Hyppää sisältöön

Surullinen vuosipäivä: kymmenen vuotta tsunamista

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 26.12.2014
Intian valtamerellä sattuneesta maanjäristyksestä alkanut vuoden 2004 tsunami aiheutti valtavat tuhot.

Vaikutus ulottui Afrikkaan saakka

Tapaninpäivänä 26. joulukuuta 2014 tulee kuluneeksi kymmenen vuotta Etelä- ja Kaakkois-Aasiaa ravistelleesta tsunamista. Maanjäristystä seuranneen tsunamin tuhoihin kuoli noin 230 000 ihmistä.

Pahiten luonnonkatastrofi aiheutti tuhoja Indonesiassa Acehin maakunnassa, missä kuoli yli 130 000 ihmistä. Lisäksi tsunamista kärsi merkittävästi muun muassa Sri Lanka ja Thaimaa. Tsunamin aiheuttamiin tuhoihin kuoli yhteensä 179 suomalaista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tsunamin aiheutti Intian valtamerellä Indonesialle kuuluvan Sumatran saaren länsirannikon lähistöllä sattunut poikkeuksellisen voimakas maanjäristys. Järistyksen voimakkuus oli yhdeksän Richterin asteikolla, mikä on hyvin harvinaista. Kaikein kaikkiaan tsunamin vaurioista kärsi 11 valtiota Itä-Afrikassa ja Aasiassa.

Tsunami kosketti suomalaisia laajasti

Vaikka tapahtumat sattuivat toisella puolella maailmaa, oli tsunami myös suomalaisille valtava tragedia. Kyseessä on kaikkien aikojen suurin suomalaisia koskettanut rauhanajan suuronnettomuus. Thaimaassa oli tuolloin kaikkiaan noin 3 000 ja Sri Lankassa yli 600 suomalaismatkailijaa. Kuolleiden 179 henkilön lisäksi loukkaantuneiden joukossa oli noin 250 suomalaista.

Katastrofi johti laajaan avustusoperaatioon tuhoalueilla: suomalaiset lahjoittivat Punaisen Ristin kautta 27,2 miljoonaa euroa tsunamin uhrien auttamiseen. Näin Sri Lankaan saatiin muun muassa kolme sairaalaa ja asunnot tuhansille ihmisille. Thaimaassa uudistettiin veripalvelun toiminta, kunnostettiin yhdeksän sairaalaa ja kohennettiin meripelastusta. Indonesiassa suomalaisten avustuksella osallistuttiin terveyshankkeisiin.

Thaimaassa olleet suomalaiset matkailijat kuljetettiin kotiin laajalla yhteistyöllä viranomaisten kanssa 27.12.2004 – 5.1.2005. Heille järjestettiin välitöntä kriisiapua ja vertaistukea vuoteen 2007 asti.

Koskettiko tsunami sinuakin? Muistatko missä olit, kun kuulit tsunamista? Kerro kommenteissa!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: Punainen Risti
Kuva: Flickr / Josh

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Thaimaan Songkran

Varo näitä asioita, jos matkustat Thaimaahan huhtikuussa – 10 faktaa Songkranista

Thaimaan kalenteri

Miksi Thaimaassa eletään aivan eri vuotta kuin Suomessa? Vilkaisu kalenteriin lyö ällikällä

Thaimaa

Seitsemän asiaa, jotka yllättävät ensikertalaisen Thaimaan Phuketissa

Thaimaan sääilmiöt

Thaimaan sääilmiöt selitettyinä – nämä voivat osua lomallesi

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja