Ryöstöyrityksiä, poliisiväkivaltaa ja tullin ruokakoiria

Reilu pari kuukautta on nyt takana ja niin alkaa olla reissunikin. Tuntuu epätodelliselta palata Suomeen. Tulin eilen Mexico Cityyn ja vietän täällä vielä tämän viimeisen päivän. Lento Amsterdamiin lähtee 21:05 ja saavun Damiin keskiviikkona joskus päivällä. Koska jatkolento Suomeen lähtisi vasta niin myöhään, etten pääsisi yöllä Helsinki-Vantaalta enää kotiin, päätin jäädä Damiin yhdeksi yöksi ja jatkaa matkaa torstaiaamuna. Lennolle ei layoverin myötä tullut yhtään lisää hintaa. Luultavasti en jaksa tehdä mitään Amsterdamissa, vaan koetan selviytyä aikaerosta.

Loppupäivät San Joséssa meni ilman suurempia selkkauksia. Ainoastaan lauantaina kun olin ruuhkaisilla kaduilla kävelyllä, tunsin kuinka joku tarttui selässäni repun lailla roikkuneeseen kangaskassiin. Käännyin ympäri ja näin takanani jonkun miehen, joka esitti ettei tehnyt mitään. Huomasin vähän ajan päästä, että laukun kylki oli viilletty auki. Onneksi huomasin ryöstöyrityksen heti eikä mitään ehditty viedä. Lisäksi säilytän puhelinta ja rahoja yleensä eri paikassa vartalon etupuolella.

Tämän takia mitään laukkuja ja reppuja ei kannata kuljettaa selässä, ja tiesin sen itsekin. Kiinalainen huonekaverini oli kauhuissaan, kun kerroin tapahtuneesta. En kuitenkaan itse tuntenut mitään. Jälkeenpäin kyllä mietin, että onneksi mies viilsi laukkua eikä minua, ja onneksi en alkanut kovistelemaan varkaalle mitään, koska olisin voinut saada puukosta.

Kahvia ja futista

Viimeisten päivien aikana kiertelin ympäri kaupunkia, kävin kahvilla eräässä kahvilassa, jossa työskentelee pelkästään vajaakuuloisia nuoria. Ravintolan nimi on IncluyeMe eli ”Sisällytä minut/Ota minutkin huomioon” tms. Söin hyvää suklaakakkua ja katselin ikkunasta kadun vilskettä. Ulkona joku koditon nukkui risaisessa nojatuolissa. Kahvilasta jatkoin matkaa vielä Parque Morazániin, jossa sijaitsee meksikolaisen kuvanveistäjän Jorge Marínin pronssinen siipiveistos ”Alas de México”. Samanlainen veistos löytyy monesta muustakin maailman pääkaupungista. Kävin ottamassa kuvan siipien kanssa, tai oikeastaan pyysin jotain naista ottamaan kuvia minusta.

Tämän jälkeen menin takaisin kaupoille päin ja näin kun jossain baarissa oli futismatsi menossa. Kurkkasin sisään ja huomasin, että siellä oli Barcan ottelun ensimmäinen puoliaika käynnissä. Menin sisään ja jäin sinne katsomaan matsin loppuun. Joku costaricalainen mies halusi ostaa juomia, mutta kieltäydyin. Lopulta hän kuitenkin pyysi tarjoilijaa tuomaan minulle Pepsin ja join sen kohteliaisuuttani. Mies olisi halunnut jutella vielä jotain, mutta kun matsi loppui, sanoin että minun on nyt mentävä.

Sunnuntaina kävin tilaamassa ennakkoon kuljetuksen lentokentälle. Meinasin ensin ottaa Uberin, mutta sovellus valitti jostain syystä korttimaksusta enkä jaksanut käydä nostamassa turhaan montaakymmentätuhatta colonea. Pääsin helpommalla kun nostin 20 dollarin setelin ja tilasin kyydin hostellin kautta. Hinta siis 20 USD – Uber olisi ollu melkein puolet halvempi, mutta se on laiton Costa Ricassa eikä kuljettaja olisi voinut ajaa minua lentokentän oville asti ettei taksikuskit näe.

Pakko sanoa hostellista, että se oli yksi siisteimmistä missä olen ollut reissuni aikana. Suosittelen ehdottomasti, jos joku on matkaamassa San Joséen! Lisäksi respassa työskentelevä Claudia on todella mukava ja avulias nainen.

Huomioita Costa Rican taloudesta

Maanantaiaamuna ehdin vielä juoda kahvit ja sitten meninkin odottelemaan aulaan kyytiä. Juttelin Claudian kanssa vielä Costa Rican työajoista ja hän valitteli, ettei yksityisellä sektorilla ole mitään vapaapäiviä eikä välttämättä työaikojakaan. Valtion viroissa työskennellään toimistoaikojen mukaan maanantaista perjantaihin, mutta valtiolle on kuulemma todella vaikea päästä töihin.

Jatkoin samantyylistä keskustelua privaattitaksissa. Puhuin kuskin kanssa englannin ja espanjan sekoitusta, mutta sain kuitenkin selvää melkein kaikesta. Kerroin huomioistani eri Keski-Amerikan maissa reissatessani ja mies sanoi, että Costa Rican korkea hintataso parantaa maan taloutta, mutta sillä on myös kääntöpuolensa. Ruuan hinta on esimerkiksi noussut todella korkealle viime vuosien aikana, lisäksi verotusta on kiristetty, mutta silti palkkatasoa ei ole nostettu. Hän kertoi, että ruokaan kuluu suunnilleen 150 dollaria parissa viikossa, erityisesti maidon hinta on noussut pilviin. Maassa on vain kaksi maidontuottajaa. Osa maidosta myydään halvalla ulkomaille, mutta oman maan kansalaisille hinta on monta kertaa korkeampi.

Keskimääräinen kuukausipalkka yksityisellä sektorilla on kuulemma verojen jälkeen noin 650 US dollaria. Ellei valtion virkoja oteta huomioon, parhaiten palkattu ala on yllättäen call centerit. Portugali ja Brasilia on ulkoistanut portugalinkielisen asiakaspalvelunsa Costa Ricaan, saman on tehnyt myös Ranska. Lisäksi Yhdysvalloilla on suuri osuus englanninkielisissä call centereissä. Esimerkiksi Amazonin englanninkielinen aspa toimii San Joséssa. Palkkaus tällä alalla nousee helposti yli tuhanteen dollariin kuussa.

Kuski kehui myös maan koulutusta ja terveydenhuoltoa. Erityisesti koulutus sai kiitosta, sillä opetus on ilmaista ja laadukasta, Latinalaisen Amerikan parhaimmistoa. Lisäksi armeijan puuttuminen maasta ja luonnonsuojelutyö saivat kehuja.

Valtion viroissa on säännölliset työajat, toisin kuin vaikkapa turistisektorilla.

Paluu toiseen kotiini

Ruuhkan takia matka Alajuelassa sijaitsevalle lentokentälle kesti noin tunnin. Kävin syömässä riistohintaisen täytetyn croissantin ja otin kahvin (hinta melkein 10€). Menin turvatarkastuksen läpi ja kaikki sujui ongelmitta. Kiva, että minua kohdellaan normaalina matkustajana täällä päin maailmaa toisin kuin Euroopassa, missä joudun aina erikoistarkastuksiin, satunnaisiin räjähdeainetesteihin ja muihin laukkujen penkomisiin 😀 Tein check-inin jo edellisenä päivänä, ja sain jostain syystä paikan kutosriviltä AM Plus -luokasta. Olen Flying Bluen -kanta-asiakas, ja se tekee yhteistyötä myös AeroMexicon kanssa, mutta en kuitenkaan kuulu AM:n Club Premieriin.

Lento kesti reilu kolme tuntia ja meni hyvin. Näin ikkunasta Nicaraguan kohdalla purkautuvan tulivuoren. Myös paljon metsäpaloja oli havaittavissa ympäri Keski-Amerikkaa. Kun saavuimme Mexico Cityn alueelle, ilmakehä muuttui ihan harmaaksi, mikä todennäköisesti johtuu Popocatepetl-tulivuoren viime aikoijen aktiivisuudesta. En ole koskaan aiemmin nähnyt CDMX:ää tuollaisena.

Nicaraguan yllä tuprutti savua.

Mexico Cityn yllä olikin sitten hieman tunkkaisempi ilma.

Kun pääsimme ulos koneesta, näin että alkumatkasta vieressäni istunut ehkä nelikymppinen mies seisoi kentän käytävällä, puhui puhelimeen ja itki vuolaasti. En tiedä mitä oli tapahtunut, mutta tilanne oli hyvin surullinen ja minulle tuli sympatiat tuntematonta miestä kohtaan. Olisi tehnyt mieli käydä lohduttamassa, mutta en viitsinyt puuttua asiaan. Jatkoin matkaani migriin, missä jonotin ehkä vartin. Onneksi tuo selvitys sujuu nykyään suht nopeasti.

Siitä menin matkatavaroiden vastaanottoon ja jouduin odottamaan reppua varmaan yli puoli tuntia. Jossain vaiheessa olin slaavikyykyssä lattialla kun tullikoira ja ohjaajansa kävelivät ohitseni. Koira pysähtyi weekend-laukkuni kohdalle ja alkoi nuuskutella laukkua innoissaan. Nainen yritti ohjata koiraa pois, mutta koira vain haisteli laukkua. Mietin jo ettei laukussa ole mitään huumeita, mutta sitten nainen kysyi, onko minulla ruokaa. Olin unohtanut appelsiinin laukkuun. Nainen sanoi, ettei hedelmiä saa tuoda maahan ja annoin appelsiinin pois. Koira sai herkkupalan hyvästä työstä, pahoittelin tilannetta ja nainen vain hymyili.

Laatuhostellissa

Sain vihdoin repun, kävelin tullin läpi ja menin aulaan. Kävin syömässä teriyaki-hampurilaisen ja datailin vähän aikaa Starbucksin avoimessa wifissä. Sen jälkeen kävelin taksipisteelle ja kävin kysymässä hintoja. Ensimmäinen piste olisi veloittanut 350 pesoa eli reilu 16€, mutta tiesin aiemmasta kokemuksesta, ettei taksi maksa niin paljoa. Menin viereiselle kojulle ja sain taksin 230 pesolla eli reilulla kympillä. Olisin muuten mennyt ehkä metrolla, mutta alkoi olla ruuhka-aika, joten en viitsinyt lähteä sulloutumaan täyteen metroon laukkujeni kanssa. Taksimatka kesti yli tunnin, sillä ruuhkaa oli niin paljon.

Majoitun nyt tämän viimeisen vuorokauden Casa Pepe hostellissa Centro Historicossa. Tästä on pakko sanoa, että TÄMÄ on kaikkein parhain hostelli koko matkan aikana! Tässä on kaikki kohdallaan. Rakennus on hyväkuntoinen, siisti ja kaunis. Dormissa on verhoilla varustetut modernit sängyt, tallelokerot, monta pistoketta sängyn vieressä (myös usbit), kunnolliset petivaatteet ja 5. kerroksessa on kattoterassi, missä on viherkasveja, kaktuksia, chillailumestoja, uima-allas, baari ja upeat näkymät alas kaupunkiin ja vuorille. Tänne tulen varmasti uudelleen, vetää vertoja jopa kauniille Selina-hostelliketjulle! Yöpyminen on vain 15€ yöltä sisältäen aamupalan.

Aggressiivinen poliisitoiminta

Kävin illalla kuljeskelemassa kadulla, ostamassa kahvia ja vettä OXXOsta sekä jossain leipomossa hakemassa leipätikkuja ja donitsin. Näin ja kuulin kun joku nainen alkoi huutaa poliisia ja taisteli pyörästä jonkun nuoren miehen kanssa. Käynnissä oli ilmeisesti pyörävarkauden yritys tai jotain muuta sekavaa, mutta paikalle ilmestyi nopeasti viisi poliisia (sekä liikenne- että normipoliiseja). Jäin vähän matkan päähän istumaan ja juomaan kahvia ja katselin tilannetta. Nuorukainen oli käsiraudoissa ja kohta paikalle tuli varmaankin miehen isä tai joku muu ulkopuolinen henkilö. Monet paikalliset kävivät kommentoimassa tilannetta ja katsoivat käsiraudoissa olevaa miestä halveksuvasti. Paikalliset myös huutelivat nuorukaiselle ja paikalle tulleelle miehelle.

Jossain vaiheessa paikalle tullut mies alkoi kovistelemaan poliisille ja yksi nuorista poliiseista menetti hermonsa. Miehet alkoivat töniä toisiaan ja liikennepoliisi meni väliin rauhoittelemaan tilannetta, mies myös laitettiin rautoihin. Lopulta paikalle kurvasi poliisiauto ja käsiraudoissa ollutta ja paikalle myöhemmin tullutta miestä alettiin työntämään poliisiauton lavalle. Tässä vaiheessa paikalle tuli myös joku ulkopuolinen pukuherra, joka kävi käsiksi oletettuun rikollisen isään tämän vastustaessa autoon siirtämistä. Yhdessä kahden poliisin kanssa he nostivat ja heittivät miehen väkivalloin auton kyytiin, jonka jälkeen pukumies jatkoi matkaansa muina miehinä.

Aiemmin hermonsa menettänyt poliisi heitti myös pyörän jostain syystä auton lavalle ja hyppäsi itsekin kyytiin. Auto jäi vielä joksikin aikaa kadulle ja näin miten poliisi alkoi hakata pidätettyä miestä (rikollisen isää tms.) nuoremman miehen maatessa raudoissa tosi vihaisen näköisenä auton lavalla. Poliisi mätki miestä kämmenellä, nyrkillä ja kyynärpäällä ja toinen poliisi vähän niin kuin oli näköesteenä, mutta pystyin silti näkemään kaiken. Osa kadulla olleista ihmisistä näki myös tilanteen ja näytti hymyilevän vahingoniloisena. Itselläni oli hieman ristiriitaiset tunteet tapahtuneesta.

Ymmärrän että poliisi menetti hermonsa provosoinnista, mutta mies oli kuitenkin jo raudoissa eikä pystynyt puolustautumaan. Toisaalta minulla ei ole mitään sympatioita rikollisille – vaikka silti poliisien kai kuuluisi käyttäytyä asiallisesti.. Mies ei varsinaisesti ollut syyllistynyt muuhun kuin virkavallan vastustamiseen, joten käsittely vaikutti aika kovakouraiselta. Olen joskus Suomessakin nähnyt, miten poliisit käyttävät tarpeetonta voimaa pikkurikollisia kohtaan, mutta tuollaista silkkaa pahoinpitelyä en ole nähnyt.

Huh, en kyllä haluaisi joutua riitoihin meksikolaisen virkavallan kanssa.. Onneksi itse olen kohdannut vain mukavia ja ystävällisiä poliiseja, ja monesti he vain moikkaavat iloisesti kadulla. Normaalin turistin ei tarvitse pelätä poliisin mielivaltaa, mutta olen kyllä nähnyt matkani aikana, miten poliisit ovat tehneet ruumiintarkastuksen ja repun penkomisen nuorille latinomiehille tuosta noin vain ilman että kohde on tehnyt mitään rikosta. En tiedä etsivätkö he laittomia siirtolaisia vai jengiläisiä vai mistä on kyse.

Image may contain: one or more people, people standing and outdoor

*Kuvan poliisit eivät liity tapahtumaan millään lailla.* Minulla ei ollut eilen puhelinta mukana, enkä olisi varmaan muutenkaan viitsinyt kuvata pidätystilannetta. Tämä kuvakollaasi on kahden vuoden takaa Mexico Citystä.

Viimeistä viedään

Kello on tulee kohta puoli kaksitoista päivällä ja joudun luovuttamaan huoneen puolen tunnin päästä. Kävin pari tuntia sitten aamupalalla, nyt makoilen sängyssä ja kuuntelen tässä Spotifysta espanjankielistä musiikkia. Parhaillaan kuuluu biisi ”Señorita”. Tuli mieleen kun olin Panamássa ostarilla, niin joku ehkä 6-vuotias tyttö tuli luokseni ja kysyi espanjaksi että ”Disculpa señorita, qué es eso?” ja osoitti huulikoruani. Vastasin että ”Piercing” (koska tuolle ei käsittääkseni ole espanjankielistä termiä) ja näytin huulen sisäpuolen. Tyttö oli ihan kauhuissaan ja kysyi että ”Porqué?” eli miksi Kohautin vaan olkiani ja sanoin ”No se”, en tiedä. Olen saanut kyselyitä myös joltain vanhuksilta ja he ovat olleet kauhuissaan että eikö se satu?! Niin, ei se enää näin 15 vuoden jälkeen kyllä taida sattua..

Mexico Cityssä näkyy aika paljon lävistyksiä ja tatuointeja nuorilla ihmisillä, San Joséssa oli myös joillain, mutta esimerkiksi Guatemalassa ja Panamassa se oli hyvin harvinaista. Eilen kun lähdin lentokentältä, näin tietyömaan, minkä laitamilla istui varmaan 10 nuoren miehen joukko. Osan kasvot oli läpeensä tatuoidut. En tiedä oliko asia näin, mutta tuli mieleen, että ehkä he olivat entisiä jengiläisiä tai vankilasta päässeitä, ja koettivat nyt päästä takaisin kiinni yhteiskuntaan opettelemalla työntekoa. 

Mutta joo. Pakkasin äsken kamat ja menen kohta etsimään, josko täällä olisi joku matkatavarasäilytys, minne saan kamat muutamaksi tunniksi (edit: istun nyt aulassa ja kuulemma ovella on vartioitu tavarasäilytys). Lähden kentälle varmaan viiden-kuuden maissa, että ehdin hoitaa kaikki hommat siellä. Tuntuu niin surrealistiselta lähteä täältä. En tiedä mikä tässä Mexico Cityssä on, mutta tunnen täällä oloni vain niin kotoisaksi ja hyväksi.

Kävin pari viikkoa sitten omavero.fi:ssä ja näin, että olen saamassa elokuussa todella hyvät veronpalautukset. Nostin viime vuonna tarkoituksella veroprosenttia liian korkealle, jotta saisin nyt vielä nämä viimeiset veronpalautukset kunnes koko järjestelmä lopetetaan. Tuleva rahamäärä helpottaa ahdistusta, sillä tiedän, että voin syksyllä ostaa vaikka samoin tein lentoliput Meksikoon tai minne vaan, jos siltä tuntuu.

En tiedä yhtään mitä teen syksyllä, olenko töissä vai mitä tapahtuu. Haluaisin myös keskittyä enemmän kirjoittamiseen, mutta valitettavasti sillä on hankala elättää itseään. Olen varmaan kesän töissä vanhassa työpaikassani, ja entisen työpaikkani esimies kysyikin joku aika sitten, että voinko tulla tekemään irtovuoroja jo toukokuussa. Ihan kiva, että pääsee melko pian kotiutumisen jälkeen arkeen kiinni.

Ihmisoikeusasiat ja jonkinlainen vaikuttaminen kiinnostaisi. Meillä on vain tämä yksi elämä enkä haluaisi hukata sitä.

Toukokuussa aion todennäköisesti osallistua myös Solidaarisuus-järjestön eriarvoisuuskurssille. Koulutus järjestetään Helsingissä ja osallistumisen ehtona on, että olet myöhemmin valmis vetämään eriarvoisuus-workshopin jollekin nuorisoryhmälle. Tämä on juuri sitä, mitä olen halunnut tehdä jo pitkään. Täällä olo on myös vahvistanut sitä tunnetta, että haluan työskennellä tai olla vapaaehtoisena ihmisoikeusasioiden parissa. Joten, tulevaisuus on ihan auki, mutta eiköhän asiat jotenkin järjesty. Niin ne on aina ennenkin tehneet.

Vaikka tuntuu vaikealta lähteä täältä, on silti kiva nähdä läheisiä ja puolisoa pitkästä aikaa. Varmasti oma koti tuntuu myös hyvältä kun sinne asti pääsee vihdoin. Toivottavasti saan ensi yönä nukuttua koneessa edes hieman, jotta paluu Suomeen olisi edes hieman helpompi. Kello tulee jo yksi, koska kuvien lisäämisessä meni hetki ja kävin tekemässä check-outin tässä välissä. Nyt lähden ulos nauttimaan vielä viimeisistä tunneista rakkaassa Meksikossa <3 En sano kaupungille tällä kertaa ”Adios”, vaan ”Nos vemos al rato!” Tiedän, että näemme taas pian..

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Cilla Maria | From sunset last night to sunrise this morning

Syväluotaavaa matkailua maailman ääriin ja takaisin.

Seuraa blogia Facebookissa
Seuraa Bloglovin'issa