Inari-Saariselkä: Väriloistoa kaamoksen edellä ja Suomen pisin pulkkamäki

Käytin viikonloppuna puolikkaan vapaapäivän tutustuakseni Saariselän talviurheilukeskukseen. En tiennytkään, että se on Euroopan pohjoisin keskus. Hiihtokeskus sijaitsee kahden tunturin, Kaunispään ja Iisakkipään välissä, hieman Saariselän kylän ulkopuolella, mutta kuitenkin kävelymatkan päässä.

Saariselkä Ski & Sport Resort

Keskuksessa on luonnollisesti vuokrauspiste, mistä saa kaikki tarvittavat kamppeet laskettelua ja lumilautailua varten. Ohessa on myös kauppa, mistä voi ostaa mm. laskettelupipoja, -laseja, -hanskoja yms. Kassalta saa ostettua erilaisia hissilippuja. Vuokraus- ja huoltorakennuksen lisäksi alaparkissa on Sport Bistro Pilkku.

Saariselän Ski & Sport Resortissa on yhteensä 15 rinnettä, joista löytyy jokaiselle sopiva. Iisakkipään puolella on aloittelijoille omat helpot rinteet, mutta myös vaativampia laskuja. Iisakkipäälle noustaan ankkurihisseillä, joita on neljässä eri kohdassa pitkin rinteitä.

Kaunispäälle pääsee joko ankkuri- tai tuolihissillä. Kaunispäällä on niin ikään eri tasoisia rinteitä, sekä Suomen pisin pulkkamäki, jolle kertyy pituutta lähemmäs kaksi kilometriä. Olin katsonut pulkkamäestä videon YouTubesta ja mieleni teki kokeilla laskua itsekin, vaikka vähän kyllä toisaalta hirvitti.

Hissillä uudelleen Kaunispäälle

Lauantaina oli todella kaunis päivä ja taivas rakoili sen verran, että päätin tosiaan lähteä heti aamusta ennen työvuoroa ulos reippailemaan. Aiemmalla Kaunispään visiitillä olin kiivennyt jalkaisin ylös tunturin laelle, mutta nyt päätin ostaa vitosen maksaneen lipun tuolihissiin, jolla pääsikin helposti ja suht nopeasti ylös asti.

Pääsin huipulle parahiksi auringonnousun aikaan ja seisoin varmaan kaksi tuntia lumessa vain ihaillen kauniinsävyistä taivasta ja katselin, miten aurinko liikkui tunturien takana ja värjäsi lopulta koko tienoon vaaleanpunaiseksi. Olin saanut olla rinteessä aika lailla yksin, mutta auringonlaskun loppuhuipennuksen aikana tunturin laelle kerääntyi ulkomaalaisia turisteja ihailemaan ja kuvailemaan tuota kaunista näkymää.

Kovaa vauhtia pulkkamäessä

Kun aurinko alkoi hiipua mailleen, päätin hakea lumihangessa nököttäneen pulkan ja laskea sillä Kaunispäältä alas. Epäröin aluksi todella pitkään, mutta kun huomasin, että pari naista laski saman mäen ainakin kolme kertaa sinä aikana, kun katselin aurinkoa, ajattelin, ettei mäki voi niin paha olla.

Ja eihän se aluksi ollutkaan. Alkuosa oli suht loivaa ja avaraa suoraa liukua, eikä ohjaaminen ollut juurikaan vaikeaa, vaikka vauhtia olikin ihan kivasti. Jossain vaiheessa eteen tuli tasainen kohta, missä jouduin nousemaan ylös ja vetämään pulkkaa eteenpäin. Sen jälkeen eteen aukeni aivan todella jyrkkä kaarros, ja ihmettelin, miten siitä voi laskea pulkalla. Sama rinne on siis myös laskettelijoiden ja lautailijoiden käytössä.

Tube-videoissa näkyy, miten rinne jatkuu alas asti loivahkona ja suorana, enkä muistanut nähneeni moisia kaarroksia. Tajusin jälkeenpäin, että olin lähtenyt eri reitille, koska ilmeisesti se reitti, josta pulkkamäki olisi päättynyt Saariselän kappelin nurkille, oli avaamatta. Mutta lähdin sitten jyrkkään laskuun ja vauhti kiihtyi niin kovaksi, että minun oli pakko jarruttaa jaloilla että pysyin reitillä.

Tiesin kyllä mitä jarruttamisesta seuraa, mutta en silti osannut odottaa, että lumivyöry lentäisi naamalle niin kovalla voimalla 😀 Muutaman kurvin ja kaarroksen jälkeen liu’uin hiihtokeskuksen huoltorakennuksen eteen ja jätin pulkan ulos. Menin vessaan katsomaan itseäni peilistä ja olin aivan yltä päältä lumessa. Hiukset, hupun sisälmys, kasvot, takki ja kaulassa roikkunut järkkäri olivat ihan valkoisena ja vesi valui naamaltani.

Putsasin kamerasta enimmät lumet ja aloin valumaan takaisin kylälle päin. Kävin vielä kaupassa lumisena ja ryytyneenä, mutta en jaksanut välittää. Pääasia, että kamera ei sentään hajonnut! Olipahan kyllä kokemus, ja haluan ehdottomasti laskea mäen vielä uudelleen ennen lähtöä 😀

Rinteet on avoinna klo 10-18 ja Aurora Tobogganing -pulkkamäki on pimeän aikaan valaistuna sinisillä ja violeteilla valoilla, mistä englanninkielinen nimitys revontuli-pulkkailu.

Työn ja vapaan välillä tasapainottelua

Mutta joo. Tässä on ollut sen verran tiiviisti nyt töitä, etten ole ehtinyt tai jaksanut tehdä oikein mitään muuta vapaa-ajalla. Olen ollut sekä aamu- että iltavuorossa ja eilen oli kumpikin vuoro. Kävin päivällä välissä kotona, mutta en saanut nukuttua.

Pelkäsin muuten ihan turhaan illallistarjoiluja ja että miten pärjään anniskelussa, oluthanan kanssa ja kassan käytössä. Suurin osa hommista on kuitenkin ollut aika iisejä ja olen viihtynyt hyvin eri vuoroissa. En siis sano, että työ olisi kevyttä, ei todellakaan. Fyysisesti se vaatii organisointikykyä, ja on nopeatempoista sekä raskasta, mutta pidänkin ”oikeista töistä”, enkä voi sietää sitä, jos töissä joutuu seisoskelemaan. Asiakkaat on todella ystävällisiä, joten on myös ollut ilo palvella heitä. Työpaikalla on muutenkin onneksi hyvä yhteishenki.

Yleensä työpäivän jälkeen olen vain tullut kämpille makoilemaan, käynyt saunassa, pessyt pyykkiä, tehnyt ruokaa ja dataillut. Eli ihan perusarkea, mitä kotonakin. Haluaisin kyllä vielä joku päivä käydä kulkemassa noilla Urho Kekkosen kansallispuiston maastoreiteillä, sillä niiden varrella pitäisi olla muun muassa kummituskämppä, mistä kuulin tarinaa kämppikseltä.

Seuraava vapaa on itsenäisyyspäivänä, mutta pitää katsoa millainen sää sattuu kohdille. Lunta ainakin on todella paljon, ja jos poikkeat metsään tai tunturin lumisille alueille, uppoat helposti lumeen vähintään polveen asti.

Tähtiä ja revontulia työmatkalla

Ainiin muuten! Olikohan se juuri lauantai-ilta, kun kävelin töistä kotiin, niin kämppis laittoi viestin, että katsopa taivaalle. Siellähän loimottikin selkäni takana pohjoistaivaalla rauhallinen revontulikaari. Koska tosiaan olin kävelemässä etelään päin, jouduin vähän väliä pysähtymään matkalla, kääntymään ympäri ja tuijottelemaan niska kenossa taivasta.

Olen muutenkin pysähdellyt iltaisin tyhjille teille ja vaan katsonut avaruutta. Eihän tähdet mikään uusi ilmiö minulle ole, mutta ilahdun edelleen tässä iässä joka ikinen kerta, kun on tähtikirkas ilta tai aamu.

Kaamos valtasi Inarin

Tänään alkoi sitten vihdoin kaamos näilläkin korkeuksilla, joten näemme auringon seuraavan kerran vasta tammikuun 8. päivä, jolloin olen todennäköisesti jo kotimatkalla. Eilen oli vielä ihan super kaunis aamuaurinko, jota ihastelimme työkavereiden ja asiakkaiden kanssa ravintolan ikkunasta. Taivas oli aivan neonvärinen ja ihan uskomattoman upea <3 Aivan kuin luonto olisi vielä antanut viimeiset väriloistonsa ennen pimeyden saapumista.

Kerroin joillekin asiakkaille kaamoksesta ja keskikesän yöttömistä öistä, ja he olivat ihan ihmeissään moisista ilmiöistä. Nuo on yleensä sellaisia asioita Suomesta, mistä kerron mielelläni ulkomaalaisille. Tapanani on kertoa myös siitä, kuinka paljon meillä on järviä ja miten suurin osa maasta on metsän peitossa. Myös revontulet ovat tietenkin oleellinen osa Suomi-kuvaa.

Olen joskus harmitellut sitä, kuinka esimerkiksi Mongoliassa ja Meksikossa tapaamani paikalliset tiesivät Suomesta vain Finlandia-vodkan ja Kimi Räikkösen. Kyseisissä maissa, Turkissa ja Euroopan eri kohteissa on myös monesti ihmetelty, että miksi en dokaa tai käy baareissa, vaikka olen suomalainen. Itse haluan antaa Suomesta luonnonläheisen kuvan, sillä onhan täällä nyt muutakin kuin viinaa ja menestyneet formulakuskit.

Lapin matkailun eettisyydestä

Olen iloinen siitä, että ulkomaiset turistit ovat löytäneet Lapin, mutta toisaalta toivon, ettei arvokkaat erämaamme koskaan joutuisi varsinaisen massaturismin kohteeksi. Esimerkiksi Islannin luonto on kärsinyt insta-poseeraajien ja välinpitämättömien turistien takia, enkä halua samaa kohtaloa Suomelle.

Mielestäni täällä Saariselällä matkailu on hoidettu hyvin myös saamelaisten asiat huomioon ottaen, enkä ole törmännyt siihen, että saamelaisten kulttuurilla olisi ratsastettu aiheetta. Kun osallistuimme työpaikan perehdytykseen, kertoi firman edustaja, että hotelliketju toimii yhteistyössä alueen alkuperäisväestön kanssa heidän kulttuuriaan kunnioittaen.

Olin tuosta hyvilläni. Käsittelin tätä aihetta myös aiemmassa Matkailun pimeä puoli -postauksessa, ja sitä itse asiassa mietinkin hieman, ennen kuin hain tänne töihin. Saamelaiskäräjien sivuilta voit lukea lisää kulttuurisesti vastuullisesta saamelaismatkailusta.

Arvonta tulossa

Mutta palaan asiaan taas myöhemmin, kunhan tulee seuraava inspiraatio kirjoitella 🙂 Pari aihetta on jo mielessä, mutta pitää vaan järjestää aikaa kirjoittamiselle. Sain muuten tänään bloggaajapassin ensi kuun Matkamessuille, ja blogiin sekä FB-sivulle tulee jossain vaiheessa arvonta, mistä kaksi lukijaa saa ilmaisen pääsylipun messuille 🙂 Katso tästä Matka 2020 -ohjelma!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Jenni | Boarding Time torstai, joulukuu 12, 2019 at 15:02

    Ai että ihania Lappi-kuvia! Ollaan oltu Saariselällä joskus vuosia sitten ja juuri sinne haluaisin Lapissa seuraavaksi palata. Vietettiin itsenäisyyspäivän tienoilla neljä päivää Levillä ja pääsin taas pitkästä aikaa kunnolla hiihtämisen makuun. Niin kivaa! Ja mikä ettei pulkkailukin noissa maisemissa.
    Mielenkiintoista oli myös huomata, että kaamoksesta huolimatta Lapin pimeys ei tuntunut lumen ansiosta niin pimeältä kuin etelän mustuus. Ja se maaginen sininen valo, AH!

    • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning perjantai, joulukuu 13, 2019 at 15:14

      Nuo siniset hetket on kyllä kiehtovia 🙂 Ja ne ihanat päivät, kun horisontin takana piilossa olevan auringon valo kuitenkin taittuu pastellinsävyinä taivaalle.
      Näin myös sinun kuvista, että nautit kyllä reissusta täysin siemauksin!

  • Reply Anna K. perjantai, joulukuu 13, 2019 at 13:12

    Näitä kuvia katsellessa tulee niin ikävä lumisia talvia. En ole ollenkaan talvi-ihminen, mutta kyllä mieluummin olisin noissa maisemissa, kuin täällä Helsingin vesisateessa ja jatkuvassa pimeydessä. Saariselän ohi olen ajanut kerran pari, mutta kunnolla en ole siellä käynyt. Pulkkamäki kiinnostaisi, lumen roiskuminen naamalle ei niinkään! 😀

    • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning perjantai, joulukuu 13, 2019 at 15:15

      Kyllä tämä talvi tuntuu täällä jotenkin erilaiselta. Ympärillä on erämaata ja villiä luontoa, mihin lumi tuo oman lisäkoristuksensa. Mutta naamalle lentävä lumi ei kyllä tosiaankaan ole mikään mukava elämys 😀

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    Cilla Maria | From sunset last night to sunrise this morning

    Syväluotaavaa matkailua maailman ääriin ja takaisin.

    Seuraa blogia Facebookissa
    Seuraa Bloglovin'issa