Yleinen

10 reissuhaavettani

lauantai, 18 toukokuun, 2019

Aiemmin keväällä kierti blogihaaste, missä bloggaajat esittelivät senhetkisiä toivekohteitaan. Itse olin niin Keski-Amerikka-huumassa, että jätin haasteen väliin, mutta nyt kun arki on taas alkanut painaa, voisin tarttua haasteeseen ja unelmoida hieman tulevista matkoista..

Viime postauksessa käsittelemäni aihe, matkan jälkeinen masennus, on hieman laantunut ja nyt voin jo katsella kaihoisasti matkakuvia. Kuvia katsellessa nousee edelleen esiin se epätodellinen tunne, että olinko oikeasti tuolla. Äitiltä saatu synttärikortti kuitenkkin muistuttaa, että elämässä on vielä paljon nähtävää ja koettavaa matkojen osalta <3

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mutta takaisin aiheeseen. Minne siis itse haluaisin tulevaisuudessa matkustaa?
Alkuperäinen haaste löytyy Kohteena maailma -blogista.

1. PAIKKA: Machu Picchu, Peru

Tämä lienee se all-time ultimate favorite kohde, joka kummittelee mielessä vuodesta toiseen. Keski-Amerikan intiaanikaupungit ovat olleet vain esimakua tälle The Kohteelle. Machu Picchu ei varmaan tarvitse sen kummempia selitettyjä, sillä jokainen tietää, kuinka uljas ja mahtipontinen näkymä tuon muinaisen inkakaupungin ylle levittäytyy. Hienointa olisi kulkea Inca trail ja lopulta saavuttaa kohde uutteran vaelluksen jälkeen, aamuauringon ensisäteiden valaistessa tuon jumalaisen kaupungin rauniot ja ympäröivät vuoristometsät.

Tämä on sellainen kohde, mihin olisi kiva lähteä jonkun läheisen ihmisen kanssa ja muistella myöhemmin reissua yhdessä. Valitettavasti lähipiiristäni vaan ei oikein löydy extreme- tai omatoimimatkailijoita, joten luultavasti tulen tämänkin reissun tekemään joskus yksin.

Kuvahaun tulos haulle machu picchu

salkantaytrek.org

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

2. TAPAHTUMA: Trans-Siperian junamatka

Ei mikään tapahtuma paikkana, vaan tapahtumana. Olen katsellut kaiholla Ville Haapasalon Venäjä-ohjelmia ja haikaillut tekeväni joskus läpikulkumatkan mm. Siperiaan. Parin viikon junamatka Suomesta halki laajan Venäjän, viimeisen kohteen siintäessä Japaninmerellä; siinä ajassa ehtisi nähdä maisemia kyllikseen ja tutustua varmasti ainakin pintapuolisesti venäläiseen mentaliteettiin ja ruokiin. Siperian erämaiden loputtomuus ja koruttomuus kiehtoo, tunnen myös jonkinlaista kaukokaipuuta noille alueille.

3. KOTIMAAN KOHDE: Lappi (Haave toteutui marraskuussa 2019 ja uudelleen joulukuussa 2022)

Olen monesti miettinyt, miten olen reissannut maapallon toiselle puolelle, mutta en silti ole koskaan saanut aikaiseksi käytyä Lapissa. Haluaisin tehdä muutaman päivän vaelluksen johonkin lukuisista kansallispuistoista tai erämaista. Lapin ruska olisi taatusti näkemisen arvoinen luontohetki. Toisaalta räkkäaikaan vaeltaminen olisi jokseenkin epämiellyttävää, ellei sitten uisi parin tunnin välein OFFissa. Inarissa olisi kiva käydä saamelaiskulttuurikeskus Sajoksessa ja luontokeskus Siidassa.

4. KAUPUNKI: Sintra, Portugali

Kuinka kaunis voikaan joku paikka olla! Satumaisten metsien siimeksessä kohoavia torneja, unohtuneita kivirakennelmia, luonnon vesiaiheita, aarniometsää. Sintran matkoja olen katsellut useammankin kerran, en pelkästään kauniiden maisemien vaan myös aktiviteettien takia. Kaupungista lähtee useita maastopyöräreittejä, joista pisimmät kulkevat ikivanhojen metsien läpi Atlantin jykeville kalliorannoille. Portugalin toinen unelmakohde olisi Azorit ja niiden vehreä luonto. (Lähimpänä Azoreita oli Madeiran reissu loka-marraskuussa 2020.)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

5. MAA: Afganistan

En täyttänyt tätä listaa järjestyksessä, joten maavalinta jäi viimeiseksi. Yllättävän hankala on enää noiden muiden kohteiden lisäksi nimetä mitään yksittäistä maata, mihin ehdottomasti haluaisin tai mihin olisi jotenkin syvällisempi kaipuu. Voisin nimetä tähän kohteita, missä haluaisin muuten vain käydä, kuten Montenegro, Kroatia, Albania, Japani, Tasmania, Madagaskar, Turkin Kappadokia tai Brasilia. (Montenegro, Kroatia ja Albania käyty lokakuussa 2021.)

Valitsen tähän kuitenkin Afganistanin, sillä vaikka listalta löytyy myös muita Keski-Aasian maita, tunnen silti erilaista vetoa tuohon sodan runtelemaan karuun, mutta kauniiseen sisämaahan. Ehkä suurin syy, miksi haluaisin käydä Afganistanissa, löytyy lukemistani kirjoista. Etenkin Khaled Hosseinin rikkaasti kirjoitetut kertomukset ovat onnistuneet maalaamaan mielikuviini ikiaikaisia kaupunkeja kuten Herat ja Gandahara, yksinäisiä vuoristoja, loputtomia erämaita. Haluaisin nähdä nämä paikat omin silmin ja vertailla niitä mieleni maisemiin. Myös Bamiyanin alue kiinnostaa, vaikkei kallisarvoisista buddha-patsaista oikein mitään enää jäljellä olekaan.

Kuvahaun tulos haulle afghanistan nature

afghanlogisticstours.com

6. SAARI: Islanti

Islannin jylhä ja aava luonto jaksaa kiehtoa. Olisi upeaa päästä kuljeskelemaan jäätiköillä ja aroilla, nähdä mannerlaattojen liikkumisesta aiheutuneita syviä railoja, hengittää raitista meri-ilmaa, ihastella vesiputouksia ja maasta nousevaa höyryä kuumien lähteiden alueella. En tiedä miksi ei ole koskaan tullut lähdettyä Islantiin, vaikkei se nyt niin kaukana edes olisi. No, ehkä joku päivä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Toinen mainitsemisen arvoinen saarikohde on Uusi-Seelanti, minne taas ei noin vain lähdetäkään.

Kuvahaun tulos haulle islanti

DieterMeyrl / Getty Images

7. EXTREME: Central Asia Budget Overland Tour

36 päivää, viisi maata, matka erikoisrekalla läpi Keski-Aasian erämaiden ja vuoristoseutujen. Olen jo pidemmän aikaa halunnut Uzbekistaniin, Kazakstaniin ja muualle Keski-Aasiaan. Muistan elävästi hyvin varhaisesta lapsuudestani piirretyn lastenohjelman nimeltä ”Samarkandin aarre”. Lukuisista yrityksistä huolimatta en ole koskaan onnistunut löytämään mitään infoa tuosta ohjelmasta. Muistan kuitenkin selkeästi piirustustyylin ja sadussa esiintyneen hahmon. Tuosta jäi jonkinlainen mystinen veto Samarkandia kohtaan 😀

Mutta koska minulla ei Mongolian lisäksi ole minkäänlaista kokemusta tuon seudun matkailusta, olisi varmaan viisainta lähteä valmiille kiertomatkalle. Ja mikäs sen extremempää, kuin tehdä reissu järeällä näköalarekalla ja nukkua yönsä tähtitaivaan alla avaralla aavikolla. Hinta ei sinänsä edes ole kovin paha, päälle 2200 € plus tietenkin lennot, mikä on suht edullinen kun vertaa moneen muuhun valmiiseen kiertomatkaan. Yhdistäisin tuohon reissuun varmaan vierailun Iranissa, missä myös olen halunnut käydä. Paluumatkan voisi taittaa Kazakstanista Venäjän kautta junalla koto-Suomeen.

tourradar.com

8. MAJOITUSMUOTO: Teltta aavikolla (Haave toteutui tammikuussa 2023)

Kuten edellisestä kohteestakin ilmeni, olisi mahtavaa yöpyä keskellä ei mitään, tuntea olonsa täydellisen vapaaksi yllä kaartuvan loputtoman avaruuden alla. Keski-Aasian lisäksi tähän soveltuvia paikkoja, joissa haluaisin ehdottomasti käydä ja yöni viettää, olisi ainakin Atacaman aavikko Chilessä ja Jordanian Wadi Rum, maailman kauneimmaksi kutsuttu aavikko.

9. LUONNONKOHDE: Serengetin kansallispuisto, Tansania

Tansania.. pala Afrikkaa, joka luo mielikuvat lapsuuteni villieläimistä. Moni 80-luvulla elinvoimissaan olleista tutuista eläinlajeista elää tätä nykyä ahdingossa, vaarantuneena tai jopa uhanalaisena. Vaikka minulla onkin hieman kaksijakoiset mietteet järjestetyistä villieläinten bongausretkistä, luultavasti Tansaniasta löytyisi joku retkifirma, joka pystyy järjestämään eettisiä retkiä seeprojen, gasellien ja puhveleiden laidunmaille. Tansaniassa ollessa olisi ehdottomasti kiivettävä myös Kilimanjaro-vuorelle!

Anna Estes / Penn State

10. RUOKA JA JUOMA: Herkuttelumatkalle Koreaan

Olen tutustunut korealaiseen ruokaan pohjoiskorealaisten versiona, ja uskonkin, että se on säilynyt paljon autenttisempana, kuin Etelä-Korean versiot, joihin lienee sekoittunut osittain myös länsimaisia vaikutteita. Olen saanut nauttia kimchiä, ttok-riisikakkuja, friteerattuja yachae-vihanneksia, mandu-nyyttejä, saniaista, lasinuudeleita ja muita herkullisesti maustettuja erikoisuuksia sekä Pohjois-Korean suurlähetystössä että Mongoliassa, missä saimme kutsun pohjoiskorealaiseen ravintolaan.

Suomi-Korean-seuran tapahtumissa olen myös päässyt valmistamaan korealaisia ruokia pohjoiskorealaisen naisen opissa. Olisikin mainiota päästä joskus paikan päälle Koreaan tutustumaan tuon maailmankolkan kulinaarisiin ihmeisiin.

Nyt kun katsoin tuon listan läpi, huomasin, että suurin osa kohteista kietotuu jollain tapaa vuoristojen ja erämaiden syleilyyn. En ole mitenkään erityisen kiinnostunut kaupunkilomista enkä varsinkaan mistään chillailu-lomista aurinkorannoilla. Kaukokaipuuni tyydyttyy parhaiten, kun pääsen pois ihmisten keskeltä, katselemaan vuoria, merta tai avaran maan loputonta aukeutta.

You Might Also Like

3 Comments

  • Reply jossu sunnuntai, 19 toukokuun, 2019 at 12:50

    Portugalissa on kyllä unelmakohteita. Azorit ja Sintra oli niin ihania että voisin palata vaikka kuinka monta kertaa. Ja Madeirakin olisi mahtava kokea.

    • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning sunnuntai, 19 toukokuun, 2019 at 12:57

      Kiitos kommentista! Itse asiassa kattelin just tänään matkaa syksylle Sintraan 🙂 Ei ole edes pahat hinnat, lennot irtoais alle 200€:lla ja hostelli noin 150€ viikolta. Onko viikko sopiva aika Sintraan vai kannattaisko tuohon yhdistää jotain muita lähialueiden kohteita?

      Azoreilla olis kyllä upeita luontokohteita ja hyviä patikointireittejä. Ja Madeiralla kans aivan mahtavat näköalat kalliojyrkänteineen ja vehreine metsineen!

      • Reply jossu sunnuntai, 19 toukokuun, 2019 at 18:38

        Minä tein vain päiväretken Lissabonista Sintraan, olisin halunut ainakin pari päivää siellä.

        Azoreilla voi sitä paitsi käydä delfiini- ja valasretkellä, muistaakseni maksoi noin 70 euroa.

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.