Suomen suurin matkablogiyhteisö

Pieniä reissumuistoja vuosien varrelta

Uusia matkoja ei ole kiikarissa, joten muistellaan nyt hieman menneitä 🙂

Ródos, Kreikka

Pääsin ensimmäistä kertaa ulkomaille, kun olin 8-vuotias. Perheemme kesälomamatka suuntautui Rodokselle, ja kaikki oli tietenkin uutta ja jännää. Muistan edelleen elävästi kesäkuisen päivän vuonna 1991, kun astuin ulos lentokoneesta ja kuuma ilmavirta pyyhkäisi yli kehon.

Ikimuistoisimpiin hetkiin tuon viikon ajalta ovat tallentuneet myös lämpimät kesäillat, kun istuimme Rodoksen satamassa Pyhän Nikolaoksen linnakkeella, ja iskä osoitti horisonttiin ja kertoi, että siellä näkyy Turkki. Minusta oli kiehtovaa, että pystyimme näkemään meren yli toisen maan 😀

Tuohon aikaan maailma eli vielä huoletonta elämää, eikä joka nurkan takana vaaninut vaara. Saimme vuotta nuoremman veljeni kanssa käydä keskenämme hotellin vieressä sijaitsevassa minimarketissa, jonka omistaja oli todella mukava. Tuolla matkalla opin myös ensimmäiset englanninkieliset sanani.

Mijas Pueblo, Espanja

Ensimmäinen soolomatka ulkomaille tapahtui keväällä 2011, kun lähdin Espanjan Aurinkorannikolle suorittamaan datanomilinjan viimeistä työharjoittelua. Kiertelin ympäri Costaa, jossa mieluisimpiin kohteisiin nousi ehdottomasti Mijas Pueblo. Pieni valkoinen espanjalaiskylä on valittu myös Espanjan kauneimmaksi.

Saavuttuani kylään, lähdin samoin tein kävelemään maantietä pitkin ylemmäs kohti vuoria. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun ylipäänsä olin vuoristossa, ja se tuotti suurta onnellisuutta. Patikoin pitkin pieniä kinttupolkuja ja päädyin lopulta hyvälle näköalapaikalle, josta pystyi näkemään rannikkokaupungin ja Välimeren.

Olin kärsinyt vuosikausia masennuksesta, mutta tuona hetkenä, kun seisoin yksin keskellä vuoria ja katselin kaukana alhaalla levittäytyvää merta, tunsin pitkästä aikaa oloni onnelliseksi. Lopulta hetki kuitenkin keskeytyi, kun tajusin, että ympärillä alkoi parveilemaan kymmeniä ampiaisia. Lähdin juoksemaan polkua alas, kunnes uhkaava pistiäisten lauma jäi taakse.

Tämä Espanjan aika oli tavallaan käännekohta elämässäni. Tuon jälkeen minulle alkoi selkiytyä, mitä haluan elämälläni tehdä, ja olen kulkenut kivisen tien päästäkseni siihen suuntaan. Jokainen askel on kuitenkin ollut sen arvoinen.

Geneve, Sveitsi

Vuonna 2014 ostin itselleni synttärilahjaksi matkan CERNiin eli Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskukseen. Olen pienestä asti ollut vannoutunut avaruusfani ja elämänkatsomustani voisi pitää hyvinkin tieteellisenä. Itse CERNin kierros oli ehkä hieman pettymys, sillä sen aikana ei tullut oikein mitään uutta infoa; käsiteltiin lähinnä perusasiat avaruudesta ja paria vuotta aiemmin löytyneestä Higgsin bosonista.

Kierroksen jälkeen oli kuitenkin kiva jäädä juttelemaan oppaana toimineen professorin kanssa. Keskustelimme pitkään tähtikuvauksesta ja maailmankaikkeudesta. Proffa olisi järjestänyt minulle ja eräälle toiselle vieraalle yksityiskierroksen hiukkaskiihdyttimelle seuraavalle päivälle, mutta valitettavasti minulla oli paluulento jo varattuna.

Kaiken kaikkiaan Geneven reissu oli kiinnostava, ja olen monesti miettinyt jälkeenpäin, miten siistiä on, kun on päässyt käymään CERNissä ja YK:n päämajassa, minne myös tein opastetun kierroksen. Lomien ei aina tarvitse sisältää nähtävyyksiä, vaan kohteessa voi tutustua myös hieman erilaisiin teemoihin 🙂

Mexico City, Meksiko

2018 Meksikon reissulla pääsin henkilökohtaisesti tutustumaan ensimmäistä kertaa Latinalaisen Amerikan ihmisoikeustilanteeseen. Jaliscon osavaltiosta tulleet maanviljelijät olivat saapuneet sankoin joukoin pääkaupungin kadulle ja leiriytyneet satojen metrien alueelle keskelle Paseo de la Reforman pääkatua. He protestoivat hallitusta vastaan, jonka toimet olivat heikentäneet työtä tekevien ihmisten elämää. Pääsin meksikolaisen tuttavani kanssa jututtamaan maanviljelijöitä ja kuulemaan heidän ajatuksiaan.

Samalla reissulla sain myös tilaisuuden osallistua asteekkien uudenvuodenjuhlaan, mikä oli kyllä yksi ikimuistoisimmista matkakokemuksista! Tanssimme ja lauloimme vallankumouksen monumentilla ja seurasimme muinaisen rituaalisen pallopelin pelaamista.

Guatemala

Olen kirjottanut näistä tapahtumista aiemminkin, mutta Guatemala on jäänyt sydämeeni lämpimästi ehkä eniten siellä tapaamieni ihmisten vuoksi. Saavuin ensin Floresista Guatemala Cityyn, jossa minun piti vain ottaa shuttle lentokentältä Lake Atitlanille. Shuttlen kanssa oli kuitenkin hirveä säätö, ja jouduin hengailemaan lentokentällä puoli päivää ennen kuin kyyti saapui.

Jossain vaiheessa lähistöllä seisoskellut autoja vuokraava mies tuli kyselemään, mitä odotan. Juttelimme niitä näitä. Puhe ajautui niskatatuointieni kautta jengeihin, jolloin mies kertoi olevansa entinen jengiläinen. Kyselin kiinnostuneena aiheesta ja turisteihin kohdistuvasta väkivallan uhasta.

Odotellessani kyytiä, päädyin lopulta istuskelemaan johonkin muita asiakkaita odottavaan shuttleen tuon entisen jengiläisen ja muutaman muun autotyypin kanssa. Miehet ihmettelivät useaan otteeseen, miten olin yksin reissussa Keski-Amerikassa ja miten mieheni oli päästänyt minut reissuun. He halusivat nähdä kuvia matkoiltani ja Suomesta, joten löysin itseni sitten esittelemästä instakuvia ja kertomassa elämästä Suomessa.

Lopulta kyyti saapui ja sain yksityiskuljetuksen järvelle. Guatemalalainen minua vähän nuorempi mieskuski oli hieman outo, mutta löysimme heti saman aaltopituuden. Mies ei puhunut englantia, joten jouduin puhumaan itse espanjaa. Hän naureskeli, kun kyselin kaikesta ympärillä näkyneestä ja ilakoin savua tupruttavan Fuego-tulivuoren näkemisestä. Yhdessä vaiheessa kuski sanoi olevansa väsynyt ja kysyi haluanko ajaa autoa 😀 Kerroin ettei minulla ole ajokorttia, jolloin mies sanoi että voi opettaa ajamaan. En jostain syystä halunnut ottaa tarjousta vastaan keskellä Guatemalan mutkaisia vuoristoteitä..

Kuski osoittautui hyvin avuliaaksi ja menimme myöhemmin yhdessä Chichicastenangoon. Matkan aikana hän kertoili elämän vaikeudesta Guatemalassa, hurjan pitkistä työpäivistä, pienestä palkasta ja siitä, miten hän haaveilee joskus ostavansa salakuljettajalta menomatkan Yhdysvaltoihin.

Kolmas rändom kohtaaminen oli sellainen, mitä olen kyllä miettinyt jälkeenpäin, että se olisi voinut päättyä huonosti. Lähdin kävelemään maantietä pitkin ulos Panajachelista aikeenani mennä kuvailemaan järvimaisemaa ylempää vuorilta. Matkalla vastaani tuli mies, joka kantoi isoa viidakkoveistä. Ehdin jo käydä mielessäni läpi skenaariot ryöstöstä ja murhasta ja ties mistä. Mies kuitenkin vain moikkasi ja jatkoi matkaansa.

Kun myöhemmin palasin takaisin samaa reittiä, oli mies jälleen tienposkessa ja kysyi, miksi kuljeskelen yksinäni autotiellä. Kerroin, että olen etsimässä kuvauspaikkoja. Yllättäen hän kehottikin lähtemään mukaansa, ja riskialttiisti lähdin seuraamaan miestä, joka johdatti kulkuamme läpi pusikoiden.

Saavuimme hetken päästä upealle paikalle vuorenrinteillä olevien viljelysten yläpuolelle, mistä oli todella kauniit maisemat järven ylle! Mies kertoi omistavansa tilukset ja johdatteli minut hiljalleen alas mailleen kertoillen samalla viljelmistään. Kiitin miestä ja samalla kiitin mielessäni korkeimpia voimia, etten päätynyt kulkemaan surman suuhun..

Khustain Nuruu, Mongolia

Huhtikuussa 2018 lensin Mongoliaan yhdistetylle järjestö- ja lomamatkalle. Olimme Ulan Batorissa 10 päivää, josta teimme päiväretkiä ympäristöön. Eräänä päivänä lähdimme heti aamuvarhain kohti Khustain Nuruun ekoleiriä ja kansallispuistoa. Tarkoituksenamme oli päästä bongailemaan Mongolian villihevosia.

Maantie oli aivan peilijäässä ja näimmekin matkan varrella penkkaan suistuneita autoja. Oma maasturimmekin sladitteli vähän väliä sivuluisua, ja silloin kyllä mietin muutaman kerran, että mitähän tästä vielä seuraa 😀 Onneksi aamuauringon kohotessa horisontin ylle tienpinta alkoi sulaa ja pääsimme ehjänä perille.

Ehdin jo huokaista helpotuksesta, kunnes sitten poikkesimme tieltä ja lähdimme ajamaan aavikolle offroad-reittiä pitkin. Renkaiden alla oli hiekkaa, lunta ja loskaa. Välillä jouduimme peruuttamaan, koska auto meinasi jäädä jumiin. Jossain vaiheessa pidätin hengitystä, kun ajoimme niin kallellaan, että pelkäsin liikauttaa sormeakaan, ettei auto vaan kaatuisi katolleen keskellä hiekkadyynejä.

Onneksi meidän ei tarvinnut ajaa kuin 20 minuuttia, kunnes näimme suht ison lauman villihevosia loikoilemassa auringonpaisteessa. En reissuillani yleensä tee mitään eläimiin liittyviä retkiä, mutta tämä oli kyllä hieno kokemus kaikin puolin. Przewalskinhevonen oli kuolla sukupuuttoon, mutta se onnistuttiin pelastamaan mm. eläintarhoissa aloitettujen suojeluohjelmien avulla. Hevosia ei koskaan kesytetty ja moni niistä on päästetty takaisin vapaaksi luontoon.

Junassa

Pari kesää sitten olin menossa Helsinkiin Korea-seminaariin. Junamatka meni rattoisasti leikkiessäni edessä istuneen lapsen kanssa. En ehkä ole mikään maailman lapsimielisin ihminen, mutta usein päädyn kuitenkin hassuttelemaan tuntemattomien lasten kanssa. Poika oli todella suloinen ja hauska, ja piristi ehdottomasti puuduttavaa junamatkaa 🙂

Amsterdam, Hollanti

Toissajouluna olimme viikon Amsterdamissa. Majoituksemme sijaitsi aika lailla keskustan liepeillä normaalin asutusalueen keskellä. Katselin eräänä päivänä takapihalle ja yllätyksekseni olin näkevinäni aidalla papukaijoja. En voinut uskoa näkyä todeksi, mutta tarkemmin katsottuani vihreitä trooppisia lintuja todellakin istui puissa ja talon rakenteissa.

Menin googlaamaan asiaa, ja selvisi, että kauluskaijojen yhdyskuntia elää nykyään ympäri Eurooppaa ja muualla suurkaupungeissa. Linnut ovat alunperin tropiikista kotoisin, mutta lemmikkikaijojen karattua aikanaan luontoon, ovat ne muodostaneet tuhatpäisiä vieraslajijoukkoja ja mukautuneet kylmempäänkin ilmastoon. Amsterdamissa vihreitä kauluskaijoja elää vapaana noin 10 000 yksilöä.

Kerro kommenteissa joku itsellesi mieleen jäänyt matkamuisto, oli se sitten mukava, pelottava, karmea tai innostava 🙂

Previous Post Next Post

18 Comments

  • Reply Teija / Lähdetään Taas sunnuntai, 29 maaliskuun, 2020 at 20:17

    Lapsuuden matkoista on minullekin jäänyt se tunne, kun nousee lentokoneesta kohteessa ja se lämmin ja kostea tuulahdus tulee ensimmäisenä vastaan. Sitä oikein odotan joka kerta nykyäänkin. Ihan parasta!

  • Reply Mari/Kodinvaihtaja sunnuntai, 29 maaliskuun, 2020 at 20:26

    Ihania muistoja! Etenkin pidin lapsuusmatkojen muistoista. Ne minullakin mieleenpainuvia, silloin olin hämmästystä täynnä. Lapsuudenperheeni ei matkustanut koskaan mutta voitin Aurinkomatkojen Kyproksen reissun. Ehkä en ilman tätä kokemusta olisi niin kova reissaaja 😍

    • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning maanantai, 30 maaliskuun, 2020 at 21:17

      Kiitos 🙂 Ihana kuulla, että arpaonni suosi ja pääsit perheen kanssa matkoille! Mekin reissattiin lähinnä kotimaassa veneillen ja autolla kierrellen leirintäalueilla. Tykättiin telttailla paljon ja monesti majoituttiin johonkin saareen veneretkillä. Vasta aikuisena tuli sitten aloitettua tää ulkomaan matkailu suuremmassa mittakaavassa.

  • Reply Tiina Johanna / Kookospalmun Alla maanantai, 30 maaliskuun, 2020 at 16:21

    Mielenkiintoisia ja ihania matkamuistoja. <3 Mukava lukea erilaisista kokemuksista, jotka eivät käsittele esimerkiksi rantalomailua pelkästään (ei niissäkään suinkaan toki vikaa ole!). Lapsuuden matkoista muistan, kun olin Kreikan Elafonissilla päättänyt erittäin kovasta tuulesta huolimatta raahata uuden uimapatjani mukanani tuonne rantaretkelle. No, patjahan lähti heti tuulen mukana pyyhältämään läpi rantatuolien ja auringonottajien, eikä kukaan koskaan ehtinyt sitä kiinni saada. Missä lienee nyt.. :/ Sen koommin en ole uimapatjoja harrastanut. Parhaita muistoja ovat ihan parin viime vuoden omatoimimatkakokemukset San Franciscoon sekä muutto Espanjan Valenciaan. <3

  • Reply Ne Tammelat torstai, 2 huhtikuun, 2020 at 13:12

    Ihania muistoja! Mielettömiä seikkailuja olet päässyt kokemaan. Just tässä yksi päivä mietin, että jos mahdollisuus matkustaa otettaisiin pois, niin se olisi tosi kurja juttu, mutta onneksi muistoja ei vielä kukaan pois.

  • Reply Pirkko / Meriharakka perjantai, 3 huhtikuun, 2020 at 09:22

    Riossa ollessamme, pienen ryhmän kanssa, oppaamme peloitteli meitä heti kaupunkiin saavuttuamme oikein kunnolla luettelemalla mitä kaikkea ei saa tehdä, etenkin varoitteli rannasta pimeään aikaan. Illalla lähdimme kuitenkin rantabulevardin varrella sijaitsevasta hotellistamme parin korttelin päähän syömään ja istuimme lämpimässä illassa terassilla. Itse en ravintolassa oikein osannut ajatella, että tässä pitäisi rannan läheisyydestä tai pimeydestä johtuen pelätä, mutta huomasin, että mukana matkassamme olleen toisen pariskunnan rouva oli kyllä koko aterian niin jännittynyt tilanteesta, että päätimme seuraavana iltana jäädä hotellin ravintolaan. Eihän se ole kivaa, jos koko ajan pelottaa.

    • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning perjantai, 3 huhtikuun, 2020 at 17:14

      Apua, onko Riokin nykyään jo noin vaarallinen?! Oon ajatellut, että ainoastaan faveloiden alue olis riskialtista. Ollaan vähän suunniteltu, että lähdettäis veljen kaa muutaman vuoden päästä meidän nelikymppisten kunniaks Etelä-Amerikkaan, ja Rio olis ensimmäinen kohde siellä. Onkohan se siis *oikeasti* vaarallinen, vai samalla tavalla ”vaarallinen” kuin Meksiko (eli ei oikeasti kovin uhkaava turisteille).

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin perjantai, 3 huhtikuun, 2020 at 15:35

    Pelottavana muistona tulee mieleen mokoro-seikkailut Okavango Deltalla. Olimme kapeassa kanaalissa, kun yhtäkkiä virtahepo hyökkäsi peräämme. Onneksi pian edessämme oli kohta, jossa kanaali haarautui ja oppaamme sai ohjattua mokoron pois hermostuneen virtahevon tieltä. Oli oikeasti lähellä, että olisi käynyt huonosti.

    Samaisella matkalla ajomatka läpi öisen Ugandan eniten onnettomuuksia sattuvalla tiellä oli todella pelottava kokemus.

  • Reply Christa lauantai, 4 huhtikuun, 2020 at 18:11

    Minäkin muistan ensimmäisen etelänmatkan ja sen kosteankuuman tuulahduksen, joka tervehti heti lentokoneen ovella.
    Yksi ikimuistoisimmista reissuista minullakin sijoittuu Mijakseen. Reissaamistaan sinne nimittäin kuoron kanssa bussilla läpi Euroopan ja nukuimme matkanvarrella sekä bussissa että kouluissa. Espanjassa majoituimme Fuengirolan suomalaisen koulun luokkahuoneiden lattialla. Mutta kuorokavereiden kanssa oli todella hauskaa ja pidimme konsertteja pitkin Aurinkorannikkoa.

  • Reply Susanna lauantai, 4 huhtikuun, 2020 at 18:30

    Mielenkiintoiset kokemukset. Tuosta veitsijutusta tuli mieleeni oma kokemukseni Milanosta, kun näin kerran siellä vastaavan joka käveli hotellin ohi. En tiedä mihin oli menossa mutta epäilen asemaa. Ja yleensä Italia on ollut tosi rauhallinen, mutta siellä on ne levottomat alueet yleensä suurkaupungeissa

  • Reply Merja / Merjan matkassa lauantai, 4 huhtikuun, 2020 at 19:58

    Kävimme reilu 10 vuotta sitten Venezuelassa. Päätimme eräänä päivänä käydä alkuillasta läheisessä kylässä minne menimme taksilla. Sovimme kuskin kanssa, että hän tulisi hakemaan meidät mutta kaveri ei koskaan tullut. Ehkä hän ei auttavasta espanjan kielestäni ymmärtänyt kellonaikaa oikein. Siellä me sitten kouluikäisten lasten kanssa mietittiin että millä päästään hotellille. Ympärillä ajeli pimeitä takseja, joista oli varoiteltu ja jotka tarjosivat kyytiä. Lopulta ei ollut muuta mahdollisuutta kun hypätä sellaisen kyytiin. monenlaiset ajatukset risteili päässä ja mietin että toivottavasti päästään hotellille. Kuski oli onneksi kunnollinen tyyppi ja päästiin turvallisesti perille.

    • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning sunnuntai, 5 huhtikuun, 2020 at 15:23

      Huh, varmasti kuumottava tilanne! Onneks selvisitte ehjänä takas. Mäkin oon joutunu Meksikossa puntaroimaan taksin ottamista lennosta, kun en löytäny jalkaisin perille. Onneks oli silloinkin luotettava kuski. Yleensä siellä suositellaan tilaustakseja tai Uberia.

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    Cilla Maria | From sunset last night to sunrise this morning

    Syväluotaavaa matkailua maailman ääriin ja takaisin.

    Seuraa blogia Facebookissa | Instassa | Bloglovin'issa