Savuverhon takana (Amsterdam, kesäkuu 2015)

Tämä oli varsinainen äkkilähtö, sillä puolisoni ilmoitti yhtäkkiä että ”Varaa reissu, huomenna lähetään Damiin”. Otin suunnilleen ensimmäisen sopivan paketin eBookersista ja hyppäsimme junaan kohti Helsinkiä. Yövyimme Vantaan Scandicissa ja lento lähti heti seuraavana aamuna. Koska lähtö oli niin pikainen, emme ehtineet hirveästi valikoimaan lentoja. Jouduimme lentämään Air Balticin Embraer 190:llä ja vaihtamaan konetta Latviassa. Lento meni ihan hyvin, pääsimme perille Damiin ja majoituimme Best Westernissä keskustan ulkopuolella. Sieltä pääsi kuitenkin suht helposti raitiovaunulla keskustaan.

Päärautatieasema.

Pyhän Nikolaoksen kirkko noudattelee samaa koristeltua linjaa kuin rautatieasema.

Tästä reissusta ei ole hirveästi mitään kultturellia kerrottavaa, sillä otimme matkan pelkästään loman ja huvittelun kannalta. Ainoa museo missä kävimme, oli hamppumuseo, mutta se oli sinällään ihan mielenkiintoinen paikka. Vietimme aikaa coffee shopeissa, puistoissa ja kuljeskellen ympäriinsä. Tottakai tuli käveltyä Damrakilla ja vietettyä aikaa Dam Squarella. Olin naivisti odottanut, että tyyliin kaikki vastaantulijat ovat jotain rastapäisiä hippejä ja että kaupunki olisi unenomaisesti jumittava, mutta kaikki sujui oikein mainiosti. Kaduilla ei oikeastaan saanut poltella pilveä, eikä julkista pajauttelua muutenkaan katsottu kovin hyvällä. Vastikään oli tullut uusi säännös, että coffee shopeja ei saa pitää koulujen ja päiväkotien lähellä. Raitiovaunussa oli tiukka kuri, ja jos joku jäi seisoskelemaan käytävälle, tuli kovaäänisestä kehoitus mennä istumaan ja olla olematta tien tukkeena. Kiva bonus minulle, joka nautin säännöistä ja kurista ja siitä että ihmiset toimii toisia huomioiden 😀

Yhdessä lukuisista coffee shopeista. Suht hippi paikka.

Elämän eliksiiriä eli kahvia <3

Hamppumuseossa.

National monument Dam Squarella.

Rakennuskanta on hyvin tunnuksenomaista Amsterdamille.

Eräänä iltana kävimme Punaisten lyhtyjen alueella, mistä jäi aika ristiriitaiset tunnelmat. Jäin seisomaan yhden ikkunan eteen ja lasin takana ollut nainen alkoi keimailla minulle. En oikein tiennyt miten siihen olisi pitänyt suhtautua, joten hymyilin naiselle ja kävelin pois. Ymmärrän kyllä paikan pointin, mutta tuntui silti vastenmieliseltä katsella kadunvarsilla baarien ulkopuolella istuvia kännisiä vanhoja äijiä, jotka kuolasivat naisten perään. En voinut väistää ajatusta naisten esineellistämisestä. Mikään pakkohan minun ei olisi ollut alueelle mennä, joten siinä mielessä turha ulista.. Emme viettäneet alueella kovin pitkää aikaa, vaan lähdimme syömään. Kävimme Al Argentino -nimisessä pihviravintolassa, missä oli ihan hyvät ruuat.

Illan tullen punaiset lyhdyt syttyivät ja bakkanaalit alkoivat.

Päivät kuluivat kaupungilla luuhaten, ostoksilla ja hotellin terassilla istuen. Harmittelen välillä, kun en tällä ensimmäisellä kerralla käynyt edes Anne Frankin talossa, mikä voisi olla ihan mielenkiintoinen kohde. Damissa on myös paljon museoita ja muuta nähtävää. Arkkitehtuurista ja kanaalinäkymistä ehdin onneksi nauttia. Kirjoittelen tulevasta matkasta ja Amsterdamista sitten tarkemmin, koska tästä ensimmäisestä ei ihan hirveästi ollut näin jälkikäteen mainittavaa. Hauskaa meillä oli kyllä ja reissu oli rahanarvoinen, että ei sen puoleen.

Paluumatka oli yksi koettelemusten summa, sillä olin katsonut ensinnäkin väärin check-in ajan. Menimme tiskille ja virkailija sanoi, että check-in on juuri sulkeutumassa ja kaiken lisäksi se olisi pitänyt tehdä etukäteen netissä. Juoksin hätää kärsien toiselle palvelutiskille, minne jouduin maksamaan ylimääräisen 20€ että saan boarding passit. Loppumatka piti juosta pää kolmantena jalkana, että ehdimme turvatarkastuksen läpi oikealle portille. Tottakai koin sen perinteisen, että juuri minun reppu otetaan tarkempaan syyniin. Valitin turvamiehelle, että meillä on kiire, mutta sain osakseni vain vihaisen katseen ja vaikenin. Schipolin kenttä on VALTAVA, joten juoksumatkaa kertyi muutama askel, mutta ehdimme kuitenkin ajoissa portille.

Vaihdoimme taas Latviassa konetta ja vaihtoaika taisi olla peräti kuusi tuntia. Aika puuduttavaa oli istua Riikan kentällä, mutta tulipahan syötyä balttialaista ruokaa. Asiakaspalvelijat olivat aika tympeitä, ja sama ilmiö oli havaittavissa myös tänä vuonna Moskovan kentällä, mutta eipä tuo nyt matkaa pilannut. Lentomme oli takaisin Suomessa vasta joskus ilta-aikaan, joten emme ehtineet enää junaan eikä Onnibussiin ollut paikkoja jäljellä. Soittelin bussifirmoille ja kyselin mahdollisia kulkuyhteyksiä, ja vihdoin eräs avulias Pohjolan Liikenteen kuljettaja neuvoi ainoan varteenotettavan mahdollisuuden. Pääsimme bussilla Jyväskylän tienoille, mistä jouduimme ottamaan taksin reilun sadan kilometrin loppumatkalle. Klo oli 02 kun seisoimme typötyhjän tien varressa odottamassa taksia, onneksi sentään oli lämmin kesäyö. Lopulta pääsimme kuitenkin kotiin, mikä on pääasia.

Tämä reissu kuitenkin opetti sen, ettei koskaan kannata lähteä näin hätiköidysti liikkeelle, varsinkaan jos asuu kaukana pääkaupunkiseudusta. Tämä on myös syy, miksi suunnittelen omat soolomatkani perinpohjaisesti. En halua koskaan joutua tuollaiseen tilanteeseen yksin naisena, enkä varsinkaan ulkomailla. Aina pitää olla joku takaovi auki, ettei jää yöllä tien päälle. Damin reissu tuli maksamaan kaikkineen varmaan kolmisen tonnia, joten siinäkään mielessä ei kannata tehdä näin nopeita liikkeitä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Cilla Maria | From sunset last night to sunrise this morning

Syväluotaavaa matkailua maailman ääriin ja takaisin.

Seuraa blogia Facebookissa