Browsing Tag

kahvilat

Iltapäiväteellä Salutorgetissa

Vaihtoon lähtijöiden infossa puhuttiin muun muassa kultturishokista ja siitä, että toiseen maahan muuttamiseen on hyvä valmistautua myös henkisesti. Tapoihin ja kulttuuriin on hyvä tutustua etukäteen. Ihanilta työkavereiltani läksiäislahjaksi saamani iltapäiväteehetki oli mukavaa hemmottelua, sekä virittäytymistä tulevaan ja sopi tähän tarkoitukseen oikein loistavasti.

Muuttaessani Helsinkiin opiskelujen perässä seitsemän vuotta sitten olin kuvitellut asuvani jossakin kaupungin keskustassa ja ostavani aamupalaksi tuoretta leipää Stockmannilta tai Hakaniemen kauppahallista. Totuus iski kuitenkin hyvin nopeasti päin kasvoja, kun opiskelija-asunnosta Vantaan perukoilta kesti lähes tunti julkisilla keskustaan, ja ainoa kävelymatkan päässä oleva ostospaikka oli kioski, jonka hinnoilla ruoan kotiinkuljetuskin tuli halvemmaksi.

Iltapäiväteellä Salutorgetissa

Todennäköisesti opiskeluelämäni Brightonissa ei sekään tule olemaan pelkkää shampanjan ja teen siemailua kivoissa kahviloissa luentojen jälkeen vaan suurelta osin kylmiä asuntoja ja kovaa työtä opintopisteiden eteen. Silti on hyvä buustata myös niitä luksushetkiä näin etukäteen ja siihen tarkoitukseen iltapäivätee sopi loistavasti.

Varasin pöydän Salutorgetista etukäteen ja laitoin sähköpostilla erikoisruokavalioni. Gluteeniton ja lihaton vaihtoehto onnistui mainiosti ja pyyntööni suhtauduttiin todella mukavasti ja asiantuntevasti sopivia vaihtoehtoja ehdottaen. Gluteeniton menu oli myös oikein onnistunut ja herkullinen.

Kauniit astiat, sokerikiteet sulamassa teessä ja shampanja kuplimassa lasissa toivat pimeään talvi-iltaan sopivan pakohetken.