Kohtuuhintainen hotelli Frankfurtissa

Frankfurtista hyvän, mutta edullisen hotellin löytäminen tuntui haastavalta, sillä tarjonta näytti painottuvan vahvasti liikematkaajiin tai sitten tarjolla oli hostellityyppisiä ratkaisuja. Päädyimme lopulta yöpymään Choice Hotelsiin kuuluvassa Comfort Hotel Frankfurt Central Stationissa.

Huone ei ole koolla pilattu, mutta kaikki tarpeellinen löytyy

Meille hotellin sijainti päärautatieaseman ja hyvien kulkuyhteyksien päässä eteläiseltä asemalta sopi hyvin. Päärautatieasemalta on todella lyhyt kävelymatka hotellille ja lentokentältä pääsee asemalle junalla. Shoppailukadulle ja museoille hotellilta on jonkin matkaa, mutta ainakin meillä tämäkin matka taittui kävellen. Läheltä löytyy myös ruokapaikkoja ja muun muassa Rossmann ja DM, joten sain hammasharjakin hankittua vielä illalla. Vastapäätä hotellia sijaitsee Falafel 1818, josta käytiin ostamassa iltapalaksi hyvät ranskalaiset.

Näkymä hotellin ikkunasta

Hotellin aula on todella pieni eli siinä ei pahemmin istuskella ja odotella. Palvelu oli kuitenkin todella ystävällistä ja vaikkei matkatavarasäilytystä ollut erikseen otti henkilökunta laukkumme säilöön tiskin taakse niin ei tarvinnut raahata niitä mukana.

Huone itsessään oli melko pieni, mutta siisti ja sisälsi kaiken tarpeellisen. Pelkäsin aluksi, että huone on kylmä, mutta patterit oli onneksi vain otettu pois päältä ja päälle kääntämisen jälkeen huone lämpeni nopeasti. Huoneemme sijaitsi ensimmäisessä kerroksessa ja kadulta sekä käytävästä kuului huoneeseen jonkun verran ääniä. Tämä ei itseäni haitannut kun en ole kovin herkkäuninen, mutta jos kaipaat rauhaa ja hiljaisuutta ei hotelli ehkä ole paras valinta. Huomasin illalla suihkuun mennessäni, että suihkun ovi oli rikki, mutten jaksanut siitä lähteä enää siinä vaiheessa sanomaan.

Mikäli etsit Franfurtista hotellia, joka tyydyttää perustarpeet omasta sängystä ja suihkusta on Comfort Hotel oiva valinta. Hinnat näyttävät myös tässä hotellissa vaihtelevan reilusti päivästä riippuen 40 eurosta jopa lähes sataan euroon, joten jos matkustupäiviä valitessa voi ajoittaa matkan halvemmille päiville kannattaa tämä tarkistaa etukäteen.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply