Eurotrip: Krakova jäi jostain syystä Varsovan varjoon

Puola ehti jäädä jo taakse, mutta kirjoitan vielä pikaisen koosteen Krakovasta. Vietin kaupungissa pari yötä, joten Auschwitziin tutustumisen lisäksi ehdin katsella Krakovaakin yhden illan ja päivän. Kävin ensin ihastelemassa puistoaluetta, minkä läpi olin kulkenut jo aamulla. Vuokrasin Blinkee-skuutin ja ajelin vanhasta kaupungista keskustan eteläpuolelle, missä sijaitsee Kazimierzin juutalaiskorttelit. En totta puhuen tiedä ghetosta kovin paljoa, mutta sain suosituksen käydä pyörähtämässä alueella, ja olihan siitä maininta myös hostellin esitelappusessa.

Blinkee-skuutti oli huonoin tähän mennessä, koska sen ohjattavuus oli kankea ja vauhti nykivä, mutta sain sillä kuitenkin ajettua perille asti. Krakovassa on meneillään massiiviset muutostyöt keskusta-alueella, joten osa teistä oli suljettuna ja jouduin ajelemaan välillä sorateillä. Koin Krakovassa suunnistamisen paljon hankalammaksi, kuin Varsovassa, ja jouduinkin vähän väliä pysähtymään kartan lukemista varten. Olin kyllä laittanut Google Mapsiin navigoinnin päälle, mutta ääni ehdotti ihan ihmeellisiä reittejä.

Pääsin lopulta perille, ja olihan se Kazimierz hieman erilainen, kuin vaikkapa vanha kaupunki. Rakennukset olivat eri lailla vanhoja ja hyvin rähjäisen oloisia, kuitenkin jollain tapaa sympaattisia. Seinissä näkyi katutaidetta ja katujen varsilla oli pieniä boheemeja kuppiloita ja putiikkeja. Alue vaikutti hyvin eläväiseltä. Mukulakivillä oli hieman vaikea ajella, joten en jaksanut kurvailla kovin syvällisesti Kazimierzissä, enkä oikein tiennyt mihin edes suunnata siellä.

Suuntasin sen jälkeen Heroes of the Ghetto -aukiolle Veiksel-joen toiselle puolelle, missä on ulkoilmataideteoksena 33 tuolia. Tuolit symboloivat Krakovan ghettoon vangittuja juutalaisia, joita natsit kaltoinkohtelivat ja lopulta tappoivat. Veiksel-joesta sen verran, että se on Puolan pisin joki yli tuhannen kilometrin pituudellaan. Veiksel virtaa koko Puolan läpi alkaen Tatravuorilta ja laskien Itämereen. Joki jakaa sekä Varsovan että Krakovan kaupungit kahteen osaan.

Aukiolta jatkoin matkaa Krakovan vanhimpaan synagogaan, joka toimii samalla museona. Pääsymaksu oli 2,50€ ja kävin pikaisesti pyörähtämässä synagogassa. Ihan hienohan se oli, mutta ei yhtä vaikuttava kuin vaikkapa moskeijat tai katoliset kirkot, joissa olen käynyt, eikä paikka herättänyt minussa valitettavasti mitään tunteita.

On myönnettävä, että sivistyksessäni on sen verran suuri aukko, etten ole perehtynyt juutalaisuuteen läheskään yhtä hyvin, kuin muihin maailman uskontoihin. Synagogan näyttely jäikin näiltä osin hieman vajaaksi, enkä saanut vierailusta oikein mitään irti. Pitänee sivistää itseäni lisää aiheen tiimoilta. Synagogassa oli kuitenkin ihan kiva valokuvanäyttely, jossa oli yhdistetty vanhoja ja uusia näkymiä samaan kuvaan. Kierrän yleensä aina kaikki valokuvanäyttelyt, missä vain näen sellaisen. Valokuvat kertovat enemmän kuin pelkät museoesineet, ja monesti kuvista välittyy myös erilainen tunnelma kuin tavaroista.

Kierreltyäni vielä hetken Kazimierzin ja keskustan välimaastossa, palasin takaisin vanhaan kaupunkiin ja jätin skuutin puiston reunaan. Tämäkin yksilö alkoi kuitenkin valittaa, että olen kartan ulkopuolella. Suljin sovelluksen ja käynnistin sen uudelleen, jonka jälkeen skuutti suvaitsi parkita itsensä, ja jatkoin matkaa kävellen.

Krakovan vanha kaupunki on oikein kaunis ja viihtyisä. Kuljeskelin kapeiden kujien varjoissa ja päädyin lopulta keskusaukiolle, jolla kävi vilske ja vilinä. Pääaukiolla on joku iso kirkko, jonne turistit joutuvat maksamaan pääsymaksun, mutta en viitsinyt sijoittaa hilujani siihen, joten menin viereiseen kirkkoon, joka oli ilmainen. Katoliset kirkot ovat hyvin kauniita ja käyn mielelläni ihailemassa niitä aina kun vierailen eri maissa.

Kirkolta suuntasin Krakovan kauppahalliin, jossa on myytävänä käsitöitä, meripihkakoruja, matkamuistoja ja mitä kaikkea siellä nyt olikaan. En ole ostoaikeissa tällä reissulla, koska reppuni painaa nyttenkin jo monta kiloa yli sallitun määrän, joten en aio ostella minkäänlaisia tuliaisia tai matkamuistoja.

Torilta aloin kuljeskelemaan takaisin hostellille päin, mutta rinkelimummon huomattuani tajusin, että minulla alkoi olla jo nälkä. Mietin ensin kaupassa käyntiä, mutta ajattelin sitten käydä syömässä ihan jotain kunnon ruokaa. Menin johonkin buffet-tyyliseen paikkaan, missä annoksen hinta määräytyy lautasen painon mukaan. Otin linjastosta puolikkaan krakovan makkaran, vaikka en tavallisesti syökään sianlihaa. Mutta pitihän sitä aitoa makkaraa nyt maistaa, kun sen kultaseuduilla kerran oli. Otin myös hapankaalia, tattaria, pierogeja sekä pikkelöityjä ja mausteisia vihanneksia. Juomaksi otin mustaherukkamehun. Maukas ateria maksoi yhteensä noin viisi euroa, eli ei paha. Jälkiruuaksi kävin noutamassa pari jäätelöpalloa jätskikioskista ja menin puistoon syömään annoksen.

Maha täynnä lähdin viimein kulkemaan kohti Krakovan puistoa, jonka vieressä hostellini sijaitsi. Ihailin hetken aikaa kauniita puita ja kasvustoja. Täällä on edelleen hyvin kesäinen tunnelma, kun kaikki vihertää ja on lämmintä. Olenkin saanut tänä vuonna nauttia poikkeuksellisen paljon vihreästä kaudesta, sillä ensin olin Suomen talven aikaan Keski-Amerikassa, meidän kesän ajan olin paljolti vapaalla töistä ja nyt olen täällä. Puolan luonto on todella kaunista ja nuo isot puistoalueet ovat erityisen viihtyisiä. Yksi kaupungin parhaista puolista.

Perille päästyä pakkasin kamat ja menin sänkyyn huilaamaan. Eräs dormissa yöpynyt tyttö alkoi valittaa toiselle matkalaiselle, että häneltä oli varastettu 130 zlotyä (noin 30€) lukitusta lokerosta, ja kävi ulisemassa asiasta myös hostellin respalle. Respan tyyppi tuli selvittämään asiaa, eikä voinut tehdä mitään asian hyväksi. Tyttö väitti, että joku olisi tehnyt kopion avaimesta ja varastanut rahat, mutta en kyllä usko tuollaiseen teoriaan. Tytön poikaystävä yritti ehdottaa, että ehkä tyttö oli hukannut tai unohtanut rahat itse johonkin, mutta tyyppi vain itki ja paiskoi kamoja. Minua ärsytti suoraan sanottuna. Lopulta draama onneksi vaimeni ja huoneeseen laskeutui hiljaisuus.

Nukuin ihan ok unet ja kävin aamulla syömässä aamupalan, joka kuului hintaan. Aamupala oli suht monipuolinen; leipää, päällysiä, erilaisia muroja, hilloa + suklaalevitettä, keitettyjä munia, vuohenjuustoa ja vihanneksia. Olen ihan tyytyväinen One World Hosteliin. Ainoa miinuspuoli oli jäätävä meteli, mikä kantautui huoneeseen ulkoa, mutta korvatulpilla sen sai blokattua aika hyvin. Kaksi yötä tuolla maksoi vaivaiset 17 €.

Kirjauduin ulos hostellilta ja suunnistin kohti Krakovan liikenneasemaa, josta lähtee sekä junat että bussit. Minulla oli vielä reilusti aikaa, joten kävin kahvilla ja katselin vain ihmisiä. Bussimatka Flixbusilla tänne Slovakian Kosiceen oli tyydyttävä. Maisemat Tatravuorten yli ajettaessa, läpi Puolan Zakopanen ja Slovakian Popradin oli tietenkin päätähuimaavat, mutta bussi oli melkein kaksi tuntia myöhässä ja pidimme silti ylimääräisen puolen tunnin tauon hieman ennen Kosicea.

Maisemista pitää se sanoa, että nuo upeat vuoret veivät voiton jopa Meksikon maisemista, ja haluaisin ehdottomasti tulla joskus ihan varta vasten Tatravuorille. Alueelta löytyy upeita patikkapolkuja ja ilma oli raitista hengittää, kun pysähdyimme Popradissa. Olin ihan yllättynyt, että täällä suunnalla on noin upeita vuoria! Mielestäni maisemat oli paljon kauniimmat, kuin esimerkiksi Alpit Ranskan ja Sveitsin rajalla.

Lisäys: Kun nyt postaan tekstin muutama tunti sen jälkeen kun olen kirjoittanut tämän, on ehtinyt tapahtua paljon. Minun piti olla nyt Unkarissa, mutta ei, matka suuntasikin aivan eri suuntaan. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.

Eurotrip 2019: Tallinna, Viro | Riika, Latvia | Kaunas, Liettua | Varsova, Puola | Auschwitz, Puola | Krakova, Puola | Kosice, Slovakia | Budapest, Unkari | Maribor, Slovenia | Wien, Itävalta | Praha, Tsekki | Berliini, Saksa

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Cilla Maria | From sunset last night to sunrise this morning

Syväluotaavaa matkailua maailman ääriin ja takaisin.

Seuraa blogia Facebookissa
Seuraa Bloglovin'issa