Afrikka

Ennen lähtöäni Kapkaupunkiin olin käymässä isovanhempieni luona. Mummoni huomasi lehdestä televisiosta tulevan dokumentin Kapkaupungista ja innostuimme siitä, että voisimme tutustua kohteeseeni yhdessä etukäteen television välityksellä. Illalla istahdimme sohvalle ja avasimme television. Dokumentissa seurattiin sairaalan arkea ja kerrottiin, miten lääkärit ympäri maailmaa tulevat sairaalaan harjoitteluun, sillä vastaavia vammoja ei samoissa määrin löydy monesta muusta paikasta. Siinä vaiheessa, kun lääkäri työnsi sormiaan potilaan viidakkoveitsellä halkaistuun kalloon mummoni poistui television äärestä. Keittiössä yritin selittää, että tulisin olemaan vapaaehtoistyöjaksollani turvassa ja emme tulisi olemaan missään vaarallisissa paikoissa. Samalla pyrin vakuuttelemaan myös itseäni siitä, että reissuun olisi täysin turvallista lähteä.

Huolestunut turisti slummikierroksella

Ensimmäinen viikonloppu Kapkaupungissa meni turistikohteiden parissa uusien kämppisten kanssa. Kuitenkin heti maanantaina oli ohjelmassa slummikierros. Mietin asunnolla pitkään uskaltaisinko ottaa mukaani kameraa ja millaiset vaatteet tulisi laittaa päälle. Dokumenttien ja uutisten tarinat jengiväkivallasta nousivat ajatuksiin. Järkeilin kuitenkin itselleni, että slummiturismin oli oltava täysin turvallista, koska muuten tällaisia kierroksia ei olisi kannattavaa järjestää.

Bussista ulos noustessani puristin kuitenkin kameraani kaksin käsin ja päätin pysyä visusti porukassa. Kaikkialla oli kuitenkin rauhallista ja yllättävän siistiä pienine taloineen. Oppaamme kertoi meille Kapkaupungin ja townshipien historiasta. Opettelimme myös tervehtimään paikallisella kielellä, jotta voisimme olla kohteliaita toisten asunnoissa vieraillessamme.

Kierroksemme ensimmäinen osa vei meidät pieniin taloihin, joissa asui useita ihmisiä samassa asunnossa. Rakennukset eivät olleet sellaisia, joita mielikuvissani olin ajatellut slummissa olevan. Toki asuminen oli karua, mutta tarjolla oli seinät ja katto pään päällä. Samalla toisten asuntoihin sisälle meno tuntui kiusalliselta. Saapua nyt toiselta puolen maapalloa tirkistelemään miten surkeasti jotkut elävät. Toisaalta tiesin, että mukana olevat henkilöt saavat osan palkkiosta, joka auttaa tuomaan lisätuloja.

Normaalia elämää epänormaaleissa oloissa

Townshipeistä löytyy myös erilaisia palveluita kouluista, päiväkodeista ja terveysasemista alkaen epävirallisen sektorin tarjontaan. Kadun kojut toimivat take away ravintoloina, ruokaa myydään ja myös hiusten leikkuu onnistuu lähellä kotia. Suuri osa alueella asuvista tienaakin rahansa epävirallisella sektorilla tarjoamalla palveluita lähialueen asukkaille.

Lapsien iloiset äänet koulun sisältä ja pihalta toivat tunteen siitä, että elämää eletään parhaansa mukaan missä tahansa paikassa ja olosuhteissa. Olosuhteet eivät määritä mahdollisuutta kokea iloa tai onnea, mutta ne vaikuttavat siihen kuinka kovasti täytyy ponnistella jokapäiväisessä elämässä. Kapkaupungin historian tapahtumat määrittelevät vieläkin pitkälle sen millaisia mahdollisuuksia ihmisillä on elämässä.

Kierroksemme jatkui townshipin osiin, jossa ihmiset elävät epävirallisissa asutuksissa, jotka oli suurimmaksi osaksi tehty aaltopellistä. Näihinkin asumuksiin oli tehty useita huoneita ja joihinkin jopa useampia kerroksia. Vaikka asuminen olikin tehty olosuhteisiin nähden mahdollisimman mukavaksi oli päällimmäisenä ajatus siitä, miten onnellinen onkaan päästessään illalla nukkumaan omaan sänkyyn juoksevan veden ja vessan viereen. Kaupungin tarjoamat vesipisteet voivat nimittäin olla jopa 200 metrin päässä kotoa ja bajamajat vieläkin kauempana. Palveluiden olemassaolo ei pelkästään riitä, sillä monet eri asiat kuten oma turvallisuus voi estää niiden käytön.

Kävellessäni peltitalojen välissä mietin miten olisin jo eksynyt paikkaan ajat sitten ilman opastamme. Pelot olivat myös tässä vaiheessa haihtuneet, sillä ihmiset ottivat meidät vastaan ystävällisesti. Muutama selvästi juopunut ihminen kävelyllämme tuli vastaan, mutta tämä on tuttua myös meiltä suomesta, joten se ei suoraan hätkäyttänyt.

Slummikierros muutti täysin käsitykseni slummeista. Aiempi kuvani rikollisuuden pesäkkeistä, joissa juostaan jatkuvasti aseiden kanssa muuttui realistisemmaksi. Ihmiset käyvät töissä, lapset koulussa ja perheet elävät elämäänsä kuten me kaikki muutkin maailman ihmiset. Päihteet, väkivalta ja jengit ovat myös totta. Mutta ne eivät ole koko totuus.

Kapkaupunki tarjoaa luonnosta kiinnostuneelle matkaajalle mahdollisuuden tutustua huikeisiin kohteisiin lähellä kaupunkia. Nämä kolme omaa lemppariani ovat ehdottomasti kokemisen arvoisia.

Pöytävuori

Tasaisesta huipustaan tunnistettava Pöytävuori kohoaa jopa 1000 metrin korkeuteen luoden taustan kaupungin siluetille. Tuo ikoninen maamerkki on yksi Kapkaupungin suosituimpia nähtävyyksiä ja ehdottomasti kokemisen arvoinen.

Pöytävuorelle suuntasin melkeinpä suoraan lentokoneesta edes tavaroita majapaikkaan viemättä. Pitkän ja väsyttävän matkan jälkeen olin huolissani siitä, miten jaksaisi heti katsella nähtävyyksiä, ja jonossa köysiradalle yritin saada ajatukseni kasaan ymmärtääkseni valloittavani ensimmäistä kertaa vuoren huipun. Hissiin päästessäni innostus alkoi kuitenkin nousta ja viimeistään vuorelle astuttuani kaikki väsymys ja matkan paino oli poissa.

Meri ja taivas yhdistyivät horisontissa tavalla, jonka takia ymmärsin, miksi ihmiset ovat joskus pelänneet tippumista maailman laidalta. Muista ihmisistä huolimatta vuoren hiljaisuus kietoi sisäänsä tavalla, jota en ollut kokenut missään ennen. Samalla pystyi tuntemaan olevansa täysin erillään maailmasta ja samalla erittäin vahvasti osa sitä. Pilvien valumista alas vuorelta olisi voinut katsoa loputtomiin.

Vinkkejä:
Pöytävuorelle pääsee hissillä tai patikoiden. Hissille kannattaa ostaa lippu etukäteen, mutta on silti varauduttava jonottamaan. WC-tilat ja kauppa löytyvät. Huonolla säällä vuorelle ei ole mahdollista (tai suositeltavaa mennä).

Kirstenboschin kasvitieteellinen puutarha

Kirstenboschin kasvitieteellinen puutarha oli yksi kohteista, joissa olin jo etukäteen päättänyt haluavani vierailla. Pöytävuoren katveessa sijaitsevassa puutarhassa pääsee tutustumaan yli 7000 Etelä-Afrikassa tuttuun lajiin ja isoon puutarhaan voi eksyä vaeltamaan useiksi tunneiksi.

Yksi syy haluta nähdä puutarha oli Tree Canopy Walkway, joka on käytännössä puiden latvusten tasolla mutkitteleva silta. Hienot Instagram kuvat olivat luoneet hieman liian kovat odotukset, jotka eivät aivan täyttyneet. Käytännössä se on juuri sitä mitä on luvattu eli puistossa mutkitteleva noin 100 metrin pituinen silta, josta voit katsella maisemia puiden latvojen tasolta muiden turistien kanssa. Vaikka “puukäärmeeksi” kutsuttu silta ei tehnyt lähtemätöntä vaikutusta muu puutarha sen sijaan teki.

Nähtävää ja ihasteltavaa puista erilaisiin kukkiin ja lintuihin puutarhasta löytyi useiksi tunneiksi. Vaeltelimme rauhaisasti eteenpäin testaillen puiden halaamista (kolmen henkilön yhteisvoimin yletyimme puun ympäri) ja nauttien puutarhasta ympärillämme.

Vinkkejä:
Vierailimme puutarhassa työpäivän jälkeen ja tunnit menivät todella nopeasti. Suosittelenkin varaamaan vierailuun ainakin puolikkaan päivän.
Tsekkaa kesäsunnuntaisin järjestettävät Kirstenbosch Summer Sunset -konsertit

Vaellus Cape Point – Cape of Good Hope

Ensimmäisten päivien aikana lähdimme myös osana leikkimielistä kilpailua vaeltamaan Cape Pointista kohti Hyväntoivonniemeä. Matka on noin 3 km ja maastossa matkaan menee noin 2 tunnin verran. Kilpailuhenkisenä ihmisenä kannustin kuitenkin oman porukkani taittamaan matkan hieman alle tuntiin. Lomalla suosittelen kuitenkin ottamaan matkaan aikaan ja nauttimaan maisemista sekä viettämään aikaa rannalla.

Alkupätkä reitistä on melko tasaista ja helppoa kuljettavaa ja kävellessä voi rauhassa bongailla mielenkiintoisia kasveja ja eläimiä. Laskeutuminen alas kohti Hyväntoivonniemeä oli kuitenkin mielestäni hieman haastavaa ja pelkäsin, että astun huonosti ja vierin koko matkan alas. Ohitimme alas tullessamme naisen korkokengissä ja suoraan sanottuna hieman pelotti hänen puolestaan, sillä itsekin katsoin tarkkaan mihin lenkkarini laitan tukevasti. Pahasti korkeanpaikankammoiselle tai huonoilla kengillä en matkaan lähtisi.

Hyväntoivonniemelle päästessään voi ottaa itsestään kuvan kyltin kanssa todisteeksi kavereille ja ihailla edessä avautuvaa merta, jossa Atlantti yhdistyy Intian valtamereen. Vaikka maantieteellisesti niemi ei olekaan Afrikan eteläisin kohta voi vesimassojen toiselle puolelle kuvitella Etelämantereen myrskyävien aaltojen taakse. Mereltä voi myös tähyillä aavelaivaa, sillä Lentävän Hollantilaisen kerrotaan risteilevän loputtomasti meriä. Aavelaivan näkemisen toisaalta myös uskotaan tuottavan huonoa onnea, joten vaikkei laiva osuisikaan näköpiiriin voi päivää pitää hyvinkin onnistuneena.

Vinkkejä:
Muista aurinkorasva. Paloin vaelluksella kevyesti ensimmäistä kertaa elämässäni.
Tuuli voi olla paikoittain kovaa ja viileää, joten vaatetusta on hyvä olla mukana.

Kapkaupunki esittäytyy mediassa pitkälti vastakohtien kautta. Matkailuun keskittyvissä jutuissa hehkutetaan upeaa luontoa sekä hienoja kokemuksia samalla kun media keskittyy slummialueiden jengiväkivaltaan. Vastakohdat ovat nähtävissä kaupungin jokapäiväisessä elämässä, mikäli molemmat puolet haluaa nähdä, mutta mukaan mahtuu myös paljon enemmän harmaan sävyjä kuin nämä yleiset narratiivit antavat ymmärtää. Paikasta löytyy kuin löytyykin henkeä salpaavia luontokohteita ja luksusta helikopteriajeluista viiden tähden ravintoloihin. Samalla suurin osa kaupungin väestöstä asuu kaukana keskustasta townshipalueilla slummissa saapuen päivittäin töihin taksifirmoihin ja siivoamaan, jos ovat saaneet työn keskustasta ja sinne on mahdollista liikkua.  

Tämä artikkeli aloittaa Kapkaupunkiin keskittyvän postaus-sarjan, jossa esittelen Kapkaupunkia omien kokemusteni kautta kuitenkin matkailuun keskittyen. Ensimmäinen postauksessa tutustutaan lyhyesti Kapkaupungin lähihistoriaan ja sen vaikutuksiin kaupungin nykymenoon. 

Apartheid historia kertoo tarinaa laillistetusta sorrosta

Apartheid politiikan eli rotuerottelupolitiikan juuret juontavat kolonialismiin ja pitkälle historiaan, vaikka varsinaisesta apartheid politiikasta puhuttaessa tarkoitetaan 1940-luvulla alkanutta ajanjaksoa. Rotuerottelupolitiikan tähtäimenä oli erotella värilliset ja mustat valkoisesta väestöryhmästä turvaten valkoisten työläisten edut muita ryhmiä sortamalla. 

40-luvulla seka-avioliitot kiellettiin ja pian säädettiin myös moraalittomuuslaki, jolloin sukupuolisuhteet valkoisten ja ei-valkoisten välillä olivat laitonta toimintaan. Jokaisen tuli myös kantaa mukanaan henkilökorttia, joka osoitti muun muassa henkilön etnisen ryhmän, josta voitiin tarkistaa oikeus oleskella tietyillä alueilla. “White only” -kyltit rannoilla, busseissa ja kouluissa muistuttivat kaupunkilaisia siitä, yhteiskunnan palvelut olivat tarkoitettu tietylle väestöryhmälle.

Politiikan pidemmän tähtäimen tavoitteena oli ajaa segregaatiota eteenpäin niin, että valkoisten ja muiden ryhmien alueet ovat selkeästi erotettu toisistaan. Hallitus alkoikin siirtää mustaa väestöryhmää kauas kaupungin keskustasta heille varaamalleen alueille ja miljoonat ihmiset menettivät näissä pakkosiirroissa kotinsa.

70-luvulla omille alueilleen siirretyille väestöryhmille osoitettiin yhä selkeämmin heidän paikkansa tämän ajan yhteiskunnassa eväämällä heiltä kansalaisuus. Arviolta 8 miljoonaa ihmistä menetti kansalaisuutensa.

1990-luvulla painostuksen alla apartheid järjestelmä purettiin ja valkoinen vähemmistövalta vaihtui demokratiaksi. 

Historian tapahtumat kaupungin kehityksen esteenä

Maan nykyistä politiikkaa voidaan pitää jossain määrin hyvin liberaalina ja politiikan keskiössä on eriarvoisuuden poistaminen monilla asetuksilla ja lailla, jotka pyrkivät suojelemaan heikommassa asemassa olevia.

Käytännössä apartheidin eriarvoistavia vaikutuksia ei ole kuitenkaan onnistuttu poistamaan ja kaupunki on yhä erittäin jakautunut apartheidin aikaisten jakolinjojen mukaisesti erityisesti taloudellisesti. Köyhyys ja työttömyys ovat haasteita, jotka ovat pääosin ongelma mustan väestöryhmän keskuudessa. Väestöryhmien erot näkyvät myös palkoissa, sillä valkoinen väestöryhmä tienaa kolminkertaisesti enemmän mustaan väestöryhmään verrattuna. 

Apartheidin aikana asuinalueet rakennettiin niin, että poistuminen omalta alueelta on mahdollisimman hankalaa ja eri väestöryhmät pysyisivät omalla alueellaan. Alueet onkin erotettu toisistaan jokien, moottoriteiden ja eri asutusalueiden avulla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että liikkuminen eri alueiden välillä on yhä haastavaa ja paikoin mahdotonta. 

Parempi elämä on nykyään monelle teoreettisesti mahdollista, mutta todelliset mahdollisuudet amerikkalaiseen unelmaan ovat monelle juuri sitä – unelmia. Vakio taksikuskimme, useamman lapsen äiti, kertoi meille halustaan tarjota lapsilleen parempi tulevaisuus. Työ taksikuskina ja mahdollisuus jättää lapset hoitoon työpäivien ajaksi mahdollisti rahan keräämisen ja myöhemmin muuton pois slummista keskusta-alueelle. Keskusta-alueella asuminen tarjoaa lapsille paremmat mahdollisuudet hakeutua työelämään ja pysyä poissa slummialueiden ongelmista.

Tässäkin tarinassa on kuitenkin monta onnenpotkua, kuten virallisen työpaikan saaminen, sekä mahdollisuus liikkua pitkät työmatkat turvallisesti sekä paikka, johon jättää lapset työvuorojen ajaksi. Monelle township-alueella asuvalle työpaikka virallisella sektorilla on käytännössä kaukainen ajatus ja konkreettiset mahdollisuudet tämän unelman toteuttamiseen huonot. Lapsia voi olla vaikea jättää työpäivän ajaksi, jollei turvallista hoitopaikkaa löydä läheisistä aikuisista. Myös kulkeminen työpaikalle voi olla aikaavievää ja käytännössä turvattomuuden takia mahdotonta, jollei satu omistaan omaa autoa. Todennäköisesti tästä syystä jengi-elämä ja sen tarjoamat mahdollisuudet voivat tuntua houkuttelevilta.

Vesikriisi marginalisaation kuvaajana

Konkreettisimmin eron näkee päivittäisessä elämässä alueellisena segragaationa. Keskusta-alueella asuu pääsääntöisesti rikasta valkoista väestöä ja suurin osa mustasta väestöstä asuu köyhillä alueilla kaukana kaupungin ulkopuolella. Musta väestö asuu siis pääsääntöisesti alueilla, joihin väestöä siirrettiin apartheidin aikana. Näiden alueiden palvelutaso on myös huomattavasti heikompi kuin keskustan, ja monet asuvat epävirallisissa hökkeleissä ilman juoksevaa vettä tai wc-tiloja. Kaupunki pyrkii parantamaan palveluinfrastruktuuriaan ja juoksevan veden hanoja on sijoitettu syrjemmällä sijaitseviin yhteisöihin keskimäärin niin, että asutuksesta pitäisi päästä käsiksi juoksevaan veteen 200 metrin säteellä. Ero keskustan hulppeaan elämäntyyliin on silti käsinkosketeltava. 

Kaupunki on myös pitkään kärsinyt vesikriisistä ja vuonna 2018 haaste kulminoitui, kun vesi uhattiin katkaista suurelta osalta kaupunkia “Day Zerona” eli päivänä, jona vesi loppuisi kokonaan. Vedenkäytössä on myös suuria eroja alueittain. Vauraalla Rondebochin alueella vettä kuluu noin 1900 litraa päivässä kun taas Langan “slummialueella” vettä käytetään noin 500 litraa päivässä. Vasta vesikriisin huomattava paheneminen toi vauraille alueille rajoituksia vedenkäytössä ja esimerkiksi uima-altaiden täyttäminen kunnallisella vedellä kiellettiin. Rahalla kuitenkin saa ja uima-altaat ja viheriöt hoidetaan muista provinsseista tuotavilla vesikuljetuksilla tai omalla luvanvaraisella pohjavesikaivolla. Hanaveteen on tullut myös rajoituksia ja vesikriisin aikaan hanavettä sai käyttää 50 litraa päivässä. Saman verran suomalainen käyttää päivässä wc:n huuhteluun.

Matkailijana Kapkaupungissa

Matkailu on Kapkaupungissa tärkeä elinkeino, joka työllistää satoja tuhansia ihmisiä ja voi tarjota elintärkeitä työmahdollisuuksia. Toisaalta vastuullinen matkailu kohteessa vaatii matkailijalta perehtymistä kaupungin tilanteeseen ja ymmärrystä omista valinnoista. 

Kapkaupunki on paikka, jossa matkailija voi nauttia luonnosta, hyvästä ruoasta ja elämyksistä ja suosittelenkin kohdetta lämpimästi kaikille. Samalla kaupunki voi myös tarjota meille ymmärrystä siitä, miten pitkät ja hirveät vaikutukset rakenteellisella väkivallalla ja sorrolla voi olla. Toivon, että kaupungin historiaan ja nykyisiin haasteisiin tutustuminen edes pintapuolisesti auttaa näkemään ongelmien synnyn taustaa ja ymmärtämään niitä ihmisiä, joita matkallaan tapaa. Ymmärryksen ja tiedon lisääntyminen on myös tärkeää, jotta voimme yhdessä varmistaa, ettemme toista menneisyyden vääryyksiä. 

 

Lähteet:

Rodina, L. (2016). Water services, lived citizenship, and notions of the state in marginalised urban spaces: The case of khayelitsha, cape town, south africa.

News24

Cape Town Magazine

Businesstech