitivät varauksen voimassa, ja pääsin poikkeuksellisesti jo aamulla kirjautumaan sisään ja ottamaan pienet unet ennen kuin suuntasin uuteen päivään.

By the way, tein Flixbusille reklamaation siitä, että kuski ei kertonut minun menevän väärään bussiin ja siitä, ettei sovellus antanut minun vaihtaa lippua, vaikka sen olisi lippusääntöjen mukaan pitänyt olla mahdollista. Asiakaspalvelu oli todella töykeää, enkä saanut mitään apua tapahtuneeseen. Tämän johdosta en aio enää koskaan käyttää Flixbusia, vaan maksan ennemmin muutaman euron lisää käyttääkseni jotain toista bussiyhtiötä.

Jotain pienempiäkin välikohtauksia on sattunut, kuten esimerkiksi sairaalaan päätyminen Belizessä, tiesulkuun joutuminen Meksikon vuoristossa tai bussiasemalle jumittuminen trooppisen myrskyn silmässä Karibian rannikolla. Mutta ne on jo eri tarinoita.

Jännä muuten, että sekä Belize että Slovakia ovat olleet ainoita paikkoja reppureissuillani, missä liittymä on lakannut toimimasta rajan ylityksen jälkeen. Kentät vain katosivat. Juuri noissa kahdessa maassa, missä olisin kaikkein eniten kaivannut toimivaa liittymää. Oikein kohtalon ivaa. Mutta onneksi kaikesta on tullut kuitenkin selvittyä!

Facen matkailuryhmässä oli myös sopivasti aiheeseen liittyvää keskustelua, kun Viimeisen kuulutuksen Janzu jakoi oman kokemuksensa Myanmarin paskareissusta. Käykäähän lukemassa, mitä siellä kävi.

Onko sinulle sattunut vastaavia kommelluksia tai kenties jotain muuta? Jätä kommenttia alas 🙂

Previous Post Next Post

You Might Also Like

24 Comments

  • Reply Piyya / Levoton Sielu Maailmalla lauantai, 18 huhtikuun, 2020 at 13:11

    Reissuissa pääsee kyllä aina sattumaan ja tapahtumaan. Tosi kiva lukea näitä juttuja vaikeaa ne ei kyllä tapahtumahetkellä ole olleet sinulle kivoja. Noi luteet, ne on kyllä sellainen kauhistus, mutta varmasti ihan oikealla tavalla olet suhtautunut ja toiminut kunnsinne jäivät ja sainpahan tästä minäkin hyvän opetuksen miten toimia,
    Viimeksi pienen pienellä Tiloksen saarella otin väärän bussin, mikä oli kyllä aika käsittämätön moka muta pääsinpähän käymään luostarissa minne en olisi muuten lähtenyt käymään.

    • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning sunnuntai, 19 huhtikuun, 2020 at 11:46

      Munkin mielestä on kiva lukea välillä niitä negatiivisia reissukokemuksia, koska eihän matkat voi aina olla pelkkää ruusuilla tanssimista 🙂 Ne kokemukset opettaa paljon ja kasvattaa itseluottamusta ja kärsivällisyyttä, kun pitää selviytyä yksin kaikesta vieraassa maassa. Mä en myöskään jää vatvomaan tapahtumia, vaan hoidan asian ja meen eteenpäin. Siks niitä voikin sit myöhemmin muistella myös rennoin mielin!
      Ja hei, onni onnettomuudessa sullakin tuossa bussisekoilussa!

  • Reply Janzu / Viimeinen kuulutus lauantai, 18 huhtikuun, 2020 at 23:49

    Haha, mahtava kirjoitus ja kiitos linkistä. 😊 Selvisit lude sodan voittajana ja ihme homma, että läppäri selvisi saunasta! Ehkä Panamaa voi vielä joskus koittaa uudelleen, niin saa vähän paremman maun suuhun. Viikkarin vesivahinko on varmasti ollut ainakin hetken kuumottava tilanne. Eikun uusia kokemuksia keräämään. :))

    • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning sunnuntai, 19 huhtikuun, 2020 at 11:48

      Kiitti 🙂 No äläpä muuta, ihmettelin kyllä, että läppäri ja puhelin selvis tuosta kuumuudesta! Olin ihan varma että etenkään kone ei lähe enää käyntiin.
      Jos joskus tulee vielä suunnattua Panamaan, niin haluaisin johonkin muualle kuin Panama Cityyn. Mun oli alunperin tarkoitus tehä siellä retkiä luontoon, mutta esimerkiks monen sadan euron päiväretki viidakkoon piti jättää väliin, kun olin joutunu tuhlaamaan matkakassasta viissataa euroa aiemmin belizeläiseen sairaalaan. Mutta toisaalta, joku syy sit palata vielä ehkä joskus Panamaan!

  • Reply Päivi/ Kelvästä kartalle sunnuntai, 19 huhtikuun, 2020 at 15:02

    No johan oli mielenkiintoinen kirjoitus, onpas sinulle sattunut melkoisia kommelluksia!
    Nuo ludejutut kyllä on ällöttäviä, tämän lukemisen jälkeen kyllä tulee tarkemmin katsastettua peti ja huone ennen taloksi asettumista. Lutikat ovat sellaisia matkatovereita, ettei tee mieli tutustua, saati tuoda tuliaisiksi.
    Mielenkiintoista oli lukea myös Flixbus-kokemuksista, noin niinkuin varoituksena vastaisuuden varalle. Mekin on Flixillä menty juurikin Krakovasta, tosin vain Katowicen kautta Wroclawiin ja kaikkinensa se matka sujui hyvin ja hinta-laatusuhde oli hyvä. Onkin mietitty, että kunhan taas joskus pääsee reissuun, niin Flixiä hyödynnetään. Täytyy näköjään vaan olla itse tosi tarkkana kun ei kuskiin näemmä voi luottaa. Ne reitit on vielä vähän hämärästi merkitty, meidänkin piti hypätä bussiin, joka meni jonnekin Saksaan. Taisi siinä pienellä oli kirjoitettu myös välipysäkit, mutta tentattiin silti kuskilta, että meneehän tämä varmasti sinne minne luullaankin.

    • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning lauantai, 25 huhtikuun, 2020 at 09:39

      Kiitos kommentista 🙂 Mullakin meni kyllä ihan hyvin ne muut Flixbusin matkat, mutta jotenkin sen asiakaspalvelun tyylistä hoitaa reklamaatiot jäi sellainen olo, etten halua enää käyttää kyseistä yritystä. Onneks tuolla Keski-Euroopassa kulkee muitakin edullisia busseja, ja myös junalla matkustaminen on paljon halvempaa kuin Suomessa!

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin sunnuntai, 19 huhtikuun, 2020 at 22:28

    Tuollainen ryöstöyritys on itselleni sattunut Roomassa, että reppua/kassia yritetään viiltää auki. Mutta onneksi varas ei saanut saalista.

    Tuo ludekokemus on varmasti ollut karmea. Sängyt tulee kyllä reissussa aina tarkastettua ja matkan jälkeen kamat pääsevät saunaan. Onneksi vielä ei olla niihin törmätty, mutta joskus sekin on varmaan edessä.

    • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning lauantai, 25 huhtikuun, 2020 at 09:41

      Huh, onneks oli sinullakin onni matkassa! Ja nuo luteet taitaa olla niin yleisiä, että saa olla todella hyvä tuuri, ellei niihin koskaan törmää. Jos ei sitten matkusta pelkästään luksustason hotelleissa, missä niitä kyllä voi olla, mutta on todennäköisempää että niistä on hankkiuduttu ajoissa eroon.

  • Reply Paratiisireportteri maanantai, 20 huhtikuun, 2020 at 05:24

    Olipa hauska ja mielenkiintoinen kirjoitus! Hauskoja osioita kaikki, mutta luteiden vastainen taistelusi niin hyödyllinen reissareille, että sen voisi julkaista myöhemmin omanakin kirjtoituksenaan, jotta löytyy helpommin.

  • Reply Katja maanantai, 20 huhtikuun, 2020 at 18:00

    No huh, on siinä ollut sattumuksia!
    Vaan niinhän ne sanoo, että tekevälle (menevälle?) sattuu 😀
    Me ollaan mm. odoteltu Yellowstonessa pilkkopimeässä hinausautoa saapuvaksi, kun aviomies peruutti auton levikkeellä niin, että takapyörä jä ”tyhjän päälle” ja koko auto meinasi lähteä luisumaan vuorenrinnettä alas… ei voitu odotella auton sisällä, koska se tosiaan oli todella epävarmasti siinä, ovenkin joutui avata tosi varovasti ettei vaan heilauta liikaa ja se lähde rinnettä alas… niin ja mainitsinko jo, että siinä n. parin sadan metrin päässä oli harmaakarhu biisoninraadolla ruokailemassa? Siinä sitten mietittiin, että jos se päättäis tulla meitä morjenstaa niin mihn mentäis karkuun.

  • Reply Sini matkakuumeessa maanantai, 20 huhtikuun, 2020 at 18:06

    Kerran kaksi luteen puremaa niskaan saaneena tarkistan aina patjat ulkomailla. Nyt kun aloin miettiä, olen selvinnyt suuremmilta kommelluksista. Pahin oli ehkä muksun viiden päivän vatsatauti Koh Rong Samloemin saarella. Sitä seurasi venekyyti mantereelle kovassa merenkäynnissä kuunnellen, kun ympärillä oksennetaan. Sihanoukvillessä päästiin kansainväliselle klinikalle, joka varustetasoltaan näytti siltä kuin oltais menty ajassa parikymmentä vuotta taaksepäin. Sieltä saatiin lääkkeet ja loppu aika reissusta pystyi taas hymyilemään.

    • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning lauantai, 25 huhtikuun, 2020 at 09:46

      Hyvä että pääsit noin helpolla luteista! Ääärgh, monipäiväinen mahatauti kuulostaa tosi ikävältä kokemukselta, varsinkin kun ei voi ite helpottaa lapsen oloa mitenkään 🙁 Kiva että sentään loppulomasta jäi jotain nautittavaa!

  • Reply Merja / Merjan matkassa keskiviikko, 22 huhtikuun, 2020 at 16:49

    Huh, mitä kommelluksia! Luteet ovat kammottavia mutta onneksi en ole niihin vielä törmännyt. Aina hotelliin mennessä tarkistan sängyn ja revin lakanoita irti nähdäkseni mitä niiden alla piilee. Matkalaukkua en koskaan säilytä lattialla ja pidän sen kiinni. Kaikenlaisia kommelluksia on minullekin sattunut esimerkiksi Thaimaassa eksyimme väärälle retkelle 🙂

    • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning lauantai, 25 huhtikuun, 2020 at 09:49

      Hienoa että varaudut ennakkoon noiden luteiden varalle. Mä en tiedä, miks en just tuolla Panamassa tarkastanu sänkyä, vaikka sitä ennen muissa kohteissa olin kattonu patjan reunat sun muut. Tuliko sitä niin varmaks, ettei mitään löydy kun ei aiemminkaan löytynyt. Tosta kyllä jäi sellanen pelko, että viime syksynä vaihdoin hostellia ennen kun ehdin edes kamoja purkamaan, kun tuli niin vastenmieliset intuitiot siitä paikasta. Olisinpa vaan Panamassakin kuunnellut sisäistä varoitusääntä.

      Heh, oliko väärä retki edes kokemisen arvoinen? 😀

  • Reply Emilia/Merkintöjä maailmasta torstai, 23 huhtikuun, 2020 at 20:03

    Kivasti koottu postaus, vaikkakin sattumukset siinä hetkessä ovat olleet vähemmän kivoja. Ihailen sitä, miten jämptisti toimit noiden luteiden kanssa. Respect 🙏 Onneksi siitä oli hyötyä. Ja hui tuo ryöstö! Onneksi siinäkin onnellinen loppu. Mikä Panamassa muuten teki sen, ettet syttynyt?

    • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning lauantai, 25 huhtikuun, 2020 at 10:01

      Kiitos kommentista 🙂 Onneks ne luteet ei levinny muualle. Hirvittää aina kattoa miten dormeissa asukkaat levittelee kamojaan sängylle tai pitää reppua sängyn alla. Sillein ne just lähtee mukaan ja leviää. Mä en esim. koskaan säilytä reppua sängyn alla olevassa lokerossa, jos sellanen on tarjolla, vaan pidän sitä naulakossa tai jossain pöydällä tms.

      Vaikea eritellä, mikä siinä Panama Cityssä mätti. Mulla oli jo ennakkoon sellanen olo, ettei huvita lähteä, joten se saattoi vaikuttaa. Mutta muutamia viikon aikana tehtyjä huomioita, mitkä vahvisti sitä negatiivista kuvaa, oli ainakin tosi kallis hintataso (esim. taksi lentokentältä 30 dollaria), epäystävälliset myyjät joka paikassa, kukaan ei tervehtinyt, kiittänyt tai kattonut silmiin kaupan kassalla tai ravintolassa, miehet oli tosi aggressiivisia ja päälleäkäyviä, moni pysäytti auton tien laitaan ja huuteli ikkunasta jotain, kaupunki ei oo tarkoitettu jalankulkijoille, saasteinen ja likainen paikka, joka paikassa oli yksityisiä hotelleja, eikä keskustan tuntumassa päässy mistään esim. rantaan kävelee kun ne oli yksityisomistuksessa jne.

      Mun koko alkumatka oli ollu niin mukava ja tykästyin ihmisiin Meksikossa, Guatemalassa ja Belizessä, joten kaikki tuo karis pois kun saavuin Panamaan. Etenkin se paikallisten töykeys ja ankeus yllätti. Taas kerran näki, ettei se varallisuus takaa onnellista elämää. Panamassa on parempi elintaso kuin noissa edeltävissä maissa, mutta ihmiset vaikutti tosi ärtyneiltä ja kiireisiltä. Aivan ääripää siihen, mihin oon törmänny muualla Keski-Amerikassa.

      Menin sitten loppuviikoks toiseen hostelliin ja siellä se omistaja oli kyllä tosi mukava (aiemmassa ludehostellissa se omistaja ahdisteli naisia ja läpsi perseelle yms. inhottavaa). Toisessa hostellissa tutustuin myös yhteen sveitsiläiseen naiseen, jonka kanssa käytiin Panaman vanhassakaupungissa, mikä oli reissun ainoa kiva elämys 😀 Muuten se koko viikko meni ostarilla hengaillessa, kun siellä oli ihanan viileää. Panamassa oli +34 lämmintä ja ilmankosteus joku 80, että olo oli tosi tukala. Haluaisin kyllä joskus käydä siellä uudelleen, mutta suuntaisin heti kaupungista pois johonkin luonnon helmaan 🙂

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää lauantai, 25 huhtikuun, 2020 at 00:55

    Voi ei, on sinullekin ehtinyt sattua vaikka mitä. Nämä tällaiset tarinat on jotenkin hauskaa luettavaa, vaikka toisen hädälle ei tietenkään voi nauraa. Onneksi näistäkin tilanteista selvittiin. Nuo luteet on kyllä niin ällöttäviä! Me tarkistetaan aina hotellissa sängyt koska kerran oltiin sellaisessa pelossa, että hotellissa oli luteita. Meillähän ei Kaliforniassa saunaa tietenkään ole mutta onneksi on kuivuri. Sitä voi myös käyttää tähän tarkoitukseen ja uskon, että vaikka muutettaisiin täältä jonnekin, niin kuivuri tulee meillä aina olemaan. Se oli iso apu myös silloin kun lapsi toi koulusta täitä kotiin. Yöks!

    Homeongelma Espanjassa kuulostaa ihan samalle kuin täällä Yhdysvalloissa. Olen kuullut monelta, että kerrostaloissa on yleistä, että ne korjataan vaan maalaamalla. Onneksi täällä Kaliforniassa on niin kuivaa, että home ei ole täällä yleinen ongelma.

    Tuo väärään maahan matkustaminen on kyllä jo aika lahjakasta! Pointsit siitä… ha ha! Aika tylyä kyllä tuolla bussifirmalla mutta näin jälkeen päin ajateltuna, sinulle jäi ainakin aika hauska tarina kerrottavaksi. Mutta tuo vesivahinko laivalla näyttää aika pelottavalle. Ei ihme jos ihmiset ehti säikähtää.

    Kiva postaus!

    • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning lauantai, 25 huhtikuun, 2020 at 10:07

      Kiitos kommentista 🙂 Onhan sitä kaikkea sattunut kohdalle. Onneks kaikesta on kuitenkin selvitty ja vaikeudet on kasvattaneet itseluottamusta!
      Sängyt kannattaa tarkastaa kyllä joka paikassa. Mäkin kuulin, että kuivuri on hyvä keino tappaa luteet tekstiileistä. Onneks teiltä löytyy sellanen. Joo, täit taitaa olla kans aika yleinen riesa etenkin lapsiperheissä.
      Yllättävä tieto, että Kaliforniassa on kuivaa. Oon jotenkin aina kuvitellut, että siellä on tosi kuumaa ja kosteaa!
      Ja niimpä, olet oikeassa, että jäipähän ainakin erikoiset muistot tuosta bussireissusta. Onneks se ei ollut kovin vakava virhe, eikä aiheuttanut suurempia taloudellisia tappioitakaan.

  • Reply Johanna V. lauantai, 25 huhtikuun, 2020 at 21:43

    Hyi että nuo luteet, onneksi pääsit niistä eroon ennen kuin niistä tuli salamatkustajia. Muutenkin aika ahdistavia ja/tai ärsyttäviä kokemuksia. Luulen, että itselläni olisi mennyt moti tuon bussilla suhaamisen kanssa, hyvä että pääsit kuitenkin määränpäähän ja vielä suhteellisen nopeasti 😀

    • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning sunnuntai, 26 huhtikuun, 2020 at 21:11

      No niimpä! Luteet oli pahin pelko, mitä kuvitella saatoin ennen reissua. Pelkäsin niitä jopa enemmän kuin Keski-Amerikan rikollisuutta 😀 Onneks tosiaan eivät lähteneet mukaan! Jäi silti kyllä pitkäks aikaa ällöttävä olo kun miettikin matkustamista tai nukkumista vieraassa paikassa.
      Ja kyllä muakin rassas se bussissa istuminen kun netti ei toiminu, eikä tienny miten matka jatkuu. Mutta nyt on jo sen verran pitkä pinna, ettei hermo mennyt sentään. Nuorempana olisin ollut varmaan ihan hiilenä 😀 Muistan kun joskus kuus vuotta sitten olin Genevessä, enkä löytäny oikeaa ratikkapysäkkiä, ja kiroilin ääneen suomeks ärtyneenä siellä kadulla, kun stressas etten ehi CERNiin opastetulle kierrokselle. Nykyään osaa vähän väljentää aikatauluja, joten ei tuokaan bussisekoilu lopulta pilannut reittisuunnitelmaa.

  • Reply Mari/Kodinvaihtaja sunnuntai, 26 huhtikuun, 2020 at 07:28

    Mäkin pidän reppua/pikkukassia selässä kun siellä ei ole arvokasta… Ei ole tullut mieleen, että ei estä rosvoamisyritystä… kääk, mitä olisi voinut tapahtua tunne on aina kamala.

    • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning sunnuntai, 26 huhtikuun, 2020 at 21:14

      Niimpä. Mut kyllä jotkut kanniskelee reppuja selässä ihan huolettomasti, kun taas jotkut kantaa isoakin reppua etupuolella. Pakko myöntää, että kyllä mä silti ton Costa Rican jälkeen oon itekin kantanu vielä reppua selässä, vaikka se ei oliskaan suotavaa. Mut en koskaan pidä rahoja tai mitään arvokasta helposti varastettavissa. Se on pääasia.

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    Cilla Maria | From sunset last night to sunrise this morning

    Syväluotaavaa matkailua maailman ääriin ja takaisin.

    Seuraa blogia Facebookissa | Instassa | Bloglovin'issa