Inari-Saariselkä: Viininmaistajaisia ja Kaunispään huiputusta

Täällä sitä nyt sitten ollaan Lapin sydämessä Inarin kunnassa Saariselällä (Suáluičielgi inarinsaameksi). En ole jaksanut aiemmin kirjoitella kuulumisia, kun on ollut niin paljon kaikkea uutta opittavaa ja muistettavaa.

Matka tänne meni ihan hyvin. Pysähdyin lauantaina Oulussa 1½ tunniksi. Jatkoyhteys oli myöhässä, joten kävin pyörähtämässä pikaisesti keskustassa. Oulussa olikin LUMO-valofestarit 22.-24.11. ja kävin katsastamassa muutaman valoshown. Suosikkini oli ehdottomasti Myllytullin alueen puistossa roikkuneet siniset meduusat.

Oulusta matka jatkui Rovaniemelle, jonne saavuin puolenyön maissa. Kävelin lumituiskussa Wherever Hosteliin reilun kilometrin päähän asemasta. Hostelli oli aika erikoisesti sisustettu. Aulassa oli porukkaa istuskelemassa, eikä huoneisiin ollut mitään äänieristystä, joten sain nukahdettua vasta 1:30 maissa. Sänky oli kuitenkin mukava, joten nukuin lopulta ihan hyvin.

Aamulla kävin maleksimassa Rovaniemen keskustassa ankean harmaassa säässä, ja hain kaupasta matkaevästä. Rovaniemen piristysmomentti oli kulttuuritalo Korundin ulkoseinässä olleet viimekesäisen Arctic Arts Summitin maalaukset, joita ihastelin tovin. Lopulta suuntasin kuuman kaakaon kanssa linja-autoasemalle, missä Eskelisen linjan bussi jo odottikin. Bussi oli menossa Norjan Karasjoelle.

Näin ainoastaan Rovaniemen ja Sodankylän välissä muutaman poron bussin ikkunasta, mutta täällä niitä ei ole enää näkynyt. Harmi. (Työkaveri sanoi, että porojen erottelu on menossa. Kämppis taas kertoi, ettei poroilla ole talvella kylillä mitään ruokaa, joten ne jolkottelee metsiköissä. Niinhän tietenkin.) Bussimatka kesti nelisen tuntia, ja kun saavuin Saariselälle, oli jo pilkkopimeää.

Kyyti oli odottamassa hotellin edustalla ja pääsin autolla kämpille. Toinen kämppiksistä oli kotona, ja toisenkin tapasin myöhemmin illalla. Molemmat on mukavia ja tulemme hyvin juttuun. Kummatkin on samassa hotellissa töissä, missä minäkin. Etenkin saman ikäisen kämppiksen kanssa ollaan jutusteltu kaikkea. Aika paljon olemme kuitenkin eri aikoihin kotona.

Tämä kämppä on ihan perus rivitalokaksio. Olen saanut nukkua melkein kaikki yöt yksin, koska toinen kämppiksistä viettää aikaansa muualla. Täällä on onneksi pesukoneesta lähtien kaikki, ja tänään pesinkin jo ensimmäisen koneellisen. Saunaa olen myös lämmittänyt pari kertaa. Asunto sijaitsee ihan Urho Kekkosen kansallispuiston vieressä, ja kun tuolla kävelee, on heti luonnonhelmassa. Työpaikalle on matkaa reilu kilometri suuntaansa, joten täällä pääsee kävellen joka paikkaan.

Kävin heti maanantaina tutustumassa valoisan aikaan tähän kylään, ja se olikin hetkessä nähty. Täällä ei ole oikein mitään tekemistä, ellei halua istua baarissa, käydä keilaamassa tai shoppailla matkamuistoja. Olen käynyt vain kylän ainoassa ruokakaupassa, missä on ihan ok valikoima. Kämppis vinkkasi heti alkuun hyvän vinkin, niin saan kaupasta paikallisalennusta. Kirjoittelen myöhemmin tästä paikasta jotain perusinfoa.

Kiertelin myös lähimaastossa, mutta en harmaan sään ja väsymyksen takia tuntenut alkuun oikein mitään, ja mietinkin, että missä se Lapin kuuluisa lumo oikein on. Kyseenalaistin melkein jopa päätökseni tulla tänne. Nyt mieli on kuitenkin jo muuttunut ja olen ihan hyvilläni, että olen täällä.

Töissä olen ehtinyt olla pari päivää, mutta en ole vielä oikein päässyt kiinni hommaan. Ensimmäisen päivän olin aamuvuorossa ja blokkasin astioita pöydistä aamupalan aikaan, hoidin tiskiä ja vein puhtaita astioita saliin. Lopuksi siivosimme ravintolan ja katoimme pöydät lounasta varten. Lounaan alkaessa siirryimme uusien tulokkaiden kanssa perehdytyskokoukseen.

Eilen oli koulutuspäivä, missä maistelimme yli 20 erilaista kuoharia, valko-, puna- ja jälkiruokaviiniä. Oli kyllä ihan mielenkiintoinen tilaisuus, sillä en ole aiemmin kokenutkaan moista, enkä ole koskaan ollut mikään viinien suurkuluttaja. Viiniesittelijä kertoi viinitiloista, ja minua kiinnosti erityisesti ne viinit, joiden viljelijät olivat saaneet ympäristösertifikaatin, viljelivät luomuna tai toimivat muuten eettisesti.

Viinien jälkeen siirryimme baarin puolelle, missä kokeilimme laskea olutta hanasta, katsoimme pintapuolisesti eri miksereitä, juomia, kahvikonetta jne. Päivään kuului myös turvallisuussuunnitelman läpikäyminen, hotellin tiloihin tutustuminen sekä lopuksi vielä kassajärjestelmän käyttöä.

Uutta infoa tuli niin paljon, että olin loppupäivästä jo aivan poikki. En varmastikaan ollut ainoa. Otan tämän kaiken kuitenkin mielenkiinnolla vastaan, sillä osaan nykyään nauttia myös haastavista tilanteista ja rakastan sitä, jos saan oppia jotain uutta, oli se mitä tahansa!

Tarjoilemme joulukuun ajan vain buffetia sekä snäkilistan ruokia. Pöytiin tarjoilua ei pitäisi siis hirveämmin olla, viinien suosittelua ehkä jonkin verran. Vuoroja on tulevilla viikoilla ainakin 6:30-22:30 välillä, joskus vain viisituntisia päiviä, toisinaan taas menen aamuun, olen päivän vapaalla ja menen takaisin iltaan. Vapaapäiviä näyttää olevan yksi per viikko, joten pitää katsoa mitä tässä ehtii tehdä. En varmaan jatkossa kirjoittele tänne mitään muuta töihin liittyvää.

Eilen oli ensimmäinen aurinkoinen päivä, mutta harmikseni jouduin ihailemaan punaiseksi värjäytyneitä tuntureita vain työpaikan ikkunasta. Tänään minulla olikin jo vapaapäivä ja elättelin toiveita selkeästä taivaasta. Heräsin hyvissä ajoin ennen kahdeksaa, söin aamupalan ja vedin talvikamppeet niskaan. Taivas alkoi pilvetä uhkaavasti, mutta päätin silti lähteä kävelemään kohti Kaunispään tunturia, jonka huipulle on matkaa täältä kämpiltä noin 3,5 kilometriä.

Pakkasta oli about -12, mutta toppasin itseni niin paksuksi, että jouduin ottamaan matkalla toisen pitkähihaisen paidan pois, sillä olin aivan hiestä märkä kiivetessäni jyrkkää tunturin kuvetta ylös. Maisemat oli silmiähivelevät ja pysähdyin monta kertaa vain tuijottamaan sinisenä hohtavaa loputonta erämaata.

Ihastelin myös tykkylumen alla taipuvia puita ja Lapin nietoksilla tyypillisesti kasvavia ”kynttiläkuusia”. Etelä-Suomen metsiä hallitsee leveämpikasvuiset euroopankuuset, mutta täällä pohjoisen tienoilla kasvaa noita kapeita siperiankuusia – tuttu näky Lapin postikorteissa.

Tätä minä olin odottanut Lapilta. Vaikka taivas oli lähes kokonaan pilvessä, ehdin Kaunispään huipulle juuri parahiksi, kun aamuauringon säteet valaisivat hennosti rakoilevien pilvien takana siintävää pastellinsävyistä taivasta. Tuo saattoikin olla viimeinen kerta, kun näin edes noinkin valoisan taivaan, sillä ensi viikon keskiviikkona alkaa kaamos, eikä aurinko nouse Saariselällä seuraavan kerran kun vasta 8.1. jolloin olen jo lähdössä pois.

Huokailin hetken ihastuksesta ja katselin vain silmänkantamattomiin ulottuvia metsiköitä, joiden lomasta kohosi välillä paljaita tunturin huippuja. Menin sisään huipulla olevaan rinneravintolaan, missä ei onnekseni ollut kuin pari ihmistä lisäkseni. Ravintola oli nimittäin juuri auennut klo 10. Otin kuuman kaakaon ja menin ikkunan ääreen katselemaan ulkona avautuvia laskettelurinteitä.

Istuin ravintolassa pari tuntia ja kävin vielä matkamuistomyymälässä katsomassa valikoiman. Pitää käydä myöhemmin ostamassa yksi saamelaistaitelija Merja Aletta Ranttilan printti. Menen tunturin huipulle seuraavan kerran varmasti tuolihissillä, koska sillä pääsee ylös myös ilman että on sukset tai snoukka jalassa. Harva kuulemma kapuaa jalkaisin tunturin laelle, vaan sinne mennään yleensä autolla tai hissillä.

Kiipesin vielä ennen paluuta Kaunispään kolmiomittaustorniin, joka on ollut yhtenä pisteenä, kun Suomen karttaa on laadittu. Kolmiomittauksen avulla on kartoitettu etäisyyksiä sekä maanpinnan korkeuksia ennen satelliittipaikannuksen keksimistä. Kaunispään tunturi itsessään on 438 metriä merenpinnan yläpuolella.

Kaunispään nimeen syyllisiä voivat olla suomalaiset, jotka vetivät maantien tunturin yli Ivaloon, sillä inarinsaamen Čaabâ eli kaunis on nimenalkuna harvinaista tyyppiä.
(Erälehti)

Alastulo tunturilta olikin huomattavasti helpompaa, ja törmäsin matkalla useisiin muihinkin valokuvaajiin. Täällä on paljon ulkomaalaisia turisteja, kuten olettaa saattaakin, mutta paikka on myös suomalaisten suosiossa.

Vastaan tuli välillä myös koiravaljakoita ja moottorikelkkoja. Harmi etten pääse ajamaan kelkalla, koska siihen tarvitsee kuulemma ajokortin. Olen kyllä ajanut kelkalla joskus vuosia sitten mökin järven jäällä ja varmasti osaisin ajaa sillä myös täällä ilman korttia.. Mutta ehkä en lähde ottamaan riskiä, sillä kun saavuin tänne sunnuntaina, näin heti alkuun poliisiauton, ja kuskikin ihmetteli tuota harvinaista näkyä 😀

Matkan varrella pistäydyin vielä Inarin alueen matkailuinfossa kyselemässä vähän paikkatietoutta. Tiedustelin myös kyytejä Sajokseen ja Siidaan, ja täältä lähteekin joka keskiviikko kuljetus Inarin kirkonkylälle. Pitää katsoa jos jossain vaiheessa sattuu vapaat tuolle päivälle. Tai sitten vaan menen normibussilla ja jään yhdeksi yöksi Inariin, koska bussivuorojen välissä ei ehdi tutustua saamelaismuseoon, Duodji shopiin tai mihinkään muuhunkaan. Mutta katsellaan mitä tämä reissu tuo tullessaan 🙂

Ps. Pahoittelut, etten ole ehtinyt vastaamaan edes kommentteihin. Olen ne kaikki kyllä lukenut, mutta aina ollut jossain pahassa paikassa, niin jäänyt sitten vastaamatta. Menen nyt vastaamaan niihin <3

Previous Post Next Post

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply Piyya perjantai, joulukuu 6, 2019 at 10:58

    Nauti olostasi, uusista kokemuksista ja erityisesti upeasta luonnostamme.
    Onhan nuo lumimaisemat ihan omaa luokkaansa !

  • Reply miraorvokki lauantai, joulukuu 7, 2019 at 11:44

    Oi hitsi, tätä oli ihanaa lukea! Mä en oo siis koskaan käynyt oikein lapin suunnilla, joten tää oli hauskaa nojatuolimatkailua. 🙂 Ja viinin ystävänä tietty otsikko koukutti mut heti, heh. Ihana reissu!

    • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning lauantai, joulukuu 7, 2019 at 12:47

      Kiitti 🙂 Mullakin tää on eka kerta Lapissa, joten kaikki on uutta ja ihmeellistä. Oon 1½ kuukautta töissä täällä, joten vapaa-ajat pitää käyttää alueen tutkiskeluun. Ens viikolla olis tarkoitus käydä Ivalon ja Inarin kirkonkylillä.

  • Reply Jenna lauantai, joulukuu 7, 2019 at 14:40

    Nuo talviset kuvat piristävät niin paljon täällä etelän harmaudessa. Onneksi itsekin pääsen pian taas Lappiin kaamoslomalle. Nauti!

  • Reply Kohteena maailma / Rami sunnuntai, joulukuu 8, 2019 at 00:17

    Saariselällä olen käynyt niin talvella kuin kesällä, upea paikka ympäri vuoden. Vaikka en niinkään hiihtoihmisiä enää ole, niin Saariselkä on kyllä hiihtämiseen huippupaikka. Toki itseä kiinnostaisi pienet talvipatikoinnit myös, mutta the Juttu Saariselällä on Suomen pisin pulkkamäki!

    • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning sunnuntai, joulukuu 8, 2019 at 06:19

      Kyllä tänne on tultava joskus kesällä tai syksyllä takas! Varmasti maisemat on täysin erilaiset kasvillisuuden aikaan. Ja pulkkamäki tuli testattua viime viikonloppuna, vaikka ensin meinas hirvittää. Mut ei se ollukaan niin paha 😀

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää sunnuntai, joulukuu 8, 2019 at 08:43

    Upeita kuvia! On muuten ollut lähellä kerran etten ole itsekin päätynyt tuonne töihin. Minut valittiin myyntitiimiin mutta ihan loppumetreillä päätin, että en lähde kun tuli jotain muuta mielenkiintoista elämään. Ei muuta kuin työniloa sinne pimeyteen. Kyllä se kevät pian koittaa ja aurinko.

  • Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

    Cilla Maria | From sunset last night to sunrise this morning

    Syväluotaavaa matkailua maailman ääriin ja takaisin.

    Seuraa blogia Facebookissa
    Seuraa Bloglovin'issa