Maailma, jota ei ollut – kiehtova Kansallismuseon näyttely

Mikäli voin reissulla valita yhden museon, löytää minut todennäköisimmin arkeologiaan liittyvästä museosta tuijottelemasta vanhoja esineitä. Mysteeriys ja tarinat siitä, millaista elämä on ollut tuhansia vuosia sitten ovat aina kiehtoneet ja joskus nuorempana Indiana Jonesia katsellessa olin varma, että tuleva ammattini olisi aarteenmetsästäjä. Kahdesti ei siis tarvinnut käskeä, kun kysyttiin seuraksi tätä näyttelyä katsomaan.

Näyttelyssä on esillä yli 200 esinettä, joiden kautta pääsee tutustumaan muinaisiin Väli- ja Etelä-Amerikan kulttuureihin. Omat lempparini olivat jaguaaripatsaat, mutta näyttelystä löytyi paljon ihailtavaa. Pienet yksityiskohtaiset korut laittoivat miettimään, mitä kaikkea onkaan osattu jo tuolloin tehdä, sekä muistuttivat siitä, että nenäkorut ovat olleet muodissa jo huomattavan aikaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Seinän laajuinen video, jossa pääsit katsomaan kaupunkia rakennuksen huipulta, jotenkin vetosi itseeni vanhojen esineiden keskellä ja mietin, millaistakohan on normaalin kansalaisen elämä mahtanut olla. Muistan elävästi joskus lukeneeni Aku Ankasta tarinan, joka sijoittui tähän aikaan ja ankanpojat pelasivat ajalle tyypillistä pallopeliä. Tietoa Aku Ankassa mainitusta pallopelistä eli tlachtli:sta oli tarjolla näyttelyssä. Pelin jälkeen saatettiin saunoa yhdessä, joten näyttää valitettavasti siltä, että suomalaiset eivät ehkä voikaan kertoa saunan olevan suomalainen keksintö.

Näyttely on mielenkiintoisesti rakennettu ja sisältää paljon informaatiota ja tuli opittua paljon uutta, vaikka itse olen asiaan jonkun verran tutustunutkin (myös muiden lähteiden kuin Aku Ankan kautta). Suosittelen lämpimästi näkemään itse, sillä harvoin näitä esineitä pääsee ihastelemaan näillä leveyspiireillä. Näyttely on avoinna Kansallismuseossa 15.3.2020 asti.

Previous Post Next Post

10 Comments

  • Reply reetaeevi tiistai, 19 marraskuun, 2019 at 16:59

    Tämä oli erinomainen näyttelyvinkki, kiitos siitä. Hienoa, että tällainen näyttely on satu Helsinkiin!

    • Reply anmariencfc sunnuntai, 24 marraskuun, 2019 at 22:33

      Todella mielenkiintoinen oli kyllä. Mahtavaa miten museoista myös Suomessa löytyy nykyään vaikka mitä!

  • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning perjantai, 22 marraskuun, 2019 at 13:50

    Kävin myös tuolla näyttelyssä muutama viikko sitten. Rakastan noiden alueiden intiaanikulttuureita ja sillä pohjalla tein keväällä 2½ kuukauden reppureissun Keski-Amerikkaan, missä pääs käymään mm. Tikalissa, Monte Albánissa ja Teotihuacánissa. Oon käyny siellä joskus aiemminkin, mutta koska alue on niin iso, tarvii siihen vähintään kaks päivää. Kunpa joskus pääsis vielä Machu Picchuun! Ihan tosi hienoa, että tuo näyttely on saatu vierailulle Suomeen <3

    • Reply anmariencfc lauantai, 14 joulukuun, 2019 at 23:38

      Kuulostaa todella mielenkiintoiselta tuo reissu ja samantyyppinen olisi itselläkin haaveissa! Näyttely oli kyllä huippu.

  • Reply Periaatteen Nainen perjantai, 22 marraskuun, 2019 at 22:59

    Kiitos muistutuksesta, tämä pitää kyllä nyt käydä katsomassa. Kansallismuseossa on nyt ollut paljon hauskoja, Etelä-Amerikka-teemoisia lastentapahtumiakin.

    • Reply anmariencfc sunnuntai, 24 marraskuun, 2019 at 22:34

      Välillä nämä lähikohteet meinaa unohtua, joten itsekin pitää kunnostautua siinä, että päättää päivän milloin menee ja laittaa kalenteriin.

  • Reply Anna | TÄMÄ MATKA lauantai, 23 marraskuun, 2019 at 20:11

    Kiitos näyttelyvinkistä. Pitääpä käväistä! Yksi parhaimmista näyttelyistä ja museoista, joissa olen koskaan käynyt on Meksikon Museo Nacional de Antropologia. Siellä oli Meksikon aarteiden lisäksi myös muuta Väli- ja Etelä-Amerikan kulttuureihin liittyvää tavaraa. Uskomattoman vaikuttava paikka!

    • Reply anmariencfc sunnuntai, 24 marraskuun, 2019 at 22:34

      Kuulostaapa tuo Meksikon museo kiinnostavalta. Toivottavasti pääsen sinne vielä joku kerta!

  • Reply Pirkko / Meriharakka sunnuntai, 24 marraskuun, 2019 at 05:54

    Hienoa, että Sinäkin olit löytänyt tämän. Me kävimme katsomassa sen valmistautumisena Keski-Amerikan kierrokseemme (terveiset vaan Copanista, jossa juuri nyt olemme).
    Jos haluat lukea juttumme, niin katso tästä: https://meriharakka.net/2019/10/19/maailma-jota-ei-ollut/

    • Reply anmariencfc sunnuntai, 24 marraskuun, 2019 at 22:37

      Kiitos linkistä, kävinkin lukemassa jutun! Huippua reissua 🙂

    Leave a Reply