Monthly Archives

tammikuu 2018

Menovinkki Helsinki: DocPoint 2018

Tällä viikolla nautitaan dokumenttielokuvista DocPoint-festivaaleilla. Kaikkea itseä kiinnostavaa ei valitettavasti ehdi nähdä, mutta listasin omat lempparini kuvauksen perusteella myös itselleni muistiin.

Flames

Flamesin luvataan pohtivan parisuhdetta performanssin kautta. Esitetäänkö parisuhdetta ulospäin, mutta myös parisuhteen sisällä.

Nappasin itselleni liput Flamesiin, sillä en ole aiemmin katsonut samalla tavalla arjen ihmissuhteisiin paneutuvaa dokumenttia. Elokuvaa on kuvattu viiden vuoden ajan, joten oletettavasti elokuvan aikana nähdään niin arkea riitoineen kuin hyviäkin hetkiä. Ja kuka nyt ei ole aina halunnut tietää millaisia muiden parisuhteet oikeasti ovat?

Lisätietoja

Traileri

We are Humanity

We are Humanity kertoo Intian valtameren saaristossa elävästä Jarawat-heimosta, jonka ongelmaksi ovat muodostuneet mm. kasvavat turistivirrat.

Matkailijana myös itse etsii omaa paratiisiaan, koskematonta kohdetta, jonne voi paeta arkea rentoutumaan. Samalla sitä on jonkun toisen kotona vaikuttaen näiden elämään halusi sitä tai ei. Elokuva vaikuttaa mielenkiintoiselta myös erityisesti matkailijan näkökulmasta ja antaa varmasti pohdittavaa.

Lisätietoja

Traileri

I Am Another You

Rinkka ja matkustamista ilman paluuta kotiin. I Am Another You kuulostaa monen matkaajan unelmalta. Onko todellisuus kuitenkaan kuin mielikuvissa ja kenellä on vara valita asua kadulla?

Lisätietoja

Traileri

To the Unknown

Osana Uusin silmin 2 kotimaisia oppilastöitä esitettävä To the Unknown vie katsojan tutkijoiden mukaan Madagaskarin viidakkoon.

Lisätietoja

Vuoden 2018 ensimmäinen matka varattu

Vuoden 2018 ensimmäisen reissun lennot on nyt varattu ja suuntana tulee olemaan Saksa ja tarkemmin ottaen Frankfurt ja Stuttgart. Harvemmin tulee lentoja varattua suoraan lentoyhtiön omilta sivuilta, mutta Finnairin matkamessutarjouksista löytyi asiallisen hintaiset suorat lennot sopiville päiville, joten nappasimme ne itsellemme vikana tarjouspäivänä.

Kevät Duisburgissa

Saksa ei kuulu omiin lempparikohteisiini, mutta päätin antaa maalle vielä yhden mahdollisuuden. Ruokatarjonta gluteenittomalle, ei lihaa syövälle henkilölle on ollut Saksassa reissatessa melko rajoitettu ja käteisen käytön suosiminen on aiheuttanut useampaan kertaan haasteita. Viimeksi ravintolassa laskua maksaessani sain kuulla, että minimiveloitus kortilta on 50€ ja lähin pankkiautomaatti sijaitsee 2km päässä. Onneksi matkaseuralta löytyi käteistä, joten en jäänyt tiskaamaan loppuseminaariksi.

8 vuotta sitten Berliinissä

Berliinin matkasta tosin on jo kulunut 8 vuotta ja viime vuoden reissu Duisburgissa meni pitkälti seminaarissa nähtävyyksiä näkemättä. Frankfurtin lentokentällä on tullut vietettyä aikaa useammankin kerran, joten nyt onkin loistava tilaisuus antaa kaupungille itselleen tilaisuus häikäistä ja saada tämä matkaaja innostumaan Saksasta.

Päiväretki Hong saarelle

Päivä ihanalla paratiisisaarella nauttien auringosta ja rauhasta kuuluu varmasti jokaisen rantalomailijan toiveisiin. Saari retkeilylle meillä oli varattu vain yksi päivä, joten arvoimme mihin tai mille saarille lähtisimme käymään.

Valmis retki vai oma vene?

Meillä ehdotettiin valmiita retkiä, joilla käytäisiin useammalla saarella, mutta koska ajatuksenamme oli mennä omien aikataulujen mukaan päätimme, että oma pitkähäntävene olisi paras ratkaisu. Menimme siis aamulla rantaan ja odotimme hetken, jos rantaan olisi tullut muita Koh Hongille matkustavia, mutta koska Nopparat Thara ranta oli melko hiljainen päätimme ottaa koko veneen itsellemme, vaikka tämä tulikin vähän kalliimmaksi. Tällöin pääsimme sopimaan kuljettajan kanssa aikatauluista juuri niin kuin halusimme ja saarella sai viettää koko päivän rauhassa nauttien.

Varjon ottoa puiden alla

Venematka saarelle kestää noin 40 minuuttia ja pitkähäntävene käyttää katsomassa laguunia ennen rantautumista laituriin. Venematkaa varten kannattaa laittaa aurinkorasvaa sekä ottaa mukaan juomista ja kengät kannattaa myös laittaa jalkaan ennen laituriin astumista, sillä itse poltin jalkapohjat hyppäämällä ilman kenkiä kuumalle laiturille. Hongin venematka oli yksi lempiasioitani koko Krabin matkan aikana. Aurinko, vesi ja miellyttävästi viilentävä tuuli olivat juuri sitä rentoutumista mitä lähdin tältä reissulta hakemaan.

Hong Island

Aamupäivällä saarella oli rauhallisempaa ja aloitimme päivän uimalla. Uima-alue on rajattu ja myöhemmin päivällä vedessä alkoi olla hieman ahdasta varsinkin kun osa turisteista lilluu vedessä pelastusliivien avulla. Myöskään snorklausta ajatellen paikka ei tarjonnut mitään kovin erikoista. Kaloja rannassa näki myös ilman snorkkelia, sillä vesi on kirkasta ja kalaparvet lähtevät seuraamaan kun veteen astuu, jopa ahdistumiseen asti, jos sattuu olemaan henkilö, joka ei innostu kaloista aivan iholla… Olin myös jostakin syystä kuvitellut, että saarella pystyisi kävelemään toiselle rannalle, mutta rannan vaihto olisi onnistunut vain veneellä tai kajakilla, joten veitimme koko päivän rannalla, jonka laituriin vene jätti meidät.

Rannan takana kulki luontopolku, jonka kylttien teksteistä sai tietoa saaren luonnosta, kasvillisuudesta ja eläimistä. Ensimmäinen yrityksemme kulkea polku katkesi tielle linnoittautuneeseen varaaniin, jota ihastelimme kauempaa. Ilmeisesti turistit syöttävät saaren eläimiä mistä syystä ne tulevat kerjäämään turisteilta ruokaa. Polku kiertää rannan palaten sen toiseen päähän ja kävely kestää ehkä noin 15 min ajan hieman riippuen tahdista. Polun varrelta löytyy myös tsunami-muistomerkki, joka vei ainakin omat ajatukset kyseiseen katastrofiin. Kun kaipaa tekemistä rannalla makoilun vastapainoksi on lyhyt kävelylenkki polulla mukava piristys, sillä lyhyen matkan jaksaa taittaa myös kuumemmalla ilmalla.

Saarelle tultaessa maksetaan pieni maksu ja oli mukava huomata, ettei roskia näkynyt ympäri rantaa. Saarella on myös joitakin palveluita, kuten ilmainen wc ja pieni ravintola/kioski, josta haimme juotavaa.

Kuva: Noora Toiviainen

Päiväretkenä Koh Hong tarjosi valkoista hiekkaa, aurinkoa, vedessä lillumista ja luonnon läheisyyttä aivan eri tavalla kuin Ao Nangin ranta. Venematka saarelle oli aivan ihana ja päivän jälkeen takaisin hotellille palatessa oli ihanan rentoutunut olo. Mikäli joskus suuntaan paikkaan uudestaan pyytäisin veneen jättämään meidät laguunin viereisille pienille hiljaisemmille rannoille jos se olisi mahdollista.

Tekemistä Krabilla: Krabi Weekend Night Market

Missä: Krabi Town, Vogue Shopping Centerin ympärillä
Kenelle: Street foodista ja markkinatunnelmasta nauttivalle
Milloin: Viikonloppuisin klo 17-21 välillä
Miten: Ao Nangista paikalle pääsee ostamalla lipun vaniin (120THB) retkiä myyvistä pisteistä

Ao Nangissa ei ole paljon tekemistä iltaisin joten päätimme suunnata yhtenä iltana Krabi Towniin markkinoille. Retkiä myyvät pisteet tarjoavat kuljetusta markkinoilla, mutta hinnat voivat vaihdella, joten kannattaa kysyä hintaa useammasta pisteestä. Meillä sopivasti hotellimme lähellä olevaan myyntipiste tarjosi edestakaisen kuljetuksen 120THB hintaan. Tähän hintaan minibussi noutaa sinut hotellilta ja vie alueella odottaen siellä parin tunnin ajan ja kuljettaa sitten takaisin hotellille. Autossa on myös muitakin matkustajia ja kuljetuksen aikoja ei voi siksi muuttaa joten, jos haluat viettää kaupungissa enemmän aikaa täytyy vuokrata auto kokonaan omaan käyttöön tai ottaa kuljetus vain yhteen suuntaan esim tuktukilla. Muutama tunti riittää hyvin itse markkinoiden kiertelyyn.

Katuruokakojuja

Markkinoilla on tarjolla melko paljon samoja tavaroita kuin Ao Nangin kojuissa, joten shoppailtua ei markkinoilla pahemmin tullut. Markkinoiden ruokatarjonta on kuitenkin monipuolista ja paikan päällä kannattaa lähteä käymään mikäli haluaa kokeilla erilaisia katuruokia. Kannattaa varautua siihen, että markkinoilla on paljon ihmisiä ja kulkeminen on hidasta, joten paikan päälle kannattaa ensisijaisesti lähteä nauttimaan markkinatunnelmasta.

Kojuja markkinoilla
Kuva: Noora Toiviainen

Alue tuli kierrettyä melko nopeasti ja myös ruokiakin maisteltua, joten piipahdimme myös Vogue tavaratalossa, jonka ympärillä markkinat ovat. Viereisiltä kaduilta löytyy erilaisia kahviloita ja ruokapaikkoja jos markkinoiden tarjonta ei miellytä.