Monthly Archives

lokakuu 2018

Miksi matkustaa kun se tuhoaa ympäristöä?

Keskustelu matkustamisen ympäristövaikutuksista ja niiden pienentämisestä on ollut tapetilla viime viikkoina monessakin matkablogissa ja syystä. Kaikki tieteelliset artikkelit ja yhteisöt ovat pääsääntöisesti tulleet siihen johtopäätökseen, ettei meno voi jatkua samalla tavalla – ainakaan jos toiveenamme on pystyä jollain tavalla ennustamaan tulevia elinolojamme ja yhteiskuntaamme.

YK:n ympäristöohjelma UNEP lanseerasi vuonna 2008 vihreän talouden käsitteen, jossa ympäristökysymysten ajateltiin ratkeavan ekologisen modernisaation avulla. Lisätään siis tehokkuutta ja vihreää teknologiaa, niin voimme jatkaa talousjärjestelmän kurssia mittavasti muuttamatta. Kymmenen vuoden aikana olemme kuitenkin joutuneet toteamaan, että teknologia tai tehokkuus ei ole tuonut ratkaisua ongelmiimme tai se on vähintään ollut liian hidasta.

Matkailun kannalta ongelmallisinta on se, että matkustaessa liikutaan yleensä paikasta toiseen jollakin päästöjä aiheuttavalla kulkuvälineellä, jalan tai pyörällä kulkemisen sijaan. Suomesta on haastavaa kulkea muualle lentämättä ja elintasomme on sen verran korkea, että viikko etelässä tai viikonloppu New Yorkissa on monelle meille arkea. Näin ollen ruokavalintojen lisäksi yksittäisen ihmisen päästöistä lentämisen osuus voi olla erittäin suuri, vaikka lentoliikenteen osuus kaikista päästöistä maailman mittakaavassa onkin vain noin viiden prosentin luokkaa. Teknologiakaan ei vihreän talouden ajatusten mukaan ole onnistunut ongelmaa ratkaisemaan.

Toisin sanoen ajatus siitä, että matkustaminen pääsääntöisesti voisi olla jotenkin ympäristöystävällistä on epärealistinen. Monet paljon matkustelevat ovatkin alkaneet kriittisesti tarkastella omaa matkailuaan ja tehneet siinä muutoksia. Oli kyse sitten päästökompensaatioista tai hitaamman matkustustavan valinnasta jokainen näistä teoista on askel parempaan suuntaan yhteisen hyvän vuoksi. Osa meistä on myös lopettanut lentämisen ja alkanut suosia lähimatkailua.

Pohdin paljon sitä, miten voin samaan sanoa välittäväni ympäristöstä ja haluavani nykytilaan muutosta sekä kirjoittaa matkustamisesta ja lisäillä Instagramiin kuvia matkoiltani. Karu totuus on se, että olen itsekäs ja en ole valmis luopumaan tietyistä asioista, jotka ovat itselleni tärkeitä. Toinen vaihtoehtoinen ei täysin poissulkeva näkökulma kumpuaa niistä syistä, miksi kirjoitan matkustamisesta.

Uskon, että matkustaminen voi olla myös avain muutokseen.

Olen aina rakastanut kulkea luonnossa ja tarkkailla sitä. Matkustamisen myötä olen päässyt ihastelemaan elämää eri puolella palloa ja haluan, että myös tulevilla sukupolvilla on mahdollisuus nähdä ne lajit mitä olen nähnyt omin silmin muuallakin kuin museoissa.

Matkustaessa olen myös ensimmäistä kertaa todennut, että globaali talousjärjestelmämme on oma tuotoksemme, jota me voimme halutessamme haastaa ja rakentaa uutta. Kulutusyhteiskunta on länsimainen tuotos, johon olemme vetäneet kaikki mukaan, mutta joka ei näytä tuottavan onnellisuutta oikeastaan kenellekään. Sen sijaan monet matkaajat haluavat kokeilla elämää erilaisia arvoja painottavissa yhteiskunnissa.

Matkoillani pyrin keskustelemaan ihmisten kanssa ja kuulemaan tarinoita, joita muilla on kerrottavanaan. Olen nähnyt millaista kärsimystä viha ja epätasa-arvoisuus voi aiheuttaa. Samalla olen todennut sen, miten samanlaisia me pohjimmiltaan olemme.

Globalisaation myötä toiveet uudenlaisen maailmanlaajuisen yhteisöllisyyden ja yhteistyön mahdollisuuksista olivat pitkään tapetilla. Yhteiskuntien sulkeutumisen myötä ajatus maailmankansalaisuudesta näyttää kuitenkin hälyttävästi lipuvan jonnekin ulottumattomiin Brexitien vanavedessä.

Maailmankansalaisuus ei kuitenkaan ole vielä kuopattu, sillä meillä on aktiivinen matkailusta, uuden näkemisestä ja kokemisesta kiinnostunut porukka. Meillä on mahdollisuus näyttää myös muille mitä kohteita me haluamme tällä planeetalla suojella, mitä voimme saada aikaan yhteistyöllä sekä millaisia vaihtoehtoisia elämäntapoja meillä on.

Matkailu voi parhaimmillaan edistää suvaitsevaisuutta, yhteisöllisyyttä ja rauhaa sekä haastaa vallitsevia epätasa-arvoisia rakenteita. Vaihtoehtoisia tapoja toimia on syntynyt yhteistyössä eri tahojen kanssa. Yksi esimerkki näistä on on Buen Vivir eli hyvän elämän ideologia, jossa tavoiteltavaan elämään kuuluu tiiviisti henkisyys, sekä yhteisön ja luonnon hyvinvointi.

Me olemme etuoikeutettuja voidessamme matkata. Me matkailijoina teemme tietoisen päätöksen matkustaa, vaikka tiedämme sen aiheuttavan ongelmia ympäristölle. Me matkailijoina voimme myös olla edistämässä laajempaa muutosta ja se on mielestäni tarpeeksi hyvä syy yhä matkustaa, sillä lopulta isot ratkaisut voidaan tehdä vain yhdessä.

Earth Hour hotellissa Brysselissä

Jutun taustalla käytettyjä artikkeleita:

Beling, A. & Vanhulst, J. & Demaria, F. & Rabi, V. & Carballo, A. & Pelenc, J. 2018. Discursive Synergies for a ‘Great Transformation’ Towards Sustainability: Pragmatic Contributions to a Necessary Dialogue Between Human Development, Degrowth, and Buen Vivir. Ecological Economics.

Loiseau & Saikku & Antikainen& Drostec & Hansjürgensc & Pitkänen & Leskinen & Kuikman & Thomsene. 2016. Green economy and related concepts: An overview. Journal of Green Production.

Waiting For Barcelona: Elämää Barcelonan kaduilla

Ilmoittautuessani mukaan porukkaan katsomaan Waiting for Barcelona -elokuvaa Refugee Film Festivaaleille en arvannut kuinka suuresti tulisin elokuvakokemuksesta nauttimaan. Elokuvan runollisuus, sekä kuvauksen ja tarinan toisiaan tukeva eteneminen toivat elämän Barcelonan kaduilla katsojan silmien eteen käsinkosketeltavan todellisena, muttei hankaluuksilla mässäilevänä.

Dokumenttielokuvan päähenkilönä on Gambiasta lähtöisin oleva Mou, joka on asunut Barcelonan kaduilla 10 vuoden ajan. Kamera seuraa ympäri Barcelonan katuja kiertelevää Mou:ta, joka raapii elantonsa kasaan erilaisista lähteistä romunkeräämisestä tavaroiden myyntiin turisteille. Samaan aikaan hän kertoo katsojalle haaveistaan eli papereiden saamisesta ja mahdollisuudesta tehdä oikeaa työtä. Kohtaukset, joissa Mou kävelee pitkin katuja naisystävänsä kanssa pohtien illan leffavalintaa tai haaveillen kodista ja lapsista voisivat olla kohtauksia kenen tahansa meidän elämästä. Riipaisevaa on, ettei meillä kaikilla kuitenkaan ole samoja mahdollisuuksia.

Barcelonan valo heräät mustavalkoisessa toteutuksessa kauniisti esiin ja kuvaaja ja ohjaaja ovat onnistuneet vangitsemaan elokuvaan jonkin puolen Barcelonasta, jota siellä käyneenä kevyesti kosketin, mutta josta en täysin itse saanut kiinni.

Elokuvan jälkeen pääsimme kuulemaan ohjaajaa Juha-Pekka Tanskasta projektin alkuhetkistä. Tanskanen kertoi matkallaan Barcelonaan kiinnittäneen huomiota siihen, että romunkerääjiä oli liikkeellä paljon ympäri kaupunkia. Palattuaan Suomeen ajatus dokumenttiprojektista alkoi kehittyä ja lopulta lähes kolmen vuoden ajan tiimi seurasi Moun elämää. Itselleni erityisen kiehtovaa oli se, miten koko projekti oli lähtenyt liikkeelle matkustamisesta ja siitä miten ajatus romunkerääjistä jäi vaivaamaan vielä matkan jälkeenkin. Matkalla olo väistämättä muuttaa meitä itseämme, mutta voisiko se toisten tarinoita jakamalla muuttaa myös enemmän? Voisimmeko me matkailijoina kertoa eteenpäin tarinoita, jotka muuten jäävät kuulematta?

Risteilyvieroksujan fiiliksiä Silja Serenadelta

Elämäni aikana olen ollut risteilyllä aiemmin kerran ja totesin silloin, että tätä ei tarvitse kokea enää uudestaan. Paitsi ehkä Karibialla. Noin kuukausi sitten muutaman viinilasin jälkeen ajatus risteilystä kuulosti jotenkin hauskalta ja hyvältä idealta ja ilmoitin itseni mukaan opiskelijaristeilylle, ensisijaisesti koska päätin, että tällä opiskelukerralla pitää kokeilla vähän kaikkea.

Pari päivää ennen lähtöä koko homma alkoi tuntua kuitenkin hieman huonolta idealta, kun kuvittelin itseni makaamassa hytissä matkapahoinvoinnista kärsien. Kohti Olympiaterminaalia siis ryntäsin hieman sekavissa tunnelmissa puolijuoksua, koska tapani mukaan ajattelin pakata aamulla ennen lähtöä. Bussissa matkainfoa lukiessani tuli myös todettua, että siihen olisi voinut tutustua hieman aiemmin, sillä esimerkiksi erittäin hyvässä turvassa ollutta passia ei olisikaan kiireessä tarvinnut etsiä.

Syöminen laivalla

Risteilyn ensimmäinen ilta alkoi buffetilla. Rakastan ranskalaisia, cokista ja jälkkäreitä joita buffassa saa toki vetää niin paljon kuin haluaa, mutta hieman hinnakkaaksi tämä toki tulee. Gluteenitonta tarjontaa buffasta löytyi kivasti, erityisesti jos ei ole mitään muita erityisruokavalioita ja nämä oli myös merkitty selkeästi. Vaikka myös vegaanista tarjontaa oli en kuitenkaan menisi buffaan vegaanina, sillä liha- ja kalapöydät ovat niin isossa roolissa.

Jälkkäripyödän gluteenittomat herkut olivat buffetin kohokohta

Buffetin paras anti oli se, että aikaa kuluu mukavasti ruoan haussa rampatessa ja porukalla syödessä. Jokaiselle löytyy myös varmasti jotakin mitä haluaa syödä ja kukaan ei tule pyytämään aikuisia siirtymään pois lasten pöydästä ruokia kuokkimasta. Suklaamousse jälkkäriklassikkona kruunasi buffet kokemuksen. Tavallaan buffetti taitaa olla risteilyn nostalginen osa, joka kaikessa turhuudessaan on oikeastaan lopulta aika hyvää ajanvietettä.

Takaisintulomatkalle emme olleet varanneet ruokailuita vaan päätimme kokeilla jotain laivan ravintoloista. Italialainen houkutti eniten ja pääsimme myös istumaan ilman jonottamista vaikkei pöytää ollutkaan varattuna. Risotto on yksi lemppariruokiani vaikka usein muualla kuin välimeren maissa syötynä se onkin hivenen pettymys, joten odotukset tälle ruokailulle olivat huomattavasti buffettia korkeammat. Valitettavasti tälläkään kertaa risotto ei päässyt yllättämään positiivisesti korkeaan hintaansa nähden, vaikka ihan hyvää olikin. Toisaalta kun vertailunkohtana on aivan ihana pieni lounaspaikka Palermossa, ja noin viiden euron hinta, on tähän vaikea päästä missään muussa ympäristössä.

Auringonlaskua ihailemassa poreammeessa

Tukholmassa kiertelyn jälkeen pohdimme mitä tekemistä keksisimme toiselle illalle ja ehdotin jos katselisimmekin auringonlaskua poreammeesta. 10 euron hintaisella sisäänpääsyllä pääsi nauttimaan kahdesta erilaisesta saunasta ja kolmesta poreammeesta. Jääteen siemailu poreammeessa auringonlaskua katsellen laivan lipuessa toinen toistaan hienompien huviloiden ohitse oli ehdottomasti parasta mitä laivalla voi tehdä. Allasosastolla oli myös verrattain rauhallista ja saimme istuskella suurimman osan ajasta poreammeessa keskenämme. Ainoana huonona puolena mainittakoon, että kahden tunnin poreammelillunnan ja saunomisen jälkeen hyttiin päästyä tekee lähinnä mieli jäädä makoilemaan sängylle.

Parasta laivalla on seura

Laivalla tekeminen loppuu hyvin nopeasti. Syömiseen voi venyttää aikaa pari tuntia, kaupat tax-freen mukaan lukien kiertää tunnissa ja ohjelmankin ehtii kyllä nähdä ensimmäisen illan aikana. Parasta laivalla onkin se aika, jonka istuu hytissä mahtavien ihmisten kanssa, ja keskustelee kaikesta syvällisestä. Kukaan ei ole lähdössä mihinkään ja kerrankin on aikaa vain olla. Laivalla kannattaakin siis raahata ne kiireiset kaverit, jotka yleensä häviävät illanvietosta alkuillasta kodin siivoamiseen tai muihin velvollisuuksiin vedoten.

Aurinkokannella katselemassa maisemia

Bore-out ja pieni epätoivo iski ainakin itselläni ensimmäisen illan aikana siinä vaiheessa kun tekeminen loppui ja laivan hieman isompi keinunta aloitti epämiellyttävän lievän pahoinvoinnin juuri silloin kun olin päässyt yökerhon tanssilattialle. Nukkumaan käydessä ajatus paluusta takaisin laivaan vielä toiseksi yöksi tuntui hieman ahdistavalta ja tuli luvattua itselle ettei risteilemään tarvitse taas hetkeen lähteä. Onneksi kuitenkin toisena iltana laiva keinui vähän vähemmän, reippailu Tukholmassa ja poreammeessa lilluminen olivat saaneet fiiliksen hyväksi.

Vaikka risteilystä jäikin itselle lopulta ihan hyvä fiilis, tuli taas todettua, ettei risteileminen ole itselle se matkailun muoto, joka herättää innostusta. Seuraavalle Tukholmaan suuntautuvaan reissuun aion lähteä lentäen tai junalla, sillä nautin kuitenkin eniten siitä ajasta, jonka saan viettää itse kohteessa. Risteilemiselle lupaan antaa uuden mahdollisuuden siinä vaiheessa, kun suunta on Karibia.