Leipää ja sirkushuveja Mexico Cityssä (maaliskuu 2018)

Side note: Teksti julkaistiin alunperin Kansan Äänessä, mutta leikkaan tästä enimmät poliittiset paatokset pois ja keskityn vapaa-ajan tapahtumiin.

Viimevuotisen tavan mukaan sain jälleen tänä vuonna tilaisuuden osallistua Meksikon työväenpuolueen (Partido del Trabajo, PT) järjestämään kansainväliseen seminaariin “Los Partidos y Una Nueva Sociedad”. México Cityssä järjestetty seminaari kokosi yhteen 147 organisaatiota 35:stä eri maasta. Matka meni hyvin, vaikka olin yksin reissussa. Helsinki-Vantaalla oli vain yksi koettelemus, kun Lufthansan järjestelmä oli kaatunut yöllä eikä boarding passeja pystynyt tulostamaan. Kävin tekemässä Frankfurtissa uuden lähtöselvityksen ja jatkoin matkaa. Lufthansa on tähänastisista lentoyhtiöistä mielestäni paras ja oli ilo nähdä, että lounaan yhteydessä ei käytetty muovisia välineitä lainkaan. Sain viimeisellä rivillä kolme paikkaa itselleni, joten lento meni leppoisasti FlyNetin kanssa (maksullinen internetyhteys). 

Ei valittamista Lufthansan aterioissa, 5/5 mätöt.

Vahvat naiset

Seminaari avattiin kansainvälisenä naistenpäivänä, 8. maaliskuuta, mikä kuului myös aloituspäivän puheenvuoroissa. Naisiin kohdistuva väkivalta on edelleen suuri ongelma ympäri Latinalaista Amerikkaa. Omissa puheenvuoroissaan mm. Meksikon, El Salvadorin ja Uruguayn edustajat puhuivat asenteen muuttamisen tärkeydestä etenkin miesten kohdalla, sillä monissa paikoissa miesten ylivalta naisia kohtaan on hallitseva ja perheen sisäinen väkivalta vaiettu salaisuus. Puheissa korostui kaipuu tasa-arvoa kohtaan; ongelmat selkeästi tiedostetaan, mutta yhteiskunnan vanhoilliset asenteet on hankala saada uudistumaan. Köyhissä maissa suuri ongelma on myös rikollisjengit, joista varsinkin El Salvadorissa vaikuttava La Mara Salvatrucha on erityisen väkivaltainen.

Eräs vahvimmista naispuheenvuoroista kuultiin, kun Meksikon alkuperäiskansoihin kuuluva miksteekki (ñuu sávi), Hita Ortiz Silva kertoi Oaxacan osavaltion alueen elämästä. Ortiz Silva itse toimii opettajana, jonka elämäntehtävänä on opettaa luonnon kunnioittamista, jakaa perinnetietoa eteenpäin uusille sukupolville, parantaa naisten ja lasten asemaa sekä kohentaa yhteisön elämää. Tämä on erittäin vaikeaa, sillä kapitalismin vaikutus on huomattava alkuperäiskansojen alueilla. Meksikon ovat vallanneet ulkomaiset, lähinnä kanadalaiset kaivosyhtiöt, jotka riistävät alkuperäisheimojen maita. Lisäksi vaikka Meksiko on ratifioinut ILO 169 -sopimuksen, ei kaikki alkuperäisväestön oikeudet silti toteudu käytännössä. Suomi puolestaan ei ole vieläkään ratifioinut tätä sopimusta saamelaisten tilanteesta ja YK:n kehotuksesta huolimatta.

Oma puheenvuoroni seminaarissa. Alakuvassa Meksikon PT:n johtaja Alberto Anaya.

Meksikolaisten epäoikeudenmukainen tilanne

Mitä tulee järjestäjämaana toimineeseen Meksikoon, on siellä yhteiskunnallinen tilanne vain huonontunut vuosi toisensa perään. Meksikon sähkötyöläisten liiton (SME) edustaja kertoi hallituksen yrityksistä heikentää työntekijöiden oikeuksia, ja varoitti globaalista ongelmasta, missä nykyteknologian kehittyminen uhkaa viedä ihmisiltä viimeisetkin työpaikat. Tottakai kehitystä on hyvä olla, mutta tulisi miettiä tarkoin minkä varjolla kehitystä ajetaan ja mitkä ovat sen seuraukset ihmiskunnalle. Mitä järkeä on kehittää huipputeknologiaa, jos kansalaisilla ei ole varaa käyttää uusia sovellutuksia tai päästä osalliseksi palveluja?

Kampanjointia presidentinvaaleja varten. Kaduilla on usein myös muita mielenosoituksia.

Katolisen kirkon protestin syy ei selvinnyt minulle.

Yleisesti ottaen kaduilla oli havaittavissa runsain mitoin mielenosoituksia hallitusta vastaan. Monen muun maan tavoin, myös Meksikoon on tulossa tänä vuonna presidentinvaalit, mikä aiheuttaa massiivista kampanjointia parhaillaan. Hotellimme sijaitsi México Cityn pohjois-eteläsuuntaisen pääkadun varrella, mihin on keskittynyt myös Meksikon hallinnollinen ydin. Paseo de la Reforman varrelle oli ilmestynyt lukemattomia ihmisiä telttoineen ja plakaatteineen osoittamaan mieltä hallituksen piittaamattomuutta maanviljelijöitä kohtaan.  Hallitus on näemmä katkaissut tuet ja säädyllisen palkanmaksun esimerkiksi Jaliscon alueen maanviljelijöiltä eikä osta enää kotimaisten tuottajien satoa. Maaseudun ihmiset ovat vailla rahaa ja sitä myötä ilman työkaluja, joten elämä on muuttunut sietämättömäksi. Teltoissa asui myös pieniä lapsia, naiset kokkasivat ruokaa alkeellisissa oloissa ja osa ihmisistä nukkui kovalla maalla ilman minkäänlaista suojaa päänsä päällä. Tämä veti mieleni mustaksi. Pyysin päästä juttelemaan maanviljelijöiden kanssa ja meksikolainen yhteyshenkilöni tulkkasikin keskustelua välillämme.

Jaliscon maanviljelijät perheineen olivat saapuneet pääkaupunkiin vaatimaan valtiolta parempaa palkkaa ja tasa-arvoisempaa kohtelua.

Iskulauseita valtion viraston edessä.

Samaan aikaan México Cityyn valmistui uusi bussikaista ja maahan ostettiin kymmeniä uutuuttaan kiilteleviä kaksikerrosbusseja, jotka kuskaavat kansalaisia ja turisteja paikasta toiseen. Bussit kiskovat riistohintaa matkalipuista, mutta pakkohan ihmisten on jollain kulkea. Bussikaista on saanut paljon kritiikkiä, sillä lisääntynyt liikenne on suuri saasteiden lähde pääkaupungissa. Liikenne on loputonta eikä se taukoa edes yöllä. Hallitus on yrittänyt hieman hillitä saasteongelmaa rajoittamalla autoliikennettä sunnuntaisin Paseo de la Reformalla. Sunnuntai onkin nykyään pyöräilijöiden päivä ja näimme lukemattomia ihmisiä pyörien selässä. Tämä on samalla kampanjointia meksikolaisia vaivaavaa ylipainoa vastaan.

Uusi bussikaista aiheuttaa närää meksikolaisissa.

Sunnuntaisin on pyöräilijöiden vuoro vallata Paseo de la Reforma.

Runsaskalorinen, maissipitoinen ja prosessoitu ruoka on todellinen uhka Meksikon kansanterveydelle. Vaikka kaupungissa onkin autenttisia toreja, joilta voi ostaa tuoreita vihanneksia, moni suosii silti ruokakauppojen helppoja ostoksia. Kaupoissa oli järjettömät määrät muoviin pakattua einesruokaa, hiilarihöttöä, vaaleaa leipää, sokerilla kuorrutettuja pullia, sipsejä, limonadeja sun muuta roskaruokaa, joten suuntaus oli hieman samantyylinen, kuin mihin voi törmätä Yhdysvaltojen ruokakaupoissa. Näkymä teki minut ärtyneeksi, sillä en pidä yhtään siitä, että nykymaailmassa kaikki kääritään muoviin ja nämä muovipakkaukset päätyvät sitten luontoon ja maailman meriin. Kerroin suomalaisesta kierrätysjärjestelmästä, ja meksikolaiset olivat ihmeissään etenkin pullopanteista. Meksikossa kuulemma saa rahaa ainoastaan paperin ja alumiinin kierrätyksestä, mutta kilohinta ei ole päätähuimaava, joistain lasipulloista saa myös jonkinlaisen hyvityksen. Tällä saralla olisikin paljon petrattavaa ja mielestäni Suomen tulisi kampanjoida globaalisti pullonpalautusjärjestelmän puolesta. Se olisi hyvä alku yleiselle kierrätyskulttuurille ja antaisi lisätuloja ihmisille, jotka hankkivat elantonsa keräämällä muiden jätteitä. Norja tekee jo samanlaista kampanjaa Iso-Britanniaan.

Iloa kaiken kurjuuden keskellä

Reissu Meksikoon ei ollut pelkästään synkkyydessä kieriskelyä, vaan pääsin näkemään myös aivan toisenlaista meininkiä. Lauantaina 10. päivä kävimme pariin otteeseen vallankumouksen monumentilla, jonka ympäristöön oli saapunut Meksikon alkuperäisväestöä juhlimaan atsteekkien uuden vuoden vaihtumista (he käyttävät itsestään nimeä “mexikat”). Edellinen vuosi oli numero viisi ja sen symboli oli “calli” eli talo. Tämä maanantaiaamuna 12. päivä alkanut uusi vuosi on numeroltaan kuusi ja sitä symboloi “tochtli” eli jänis. Atsteekkien kalenterijärjestelmä on monimutkainen, missä jokaiselle päivälle, ajanjaksolle ja vuodelle on oma symbolinsa ja numeronsa.

Hyvässä seurassa 🙂

Olen aina ollut kiinnostunut mesoamerikkalaisista ja esikolumbiaanisista intiaanikulttuureista. En voinut uskoa todeksi, että pääsin todella osallistumaan atsteekkien juhlaan. Illalla tanssimme ja lauloimme yhdessä rumpujen säestämänä, näimme uskonnollisia rituaaleja sekä pääsimme seuraamaan muinaista pallopeliä (“ōllamaliztli”), missä kumista palloa siirretään eteenpäin lantion ja ylävartalon avulla; pallon potkiminen on kielletty. Menneinä aikoina peli oli hyvin suosittu ja se oli myös keino lepytellä jumalia. Oli tavanomaista, että pelit kestivät useita päiviä ja hävinnyt joukkue uhrattiin jumalille. Atsteekit olivat hyvin raaka kansa, mutta olisi typerää tuomita heidän uskomuksiaan ja elintapojaan. Hieman surullinen olen siitä, etteivät meksikolaiset nuoret kuulemma välitä juurikaan historiastaan ja monille uuden älypuhelimen hankkiminen on tärkeämpää, kuin vaikkapa osallistuminen oman taustansa kulttuuritapahtumiin. Tämä tietenkin palvelee hallituksen agendaa, jonka yhtenä missiona on näivettää alkuperäiskansojen perinteet ja olemassaolo. 

”Ofrenda” eli uhrilahja.

Yhteistanssia <3

Pallopelin tiimellyksessä.

Yhteislaulua <3

Monumento a la revolucion.

Sunnuntaina suuntasimme Centro Históricoon katsomaan atsteekkien muinaista kaupunkia Tenochtitlania, minkä liepeillä niin ikään oli runsaasti atsteekki-tanssijoita. Heillä oli yllään mitä koristeellisimpia asuja, jotka koostuivat värikkäistä linnunsulista ja eläinten taljoista. Sain osakseni kaksi erilaista puhdistus- ja siunausseremoniaa, missä rituaalin suorittajat huiskutteli minut kauttaaltaan yrttikimpulla, suitsutti savua päälleni, soitti musiikkia simpukankuorella, hieroi selkää ja siveli lopuksi käsiini eteeristä öljyä. Mahtava päätös seminaarimatkalle, tunnelma oli sanoinkuvaamattoman upea ja hieman surrealistinenkin. En olisi koskaan voinut edes kuvitella, että unelmani täyttyisivät noin merkittävällä tavalla. Lopuksi kävimme katsomassa Templo Mayor -museon ulkonäyttelyn ja Tenochtitlanin raunioita.

Centro Historicon tanssiesitys. Hyvällä tuurilla saatat nähdä sunnuntaisin tämäntyylisiä performansseja Centrossa.

Ihanaa että perinnetietoa siirretään eteenpäin seuraaville sukupolville <3

Tenochtitlanin rauniot Templo Mayorin edessä.

Kuljeskelimme tovin vanhassa kaupungissa, kävimme kahvilla ja juttelimme meksikolaisen tuttavani menneisyydestä vallankumoustaistelijana, terveydenhuollosta sekä maailmantilasta yleisesti.

Zocalo eli keskustori.

Centro Historicon ostoskadulta.

Centrossa näkee paljon erilaista musisointia.

Juustopalloja ja churro kahvin kera. Rakastan churroja!

Monumentti vuonna 2014 siepattujen ja tapettujen opettajaopiskelijoiden muistoksi :'(

Paseo de la Reformalta.

Benito Juarezin muistomerkki ja kukkivia jacaranda-puita Alamedassa <3

Uusia tuttavuuksia

Olin siis tällä kertaa yksin seminaarissa eli ainoa Suomen edustaja, mutta yksinään siellä ei tarvinnut olla. Tutustuin seminaarissa erääseen saksalaiseen nuoreen naiseen, jonka kanssa hengailin oikeastaan koko seminaarin ajan. Juttelimme paljon ihmisoikeuksista ja mm. kurdien tilanne oli polttavana puheenaiheena. Kävimme syömässä hotellin ravintolassa ihania meksikolaisia herkkuja ja kiertelimme seminaaripäivien lomassa lähiympäristössä. Toiseksi viimeisenä iltana seminaarin päätösjuhlassa tutustuin lisäksi Meksikossa asuvaan Albaniasta lähtöisin olevaan poikaan, jonka kanssa pidimme hauskaa tanssilattialla. Kumpikaan ei todellakaan osannut tanssia, joten vieressämme tanssinut meksikolainen pariskunta alkoi opettaa meille salsan askelia. Nauroin sieluni kyllyydestä ja saatoin jopa oppia pari askelta.. Seuraavana aamuna sama mies tuli vastaan aulassa ja otti minut yllättäen tanssiotteeseen ja pyöräytti ympäri 😀

Lempiaamupalani Meksikossa, chilaquiles rojos <3

Hotellin ravintolassa.

Seminaarin päätösillallisella.

Hengailimme albanialaisen kanssa myös seuraavana iltapäivänä hotellihuoneessani, koska en saanut lähteä mihinkään yksin -_- Tbh, kävimme kyllä illalla kaupassa eikä se jäänyt huomaamatta seminaariyhteyshenkilöltäni, joka päivysti hotellin aulassa. Hän ei pitänyt siitä, että lähdin illalla Méxicon kaduille, mutta en kokenut tarvitsevani niin mittavaa holhousta, joten menin silti kauppaan.. Edellisenä iltana kaksi hotellin turvamiestä tuli kanssani toiseen kauppaan ja ihmettelin hieman sitäkin. Saksalainen kun sai kuljeskella vapaana ilman mitään holhoamista. Loppuillan olimme huoneessa, raahasimme nojatuolit 14. kerroksen ikkunan eteen, katselimme maisemia ja juttelimme maailmasta, ihmisoikeuksista, kansalaisjärjestöistä, alkuperäiskansoista, yhteiskuntiemme eroista jne.

Meksikon työväenpuolueen johtaja Alberto Anaya olisi järjestänyt minulle seminaarin jälkeen matkan Acapulcoon, mutta aikataulu ei antanut periksi tällä kertaa, ja halusin muutenkin mieluummin jäädä México Cityyn. Acapulco sinällään ei tarjoa suuria kokemuksia, sillä se on lähinnä turistien auringonottokeskus, lisäksi huumesodasta johtuen erityisen vaarallista aluetta nykyään. Sain kutsun myös muiden PT:n jäsenten koteihin eri osavaltioihin, ja olen toden teolla vielä joku päivä menossa niin pitkälle reissulle, että ehdin kierrellä maata laajemmin. Varsinkin Oaxacassa käynti on aina kiinnostanut. Saa nähdä, mitä ensi vuoden reissu tuo tullessaan..

Paluumatka sujui haikein mielin, sillä on aina yhtä vaikeaa lähteä paikasta, jossa tuntee olonsa kotoisaksi. Katsoin matkalla muutaman leffan (mm. pitkään haikailemani Frida Kahlon elämänkerran) ja kuuntelin musiikkia & rentoutusharjoituksia. Jossain vaiheessa matkustamon valot himmenivät ja ihmiset alkoivat nukkumaan. En saanut unta ja pyörin paikallani etsien sopivaa asentoa. Penkin kallistaminen ei onnistunut koska takana istui joku. Aikani tuskailtua, vieressä istunut meksikolainen mies otti viltin, taitteli sen tyynyksi, asetti olkapäälleen ja kehotti minua nojaamaan siihen 😀 Loppumatka menikin sitten ihan leppoisasti ja sain nukuttua edes hieman. Meksikolaiset on todella ystävällisiä ja huomaavaisia jopa tuntemattomille <3

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Cilla Maria | From sunset last night to sunrise this morning

Syväluotaavaa matkailua maailman ääriin ja takaisin.

Seuraa blogia Facebookissa
Seuraa Bloglovin'issa