Suomen suurin matkablogiyhteisö

Päiväretki Helsingistä: kotoinen Porvoo

Porvoo on yksi omia suosikkejani päiväretkikohteeksi Helsingistä ja siellä tulee käytyä yleensä vähintään kerran vuodessa. Kaupunki on sopivan pieni yhden päivän kiertelyyn, mutta matkailijoille löytyy monia vaihtoehtoja päivän viettämiseen. Omaan reissuuni kuuluu aina myös samat klassikkopaikat, joissa on lähes pakko käydä kotoisen fiiliksen saamiseksi.

Linnamäki

Reissun aluksi kävimme katsastamassa kirkon näkymät, kuten aina reissulla, mutta tällä kertaa jatkoimme hetkiseksi luontoon kohti Linnamäkeä. Linnamäki on lyhyen kävelymatkan päässä kirkolta oleva mäki, jossa historiallista tunnelmaa luovat isot vallihaudat. Mäeltä on myös hienot maisemat kaupunkiin, joten pieni reippailu ja kiipeäminen ovat sen arvoisia.

Brunbergin myymälä

Omalla reissullani käyn aina Brunbergin myymälässä ainakin kääntymässä ja nappaamassa jonkin karkkipussin mukaan. Ilman tätä käyntiä Porvoon reissu ei tunnu Porvoolta. Näin korona-aikaan pieni puoti oli ehkä hieman ahdistavan täynnä, joten nappasimme ostokset nopeasti mukaan ja poistuimme karkkeja rikkaampina ulos ovesta.

Syömistä ja kahvittelua

Porvoon reissussa olennaista on kaduilla kävelyn lisäksi myös syöminen. Tavoitteena on yleensä käydä vähintään kahdessa paikassa reissun aikana, joista toisessa nautitaan ruokaa ja toisessa herkkuja.
Ruokailussa päädyimme tällä kertaa testaamaan Kiva cafe-streetfood-barin, sillä ilma oli todella ihana ja terassi rauhallinen (jos erittäin ärhäkkäitä ja nopeita lintuja ei lasketa). Valitsimme listalta steam bunit, joista itselleni gluteenittoman version. Oma Pafos niminen herkkuni halloumilla ja paprikahillokkeella oli aivan täydellinen! Matkaseurani ei sen sijaan innostunut aidosta steam bunista. Kerrankin gluteeniton ruoka sai enemmän ihastelua kuin normaali vaihtoehto.

Kahville istahdimme Porvoon Paahtimoon. Kahvia juomattomana cokis rakastajana en osaa sanoa paikan kahveista, mutta tee oli hyvää.

Seuraava Porvoon reissu on varmasti tulossa taas tulevaisuudessa, joten jaa parhaat vinkkisi Porvooseen kommenteissa!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply Katja maanantai, syyskuu 28, 2020 at 10:34

    Porvoossa on kyllä niin hyviä ravintoloita, ei ole koskaan tarvinnut pettyä makumaailmaan siellä! Ja kauniita maisemiakin. Mukavaa alkanutta viikkoa!

    Katja
    http://www.optimismiajaenergiaa.fi

    • Reply anmariencfc keskiviikko, syyskuu 30, 2020 at 20:31

      Todella! Löytyy myös hyviä vaihtoehtoja omaan ruokavalioon.

  • Reply Arja / Elämänmakuisia matkoja tiistai, syyskuu 29, 2020 at 18:34

    Porvoo on ollut pitkään retkikohdelistalla mukana, joten kiva lukea vinkkejä sinne, kiitos!

    • Reply anmariencfc keskiviikko, syyskuu 30, 2020 at 20:32

      Porvoo on ehdottomasti kiva kohde lähteä retkeilemään. Suosittelen!

  • Reply Anna | Muuttolintu torstai, lokakuu 1, 2020 at 03:08

    Porvoo näyttää niin suloiselta, en voi uskoa, etten ole koskaan käynyt. Pitänee ottaa ihan asiaksi seuraavalla Suomen matkalla käydä.

    • Reply anmariencfc sunnuntai, lokakuu 11, 2020 at 22:10

      Porvoo on todella viehättävä! Suosittelen lisäämään Suomen käyntilistalle

  • Reply Pirkko / Meriharakka torstai, lokakuu 1, 2020 at 21:43

    Juuri luin jonkun Visit Porvoo tms. organisaation Porvoo-jutun, jossa mainostettiin myös yöpymistä Porvoossa. Taidettiin myös puhua joulutunnelmasta Porvoossa, joten olisiko se yli yön retki joskus joulukuussa, sopivalla säällä, jotain. Mietinnässä on. Päiväretkillä paikoitus on melkein aina osoittautunut isommaksi tai pienemmäksi ongelmaksi, jos vaikka hotellimajoitus auttaisi siinäkin.

    • Reply Sari / matkalla lähelle tai kauas lauantai, lokakuu 3, 2020 at 20:17

      Porvoo on kyllä kaupunkien aatelia. Tuolla linnavuorella en ole käynyt. Muuten käppäillyt kaduilla ja nauttinut ravintoloiden Annista. Niitäkin siellä on ihan kivasti.

      • Reply anmariencfc sunnuntai, lokakuu 11, 2020 at 22:15

        Ravintolatarjonta on kyllä monipuolinen kaupungin kokoon nähden.

    • Reply anmariencfc sunnuntai, lokakuu 11, 2020 at 22:13

      Mietinnässä oli tänä kesänä myös tuo yöpyminen, mutta skippasin sen sitten kun pääsee niin kätevästi käymään päiväseltään. Voisi miettiä jonkinlaista staycationia Porvoossa! Itse olen jättänyt auton Aleksanterinkadun toiselle puolelle. Aina reippaasti ilmaisia parkkiksia tarjolla ja ei ole itselle tuntunut liian pitkältä matkalta kävellä kaupungin vanhaan osaan.

  • Reply Periaatteen Nainen lauantai, lokakuu 3, 2020 at 00:35

    Jes, kiitos muistutuksesta – mietin, minne matkaisin päiväksi esikoisen kanssa ja tätähän olinkin miettinyt keväällä!

    • Reply anmariencfc sunnuntai, lokakuu 11, 2020 at 22:14

      Porvoo sopii todella hyvin päiväretkikohteeksi ja kaikki ovat viihtyneet kun ollaan oltu isommalla porukalla myös aiemmin käymässä 🙂

  • Reply Martta / Martan matkassa lauantai, lokakuu 3, 2020 at 23:40

    Tänä vuonna en ole vielä Porvooseen ehtinyt, tai ainakaan keskustaan asti. Kävin Albert Edelfeltin museossa kesällä ja se oli kyllä kiva käyntikohde. Samalla reissulla piipahdettiin kävelyllä Haikon kartanon puutarhassa, kun se kerran siinä vieressä oli ja liittyväthän ne toisiinsa Edelfeltin myötä..

    • Reply anmariencfc sunnuntai, lokakuu 11, 2020 at 22:16

      Edelfeltin museossa en olekaan käynyt, kiitos vinkistä. Runebergin kotimuseossa olen käynyt aiemmalla reissulla. Suosittelen sitä kohteena!

  • Reply espanjaan sunnuntai, lokakuu 4, 2020 at 10:23

    Porvoo on ihana. Ei ole vielä kahta viikkoakaan siitä, kun taas kävin siellä. Otimme pyörät mukaan ja päätimme katsoa ihan jotain muuta kuin keskustan kauniita taloja ja katuja. Onnistui sekin.

    • Reply anmariencfc sunnuntai, lokakuu 11, 2020 at 22:16

      Kiva idea lähteä vähän keskustan ulkopuolelle. Sielläkin varmasti paljon uutta nähtävää!

    Vastaa käyttäjälle anmariencfc Cancel Reply