Monthly Archives

huhtikuu 2018

Hotel Rila Sofian keskustassa

Viikonlopun Sofian reissun majoituspaikkana toimi Rila Hotel Sofia, jonka parhaimmiksi puoliksi osoittautui sijainti, sekä ystävällinen henkilökunta.

Hotellin aulaan astuessani katselin kiiltäviä pintoja ja remontoitua ulkonäköä ajatellen, että tämäpä positiivinen yllätys. Hieman erilainen kuva hotellista tuli kuitenkin kun astui ulos hissistä 7. kerroksessa ja kohtasi kuluneet lattiamatot ja seinät. Huone jatkoi samaa kauhtunutta tyyliä, mutta palveli hyvin paikkana, jossa nukkua pari yötä. Perusvarusteet kuten suihku, pöytä ja jääkaappi löytyvät huoneesta ja kiitosta voi antaa erityisesti pistokkeiden määrästä ja mahdollisuudesta ladata kaikki elektroniset laitteet kerralla.

Varaudu pieniin vikoihin

Matkustaessani jaksan harvoin erityisemmin satsata majoitukseen, sillä olen tyytyväinen aika vähästä, varsinkin kun huoneessa tulee lähinnä käytyä nukkumassa. Mielestäni Rila oli ihan ok paikka viettää pari yötä ja itselleni sijainti aivan keskustassa ja nähtävyyksien välittömässä läheisyydessä nosti paikan pisteitä huomattavasti.

Maisemat 7. kerroksesta

Paikassa kannattaa kuitenkin varautua siihen, ettei kaikki ole ihan viimeisen päälle ja itselleni hankaluuksia aiheutti se, ettei wifi toiminut koko oleskelun aikana, mikä teki suunnitelmistani tehdä koulu ja työhommia melko mahdottomat. Suihkun lattian rakentamisessa on myös mennyt ilmeisesti jonkin pieleen, sillä lattiakaivo oli hieman ylempänä kuin muut kohdat lattialla, mikä aiheutti käytännössä sen, ettei vesi poistunut kylppärin lattialta koko oleskelun aikana. Jääkaapin kylmyystasot vaihtelivat myös melko mielenkiintoisesti niin, että yhtenä aamuna löysin evääni syväjäästä ja toisena koko kaappi oli käytännössä lämmin ja koin paremmaksi etten enää syönyt siellä olevia juustoja. Jäimme myös seilaamaan hissiin yhtenä päivänä, sillä ovi ei jostain syystä auennut sisäpuolelta ja menimme kerrosten väliä noin 3 kertaa edestakaisin, ennen kuin hissiin tulossa ollut henkilö avasi sen sisäpuolelta ja pääsimme ulos.

Aamupalalla ei ollut kovin paljoa tarjottavaa gluteenittomaan ruokavalioon, mutta kasviksista ja juustosta sai tehtyä salaatin, jolla päivän sai alkuun. Jälkkärinä oli tarjolla lokumia, jota tuli pisteltyä poskeen vähintään yhtä paljon kuin salaattia.

Hotelli oli saanut aika murskaavaa kritiikkiä mm. Booking.com, mutta ei itsestäni ollut kokonaisuutena niin huono kokemus kuin monet arvostelut antavat ymmärtää. Itselleni jäi hotellista jotenkin sympaattinen fiilis ja saamani palvelu oli hyvää. Esimerkiksi kaveriporukalla matkustaessa voisi olla ihan hyvä kohtuuhintainen vaihtoehto.

Railay – Krabin matkan kohokohta

Krabin matkani kohokohta oli muutama Railaylla vietetty päivä, jotka olivat täynnä rentotumista ja tekemistä sopivassa suhteessa. Liikkuminen kävellen toi päiviin kiireettömyyden tuntua ja ainut liikenteen melu tuli länsirannalla makoillessa sinne saapuvista pitkähäntäveneistä. Vaikka paikka onkin rakennettu pitkälti turisteja varten, on se silti säilyttänyt itsessään jotain uniikkia ja mielenkiintoista.

Itäranta alkuillasta. Kuva: Noora Toiviainen

Jutun lopusta löydät lyhyen yhteenvedon Railaysta ja asioista, joita kannattaa ottaa huomioon ennen matkaa.

Saapuminen Railaylle Koh Lantalta

Päädyimme Krabin reissullamme Railaylle hieman puolivahingossa, sillä olimme varanneet sieltä hotellin, koska kartalla se näytti olevan puolimatkassa Koh Lantan ja lentokentän välissä. Alkaessamme Koh Lantalla edellisiltana selvitellä miten pääsisimme Railaylle totesimme, että tarjolla oli vain van + boat matkustusvaihtoehtoja. Hieman tarkemmin asiaa Googlailtuamme saimmekin selville, että niemelle pääsee vain veneellä. Varasimme siis Koh Lantan hotellistamme kuljetuksen heti aamun toiseen lähtöön, jotta olisimme Railaylla vielä aamupäivästä.

Mini-pakussa matkustaminen oli mukava tapa liikkua, sillä samalla näki maisemia, sekä tutustui muihin matkaajiin. Paikan vaihtamisessa saa tosin olla hieman kärsivällisyyttä ja joustavuutta. Pääsimme autokyydillä paikkaan, jossa sijaitsi jonkinlainen toimisto, jossa meidän todettiin olevan matkalla Railaylle ja pyydettiin odottamaan. Meitä oltiin ensin ohjaamassa väärään autoon, kunnes joku totesi ettemme ole tulossa siihen kyytiin ja nappasi meidät istumaan autoon joka veisi meitä seuraavaan määränpäähän. Niinpä siis istuimme kyydissä odotellen mihin meidät seuraavaksi vietäisiin. Auto jätti meidät seuraavaan toimistoon, josta saimme uusia lippulappusia ja ohjeen kävellä kädellä huitomisen osoittamaan suuntaan, josta löysimmekin pienen sataman, josta pitkähäntäveneet lähtivät Railayn itälaituriin. Jonkin ajan odottelun jälkeen pääsimmekin hyppäämään laiturilta veneeseen, joka osoittautui olevan hieman haastavaa matkatavaroiden kera. Ilmeisesti tasapainottelu näytti sen verran vaaralliselta, että yksi kanssamatkustajista tuli apuun tavaroiden kyytiin saamisessa. Railayn päädyssä saimme pientä ekstramaksua vastaan kyydin suoraan hotellin rantaan ja rantaveteen hyppääminen tavaroiden kanssa sujui jo huomattavasti helpommin.

Rentoa hengailua ja oikoreittejä rannalle

Railaylla vietetyt muutamat päivät olivat oman lomani ehdoton kohokohta ja suosittelen paikkaa lämpimästi jos haluat rauhaa ja lepoa, mutta myös jotakin tekemistä. Päivämme koostuivat lähinnä rannalla hengailusta, uimisesta ja syömisestä, sekä ajan vietosta ihanalla mökillämme Railayn itäpuolella, sekä majoituspaikkamme uima-altaalla. Kävelymatkaa idässä sijaitsevalta hotelliltamme länsirannalle oli hieman, mutta saaren läpi pääsi kätevästi oikaisemaan (oikoreitti lähtee suoraan itärannan laiturin päästä). Länsiranta oli erittäin sopiva vedessä lojumiseen ja vaikka päivisin turisteja paikassa olikin ei tungos ainakaan vedessä ollut ahdistavaa eikä kukaan törmäillyt yllättäen kuten Hong saarilla uidessa. Railayn länsiranta oli myös matkani lempparirantoja uimisen kannalta.

Länsiranta päivällä. Kuva: Noora Toiviainen

Käytännön asioita Railaylla

Railaylla hintataso on hieman korkeampi todennäköisesti siksi, että kaikki tuodaan paikkaan veneellä. Erityisiä ruokaelämyksiä ei paikasta löytynyt, mutta useita ravintoloita, joissa syödä kylläkin. Useita pikku marketteja paikasta löytyi myös, joten juomista ja pientä purtavaa sai kätevästi ostettua. Itälaiturin päästä kaupan seinästä löytyi myös automaatti, joten rahannosto onnistui paikan päällä. Mikäli mahdollista suosittelen tulemaan paikan päälle kuitenkin käteisen kanssa, sillä ainakaan oma korttini ei automaatissa toiminut.


Tekemistä Railaylla

Vaikka Railay sopii paremmin kuin hyvin lepäilyyn ja akkujen lataamiseen löytyy paikasta myös vaihtoehtoja tekemiselle. Vuokrasimme itsellemme yhtenä päivänä kanootin meloaksemme Tonsaille ja Nang Cave Beachille. Vaikka olimme jo matkan aikana tottuneet laskuveteen emme osanneet huomioida tätä tarpeeksi ajoituksemme kanssa ja jouduimme toteamaan, ettei melomalla ollut iltapäivästä enää mahdollista päästä maihin meidän osaamisellamme ja voimillamme, joten tyydyimme sitten muutaman tunnin melontaretkeen. Yritimme toki vähentää painoa nousemalla pois, mutta tämä ei riittänyt ja usean sadan metrin kantomatka ei ollut painavan kanootin kanssa mahdollinen. Tonsai ja luola jäivät siis tällä kertaa näkemättä, mutta aina on hyvä jättää jotakin seuraavaan kertaan!

Melominen oli ylipäätänsä hieman hasardi kokemus, joten jos olet ensimmäistä kertaa liikkeellä en suosittele lähtemään merelle yksinään. Olen aiemmin melonut Suomessa järvessä ja muutaman kerran merellä Helsingin edustalla, sekä Maltalla meressä, mutta silti koin Railayn melontakokemuksen hieman haastavaksi. Haastetta tuo lähinnä todella ruuhkainen liikenne veneitä ja mikäli joudut melomaan veneiden kulkureittien poikki saat olla todella nopea tai odottaa melko pitkään sopivaa rauhallista väliä.

Railaylla on myös mahdollisuus kävellen siirtyä esimerkiksi Tonsaille tai kiivetä näköaloja katselemaan, joten hyvät kengät ja vesipullot kannattaa pakata mukaan. Omat kävelyreittimme tosin rajoittuivat lähinnä hotellin ja rannan ja illalla ravintoloiden ja mökkimme välille. Kävelymatka itärannalta hotellillemme oli jotain 1 ja 2 km väliltä ja polun käveleminen pimeällä oli mielenkiintoinen kokemus. Iltakävelyllä tuli nähtyä muutama epämääräinen jättiläismato, joiden päälle yritti välttää astumasta sandaaleilla sekä kuunneltua puissa hyppiviä apinoita, joita ei voinut nähdä pimeässä. Mökissämme oli myös yhtenä päivänä sisilisko rinkan alla nukkumassa.

Poistuminen Railaylta

Lentomme lähti yöllä, joten päätimme, että olisi helpointa viettää viimeinen yö taas Ao Nangilla, josta lentokentälle pääsee helposti taksilla. Aloimme siis selvittelemään, miten pääsisimme kätevästi pois Railaylta. Hotellin respan vaihtoehdot olivat käytännössä käveleminen länsirannalle, josta voimme ottaa pitkähäntäveneen tai hotellin veneellä itärannan laituriin, josta voimme kävellä länsirannalle, josta ottaa veneen. Neljän vaihdon taktiikka tavaroiden kanssa plus käveleminen tuntuivat hieman hankalalle, joten lähdimme selvittelemään olisiko muita vaihtoehtoja. Rannalla meille ehdotettiin, että yrittäisimme sopia suoraan jonkin kuljettajan kanssa asiasta. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, joten kävelimme yhteen matkoja myyvistä kojuista ja aloimme selvittämään asiaa myyjän kanssa. Muutaman puhelun jälkeen asia ratkesi ja meille järjestyi rahaa vastaan kuljetus suoraan hotelliltamme Ao Nangiin Nopparat Thara -rannalle melko kohtuulliseen hintaan.

Railay lyhyesti:

Kulkeminen: Railaylla pääsee vain veneellä. Kohteessa ei ole autoja eli paikan päällä liikutaan kävellen.
Rannat: Länsiranta on loistava paikka rannalla hengailuun ja vedessä löllymiseen.
Tekemistä: Melontaa, kiipeilyä, rentoutumista, kävely – tai saariretkelle
Syöminen, majoitus ja ostokset: Railaylta löytyy useita ravintoloita. Tosin oman kokemukseni mukaan ruoka on hieman kalliimpaa kuin muualla Krabilla ja laatu ei ehkä ole niin hyvää. Muutamia kauppoja löytyy myös ja paikassa on myynnissä myös esim vaatteita. Railaylta löytyy useita majoitusvaihtoehtoja. Itse yövyimme Great View Resortissa, jota voin suositella lämpimästi.

Hyvä ottaa huomioon:

Pakkaa tavarat vedenkestävästi. Paikan päälle saapuminen veneellä tarkoittaa sitä, että jossain vaiheessa matkaa on melko mahdollista, että tavarat joutuvat kosketuksiin veden kanssa. Pakkaa siis erityisesti tavarat, jotka eivät saa kastua johonkin vedenkestävään tai jopa useampaan vedenkestävään asiaan siltä varalta, että matkatavarasi humpsahtavat jossakin vaiheessa kokonaan veteen.
Ota mukaan käteistä. Monissa paikoissa maksu onnistuu vain käteisellä ja on hyvä nostaa sitä jo etukäteen siltä varalta, ettei korttisi toimi nostoautomaatissa.
Taskulamppu. Mikäli yövyt Railaylla joudut todennäköisesti kävelemään jonnekin pimeällä, jolloin taskulamppu on melko ehdoton päästäksesi perille turvallisesti.

Paras hotellikokemukseni Krabilla: Railay Great View Resort

Railay Great View Resortin sisäänkäynti rannalta

Krabin matkallamme päädyimme Railaylle oikeastaan vain sen takia, että satuin hotellipaniikissa googlaamaan ”good hotel Krabi” ja päätymään blogipostaukseen, jossa kehuttiin Railay Great View Resort & Spa nimistä hotellia. Hotellin yöhinnat olivat hieman budjettimme yli, mutta päätimme että sijoitamme yhteen hieman enemmän luksuskohteeseen matkan aikana, joten laitoin varauksen parista yöstä menemään.

Koska teimme päätöksiä melko kiireellä matkasuunnitelmien muututtua emme tulleet tutkineeksi paikkaa sen tarkemmin ja totesimme vasta kun olimme siirtymässä paikkaan, että koko mestaan pääsee vain yhdellä tavalla: veneellä. Hotellille on laiturista muutaman kilometrin matka ja totesimme pitkähäntäveneessä istuessamme, että homma ei tule onnistumaan yhden rikkonaisen käden ja matkatavaramäärän kanssa. Kysäisimmekin kuskiltamme, josko hän voisi heittää meidät hotellin omaan rantaan pientä korvausta vastaan ja onneksemme tämä sopi hyvin. Saimme siis hypätä veneestä hotellimme omalla rannalla.

Hotellin oma ranta

Kirjauduttuamme sisään hotellin henkilökunta lähti johdattamaan meitä rinteeseen kohti omaa ”mökkiämme”. Polku oli melko jyrkkä ja jouduin luopumaan flip-flopeista kesken matkan, sillä jalat liuskahtivat sieltä ulos lähes joka askeleella. Olimme myös hieman huolissamme matkatavaroitamme kantavasta henkilöstä, sillä mäen kiipeäminen kävi todella urheilusuorituksesta. Pääsimme kuitenkin kaikki turvallisesti perille aivan ihanaan huoneeseemme.

Rantaan vievä polku

Rakastuin omaan mökkiimme aivan totaalisesti heti ensimmäisten sekuntien aikana. Paikassa yhdistyi ihastuttavalla tavalla luonnonläheisyys ja luksusmukavuudet, kuten ilmastointi ja juokseva lämmin vesi. Omalta parvekkeelta siintävän meren oksien ja lehtien lomasta ja kuuli puissa liikkuvien eläinten ääniä. Aloitinkin ne muutamat aamut mitkä paikassa vietimme istahtamalla aina hetkeksi aamulla parvekkeen tuoleille muistaen miten onnellinen voikaan olla juuri käsillä olevasta hetkestä. Yllättäen paikassa oli myös koko matkamme paras suihku normaalin vedenpaineen ja lämpimän veden ansiosta unohtamatta, että suihkussa ollessaan saattoi katsella samalla maisemia.

Hotellilla on kaksi omaa yksityistä rantaa, sekä uima-allas. Rannasta löytyy myös ravintola, jossa tarjoillaan hintaan kuuluva aamiainen ja ravintolan yhteydessä on pieni kauppa, josta voi ostaa esimerkiksi vettä. Ensimmäisenä iltana söimme hotellin ravintolassa ja vedin jälkkäriksi jokaisen matkan pakollisen jälkiruuan eli banana splitin. Kovin ihmeellisiä makuelämyksiä ei paikka tarjonnut, mutta hyvää perusruokaa. Aamiaiselta löytyi myös gluteenittomaan ruokavalioon sopivia tarjoiluja kuten jugurttia, hedelmiä ja riisiä sen verran, että sai mahaa vähän täyteen ennen päivän koitoksia.

Infinity pool

Mökkimme Railaylla oli oikeastaan koko matkamme ainut paikka, jota jäin todella kaipaamaan ja jonka kuviin ja fiiliksiin palaan vielä usea kuukausi reissumme jälkeen. Tuntui, että täältä löysin sen mitä olin lähtenyt tältä matkalta etsimään – jotain uniikkia ja mieleenpainuvaa.