Monthly Archives

tammikuu 2019

Kevään 2019 matkasuunnitelmat ja pakkauslista

A-pu-a. Tasan viikon päästä olen Helsinki-Vantaalla lähdössä yksin maailman toiselle puolelle. Kuumottaa lievästi sanottuna. Olo on myös hyvällä tavalla odottava. Vuosi sitten ollessani Meksikossa, päätin, että ensi kerralla tutustun pääkaupungin lisäksi myös Etelä-Meksikoon. Pari viikkoa Meksikon reissun jälkeen matkustin Mongoliaan, missä mietin elämän tarkoitusta ja kaipuuta kaukomaita kohtaan. Ymmärsin, ettei aikaa ole hukattavana. Elämä pitää elää nyt kun siihen vielä on mahdollisuus. Jos odottaa ikuisesti sitä oikeaa hetkeä, tajuaa ettei mitään oikeaa hetkeä ole olemassakaan. Sitä huomaa jossain vaiheessa vain haaveilevansa, ja samalla unelmat jäävät elämättä todeksi. Ainutkertainen elämä valuu ohi.

Aloin pikkuhiljaa tehdä valmisteluja matkaa varten, mutten siltikään uskonut tämän päivän vielä koittavan. Paiskin töitä jouluun asti ja säästin rahaa. Tiesin, että työt loppuvat vuodenvaihteessa, joten uskalsin alkaa tehdä majoitusvarauksia ja tutkimaan mahdollisia reittivaihtoehtoja. Katselin samalla mahdollisuuksia tehdä vapaaehtoistöitä matkan varrella. Neuvottelin työkkärin ja liiton kanssa miten toimin reissun aikana. Pelotti ostaa lentoliput, koska se tiesi sitä, että matka todella tapahtuu enkä voi enää perääntyä. Puolisoni ei ymmärrettävästi ollut liiemmin ilahtunut matkasuunnitelmastani. Äiti kyynelehti kun kävin kylässä pari viikkoa sitten. Työkaverit päivittelivät ideaani. Miten selviän yksin vieraassa kulttuurissa? Eikö pelota lähteä niin vaaralliseen ympäristöön? Olenko hullu kun lähden yksin naisena Keski-Amerikkaan? Jotkut ihailivat ”rohkeuttani”. Noihin kysymyksiin olen saanut vastata tässä viime kuukausien aikana, ja välillä olen alkanut itsekin kyseenalaistaa päätöstäni. En kuitenkaan aikonut antaa periksi, vaan taoin päähäni itseluottamusta – olen selvinnyt pahemmistakin paikoista ja tottunut pärjäämään yksin. En myöskään voi jättää toteuttamatta omia haaveitani vain siksi, että muut eivät niitä ymmärrä. Katuisin sitä loppuelämäni.

Konkreettiset valmistelut

Vaikken vielä kesällä ja syksyllä ollut varma reissuni ajankohdasta, aloin silti valmistautua konkreettisesti matkaan. Ostin uuden repun, sillä ajattelin lähteä matkaan pelkillä käsimatkatavaroilla. Katsoin ja luin arvosteluja, aprikoin pitkään että ostanko Ospreyn suositun Fairviewin/Farpointin, mutta päädyin lopulta Eagle Creekin 40 litran Global Companioniin. Tilasin kapsäkin Saksasta ja se maksoi 170€. Reppu avautuu matkalaukun tavoin, siinä on kaksi päälokeroa, repun pituinen ja levyinen välitasku ulkopuolella esimerkiksi kengille, ja ulkopuolella myös useampia pieniä taskuja. Lisäksi selkäpuolella on tilaa 17″ läppärille. Läppäritaskun sijainti oli yksi tekijä, miksi valitsin Eagle Creekin Ospreyn sijaan. Bonuksena repussa on sadesuoja, joka on todella hyödyllinen lisävaruste, ja jonka olisin joutunut ostamaan erikseen Ospreyn reppuun. Valmistaja lupaa repulle elinikäisen takuun – reppu vaikuttaakin laadukkaalta ja kestävältä.

Reppu täyteen tupattuna sopii tarkalleen käsimatkatavaroiden maksimimittoihin (55 x 35 x 25 cm).

Ostelin myös muuta tarpeellista varustetta, kuten pakkauspusseja, kokoontaittuvan juomapullon, moskiittoverkon, rahavyön ja pari piilotaskua, joissa voi säilyttää rahaa ja pankkikortteja. Ostin myös 14″ Asuksen läppärin, sillä joudun tekemään reissun päällä hieman kuvankäsittelyä sun muuta, ja tämä 17″ läppäri on liian iso ja painava mukaan otettavaksi. Ostin lisäksi uuden puhelimen, sillä halusin paremman kameran kuin mitä aiemmassa oli, enkä todennäköisesti jaksa ottaa järkkäriä mukaan viemään tilaa. Järkkärin kanniskelu jo pelkästään Mexico Cityssä oli rasittavaa, sillä koko ajan sai olla varuillaan ettei vaan kiinnitä ikävää huomiota. Lopulta päädyin ottamaan kuvia pelkällä puhelimella. Aion myös ottaa vanhan luurin mukaan ja ostaa siihen prepaid-liittymän, joten voin seurata karttoja tai päästä nettiin missä vain. Tietääkseni Movistarin pitäisi toimia ympäri Keski-Amerikkaa. Toisena pointtina on, että jos joudun ryöstetyksi, annan vanhan puhelimen ryöstäjälle. Vanha power bankini hajosi joulukuussa Damin reissulla, joten jouduin ostamaan uuden. Viimeisimpänä ostin Huawein tripodin puhelimelle. Huawei AF15 toimii myös (nolona) selfiekeppinä ja siinä on irrotettava kaukolaukaisin, mikä oli suurin ostomotiivini.

Sekä läppärin että tripodin ostin Torista. Molemmat ovat uudenveroisia, joten säästin sievoisen summan. Muita varusteostoksia tein mm. Partioaitassa ja Matkavarusteessa.

Vakuutus, rokotteet ja muut terveysjutut

Minulla on kaikki vakuutukset OP:ssa, joten otin hyvissä ajoin yhteyttä sinne ja ostin lisäpäiviä jatkuvaan matka- ja matkatavaravakuutukseeni, joka normaalisti on voimassa vain max. 45 päivän matkoilla. Eurooppalainen matkavakuutus on todella kattava ja se korvaa myös mahdolliset muutokset matkoissa, kuten lennon myöhästymisen. Hoitoturvassa ei ole euromääräistä ylärajaa eikä omavastuuta, ja se kattaa kaikkein ikävimmässä tapauksessa myös ambulanssilennon takaisin kotiin tai vaihtoehtoisesti omaisen lennättämisen kohdemaahan, jos joutuisin sairaalaan. Vakuutuksessa on mukana kriisiturva, jonka avulla saisin paluulennon Suomeen, jos minut jouduttaisiin evakuoimaan esimerkiksi luonnonkatastrofin takia (tämä ei ole yhtään hullumpi vaihtoehto, kun suuntaa maanjäristys- ja tulivuorivyöhykkeelle). En voi uskoa todeksi, että nuorempana matkustelin ilman mitään vakuutusta. Sittemmin käytin ammattiliiton tarjoamaa Turvaa, mutta kuulin siitä aika paljon kritiikkiä, joten hankin lopulta kunnon vakuutuksen.

Kansainvälinen rokotekortti toimii myös todisteena keltakuumerokotteesta.

Mitä tulee muuhun terveydelliseen valmistautumiseen, on rokotuksista huolehtiminen avainasemassa suunniteltaessa matkaa kaukomaille. Rokotteet on harmillisen kalliita eikä vakutuus valitettavasti korvaa niitä. Onneksi piikkejä ei kuitenkaan tarvitse ottaa joka reissulle uudelleen. Matkustaminen ilman asianmukaista rokotesuojaa voidaan katsoa myös edesvastuuttomaksi. Vaikka et itse sairastuisi tai vaikka sairastuisit ilman oireita, voit täten taudinkantajana levittää sairauksia ympärilläsi oleviin ihmisiin, joilla voi olla kohtalokkaan heikentynyt vastustuskyky. Mielestäni on myös kapeakatseista kehottaa keskustelufoorumeilla ja Facebookin matkailuryhmissä ihmisiä jättämään rokotukset väliin vain sillä perusteella, ettei itse ole sairastunut samassa kohteessa. Kuten sanottu, meillä kaikilla on erilainen vastustuskyky, ja hyvä tuuri ei välttämättä seuraa kaikkia matkustajia. Olen itsekin hieman skeptinen tiettyjä rokotteita (kuten uuden polven vesirokko- ja korvatulehdusrokotuksia) kohtaan ja tiedän, millaista tiliä lääkeyhtiöt tahkoavat ihmisten kustannuksella, mutta joskus vaan pitää ottaa järki käteen ja punnita kokonaiskuvaa.

  • Minut on lapsena rokotettu MPR-rokotteella, joka (toivottavasti vielä näin 30 vuotta myöhemmin) antaa suojan tuhkarokkoa, vihurirokkoa ja sikotautia vastaan. Tuhkarokkoepidemioita puhkeaa välillä ympäri maailmaa ja nykyinen rokotevastaisuus on aiheuttanut sen paluun myös Suomessa.
  • Vuonna 2015 olin vastaanottokeskuksessa vapaaehtoisena, ja koska työskentelin lasten kanssa, sain ilmaisen polio-tehosteen.
  • Olen jo aiemmin ottanut rokotesarjan A- ja B-hepatiittia vastaan (Twinrix, 3 x 60€), joka on voimassa vähintään 10 vuotta, ehkä jopa loppuelämän.
  • Vuosi sitten Mongoliaa varten otin kapselimuotoisen lavantautirokotteen (Vivotif, noin 35€), jonka pitäisi olla voimassa 1-3 vuotta.
  • Ennen Mongolian reissua sain myös ilmaisen DiTe-tehosterokotteen jäykkäkouristuksen ja kurkkumädän varalle. Voimassa tietääkseni 10 vuotta.
  • Marraskuussa sain työterveyshuollossa ilmaisen influenssarokotteen. Näistä on hieman kaksijakoisia mielipiteitä, mutta olen sairastanut aikuisena influenssan kaksi kertaa, enkä todellakaan halua sairastua siihen matkalla. Tämän kauden rokotteessa on neljää eri viruskantaa, joten sen pitäisi olla aiempaa tehokkaampi.
  • Viimeisimpänä jouduin ostamaan keltakuumerokotteen (Stamaril, 60€), koska Panamassa esiintyy keltakuumetta, eikä siellä matkustelun jälkeen välttämättä pääse enää muihin Keski-Amerikan maihin ilman voimassaolevaa rokotetodistusta. Tämä on ollut ainoa kerta, kun hieman pelotti ottaa piikki, koska sillä voi olla oikeasti kuolemaan johtavia sivuvaikutuksia. Otin rokotteen viikko sitten ja ainakaan toistaiseksi en ole huomannut mitään sivuoireita (*koputtaa puuta*). Tämänkin pitäisi olla voimassa vähintään 10 vuotta.

Keltakuumehyttynen levittää myös denguekuumetta tai chikungunyaa, joita vastaan ei ole ennaltaehkäisevää rokotetta eikä myöskään hoitoa, joten hyttysiltä suojautuminen on ensisijaisen tärkeää. Suojautuminen pätee myös malarian ja zikaviruksen estämiseen. Olen vielä hieman epävarma, otanko hyttysverkon mukaan saati tuleeko sitä käytettyä matkan aikana. Hätävarjelunliioitteluna käsittelin sen permetriinillä (BioKill). Hankin myös vajaan viikon annoksen malarianestolääkettä (Malarone 12 tablettia, 50€), mutta en tiedä vielä aloitanko kuurin ennen Guatemalan Floresiin menoa. Se on ainoa oikeasti potentiaalinen vaaravyöhyke, koska hotellini sijaitsee viidakon keskellä, järven rannalla, alle 1500 metrin korkeudessa eli malariahyttyselle otollisissa olosuhteissa. Lääkitys pitää aloittaa päivää ennen malaria-alueelle menoa ja jatkaa sitä viikko poistumisen jälkeen. Halvempiakin lääkkeitä olisi ollut tarjolla (Lariam ja antibiootti doksisykliini), mutta niissä on ikäviä sivuvaikutuksia enkä näe järkevänä syödä monen viikon antibioottikuuria vain varmuuden vuoksi. Onneksi menen kuivan kauden aikaan, mikä vähän karsii enimpiä hyönteisiä ympäristöstä.

Huom! THL:n matkailijan terveysopas löytyy täältä.
Ulkoministeriön matkustustiedotteet tässä.

Olen syönyt reilun kuukauden Gefilus-maitohappobakteereita, mutta niiden tieteellisesti todistettu teho on vain 8%, joten ne lienevät lähinnä uskomushoitoa. Kannan aina mukanani pientä ensiapupakkausta ja otan tuon nyttenkin mukaan. Perus-ensiaputarpeiden lisäksi olen pakannut mukaan pienen matka-apteekin, johon kuuluu sekä vakiokäytössä olevat reseptilääkkeet että ylimääräisiä lääkkeitä pahan päivän varalle, joita ei toivon mukaan tarvitse käyttää:

  • allergialääkkeitä
  • kortisonivoidetta
  • silmätippoja
  • kurkkutabletteja
  • särkylääkkeitä (Ibumaxia ja parasetamoli-jauhetta)
  • lihasrelaksantteja
  • unilääkkeitä
  • ripulilääkkeitä
  • nesteytystabletteja
  • kuumemittari
  • kynsisakset ja pinsetit

Matka-apteekin täyttö meneillään.

Mitä pakkaan mukaan

Olen tehnyt testipakkauksen muutaman kerran ja koettanut vähentää joka kerta jotain, mutta reppu tulee silti olemaan suht täynnä. Maksimipaino 10 kg ei kuitenkaan ylity ja reissun aikana siirrän osan tavaroista ”personal itemiin” (päiväreppu), joka saa olla mukana matkustamossa ison pakaasin lisänä. Lisäksi osa vaatteista on matkan aikana luonnollisesti päällä. Vaatetusta joutuu miettimään, koska aion matkustaa sekä kuumiin merenrantakohteisiin, tunkkaisiin kaupunkeihin, kosteaan viidakkokaupunkiin että yli 2 km:n korkeuteen vuoristoon, jossa on iltaisin kylmä. En ole yhtään hame- enkä shortsi-ihminen, joten varustus ei kuulosta hirveän kesäiseltä. Monessa paikassa myös on kehotettu välttämään paljastavaa pukeutumista, joten se sopii minulle vallan mainiosti. Hostelleissa on usein pesula/pesukone ja olen myös valinnut suuren osan vaatteista sen mukaan, että niissä on tarpeeksi kevyt materiaali, jotta voin pestä ne vaikka lavuaarissa ja ne kuivavat yön aikana. Kaikki vaatteet on neutraalinsävyisiä, joten niitä voi yhdistellä miten vaan keskenään. Tässä tämänhetkistä listaa, joiden avulla ajattelin pärjätä tulevat viikot.

HUOM! Täältä löydät kattavat säätiedot paikkakuntakohtaisesti.

Vaatteet:

  • 2 t-paitaa
  • 2 toppia
  • 2 urheilupaitaa (pitkä- ja lyhythihainen)
  • kevyt neule
  • trikoomekko
  • farkut
  • 2 legginsit
  • ohuet sukkahousut
  • bikinit
  • alusvaatteita viikon ajaksi, urheiluliivit
  • muutamat sukat + merinovillaiset sukat
  • lippis
  • sateenpitävä tuulitakki
  • pari huivia, joista toinen toimii myös peittona
  • ballerinat
  • Adidaksen tennarit
  • suihkusandaalit

Suurin osa kamoista. Osa vaatteista on jo ehtinyt kokea vaihtokaupan.

Elektroniikka ja muu sälä:

  • läppäri + 128 Gigan nano-usbmuisti, hiiri
  • puhelimet
  • tripod
  • power bank (13000 mAh kahdella usb-portilla ja led-lampulla)
  • kuulokkeet
  • adapterit pistokkeille (muualla Keski-Amerikassa on jenkkityyliset A ja B -pistokkeet, mutta Belizessä on brittiversio G. Toisessa A-adapterissa on kaksi usb-porttia.)
  • laturit
  • pieni taskulamppu
  • unimaski
  • puhallettava niskatyyny
  • pieneen tilaan menevä mikrokuituinen matkakylpypyyhe
  • pyykkipussi
  • kangaskassi ja kestohedelmäpussi
  • lusikkaveitsihaarukka-yhdistelmä
  • rullalle menevä juomapullo mikä kestää max. 60 asteen lämpötilan, joten se sopii niin vedelle kuin kahville
  • pari lukkoa reppuun sekä hostellin lokeroon
  • pieni rulla jesaria ja pyykkinarua
  • feikkilompakko ryöstön varalle ja edelliseltä reissulta jääneet Meksikon pesot
  • aurinkolasit
  • kankainen hengityssuoja
  • toalettilaukku ja nestepussi
  • pari nenäliinapakkausta ja hygieniapyyhkeitä, koska missään ei ikinä ole vessapaperia silloin kun sitä tarvitsee
  • Paulo Coelhon kalenteri
  • pari passikuvaa ja matkadokumentit
  • useampi pankkikortti, käteistä
  • kansainvälinen rokotekortti

Turhakkeiden luettelo eli toalettilaukku ei-nesteille sekä litran kokoinen nestepussi:

  • meikit ja meikinpoistoliinat
  • hammasharja
  • vanupuikkoja ja muutama vanulappu
  • stikkimuotoinen deodorantti
  • shampoo- ja saippualiuskat
  • sheiveri
  • tiikeribalsami
  • silikoniset korvatulpat (ainoat mitkä blokkaa ääniä edes jotenkin)
  • hiusklipsi, pinnejä ja ponnareita
  • tamponeja
  • muutama kangasnaamio
  • käsidesi
  • aurinkorasvaa ja -suihketta (SPF 30 ja 50)
  • hyttysmyrkkyä (DEETiä ja ikaridiinia)
  • hammastahna
  • hiuskiinne
  • kuivashampoosuihke
  • kosteusvoide ja kasvoseerumi
  • aloe-geeliä

Tähän tulee mukaan vielä Garnierin aurinkosuojasuihke ja L300 kosteusvoide. Huomaa että maksimoin mukaan tulevat arskarasvat siirtämällä rasvaa isosta pullosta tyhjään 100 ml:n Herbina-suihkepulloon. Vaihdoin myös OFFin korkin, koska se vei liikaa tilaa 😀 Aurinkorasvojen pitäisi olla luontoystävällisiä eli niissä ei ole oksibentsonia eikä mineraaliöljyjä, jotka vahingoittavat merieläimiä ja Belizen koralliriuttaa.

Nyt kun katson tuota listaa, tuntuu että olen varautunut maailmanloppua ajatellen. Vain kuivamuona puuttuu.. Paitsi että minullahan on aina mukana myslipatukoita ja pähkinöitä, koska nälkä iskee juuri silloin kun mitään ruokaa ei ole saatavilla. Moni ostaa vasta paikan päällä esimerkiksi shampoot sun muut, mutta omasta mielestäni on paljon käytännöllisempää kuljettaa 100ml:n puteleita alusta asti mukana. Eipähän tarvitse lähteä heti ostoksille kun saapuu kohteeseen. Reitin varrella joudun lentämään myös välillä, joten en kuitenkaan ehdi käyttää parissa viikossa mitään isoa aurinkorasvaa ja olisi haaskausta heittää vajaa pullo menemään. Ei ole myöskään kiveenhakattu, että kaikkialla on noita matkakokoisia tuotteita myytävänä. Lisäksi esimerkiksi aurinkorasva ja hyönteismyrkky on Keski-Amerikassa todella kallista, joten on parempi pakata ne mukaan jo kotona. Heh, ihan kun ne nyt söisi niin ison osan matkabudjetista 😀

Rahapolitiikka

Mitä tulee valuuttaan, olen hommannut Revolut-mobiilipankin ja siihen kaksi eri pankkikorttia (lisäksi käytössä on virtuaalinen luottokortti). Osuuspankin kortteja otan myös kaksin kappalein mukaan siltä varalta, että automaatti nielaisee kortin tai se katoaa muuten. Kortteja säilytän tietenkin eri paikoissa. Minulla on säästötili, jonne ei ole ollenkaan pankkikorttia eikä sen tietoja näe automaatilta. Siirrän tuolta säästötililtä rahaa käyttötilille aina sitä mukaan kun arvelen tarvitsevani. Jos minut ryöstetään tai joudun express-kidnappauksen kohteeksi, missä pakotetaan nostamaan tili tyhjäksi (kuinkahan mones skenaario tämä jo on), en menetä kaikkia masseja kerralla. Keski-Amerikan jokaisessa maassa on eri valuutta, joten aion nostaa valmiiksi parihunttia jenkkien dollareita, joka kelpaa maksuvälineenä kaikkialla. Ei ole varmaa, missä ja milloin ylipäänsä saa nostettua rahaa automaateista, ja monet ovatkin valittaneet, ettei kortti ole toiminut. Itselleni kävi näin Mongoliassa. Tarvitsen käteistä myös rajanylityspaikoissa, missä joudun maksamaan vaihtelevasti eri maksuja virkailijoille.

Pankkikortin kokoinen pieni irtotasku jonka voi kiinnittää vaatteiden alle.

Doomsday prepper -tasoisena valmistautujana olen toki tehnyt excel-taulukon kustannuksista, ja jos matkan aikana ei tule mitään yllättäviä menoja, kokonaisbudjetiksi tulee noin viitisen tonnia (muutoksia on tosin ehtinyt tulla jo roppakaupalla enkä ole vielä edes lentokoneessa..). Tuossa on kaikki lennot, majoitukset, aktiviteetit, käyttörahat, esivalmistelut sun muut mukana, eli osan kustannuksista olen jo maksanut ja lisäksi hankinnoista on hyötyä myös tulevilla reissuilla. Budjetin olisi todellakin saanut karsittua vaikka pariin-kolmeen tonniin, mutta olen tässä iässä jo sen verran mukavuudenhaluinen, etten halua majoittua missään kämäisissä parin euron hippiluolissa. Aion silti majailla suurimmaksi osaksi hostelleissa, mutta olen ottanut osalle matkaa privaattimajoituksen, koska julmettuna introverttinä haluan välillä levätä omissa oloissani kaikessa hiljaisuudessa. Hinnat vaihtelevat suuresti yötä kohden ja reissuni varrella on sekä kalliimpia että edullisempia kohteita. Kokonaisuudessaan hintataso on tietenkin alhaisempi mihin olen tottunut Suomessa. Hostelli, jossa yövyn aina Helsingin reissullani maksaa 23€ yöltä, mikä on aika kova hinta makuusalipaikasta. Alta voi saada hieman osviittaa tulevista majoitusvalinnoistani.

Naisten makuusali Playalla. Suosin mahdollisimman pieniä dormeja, mutta esimerkiksi Helsingissä olen yöpynyt usein 16 ja jopa 24 hengen saleissa. (kuva: Sayab Hostel / Booking.com)

Hostellin ei välttämättä tarvitse olla synonyymi yksinkertaiselle tai huonolle majoitukselle. Hinta tämäntyylisissä paikoissa on toki kalliimpi, mutta ei silti maatakaatava. 3 yötä täällä maksaa 50€. (kuva: Sayab Hostel / Booking.com)

Tämä naisten makuusali taas vaikuttaa hieman mielenkiintoisemmalta paikalta, mutta hacienda-tyylinen majatalo on saanut 8,5/10 arvostelut eikä hinnaksi tule kuin 20€ viideltä yöltä (hinta sisältää aamiaisen)! (kuva: Rossco Backpackers Hostel / Booking.com)

Omaa rauhaa Guatemalassa. Viikko täällä kustantaa 77€. (kuvat: Wachalal Lake Lodge / Booking.com)

Tämä on ylivoimaisesti kallein yöpyminen, sillä yksi yö avaruuskapselissa maksaa 38€. Minulla on välietappi Mexico Cityssä enkä jaksa lähteä muutaman tunnin takia kaupunkiin, joten yövyn lentokentällä ja jatkan matkaa aamulla. (kuva: izZzleep Aeropuerto / Booking.com)

Ostin lennon KLM:ltä ja se olikin suurin kuluerä, 903€ menopaluulta (paluulento on tarvittaessa muutettavissa 150€:n lisähintaan). Halvemmalla olisi päässyt, jos olisi lentänyt halpalentoyhtiöllä tai tehnyt toisen välilaskun jenkeissä, mutta koetan minimoida välilaskujen määrän ympäristön kannalta, enkä muutenkaan jaksanut alkaa taistelemaan ESTA-hakemuksen kanssa. Osan Keski-Amerikan sisäisistä matkoista menen bussilla tai shuttlella, osan taas aion lentää, enkä näillekään lennoille turvallisuuden nimissä valinnut mitään kaikkein sketchyintä yhtiötä.

Jälkien siivous

Ilmasto-ulisijana maksan kaikista lennoista co2-kompensaation ja tuen myös arkielämässäni luonnonsuojelua mm. kierrättämällä ja ostamalla käytettyä tavaraa sekä lahjoittamalla kehitysyhteistyöhön ja metsien ennallistamiseen. Lentäminen tai matkustaminen ei ole mikään automaattinen oikeus, ja jos ihmisellä on varaa matkustaa, olisi mielestäni kohtuullista huolehtia haittojen minimoinnista. Moni lentoyhtiö tarjoaa matkan yhteydessä mahdollisuuden vapaaehtoiseen kompensaatiomaksuun, mutta vaihtoehtoisesti voit myös etsiä muun tahon, jota tukea rahallisesti. KLM:n CO2ZERO-ohjelma toteuttaa The Gold Standardin sertifikaatteja ja maksut ohjataan eri kehitysprojekteihin.

Esimerkkejä The Gold Standardin tukemista projekteista. Sveitsiläinen The Gold Standard koostuu 53:stä eri kansalaisjärjestöstä.

Lomailun ja muun ulkomaanmatkailun tulisi kunnioittaa paikallista kohdetta ja yhteisöä. Yksi keino tähän on tukea ensisijaisesti paikallisten tarjoamia palveluita (mm. majoitukset, ravintolat, retkipalvelut, käsityöpajat). Paikallista kulttuuria tulee arvostaa, on kohteliasta opetella edes perusfraasit kohteen kielellä eikä olettaa, että länkkärinä saat automaattisesti palvelua englanniksi. Myös pukeutumiseen kannattaa kiinnittää huomiota. Jos kohde on hyvin uskonnollinen tai konservatiivinen, on parempi pukeutua hillitysti. Luonnon kunnioittaminen ja omien jälkien siivoaminen on myös tärkeää. Matkoilla kannattaa miettiä tarkoin esim. päiväretkien eettisyyttä ja niiden vaikutusta ympäristöön. Nykyään valinnanvaraa on enemmän kuin tarpeeksi ja pienellä taustatutkimuksella löytyy varmasti mielenkiintoisia vaihtoehtoja, joista jää kaikille osapuolille hyvä mieli.

Eipä tässä sitten muuta kuin odottamaan tulevaa viikkoa ja nauttimaan kodista ja puolison seurasta. Ikävä varmasti tulee, mutta se on sitten sen ajan murhe. Olen aiemmilla reissuillanikin itkenyt kotoa lähtiessä ja junassa miettien, miksi edes lähden, mutta olo helpottuu yleensä nopeasti. Onneksi nykyään on kaiken maailman Whatsappit, että voi soitella ilmaisella wifillä videopuheluita vaikka joka päivä. Aika menee muutenkin tien päällä aina kuin siivillä, ja kohta huomaan olevani jo takaisin kotona. Toivotaan nyt kuitenkin ihan ensialkuun, että pääsen edes Helsinkiin asti. On VR:llä taas ollut viime päivinä ongelmia junien kanssa, kun lunta tulee taivaan täydeltä ja mittarit jäätyy pakkasen takia. Eniwei, palataan asiaan viikon päästä!

(edit: 31.1. Vaikka olin ostanut jo junalipun sunnuntaille, päätin sittenkin aikaistaa lähdön jo lauantaille, koska sunnuntaina on Etelä-Suomeen luvassa todella ankara lumimyräkkä, joten en viitsi ottaa riskiä junan kanssa. Menen hostelliin yöksi ja toivon sitten sunnuntaina, että koneet pääsee ajoissa ilmaan.. Lento lähtee kuudelta illalla kohti Amsterdamia.)

Uusintakierroksella Damissa (joulukuu 2018)

Vuodenloppu läheni. Samalla läheni myös määräaikaisen työsopimuksen viimeinen työpäivä. Vaikka tiesin odottaa tuota hetkeä jo kesästä asti, olo tuntui silti haikealta kun tyhjensin kaappiani. Ehdin viettää työttömän arkea vain pari päivää, sillä toinen asia, joka oli jo kesällä tiedossa, oli reissumme Amsterdamiin. Puolisoni huomasi loppukesästä, että Cypress Hill on tulossa Damiin Elephants on Acid -tourin päätöskeikalle, ja osti meille liput sinne. Oli hyvä olla hyvissä ajoin liikenteessä, sillä keikka myytiin loppuun suht nopeasti. Itse en enää viime aikoina ole kovin paljon kyseistä bändiä kuunnellut, mutta se oli olennainen osa nuoruuttani, joten lähdin mukaan mielihyvin. Varasimme samalla myös lennot KLM:ltä ja majoituksen eBookersin kautta.

Pinkki passi 🙂

Lähdimme 21. joulukuuta aamujunalla Helsinkiin ja suuntasimme ensimmäisenä Helsinki-Vantaan poliisiasemalle, sillä miehelläni ei ollut voimassa olevaa passia. Passi painettiin pikavauhtia ja homma oli ohi noin varttitunnissa. Hintaa operaatiolle tuli lähemmäs 100€, joten suosittelen tarkistamaan passin voimassaoloajan hyvissä ajoin ennen matkaa.. Itse puolestani jouduin jälleen kerran satunnaiseen räjähdeainetestiin, enkä tiedä missä vaiheessa usko tuohon satunnaisuuteen loppuu. Olen lähes jokaisella kerralla tullut valituksi joko edellä mainittuun operaatioon tai sitten käsimatkatavarani on joutunut satunnaiseen lisätarkastukseen. Mongoliasta tullessa myös ruumaan mennyt laukku oli kokenut lisätarkastuksen. Lento meni joutuisasti, vaikka jouduimme odottelemaan portilla hieman yliaikaa. Meillä oli vain käsimatkatavarat, joten pääsimme samoin tein pois Schipolin kentältä. Ostimme junaliput automaatista ja ajoimme Amsterdam Centraalin päärautatieasemalle. Google Mapsin avulla suunnistimme 2,5 km:n päässä sijaitsevaan majapaikkaamme ja ihastelin samalla Amsterdamin jouluvaloja. Reitti kulki Rembrandtin aukion kautta.

Tuttu kyltti odottamassa Schipolin kentän edustalla.

Dam Rak lähtee päärautatieasemalta ja jatkuu keskustaan päin.

Rembrandtpleinilla on kyseisen herran patsas, luistelurata ja ruokakojuja. Ympärillä on kauppoja, hotelleja ja ravintoloita.

Edellisellä kerralla vuonna 2015 hotellimme oli Amsterdamin laitamilla, mutta nyt päädyimme aika lähelle Rembrandtpleinia ITC Hoteliin. Olin lukenut netistä ristiriitaisia arvosteluja majapaikasta, enkä odottanut siltä oikein mitään. Respassa ilmoitettiin, että huoneemme oli upgradettu vaihtoehtoon, missä oli oma kylpyhuone. Kävelimme tien toiselle puolelle Town Houseen, sillä majoitus on jaettu useampaan eri rakennukseen. Huoneemme oli ylimmässä kerroksessa ja netistä lukemani kuvailut äärimmäisen kapeista ja pienistä portaista piti todellakin paikkansa. Ensimmäisellä kerralla tuntui kuin olisi kiivennyt tikapuita pitkin, mutta portaisiin tottui nopeasti. Huone oli ihan siisti ja kylpyhuone moderni, mutta huoneessa oli hirveä märän maton tai kissankusen haju. No, siihenkin tottui aika nopeasti. Ainoa mitä jäin kaipaamaan, oli kahvinkeitin ja jääkaappi. Huoneen nurkassa oli kyllä pienellä pöydällä vedenkeitin, joten kävin ostamassa pikakahvia ja yksittäispakattuja maitoja aamukahvia varten. Jääkaapin ja keittiönurkkauksen puutteen vuoksi jouduimme syömään kaikki lämpimät ateriat ravintoloissa. Siivoojat kävivät petaamassa sängyn joka päivä ja veivät roskat huoneesta.

Hätä keinot keksii kun on saatava kahvia.

Papukaijat piti showta hotellin takapihalla. Damissa on tuhansia vapaana eläviä papukaijoja. Ilmeisesti lemmikkinä ollut yksilö on aikanaan päässyt maistamaan elämää häkin ulkopuolella ja levittäytynyt urbaaniin ympäristöön.

Toisena päivänä ajoimme metrolla Amsterdam Zuidoostiin, missä sijaitsee AFAS Live konserttiareena. Emme ensin löytäneet mistään metron lippuautomaattia, mutta kysyin joltain tyttöporukalta neuvoa ja he opastivat menemään toiselle puolelle katua, mistä oli myös kulku maan alle. Cypress Hillin keikka oli todella hyvä ja areena oli täynnä porukkaa. Yöllä tulimme takaisin päin vahingossa junalla ja päädyimme keskustan päärautatieasemalle.

Meillä ei ollut mitään varsinaista ohjelmaa, joten otimme reissun pelkästään loman kannalta ja katsoimme mitä eteen tulee. Vaikka Amsterdam olikin koristeltu jouluvaloin ja -kuusin, oli se perinteinen jouluhössötys poissa. Maa oli sateen jäljiltä mustana ja paikoin ruoho vihersi, joten ei hirveästi edes tuntunut joululta, mikä ei haitannut yhtään. Hotellin vierestä kulki raitiovaunu (4) keskustaan, mutta kävelimme suuren osan matkoista. Vietimme aikaa muutamassa coffee shopissa, ostoskeskuksissa, ravintoloissa ja ihan vaan kuljeskellen.

Metrolla AFAS-areenalle.

Päätepysäkki.

Keikalla oli hyvä meno ja tupa täynnä porukkaa. Mitään paikkoja ei oltu määritelty ennalta, joten menimme vain istumaan päätykatsomoon.

Dam Squarella oli joka päivä jotain nähtävää. Oli saippuakuplataidetta, pakkopaitaesitys, musiikkia, hevosvankkuriajelua ja näkyipä yhtenä päivänä myös eläinten oikeuksia puolustavia sekä Israelin vastaisia protesteja. Kellonajasta huolimatta kaduilla oli aina ruuhkaa ja ympärillä pyöri ihmisiä lukuisista eri paikoista. Amsterdamin asukkaista noin puolet on kantahollantilaisia ja puolet muuta etnistä alkuperää. Kaikki elävät kuitenkin sulassa sovussa keskenään, emmekä törmänneet tälläkään kertaa mihinkään häiriöön kaduilla. Pidän Damista juuri siksi, ettei kaduilla ja kuppiloissa törmää humalaisiin tai muuhun rettelöintiin, ja vaikken itse poltakaan pilveä, oli coffee shopeissa kiva istuskella ja katsella rauhallista asiakaskuntaa.

Dam squaren ympäristössä oli vaikka mitä ohjelmaa.

Anonyymien protesti eläinten oikeuksien puolesta.

Support Palestine!

Koninklijk Paleis eli kuninkaallinen palatsi sijaitsee niin ikään Dam squarella.

Smokey coffee shopissa Rembrandtpleinilla. Hatsin lisäksi kuppiloista sai toki nimensä mukaisesti myös kahvia. Join viikon aikana litroittain lattea, sillä suurin osa kuppiloista vaati asiakkaita ostamaan jotain jos sinne meinasi jäädä istumaan.

Julkijuopottelu on ankarasti kiellettyä 95€:n sakon uhalla.

Ostosmahdollisuuksia on vaikka muille jakaa. Pidän erityisesti siitä, että myös keskustan ulkopuolella on erikoiskauppoja, mitä Suomen katukuvassa ei juurikaan enää näy. On konditorioita, juustokauppoja, suutareita, lihakauppoja ja mitä ikinä keksitkään kaivata. Vaatekauppoja on myös vaikka millä mitalla. Kävin useammassakin eri putiikissa, mutta en päätynyt lopulta ostamaan mitään. Sitten törmäsin sattumalta Popcult-sarjiskauppaan, missä oli aivan upeita vaatteita teemaan liittyen. Siellä olisi ollut mm. Zelda-mekko, mutta jätin sen kuitenkin ostamatta. Ihastuin Aladdinista tuttuun Jasmin-paitaan ja se lähti ainoana ostoksena mukaani. Paita on ihanan kevyttä läpikuultavaa kangasta ja sille tulee varmasti käyttöä Keski-Amerikan tropiikissa. Myyjä oli todella mukava ja juttelimme hetken aikaa lapsuuden lempipiirretyistämme. Ostin myös eräästä intian basaarista huivin, joka on samaa sarjaa kuin minkä ostin Kreikasta. Intiasta puheen ollen, katukuvassa näkyy runsaasti turbaanipäisiä sikhejä. Pidän itsekin erilaisista turbaaneista ja huiveista, joten näky kiinnitti näin ollen huomioni.

Damstraat.

Magna Plaza ostoskeskuksesta.

Sää ei ollut erityisen jouluinen.

Yleisesti ottaen asiakaspalvelu on ihan ok-tasoa kaupoissa ja ravintoloissa. Ainoastaan joissain coffee shopeissa henkilökunta on jostain syystä hieman nuivaa ja osassa jopa törkeää. Ruokaostoksilla kävin joko Marqtissa, joka myy ihastuttavia luomutuotteita ja keskittyy muutenkin ekologisuuteen (muovipusseja ei esimerkiksi ole tarjolla) tai paikallisessa Albert Heijn-ketjuliikkeessä. Marqtissa ei voi maksaa käteisellä vaan pelkästään kortilla, ja AH:ssa taas ei voi maksaa kortilla, vaan sinulla tulee olla käteistä. Heillä on ilmeisesti joku paikallisille tarkoitettu bonuskorttijärjestelmä, sillä se näytti olevan ainoa korttimaksuvaihtoehto, mutta siis mitkään Visat ja MasterCardit eivät käyneet.

Yleinen hintataso Damissa ei juurikaan eroa Suomesta. Julkinen liikenne on hinnaltaan keskitasoa ja esimerkiksi junalippu Schipolin lentokentältä päärautatieasemalle maksaa 5,30€. Yksittäinen raitiovaunulippu taisi olla 3€. Jos tietää ajelevansa useammin, kannattaa ostaa sarjalippu. Joukkoliikenteessä huomioitavaa on se, että lippu tulee leimata sekä sisään että ulos mennessä eikä juna- tai metroasemalta pääse ulos ilman lipun leimaamista kääntöporteilla. Jos unohdat raitiovaunussa check outin ja sinulla on suunnitelmissa vaihtaa linjaa hetken päästä jatkaaksesi matkaa, ei lippu ole enää voimassa ja joudut ostamaan uuden. Täältä lisätietoa lipuista.

Marqt ruokakauppa Utrechtsestraatilla, jonka varrella myös hotellimme sijaitsi.

Albert Heijnistä lähti mukaan mm. herkullinen Lähi-idän salaatti ja makuvesi, joka oli valitettavasti pettymys kaikessa kitkeryydessään.

Check in & out.

Vietimme Damissa myös 14-vuotispäiväämme ja osittain sen kunniaksi menimme toiseksi viimeisenä iltana kanaaliajelulle. Damissa oli parhaillaan jokavuotiset valofestarit ja oli upeaa nähdä kaikki taideteokset veden äärellä. Ajelu kesti reilun tunnin ja oli sen arvoinen. Hinta oli 24€ per henkilö ja kierroksen aikana kuulimme tarinaa teosten takaa sekä hollanniksi että englanniksi. Minua kiehtoi erityisesti se, että moni valoteoksista oli saanut inspiraation tieteestä, avaruudesta ja luonnosta.

Van Goghin ”Starry night” valotaideteoksen muodossa.

Materiaalina on käytetty kierrätettyjä muovipulloja.

Tämä teos oli saanut idean maailmankaikkeuden oletetusta säieteoriasta.

Amsterdam kaupunkina on todella helppo kohde, tuntuu kuin olisi kotona. Liikkuminen paikasta toiseen on mutkatonta eikä kävelymatkat tunnu kovin pitkiltä. Jos ei jaksa kävellä, pääsee raitiovaunulla, metrolla ja junalla niin lähelle kuin kauas. Päärautatieasemalta on nopea junayhteys myös esimerkiksi Haagiin ja Belgian puolelle Brysseliin. Olisin halunnut käydä Haagissa ja vierailla kansainvälisessä rikostuomioistuimessa sekä Palace of Justicessa, mutta jääköön ne seuraavaan kertaan.

Olimme reissussa viikon ja kokonaishinnaksi tuli about 1500€ (karkeasti arvioituna). Saimme lennot ja hotellin suht halvalla ottaen huomioon, että kyseessä oli joulunaika. Suorat lennot KLM:llä ja hotelli kahdelta hengeltä maksoi päälle 600€. Menopaluu Helsinkiin oli 114€, mikä lohkaisee aina ison osan matkabudjetista lähti minne tahansa. Liput Cypress Hillin keikalle oli noin 70€ yhteensä. Suurin kuluerä matkojen lisäksi oli ulkona syöminen. Alla ruokatarjontaa, josta nautiskelimme viikon aikana.

Paremman tason Mäkki.. (Grand Café l’Opera)

Rembrandtin aukiolta sai erinomaisia hampurilaisia ja matkakumppani kehui myös bratwursteja.

Voffelilla.

Sibalekeittoa ja tuorepuristettua omenamehua. (Calf & Bloom)

Lihapullukoita tomaattikastikkeessa.

Eräässä italialaisessa trattoriassa oli hieno feikkinuotio, joka näytti ulkoa katsottuna ihan oikealta. Ei voitu vastustaa kiusausta pränkätä ohikulkijoita.. Ravintolan caesarsalaatti oli myös todella hyvä ja runsas.

Esi-isien jäljillä Mongoliassa (huhtikuu 2018)

Reissun valmistelu alkoi hyvissä ajoin, sillä Mongoliaan tarvitsee viisumin. Tulostin viisumihakemuksen netistä, ja lähetin sen passin sekä passikuvan kanssa Mongolian konsulaattiin. Myös kuitti viisumin maksusta piti laittaa mukaan – normaalin turistiviisumin hinta on 70€ ja postikulut 10€, viisumi on voimassa 3kk ja sillä saa oleskella maassa 30 vuorokautta. Mikäli aikoo oleskella pidempään, on maahantulon jälkeen ilmoittauduttava Mongolian migriin seitsemän päivän kuluessa. Viisumi saapui noin viikossa, eikä sen kanssa ollut mitään ongelmia. Nykyään Mongolian viisumia varten ei enää tarvitse LOI:ta (letter of invitation). Lennot ostettiin TripMonsterista ja ne maksoivat päälle 500€ menopaluu/henkilö. Hotelli taisi olla Booking.comista.

Tervetuloa Venäjälle.

Meillä oli monen tunnin välilasku Moskovassa, joten oli aikaa syödä mm. tässä erinomaisessa uzbekistanilaisessa ravintolassa.

Lensimme Aeroflotilla Ulan Batoriin Moskovan kautta ja perillä aamutuimaan meitä oli sovitusti vastassa hotellin edustaja. Chinggis Khaanin lentokenttä sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä keskustan pääkadulta Peace Avenuelta, jossa majapaikkamme sijaitsi. Olimme valinneet yöpymisen kodinomaisessa Zaya’s Hostelissa, jossa oli oikein viihtyisät oltavat ja sydämellinen henkilökunta. Meitä tultiin hakemaan lentokentältä aamukuuden aikaan, ja vaikka huoneet eivät olleetkaan vielä valmiina, pääsimme sisään ja saimme aamupalaa. Tarjolla oli paahdettua leipää, paistettuja munia, jugurttia, mysliä sekä kahvia/teetä/mehua. Oleskelutiloissa oli myös toinen keittiö, missä teimme ruokaa toisinaan. Pääkeittiön automaatista sai juomavettä, joten sitä ei tarvinnut ostaa kaupasta.

Olin valvonut koko vuorokauden, joten torkuin olohuoneessa sillä aikaa kun odottelimme huoneiden valmistelua. Koko hostellin ainoa miinuspuoli oli, että oleskelutilassa haisi ihan järkyttävä pinttynyt rööki, vaikkei majatalossa saanut enää nykyisin polttaa (thank god). Majoitus tuntui enemmänkin kodilta kuin hostellilta. Minulla oli oma huone, jonka kanssa oli lieviä alkuhankaluuksia. Kun pääsimme vihdoin puolenpäivän maissa huoneisiimme, oveni jäi lukkoon enkä päässyt pois. Katsoin ikkunasta, että pitääkö kiivetä ulos, mutta päädyin kuitenkin laittamaan matkaseuralaiselle viestin Whatsappissa että olen huoneen vankina. Omistaja tuli murtamaan oven auki eikä saanut lukkoa toimimaan. En välittänyt asiasta vaan olin sitten ovi raollaan. Käytävässä oli lukolliset lokerot, ja vein arvotavarat sinne aina kun poistuimme hostellista. Tosin paikka oli niin turvallisen oloinen ja rauhallinen, että olisin varmaan voinut jättää kaiken levälleen ilman, että kukaan olisi vienyt mitään. Lepäiltyämme hetken, lähdimme tutustumaan pintapuolisesti Ulan Batoriin. Kuljeskelimme jalkaisin, sillä kaupungissa oli hyvin selkeä katukuva ja maamerkit löytyivät helposti.

ZAISAN HILL

Toisena päivänä varasimme majapaikan kautta koko päivän retken Ulan Batorin ulkopuolelle. Lähtö tapahtui aamupalan jälkeen hostellin tarjoamalla autokyydillä englantia puhuvan oppaan kanssa. Opas (Oyunaa-niminen nainen) oli todella osaava ja mukava, ja saimme häneltä runsaasti monipuolista tietoa. Suuntasimme ensin UB:n etelälaidalla olevalle Zaisan Hillille, josta avautuu upea näköala kaupungin ylle. 300:n kiivetyn portaan päässä kukkulalla sijaitsee toisen maailmansodan aikainen monumentti, joka on pystytetty kunnianosoituksena sodassa kaatuneille Mongolian ja Neuvostoliiton sotilaille. Zaisan Monumentin yhteydessä on valtava ympyränmuotoinen muraali, jossa kuvataan NL:n ja Mongolian välistä ystävyyttä, Neuvostoliiton antamaa tukea Mongolian itsenäistymiselle vuonna 1921, Japanin armeijan kukistamista Halhin-Golissa vuonna 1939, Natsi-Saksan joukkojen kaatamista sekä rauhanajan saavutuksia, kuten Sojuz 39:n avaruuslentoa, joka kuljetti ensimmäisen mongolialaisen avaruuteen.


Muraali on kaunista kivimosaiikkia.

”Reunalla, kaunis on maailma..

..Reunalla, rohkeus on voimaa.”

Rukoukset tuulessa.

TSINGIS-KAANIN PATSAS

Ihailtuamme maisemia ja sosialistisella realismilla tyyliteltyä muraalia, jatkoimme matkaa Tuul-joen rantaa mukailevaa tietä pitkin Ulan Batorin ulkopuolelle, ja haimme ruokakaupasta vähän välipalaa matkalle. Ajelimme viivasuoria teitä pitkin Tsonjin Boldogiin, reilun 50 km:n päähän Ulan Batorista itään. Keskellä punaruskeaa erämaata kohosi silmiemme eteen varhaisen Mongolian perustajana tunnetun Tšingis-kaanin jättimäisen kokoinen patsaskompleksi. Vuonna 2008 valmistunut ruostumattomasta teräksestä tehty massiivinen ratsupatsas on allaan sijaitsevan museon kanssa yhteenä 50 metriä korkea. Museo esittelee sekä esihistoriallista pronssikautta, Xiongnu-nomadikansan aikaa (alkaen noin 220 eaa.), että luonnollisesti Tšingis-kaanin elämänvaiheita ja muiden kaanien valtakautta kietoen yhteen Mongolian historiallisen aikajanan.

Välillä piti antaa tietä muulle liikenteelle..

Hautausmaa UB:n ulkopuolella.

Museosta pääsee hissillä hevosen kaulaa pitkin näköalatasanteelle. Hevosen päästä avautuu mieltä rauhoittava näkymä autiomaahan. Ympärille on tarkoitus rakentaa kokonainen teemapuisto, jonka rakennustyöt olivat jo hiljalleen käynnistymässä. Erämaassa oli myös muutama jurtta sekä iso moskeija, joka sinällään tuntui hieman irralliselta maisemassa. Mainittakoon, että reilu puolet mongolialaisista on buddhalaisia tai ns. luonnonuskontoja edustavia shamanisteja, iso osa ateisteja ja vain 5% edustaa kristinuskoa tai islamia.

Alunperin meidän piti ruokailla museon yläkerrassa sijaitsevassa ravintolassa, mutta se oli remontissa, joten lähdimme ajelemaan Gorkhi-Tereljin kansallispuistoon päin, joka oli pääkohteemme.

Tsingis-kaani vaimoineen.

Kulttuuriperintöä. Alla hevosenpääviulu.

Näkymää hevosen päästä. Aavikolta hieman irrallaan maisemasta löytyy (oppaan mukaan) iso moskeija. En löytänyt mitään tietoa ko. rakennuksesta.

NOMADIELÄMÄÄ NALAIKHISSA 

Tie kiemurteli oranssinpunertavan hiekka- ja kiviaavikon läpi kadoten välillä kokonaan, jolloin ajoimme pölyävällä soramaalla. Ajomatkan loppupuolella pysähdyimme kuuluisalle Turtle Rockille, joka on kilpikonnan muotoinen suuri kalliomuodostelma. Mongolialaiset kuulemma nimeävät maamerkit niiden ulkomuodon mukaan, mikä on tyypillistä myös muiden luontoa lähellä elävien kansojen keskuudessa. Saavuttuamme kansallispuiston rajamaille opas vei meidät perhetuttaviensa luo jurttaan, jossa perheen nuori äiti valmisti meille lämpimän aterian. Ruokana oli mongolialaiseen tapaan lihaa ja riisiä. Jälkiruokana oli tarjolla perinteistä “teetä” eli kuumennettua ja suolalla maustettua, aamulla lypsettyä hevosen maitoa (mare’s milk). Veimme tuliaisena Fazerin sinistä. (Olimme ostaneet jo Suomesta pieniä tuliaisia mukaan, koska on kohteliasta, että Mongoliassa viedään jotain isäntäperheelle. Annoimme myös oppaille ja hostellin isännälle pienet muistot Suomesta.)

Nimensä veroinen Turtle Rock.

Shamanismiin kuuluvia kivialttareita (”ovoo”) on ympäri Mongoliaa.

Perhe kuuluu nomadeihin, missä tyypillinen perherakenne pitää sisällään ydinperheen lisäksi myös mm. serkkuja ja isovanhempia. Naispuoli pitää huolta kodista ja lapsista, ja isä toimii monesti paimenena tai nykyään saattaa myös ylläpitää hevosvaellusbisnestä turisteille. Naimisiin mennään nuorena, noin 18-vuotiaana, ja samoin lapset tehdään suht varhaisessa vaiheessa. Perheet eivät ole kovin suurikokoisia lapsiluvultaan, mutta siltikään kaikkia lapsia ei välttämättä lähetetä kaupunkiin saamaan koulutusta. Koulutuksen saaneet nomadilapset palaavat usein opintojensa jälkeen takaisin perheen luo jatkamaan nomadien paimentolaiselämää, osa jää kaupunkiin asumaan ja hankkii siellä elantoa perheelle.

Paimentolaiset elävät suurelta osin omavaraistaloudessa, jonka lisäksi tehdään vaihtokauppaa paimeneläinten lihoilla ja taljoilla. Nomadeilla on yleensä hevosia, lehmiä, lampaita, vuohia, jakkeja ja kameleita. Etenkin hevonen on mongolille ylpeyden aihe ja hevosia teurastetaan ruuaksi vain ääritapauksissa. Vaikka asuinrakennukset eli jurtat on rakennettu perinteitä kunnioittaen, on niiden sisustus yllättävänkin modernia jossain määrin. Sähköjä tai juoksevaa vettä ei yleensä ole, mutta moni jurtta on varustettu aurinkopaneeleilla ja rakennuksista saattaa löytyä taulu-tv sekä jurttien asukkailta älypuhelimet. Jurtan pystytyksessä ei ole käytetty ollenkaan nauloja tai muita moderneja rakennusvälineitä, vaan kiinnitykset on tehty kamelin nahasta valmistetuilla kivikovilla naulan korvikkeilla. 

Jurttia voidaan myös yhdistää toisiinsa ja meidänkin isäntäperheellä oli käytössään kaksiosainen jurtta. Ensimmäisessä osassa sijaitsi keittiö sekä oleskelualue ja takaosan toisessa jurtassa oli makuutilat. Jurttien keskellä on kamina, jolla asumuksia lämmitetään. Seinillä on koristeellisia seinävaatteita perinteitä kunnioittamassa ja lisäeristystä tuomassa. Pihapiirissä on ulkohuussi, joka on käytännössä vain puinen koppi, minkä lattiassa on syvä reikä. Opas varoitti, että kannattaa ottaa pikkutavarat taskusta ennen kuin menee vessaan, sillä monet huussit ovat nielaisseet muun muassa varomattomien länkkäreiden puhelimia.

Isäntäperheen luona kylässä.

TERELJIN KANSALLISPUISTO

Vietettyämme tovin perheen luona, jatkoimme matkaa Tereljin kansallispuistoon, jossa kapusimme 108 porrasta ylös vuorenrinnettä kohti Aryapalan buddhalaista temppeliä. Portaiden pientareet on täytetty buddhalaisilla opetuksilla ja elämänviisauksilla, joten kiipeäminen sinällään on jo valmistautumista mietiskelyyn. Aryapala toimii siis meditaatiokeskuksena, mutta koska olimme Mongoliassa turistikauden ulkopuolella, saimme kuljeskella alueella rauhassa. Kesäisin paikka kuhisee turisteja, joten oli ihanaa olla siellä omissa oloissa. Temppelin vahtimestari päästi meidät sisään temppeliin ja hiljennyimme hetkeksi värikkään koristelun ympäröimälle mietiskelypaikalle.

Reitti Aryapalaan (kuvan oikeassa laidassa) on reunustettu Buddhan opetuksilla.

Kierrätys kunniaan.

Päästäkseen Aryapalalle asti oli ylitettävä viisauden silta.

Buddhalaisuus on aatteena ihan hieno, mutta en viihtynyt oikein tässä luostarissa. Olen hyvin aistiherkkä ihminen, enkä voisi kuvitellakaan pystyväni meditoimaan tai rauhoittumaan näin värikkäässä ja koristeellisessa ympäristössä 😀

Rukousmyllyt.

Luostarilta reitti jatkui hieman ylemmäs pienempään rakennukseen, jossa oli uhrialttari ja Buddhan jalanjäljet.

Maisemat vuorilla oli uskomattomat. Olin ihaillut paikkaa netistä jo etukäteen, mutta en saattanut kuvitellakaan, että pääsisin käymään siellä reissumme aikana! Mongoliassa talvi oli juuri loppumetreillä, joten maisemat vuorilla olivat jylhän karut ja vuorten rinteet paljaana. Paikka olisi varmasti näkemisen arvoinen myös kesäaikaan luonnon vihertäessä horisontissa. Rakastan kuitenkin vuoria minä vuodenaikana tahansa ja ne tekivät minuun tuollakin lähtemättömän vaikutuksen. Yllä avautui sininen taivas ja taivaankannella liiteli kotkia ja haukkoja. Kuulin mielessäni vanhan perulaisen melodian laulusta El Condor Pasa ja huokaisin onnesta. Olin menomatkalla päässyt pitelemään valtavaa kotkaa kädessä, sillä törmäsimme sattumalta tienvarressa paikalliseen mieheen, joka oli siellä neljän kesyttämänsä kotkan kanssa. Olen haaveillut pääseväni joskus katsomaan kotkia Kazakstaniin, missä kazakit ratsastavat arolla ja metsästävät kotkien avulla. Mongolian kokemus olikin pieni maistiainen tuosta unelmasta. 

Kohtaaminen kotkan kanssa. Vaikka kokemus olikin uskomaton, tunnen silti hieman syyllisyyttä siitä, että käsittelin tuota upeaa luontokappaletta. Kotkan kesyttäjä kertoi pitävänsä kotkia luonaan kymmenisen vuotta, jonka jälkeen ne päästetään vapauteen, jossa ne voi elää vielä 20 vuotta sen jälkeen.

Auto sai pesun ennen kuin saimme luvan ajaa tietullin läpi takaisin Ulan Batoriin. Tätä ennen erämaaosuudella jouduimme jostain syystä myös poliisien pysäyttämäksi, mutta saimme jatkaa matkaa kuskin ojennettua setelitukon poliiseille..

Illalla kaupunkiin palattuamme kävimme vielä kashmir-myymälässä. Kashmir on todella suosittu materiaali ja siitä tehdyt laadukkaat (ja todella kalliit) vaatteet on monen turistin ostoslistalla. Onhan se materiaali pehmeää, mutta vaatteet eivät olleet oikein tyyliäni, joten en viitsinyt ostaa mitään pelkästä ostamisen ilosta. Matkakumppanini kuitenkin tekivät mieleisiään löytöjä outlet-myymälästä, joten reissu ei ollut turha.

KIERTELYÄ ULAN BATORISSA

Ulan Batorin perusnähtävyyksiin lukeutuva pääaukio, Sükhbaatar, on vaikuttava paikka massiivisine patsaineen ja hallintorakennuksineen. Aukion nimeä on vaihdettu edestakaisin Chinggis- ja Sukhbaatar-aukioiden välillä aina kulloisenkin hallituksen mieltymyksen mukaan. Keskellä toria komeilee suuri ratsupatsas selässään Mongolian vallankumouksen sankari Damdin Sühbaatar ja hallintorakennuksen edessä puolestaan on Tšingis-, Ögödei- ja Kublai-kaanien patsaat. Monumentaalisuudesta tulee hieman mieleen Pjongjang ja Pohjois-Korea.

Mongolian parlamenttitalo Saaral Ordon sijaitsee Sukhbaatar-aukiolla. Aukiota koristaa myös Damdin Sühbaatarin ratsupatsas.

Näkymää eri puolilta pääaukiota.

Kävimme myös postitoimistossa lähettämässä postikortit Suomeen (meni noin kuukausi, että kortit saapuivat perille). Ostosmahdollisuuksia on aika paljon, ja suosituin paikka lienee State Department Store, missä on laaja valikoima kaikkea. Sieltä löytyy niin ruokakauppa, apteekki, kosmetiikkaa, koruja, kirjoja kuin runsaasti matkamuistoja ja mongolialaisia käsitöitä (ylin kerros on täynnä mm. käsitöitä ja kansallispukuja). Kaupungissa on myös ainakin pari muuta ostoskeskusta, joissa oli aika paljon länsimaista tavaraa ja vaatetta tarjolla. Hintapolitiikka oli järkytys. Katsoin esimerkiksi Niken tuulitakkia ja se oli reilusti yli 100€ eli paljon kalliimpi kuin Suomessa.

State Department Store on UB:n pääasiallinen ostoskeskus, jossa kävimme myös ruokaostoksilla.

Kirjakaupassa oli ilo huomata, että lapsille oli tarjolla tieteellistä materiaalia.

Surullista sen sijaan on aasialaisten kova halu valkaista ihoaan ja ylipäänsä länsimaisen ulkomuodon tavoittelu.

Sky Department Store sijaitsee hieman syrjemmällä keskustasta.

Ulaanbaatar Department Storesta.

Itse tykästyimme Mary & Martha -nimiseen pikkuputiikkiin, joka myy eettisiä ja reilun kaupan periaatteilla valmistettuja mongolialaisia käsitöitä – suurin valikoima taitaa olla Mongolian kazakkien valmistamat perinteiset kirjontatyöt. Ostin pienen liinan, pari kännykkäpussia/pikkupussukkaa, penaalin ja repun. Kaikki käsityöt on todella korkealaatuisia ja yksityiskohtiin on panostettu. Lisäksi ostin kolme rannekorua, joiden tuotto menee ihmiskaupan torjuntaan. 

Mongolialainen ruoka on lihapitoista ja aika mautonta, mutta Ulan Batorissa on tosi paljon erilaisia etnisiä ravintoloita. Kävimme syömässä mm. intialaisessa, korealaisissa ja japanilaisissa ravintoloissa. Oma lempparini oli pääkadun varrella sijaitseva hazara-ravintola nimeltä Mughul. Toiseksi viimeisenä iltana kävimme paikallisessa baarissa, jossa joimme yhdet mojitot. En tiedä mitä ajattelin – en varmaan mitään, mutta join hyvällä juomahalulla jäähilettä sisältävän mojiton, ja vasta myöhemmin tuli mieleen, ettei jäätä olisi varmaan kannattanut nautiskella. Näimme nimittäin kuinka likaisen auton lavalla oli suuri jääkimpale, jota kuskattiin baariin.. Lähtöpäivänä minulle tuli huono olo, mutta en tiedä johtuiko se jäähileestä vai jostain muusta. Olin ottanut aiemmin lavantauti-tabletit, mutta eipä niistä ole suojaa kuin nimenomaista tautia vastaan. 

Mongolialainen ateria.

Tykästyin Hazara-ravintola Mughuliin.

Ulan Bator on arkkitehtonisesti hyvin monipuolinen. Kaupungissa on sekä ikivanhoja buddhalaisia temppeleitä, karun kauniilla tavalla ränsistyneitä neuvostotyylisiä rakennuksia, että nykyaikaisia lasisia tornitaloja. Meneillään on suuri rakennusbuumi, sillä yhä useampi mongolialainen haluaa muuttaa kaupungin sykkeeseen ja toisaalta vanhempi rakennuskanta alkaa olla paikoin todella heikossa kunnossa. En ole niinkään modernien lasitornien ystävä, vaan koin vanhat temppelit paljon sympaattisempina. Eräänä päivänä kävimme varta vasten myös historiallisella temppelialueella Ulan Batorin laitamilla. Gandantegchinlen Monastery käsittää useamman temppelin, joista osaan oli erillinen pääsymaksu (itse alueelle oli myös muutaman euron pääsymaksu). Osassa temppeleistä oli käynnissä buddhalainen meditointituokio, missä munkit hokivat mantrojaan. Rukoushetki kuulosti hyvin hypnoottiselta. 

Rakennuskanta on monipuolista ja sulassa sovussa keskenään.

Korealainen pyhättö.

Sosialismin tuulahdus on edelleen läsnä joissain rakennuksissa. Mongolian nykyisestä kansallistunnuksesta on poistettu tuo ylin tähti, joka aikanaan kuvasi sosialistista yhteiskuntaa.

Asutusalue laajenee jatkuvasti kaupungin laitamilla.

UB:ssa on paljon patsaita historian eri vaiheista.

KOULUTUKSESTA

Yksi mieleenpainuvimmista vierailukohteista oli Mongolian kansallinen yliopisto. Siellä sattui olemaan sopivasti avoimien ovien päivä, jonka tähden opiskelijat esittelivät eri tieteenalojen tiedekuntia. Koulutustarjontaan kuuluu mm. arkeologia, psykologia, fysiikka ja matematiikka. Yliopiston tilat on modernit ja opiskelijat vaikuttivat innostuneilta omasta alastaan. Vierailimme myös yliopiston kirjakaupassa, josta ostin mongoli-englanti sanakirjan. Mongoliassa on nykyään lukuisia kansainvälisiä yksityiskouluja, ja kaduilla näkyi paljon muun muassa eteläkorealaisia nuoria opiskelijoita. 

Mongolian kansallinen yliopisto.

Yliopistolla oli avoimet ovet ja pääsimme tutustumaan opetustarjontaan.

Yliopiston kahvilassa. Liikkeissä on tapana näyttää ostosten loppusumma laskimella, koska vain harvan kanssa on yhteistä kieltä.

Jokunen sana koulutuksesta. Ennen 1920-luvun Mongolian vallankumousta suuri osa ihmisistä oli lukutaidottomia ja vain harvoilla ja valituilla oli pääsy koulutuksen piiriin. Kiinan valtakauden aikana opintoja suoritettiin buddhalaisissa luostareissa ja opetuksen sisältö oli sen mukaista. Mongolian itsenäistyttyä ja saatua Neuvostoliiton tukea itsenäisyytensä alkutaipaleilla, alkoi koulutus pikkuhiljaa kehittyä modernimpaan suuntaan. 1940- ja 50-luvuilla koulutusjärjestelmä edistyi huomattavasti ja voimaan tuli pakollinen oppivelvollisuus. Sosialistisella tyylillä totetutettu koulutusuudistus toi huomattavia parannuksia ihmisten tasa-arvoon, kouluttautuneisuuteen sekä kirjoitus- ja lukutaitoon. Mongoliaa pidetään usein Aasian köyhimpinä maina, mutta siellä lukutaitoisten määrä on peräti 98%, mikä ohittaa myös naapurimaa Kiinan lukemat.

Neuvostokauden päättymisen jälkeen epätasa-arvoisuus on lisääntynyt Mongoliassa ja kuilu rikkaiden ja köyhien välillä syventyy jatkuvasti. Tämä on tyypillinen ilmiö kapitalistisissa maissa. Jotkut puolustelevat kapitalismia uusilla yhteiskunnallisilla mahdollisuuksilla ja työpaikkojen lisääntymisellä, mutta se ei paljoa lämmitä heikommassa asemassa ja syrjäytymisuhan alla olevia kansalaisia. Monella ei myöskään ole enää pääsyä korkeamman koulutuksen piiriin eikä kaikilla ole varaa asua kaupungissa, missä näitä uudistuksia ajetaan.

Ulan Batorin laitamilla on alueita, joissa ihmiset elävät puuhökkeleissä. Myös vuorille on levittäytynyt asutusta (alla).

KHUSTAIN NURUU -KANSALLISPUISTO JA VILLIHEVOSET

Reissun puolivälissä varasimme Zayan kautta uuden päiväreissun, ja lähdimme eri suuntaan Ulan Batorista: tällä kertaa länteen tarkoituksena saapua Khustain Nuruu -kansallispuistoon. Reissu oli todella kuumottava, koska aamulla tiet vuorilla oli vielä jäässä. Matkan varrella näimmekin tieltä suistuneita autoja, mutta itse pääsimme onneksi turvallisesti perille. Mongoliassa on erikoinen liikenne, sillä suurin osa henkilöautoista on käytettyjä japanilaisia hybridi-Priuksia, joten niissä on ratti oikealla. Silti maassa on oikeanpuoleinen liikenne, jonka takia meno tuntui hieman hullunkuriselta. Tiet on kyllä todella suoria ja varsinkin kaupungin ulkopuolella pystyy myös kuskin puolelta näkemään horisonttiin asti tuleeko ohitustilanteessa autoja vastaan vai ei.

Välillä kävi mielessä, että mitähän tästä reissusta tulee.. 😀

Bussia odottavan aika on pitkä, varsinkin kun aikatauluista ei ole tietoakaan.

Oli jurtta miten syrjäseudulla tahansa, on hyvin todennäköistä että sen varusteisiin kuuluu aurinkopaneeli ja satelliittiantenni.

Saavuimme reilun parin tunnin ajomatkan jälkeen kansallispuiston rajalle Khustai Campiin, jonne ajettiin loppumatka hiekka-aavikolla. Söimme ekoturismiin keskittyvässä hotellissa lämpimän aterian, katsoimme esittelyvideon alueesta ja vierailimme pikaisesti luontokeskuksessa. Sitten nousimme takaisin maastoautoon ja lähdimme ajamaan syvemmälle aavikolle etsimään mongolianvillihevosia. Täällä ei ollut enää minkäänlaista tietä, vaan auto mutkitteli miten sattuu ja välillä ajoimme todella vinossa hiekkarinteiden reunalla, jolloin hieman kuumotti että pysyykö auto edes pystyssä.

Ei tarvinnut kuitenkaan kurvailla kuin parikymmentä minuuttia, kun näimme poikkeuksellisen suuren kymmenen villihevosen lauman suht lähellä autoa. Mongolianvillihevonen eli przewalskinhevonen katosi luonnosta 1960-luvulla, mutta laji onnistuttiin säilyttämään eläintarhoissa suojeltujen yksilöiden avulla. Sittemmin villihevosia on palautettu tarhoista luontoon, missä niitä elää nykyään parisentuhatta yksilöä. Mongolianvillihevonen on edelleen uhanalainen laji, ja ainoa esihistorialliselta ajalta periytyvä villihevonen maailmassa. Ihailimme hevosia jonkun aikaa ja lähdimme ajelemaan takaisin päin.

Aavikkoja ja joutomaita asuttaa suuret laumat lehmiä, lampaita ja hevosia.

Khustai Camp, viimeinen etappi ennen kansallispuiston rajaa. Söimme lounaan, kävimme luontokeskuksessa ja ostimme pääsyliput kansallispuistoon. Tämän jälkeen tienoilla ei ole mitään asutusta, ekokylän kaikki sähkö tulee aurinkopaneeleista eikä tuolla ole puhelimessa kenttää.

Paikalla oleva luontokeskus esittelee Mongolian luontoa ja suojelualueita.

Meno tiettömällä taipaleella oli mielenkiintoista.

Villihevoslauma oli suht lähellä, joten matkaa ei tarvinnut jatkaa pariakymmentä minuuttia kauempaa.

AUTIOMAASSA

Matkalla pysähdyimme aavikolle, jota opas nimitti ”Mini-Gobiksi”. Minulle tuli yllätyksenä, että Gobissa – kuten Mini-Gobissakin – kasvaa pensaita ja muuta kitukasvuista kasvillisuutta. Olin aiemmin nähnyt kuvia vain keltaisen hiekkamyrskyn samentamasta Gobista, enkä ajatellut että siellä olisi minkäänlaista elämää. Opas sanoi, että Gobi on joskus ollut merenpohjaa, mutta en tiedä onko tämä totta. Löysin netistä vain uskonnollisia ja myyttisiä tarinoita tästä muinaisesta merestä, joten jokainen voi itse tulkita noiden tekstien painoarvon. Kuljeskelimme dyyneillä tovin ja jatkoimme matkaa. Meillä olisi ollut mahdollisuus käydä myös jossain toisessa buddhalaisessa temppelissä, mutta jätimme sen väliin.

Matkan varrella pyysin, että pysähtyisimme yhden kivikasan kohdalle, joka vaikutti mielenkiintoiselta. Tienvarsilla on näkyvillä runsain mitoin eri kokoisia kivirykelmiä, joiden päälle on jätetty myös erilaisia shamanistisia amuletteja ja buddhalaista rukousrekvisiittaa. Mongoleilla on kuulemma tapana heittää kiviä noiden kivialttareiden (”ovoo”) päälle ja pyytää esimerkiksi suojelusta matkalle tai parantumista sairaalle läheiselle. Kasojen keskellä tai ympärillä saattaa olla myös korkeita paaluja, jotka kuvainnollisesti yhdistävät maan ja taivaan. Ovoo voi olla myös merkkinä pyhästä paikasta tai tienviittana.

Opas putsaamassa vihreän taaran kuvaa hiekasta.

Toinen erikoisuus mitä näkyi paljon, oli joutomailla maahan upotetut autonrenkaat. Kysyimme miksi renkaita törröttää maasta, niin ne kuulemma on merkkinä siitä että maatilkku on jonkun omistama. Mongolian valtio lahjoittaa jokaiselle kansalaiselleen palan maata, missä he voivat halutessaan harjoittaa paimentolaisuutta. Joutomailla kuljeskeli myös paljon erilaisia eläinlaumoja eikä ollut tavatonta, että jouduimme pysähtymään keskelle tietä vain odottaaksemme, että lehmät menee tien yli. Myös kesyt hevoset vaeltavat vapaana kaupungin ulkopuolella.

Autonrenkaita maahan kaivettuna.

YHTEISKUNNALLISIA HUOMIOITA

Liikenne pääkaupungissa on kaoottista ja hurjaa. Autot on rutussa ja tööttäilee toisilleen jatkuvasti. Sekavasta liikenteestä huolimatta UB:ssa on kuitenkin helppo liikkua jalan ja kaupunki on aika selkeä rakenteeltaan. Tiet on monin paikoin huonokuntoisia ja kävelykaduillakin saa katsoa jalkoihinsa kuoppien ja avonaisten kaivojen varalta. Kaupunki ei ole kovin laaja ja sen voi kävellä noin tunnissa laitamille asti. Missään vaiheessa ei tullut turvaton olo, eikä rikollisuus ole kovin yleistä Mongoliassa. Netissä on toki perusvaroitukset taskuvarkaista ja mahdollisista ryöstöistä. Suurin riskitekijä lieneekin nimenomaan liikenne. 

Kaduilla oli turvallista liikkua sekä päivällä että illalla.

Hiilenpoltosta johtuen saastetta on hyvin paljon ilmassa ja jouduin ostamaan allergialääkkeitä ja kurkkutabletteja sen takia. Apteekissa ei puhuttu lainkaan englantia, joten etsin omin neuvoin hyllystä allergialääkkeen näköisiä paketteja, ja löysin vihdoin vaikuttavan aineen perusteella oikean pakkauksen. Farmaseutti avasi paketin ja antoi minulle yhden liuskan sellaisenaan. Onneksi tiesin annostusohjeen, sillä sellaista oli turha toivoa saavansa apteekista 😀

Kysyin myöhemmin toiselta oppaaltamme, miksi Mongoliassa käytetään edelleen niin paljon hiiltä. Vastaus oli hieman epämääräinen ja opas alkoi esimerkiksi valittaa ydinvoimaloista, joita Mongoliaan ei kuulemma haluta. Tiedustelin miksei aroille pystytetä tuulivoimaloita, vaikka Mongoliassa tuulee jatkuvasti. Sain vastaukseksi, että tuulivoimalat kuulemma kuivattavat ruohotasangot ja aiheuttaa laiduneläimille ruuan puutteen. Seuraavaksi kysyin mahdollisuudesta käyttää aurinkopaneeleita, joita olin nähnyt maaseudulla jurtissa. Tähänkin sain oudon vastauksen, sillä auringokennot kuulemma pölyyntyvät niin helposti ettei niitä kannata käyttää (logic much?). Annoin asian olla, mutta tulin siihen johtopäätökseen, että mongolialaiset lienevät niin tottuneita kivihiilen polttoon, ettei siitä haluta luopua. Lisäksi hiilibisnes on Mongoliassa merkittävä elinkeino, joten on selvää ettei hallituksella ole aietta luopua siitä ja siirtyä kestävämpään energiantuotantoon. Onneksi sentään liikenteen tuottamaa saastemäärää on rajoitettu ja moni kansalainen ajaa hybridiautolla.

Kuten aiemmin todettu, englannilla et tee Mongoliassa oikeastaan mitään. Oppaat toki puhuivat hyvää englantia, samoin kuin majapaikkamme isäntä, mutta yleisesti esimerkiksi kaupoissa kukaan ei osannut englantia. Mongoliksi on hyvä opetella peruskohteliaisuudet, vaikka kielen ääntäminen on aluksi todella vaikeaa ja äänteet erikoisen kuuloisia. Esimerkiksi ”kiitos” kirjoitetaan ”bayarlalaa” mutta lausutaan jotakuinkin ”bajarslaa”. Vanhempi polvi saattaa puhua jonkin verran kiinaa ja osa väestöstä osaa hieman venäjää. Nykymongolia kirjoitetaan kyrillisin aakkosin, joten venäjän tuntemuksesta on apua. Vanha mongolin skripti on todella kaunista, ja onkin harmi että se on vaihdettu kyrillisiin merkkeihin.

Rahayksikkö on tögrög ja yksi euro vastaa reilua 300 tögrögiä (MNT). Kävimme vaihtamassa rahaa Ulan Batorin keskustassa muistaakseni State Department Storessa. Taisin vaihtaa satasen euroissa ja vähemmälläkin olisi pärjännyt, sillä maksoin suurimman osan ostoksista kortilla. Minulla oli tuolloin käytössä pelkkä Visa Electron, joka toimi maksupäätteillä, mutta automaatista en jostain syystä saanut rahaa ulos. Kävin ostamassa yhden kalliimman perinnevaatteen, mikä piti maksaa nimenomaan käteisellä, joten matkaseuralainen joutui nostamaan omalla luottokortillaan minulle käteistä ja siirsin sitten verkkopankissa sen takaisin. Mongoliassa ei muuten käytetä ollenkaan kolikoita. 

Mitä tulee hintatasoon, niin ainakin noin turistikauden ulkopuolella kaikki oli todella edullista. Meidän matkaseurueessa oli kolme ihmistä, ja minulla oli oma huone pariskunnan ollessa omassa kahen hengen huoneessaan. Majoitus maksettiin lähdön yhteydessä ja samalla maksettiin hostellin kautta varatut kaksi päiväretkeä, eikä koko paketin yhteishinnaksi tullut kuin noin 170€ per henkilö. Olimme reissussa 10 päivää. 

Side note: Vapaa-ajan matkan päätteeksi osallistuimme erääseen seminaariin, mutta en käsittele sitä nyt tässä matkakertomuksessa. Seminaarin ja juhlallisuuksien aikana pääsimme kuitenkin näkemään mongolialaisia kansantanssi- ja musiikkiesityksiä. Esitysten kautta tutustuimme mm. hevosenpääviuluun, kurkkulaulantaan ja akrobaattisiin Mongol Biyelgee -tanssikuvioihin. Viimeisenä iltana saimme kutsun pohjoiskorealaiseen ravintolaan, jossa nautimme korealaisia herkkuja ja näimme Pohjois-Korean musiikkiesityksiä sekä pari japanilaista tanssiperformanssia.

Hevosenpääviulu on Mongolian kansallissoitin ja kuuluu Unescon kulttuuriperintöön.

Kansantanssiesityksiä.

Niin kutsuttu kulhotanssi.

Kurkkulaulannassa kajahtaa kumeat kaiut.

Lounaalla korealaisten kanssa. Pohjois-Korean Mongolian suurlähettiläs ja lähetystöneuvos selaavat uunituoretta Pohjois-Korean matkaopasta, jonka olen taittanut ja jonka tekstejä olen ollut kirjoittamassa Suomi-Korea-seuralle.

Illallisseurueessa mongolialaisten ja intialaisen vieraan kanssa.

Ulan Batorissa asuu jonkun verran pohjoiskorealaisia, etenkin diplomaatteja ja heidän lähipiiriään. Tapasimme matkalla myös vanhoja tuttujamme Pohjois-Koreasta.

Pöytä koreana. Ravintolan emännillä on yllään Korean perinteiset choson-ot asut (Etelä-Koreassa perinneasuja kutsutaan nimellä hanbok).

Leipää ja sirkushuveja Mexico Cityssä (maaliskuu 2018)

Side note: Teksti julkaistiin alunperin Kansan Äänessä, mutta leikkaan tästä enimmät poliittiset paatokset pois ja keskityn vapaa-ajan tapahtumiin.

Viimevuotisen tavan mukaan sain jälleen tänä vuonna tilaisuuden osallistua Meksikon työväenpuolueen (Partido del Trabajo, PT) järjestämään kansainväliseen seminaariin “Los Partidos y Una Nueva Sociedad”. México Cityssä järjestetty seminaari kokosi yhteen 147 organisaatiota 35:stä eri maasta. Matka meni hyvin, vaikka olin yksin reissussa. Helsinki-Vantaalla oli vain yksi koettelemus, kun Lufthansan järjestelmä oli kaatunut yöllä eikä boarding passeja pystynyt tulostamaan. Kävin tekemässä Frankfurtissa uuden lähtöselvityksen ja jatkoin matkaa. Lufthansa on tähänastisista lentoyhtiöistä mielestäni paras ja oli ilo nähdä, että lounaan yhteydessä ei käytetty muovisia välineitä lainkaan. Sain viimeisellä rivillä kolme paikkaa itselleni, joten lento meni leppoisasti FlyNetin kanssa (maksullinen internetyhteys). 

Ei valittamista Lufthansan aterioissa, 5/5 mätöt.

Vahvat naiset

Seminaari avattiin kansainvälisenä naistenpäivänä, 8. maaliskuuta, mikä kuului myös aloituspäivän puheenvuoroissa. Naisiin kohdistuva väkivalta on edelleen suuri ongelma ympäri Latinalaista Amerikkaa. Omissa puheenvuoroissaan mm. Meksikon, El Salvadorin ja Uruguayn edustajat puhuivat asenteen muuttamisen tärkeydestä etenkin miesten kohdalla, sillä monissa paikoissa miesten ylivalta naisia kohtaan on hallitseva ja perheen sisäinen väkivalta vaiettu salaisuus. Puheissa korostui kaipuu tasa-arvoa kohtaan; ongelmat selkeästi tiedostetaan, mutta yhteiskunnan vanhoilliset asenteet on hankala saada uudistumaan. Köyhissä maissa suuri ongelma on myös rikollisjengit, joista varsinkin El Salvadorissa vaikuttava La Mara Salvatrucha on erityisen väkivaltainen.

Eräs vahvimmista naispuheenvuoroista kuultiin, kun Meksikon alkuperäiskansoihin kuuluva miksteekki (ñuu sávi), Hita Ortiz Silva kertoi Oaxacan osavaltion alueen elämästä. Ortiz Silva itse toimii opettajana, jonka elämäntehtävänä on opettaa luonnon kunnioittamista, jakaa perinnetietoa eteenpäin uusille sukupolville, parantaa naisten ja lasten asemaa sekä kohentaa yhteisön elämää. Tämä on erittäin vaikeaa, sillä kapitalismin vaikutus on huomattava alkuperäiskansojen alueilla. Meksikon ovat vallanneet ulkomaiset, lähinnä kanadalaiset kaivosyhtiöt, jotka riistävät alkuperäisheimojen maita. Lisäksi vaikka Meksiko on ratifioinut ILO 169 -sopimuksen, ei kaikki alkuperäisväestön oikeudet silti toteudu käytännössä. Suomi puolestaan ei ole vieläkään ratifioinut tätä sopimusta saamelaisten tilanteesta ja YK:n kehotuksesta huolimatta.

Oma puheenvuoroni seminaarissa. Alakuvassa Meksikon PT:n johtaja Alberto Anaya.

Meksikolaisten epäoikeudenmukainen tilanne

Mitä tulee järjestäjämaana toimineeseen Meksikoon, on siellä yhteiskunnallinen tilanne vain huonontunut vuosi toisensa perään. Meksikon sähkötyöläisten liiton (SME) edustaja kertoi hallituksen yrityksistä heikentää työntekijöiden oikeuksia, ja varoitti globaalista ongelmasta, missä nykyteknologian kehittyminen uhkaa viedä ihmisiltä viimeisetkin työpaikat. Tottakai kehitystä on hyvä olla, mutta tulisi miettiä tarkoin minkä varjolla kehitystä ajetaan ja mitkä ovat sen seuraukset ihmiskunnalle. Mitä järkeä on kehittää huipputeknologiaa, jos kansalaisilla ei ole varaa käyttää uusia sovellutuksia tai päästä osalliseksi palveluja?

Kampanjointia presidentinvaaleja varten. Kaduilla on usein myös muita mielenosoituksia.

Katolisen kirkon protestin syy ei selvinnyt minulle.

Yleisesti ottaen kaduilla oli havaittavissa runsain mitoin mielenosoituksia hallitusta vastaan. Monen muun maan tavoin, myös Meksikoon on tulossa tänä vuonna presidentinvaalit, mikä aiheuttaa massiivista kampanjointia parhaillaan. Hotellimme sijaitsi México Cityn pohjois-eteläsuuntaisen pääkadun varrella, mihin on keskittynyt myös Meksikon hallinnollinen ydin. Paseo de la Reforman varrelle oli ilmestynyt lukemattomia ihmisiä telttoineen ja plakaatteineen osoittamaan mieltä hallituksen piittaamattomuutta maanviljelijöitä kohtaan.  Hallitus on näemmä katkaissut tuet ja säädyllisen palkanmaksun esimerkiksi Jaliscon alueen maanviljelijöiltä eikä osta enää kotimaisten tuottajien satoa. Maaseudun ihmiset ovat vailla rahaa ja sitä myötä ilman työkaluja, joten elämä on muuttunut sietämättömäksi. Teltoissa asui myös pieniä lapsia, naiset kokkasivat ruokaa alkeellisissa oloissa ja osa ihmisistä nukkui kovalla maalla ilman minkäänlaista suojaa päänsä päällä. Tämä veti mieleni mustaksi. Pyysin päästä juttelemaan maanviljelijöiden kanssa ja meksikolainen yhteyshenkilöni tulkkasikin keskustelua välillämme.

Jaliscon maanviljelijät perheineen olivat saapuneet pääkaupunkiin vaatimaan valtiolta parempaa palkkaa ja tasa-arvoisempaa kohtelua.

Iskulauseita valtion viraston edessä.

Samaan aikaan México Cityyn valmistui uusi bussikaista ja maahan ostettiin kymmeniä uutuuttaan kiilteleviä kaksikerrosbusseja, jotka kuskaavat kansalaisia ja turisteja paikasta toiseen. Bussit kiskovat riistohintaa matkalipuista, mutta pakkohan ihmisten on jollain kulkea. Bussikaista on saanut paljon kritiikkiä, sillä lisääntynyt liikenne on suuri saasteiden lähde pääkaupungissa. Liikenne on loputonta eikä se taukoa edes yöllä. Hallitus on yrittänyt hieman hillitä saasteongelmaa rajoittamalla autoliikennettä sunnuntaisin Paseo de la Reformalla. Sunnuntai onkin nykyään pyöräilijöiden päivä ja näimme lukemattomia ihmisiä pyörien selässä. Tämä on samalla kampanjointia meksikolaisia vaivaavaa ylipainoa vastaan.

Uusi bussikaista aiheuttaa närää meksikolaisissa.

Sunnuntaisin on pyöräilijöiden vuoro vallata Paseo de la Reforma.

Runsaskalorinen, maissipitoinen ja prosessoitu ruoka on todellinen uhka Meksikon kansanterveydelle. Vaikka kaupungissa onkin autenttisia toreja, joilta voi ostaa tuoreita vihanneksia, moni suosii silti ruokakauppojen helppoja ostoksia. Kaupoissa oli järjettömät määrät muoviin pakattua einesruokaa, hiilarihöttöä, vaaleaa leipää, sokerilla kuorrutettuja pullia, sipsejä, limonadeja sun muuta roskaruokaa, joten suuntaus oli hieman samantyylinen, kuin mihin voi törmätä Yhdysvaltojen ruokakaupoissa. Näkymä teki minut ärtyneeksi, sillä en pidä yhtään siitä, että nykymaailmassa kaikki kääritään muoviin ja nämä muovipakkaukset päätyvät sitten luontoon ja maailman meriin. Kerroin suomalaisesta kierrätysjärjestelmästä, ja meksikolaiset olivat ihmeissään etenkin pullopanteista. Meksikossa kuulemma saa rahaa ainoastaan paperin ja alumiinin kierrätyksestä, mutta kilohinta ei ole päätähuimaava, joistain lasipulloista saa myös jonkinlaisen hyvityksen. Tällä saralla olisikin paljon petrattavaa ja mielestäni Suomen tulisi kampanjoida globaalisti pullonpalautusjärjestelmän puolesta. Se olisi hyvä alku yleiselle kierrätyskulttuurille ja antaisi lisätuloja ihmisille, jotka hankkivat elantonsa keräämällä muiden jätteitä. Norja tekee jo samanlaista kampanjaa Iso-Britanniaan.

Iloa kaiken kurjuuden keskellä

Reissu Meksikoon ei ollut pelkästään synkkyydessä kieriskelyä, vaan pääsin näkemään myös aivan toisenlaista meininkiä. Lauantaina 10. päivä kävimme pariin otteeseen vallankumouksen monumentilla, jonka ympäristöön oli saapunut Meksikon alkuperäisväestöä juhlimaan atsteekkien uuden vuoden vaihtumista (he käyttävät itsestään nimeä “mexikat”). Edellinen vuosi oli numero viisi ja sen symboli oli “calli” eli talo. Tämä maanantaiaamuna 12. päivä alkanut uusi vuosi on numeroltaan kuusi ja sitä symboloi “tochtli” eli jänis. Atsteekkien kalenterijärjestelmä on monimutkainen, missä jokaiselle päivälle, ajanjaksolle ja vuodelle on oma symbolinsa ja numeronsa.

Hyvässä seurassa 🙂

Olen aina ollut kiinnostunut mesoamerikkalaisista ja esikolumbiaanisista intiaanikulttuureista. En voinut uskoa todeksi, että pääsin todella osallistumaan atsteekkien juhlaan. Illalla tanssimme ja lauloimme yhdessä rumpujen säestämänä, näimme uskonnollisia rituaaleja sekä pääsimme seuraamaan muinaista pallopeliä (“ōllamaliztli”), missä kumista palloa siirretään eteenpäin lantion ja ylävartalon avulla; pallon potkiminen on kielletty. Menneinä aikoina peli oli hyvin suosittu ja se oli myös keino lepytellä jumalia. Oli tavanomaista, että pelit kestivät useita päiviä ja hävinnyt joukkue uhrattiin jumalille. Atsteekit olivat hyvin raaka kansa, mutta olisi typerää tuomita heidän uskomuksiaan ja elintapojaan. Hieman surullinen olen siitä, etteivät meksikolaiset nuoret kuulemma välitä juurikaan historiastaan ja monille uuden älypuhelimen hankkiminen on tärkeämpää, kuin vaikkapa osallistuminen oman taustansa kulttuuritapahtumiin. Tämä tietenkin palvelee hallituksen agendaa, jonka yhtenä missiona on näivettää alkuperäiskansojen perinteet ja olemassaolo. 

”Ofrenda” eli uhrilahja.

Yhteistanssia <3

Pallopelin tiimellyksessä.

Yhteislaulua <3

Monumento a la revolucion.

Sunnuntaina suuntasimme Centro Históricoon katsomaan atsteekkien muinaista kaupunkia Tenochtitlania, minkä liepeillä niin ikään oli runsaasti atsteekki-tanssijoita. Heillä oli yllään mitä koristeellisimpia asuja, jotka koostuivat värikkäistä linnunsulista ja eläinten taljoista. Sain osakseni kaksi erilaista puhdistus- ja siunausseremoniaa, missä rituaalin suorittajat huiskutteli minut kauttaaltaan yrttikimpulla, suitsutti savua päälleni, soitti musiikkia simpukankuorella, hieroi selkää ja siveli lopuksi käsiini eteeristä öljyä. Mahtava päätös seminaarimatkalle, tunnelma oli sanoinkuvaamattoman upea ja hieman surrealistinenkin. En olisi koskaan voinut edes kuvitella, että unelmani täyttyisivät noin merkittävällä tavalla. Lopuksi kävimme katsomassa Templo Mayor -museon ulkonäyttelyn ja Tenochtitlanin raunioita.

Centro Historicon tanssiesitys. Hyvällä tuurilla saatat nähdä sunnuntaisin tämäntyylisiä performansseja Centrossa.

Ihanaa että perinnetietoa siirretään eteenpäin seuraaville sukupolville <3

Tenochtitlanin rauniot Templo Mayorin edessä.

Kuljeskelimme tovin vanhassa kaupungissa, kävimme kahvilla ja juttelimme meksikolaisen tuttavani menneisyydestä vallankumoustaistelijana, terveydenhuollosta sekä maailmantilasta yleisesti.

Zocalo eli keskustori.

Centro Historicon ostoskadulta.

Centrossa näkee paljon erilaista musisointia.

Juustopalloja ja churro kahvin kera. Rakastan churroja!

Monumentti vuonna 2014 siepattujen ja tapettujen opettajaopiskelijoiden muistoksi :'(

Paseo de la Reformalta.

Benito Juarezin muistomerkki ja kukkivia jacaranda-puita Alamedassa <3

Uusia tuttavuuksia

Olin siis tällä kertaa yksin seminaarissa eli ainoa Suomen edustaja, mutta yksinään siellä ei tarvinnut olla. Tutustuin seminaarissa erääseen saksalaiseen nuoreen naiseen, jonka kanssa hengailin oikeastaan koko seminaarin ajan. Juttelimme paljon ihmisoikeuksista ja mm. kurdien tilanne oli polttavana puheenaiheena. Kävimme syömässä hotellin ravintolassa ihania meksikolaisia herkkuja ja kiertelimme seminaaripäivien lomassa lähiympäristössä. Toiseksi viimeisenä iltana seminaarin päätösjuhlassa tutustuin lisäksi Meksikossa asuvaan Albaniasta lähtöisin olevaan poikaan, jonka kanssa pidimme hauskaa tanssilattialla. Kumpikaan ei todellakaan osannut tanssia, joten vieressämme tanssinut meksikolainen pariskunta alkoi opettaa meille salsan askelia. Nauroin sieluni kyllyydestä ja saatoin jopa oppia pari askelta.. Seuraavana aamuna sama mies tuli vastaan aulassa ja otti minut yllättäen tanssiotteeseen ja pyöräytti ympäri 😀

Lempiaamupalani Meksikossa, chilaquiles rojos <3

Hotellin ravintolassa.

Seminaarin päätösillallisella.

Hengailimme albanialaisen kanssa myös seuraavana iltapäivänä hotellihuoneessani, koska en saanut lähteä mihinkään yksin -_- Tbh, kävimme kyllä illalla kaupassa eikä se jäänyt huomaamatta seminaariyhteyshenkilöltäni, joka päivysti hotellin aulassa. Hän ei pitänyt siitä, että lähdin illalla Méxicon kaduille, mutta en kokenut tarvitsevani niin mittavaa holhousta, joten menin silti kauppaan.. Edellisenä iltana kaksi hotellin turvamiestä tuli kanssani toiseen kauppaan ja ihmettelin hieman sitäkin. Saksalainen kun sai kuljeskella vapaana ilman mitään holhoamista. Loppuillan olimme huoneessa, raahasimme nojatuolit 14. kerroksen ikkunan eteen, katselimme maisemia ja juttelimme maailmasta, ihmisoikeuksista, kansalaisjärjestöistä, alkuperäiskansoista, yhteiskuntiemme eroista jne.

Meksikon työväenpuolueen johtaja Alberto Anaya olisi järjestänyt minulle seminaarin jälkeen matkan Acapulcoon, mutta aikataulu ei antanut periksi tällä kertaa, ja halusin muutenkin mieluummin jäädä México Cityyn. Acapulco sinällään ei tarjoa suuria kokemuksia, sillä se on lähinnä turistien auringonottokeskus, lisäksi huumesodasta johtuen erityisen vaarallista aluetta nykyään. Sain kutsun myös muiden PT:n jäsenten koteihin eri osavaltioihin, ja olen toden teolla vielä joku päivä menossa niin pitkälle reissulle, että ehdin kierrellä maata laajemmin. Varsinkin Oaxacassa käynti on aina kiinnostanut. Saa nähdä, mitä ensi vuoden reissu tuo tullessaan..

Paluumatka sujui haikein mielin, sillä on aina yhtä vaikeaa lähteä paikasta, jossa tuntee olonsa kotoisaksi. Katsoin matkalla muutaman leffan (mm. pitkään haikailemani Frida Kahlon elämänkerran) ja kuuntelin musiikkia & rentoutusharjoituksia. Jossain vaiheessa matkustamon valot himmenivät ja ihmiset alkoivat nukkumaan. En saanut unta ja pyörin paikallani etsien sopivaa asentoa. Penkin kallistaminen ei onnistunut koska takana istui joku. Aikani tuskailtua, vieressä istunut meksikolainen mies otti viltin, taitteli sen tyynyksi, asetti olkapäälleen ja kehotti minua nojaamaan siihen 😀 Loppumatka menikin sitten ihan leppoisasti ja sain nukuttua edes hieman. Meksikolaiset on todella ystävällisiä ja huomaavaisia jopa tuntemattomille <3