Monthly Archives

marraskuu 2019

Maailma, jota ei ollut – kiehtova Kansallismuseon näyttely

Mikäli voin reissulla valita yhden museon, löytää minut todennäköisimmin arkeologiaan liittyvästä museosta tuijottelemasta vanhoja esineitä. Mysteeriys ja tarinat siitä, millaista elämä on ollut tuhansia vuosia sitten ovat aina kiehtoneet ja joskus nuorempana Indiana Jonesia katsellessa olin varma, että tuleva ammattini olisi aarteenmetsästäjä. Kahdesti ei siis tarvinnut käskeä, kun kysyttiin seuraksi tätä näyttelyä katsomaan.

Näyttelyssä on esillä yli 200 esinettä, joiden kautta pääsee tutustumaan muinaisiin Väli- ja Etelä-Amerikan kulttuureihin. Omat lempparini olivat jaguaaripatsaat, mutta näyttelystä löytyi paljon ihailtavaa. Pienet yksityiskohtaiset korut laittoivat miettimään, mitä kaikkea onkaan osattu jo tuolloin tehdä, sekä muistuttivat siitä, että nenäkorut ovat olleet muodissa jo huomattavan aikaa.

Seinän laajuinen video, jossa pääsit katsomaan kaupunkia rakennuksen huipulta, jotenkin vetosi itseeni vanhojen esineiden keskellä ja mietin, millaistakohan on normaalin kansalaisen elämä mahtanut olla. Muistan elävästi joskus lukeneeni Aku Ankasta tarinan, joka sijoittui tähän aikaan ja ankanpojat pelasivat ajalle tyypillistä pallopeliä. Tietoa Aku Ankassa mainitusta pallopelistä eli tlachtli:sta oli tarjolla näyttelyssä. Pelin jälkeen saatettiin saunoa yhdessä, joten näyttää valitettavasti siltä, että suomalaiset eivät ehkä voikaan kertoa saunan olevan suomalainen keksintö.

Näyttely on mielenkiintoisesti rakennettu ja sisältää paljon informaatiota ja tuli opittua paljon uutta, vaikka itse olen asiaan jonkun verran tutustunutkin (myös muiden lähteiden kuin Aku Ankan kautta). Suosittelen lämpimästi näkemään itse, sillä harvoin näitä esineitä pääsee ihastelemaan näillä leveyspiireillä. Näyttely on avoinna Kansallismuseossa 15.3.2020 asti.