Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Kambodža

Siem Reap

Kirjoittajan oletuskuva
Päivitetty: 05.02.2015
Auringonnousu Angkor Watilla, kambodzhalaisen keittiön parhaita herkkuja ja vilkasta kaupankäyntiä yömyöhään.

Siem Reap on portti maailmankuululle Angkorin temppelialueelle. Kaupunki on kuitenkin myös itsessään näkemisen arvoinen ja modernin elämäntyylin rinnalla elää edelleen perinteinen kambodzhainen kulttuuri tuoksuineen, äänineen ja makuineen.

SIEM REAP MATKAKOHTEENA

Angkor Watin temppelit Siem Reapissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Angkor Watin temppelit

Siem Reap sijaitsee Kambodzhan luoteisosassa Tonlé Sap -järven lähistöllä. Alue tunnetaan etenkin Angkorin temppeleistä, jotka sijaitsevat vain muutaman kilometrin päässä kaupungista. Angkor onkin taannut Siem Reapille mukavasti matkailutuloja.

Siem Reapista löytyy temppeleiden lisäksi myös muuta nähtävää ja koettavaa. Kaupunki itsessään on hurmaava yhdistelmä vanhaa ja uutta. Siem Reapissa on myös hyviä museoita, historiaa, paljon ostosmahdollisuuksia sekä käsitöitä.

Hyviä ravintoloita on paljon ja paikallisen ruoan saloihin voi tutustua tarkemmin ruoanlaittokurssilla.

Lämmintä ympäri vuoden

Kambodzhassa on kuiva kausi marraskuusta toukokuulle sekä sadekausi kesäkuulta lokakuulle. Paras aika matkustaa on kuivalla kaudella, sillä sadekaudella vettä voi tulla paljon, ja liikkuminen paikasta toiseen voi olla vaikeaa. Lämpötila on aina +20 asteen paremmalla puolella ja helmi-maaliskuussa päästään helposti lähelle +40 astetta.

Varo turistihuijareita

Kambodzha on yleisesti ottaen turvallinen maa matkailijalle ja Siem Reapissa riittää normaali varovaisuus. Erilaiset huijausyritykset ovat toki mahdollisia ja laukkua ei kannata kuljettaa pyöränkorissa varkaiden varalta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Liikenne on välillä kaoottista, joten katuja ylittäessä kannattaa olla tarkkana ja suosia mieluummin liikenteeseen tottuneita kuskeja kuin lähteä ajamaan omin päin. Lisäksi maamiinat piinaavat maata edelleen, joten kannattaa pysytellä yleisillä teillä ja poluilla.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN SIEM REAPISSA

Siem Reap

Lentäen Phnom Penhiin tai Siem Reapiin

Suomesta ei ole suoria lentoja Kambodžaan. Yhdellä tai useammalla välilaskulla voi lentää joko pääkaupunki Phnom Penhiin tai suoraan Siem Reapiin. Lentojen hinnat vaihtelevat noin 800-1200 euron välillä. Suomesta järjestetään myös valmiita kiertomatkoja Siem Reapiin ja Angkorin temppeleille.

Phnom Penhistä matkaa voi jatkaa bussilla Siem Reapiin. Matka kestää noin 6-7 tuntia olosuhteista riippuen.

Phnom Penhin ja Siem Reapin välillä kulkee myös laivoja, mutta ne ovat huomattavasti kalliimpia kuin bussi, eikä turvallisuus ole välttämättä riittävällä tasolla. Siem Reapiin pääsee bussilla myös Thaimaan rajalta muutamassa tunnissa.

Paljon edullista majoitusta

Siem Reapissa on valtavasti erilaisia majoitusvaihtoehtoja aina parin euron hostelleista luksushotelleihin. Suurin osa luksushotelleista on valtatien varrella hieman keskustan ulkopuolella.

Hostelleja löytyy aivan keskustasta tai sen laidoilta ja hinnat ovat suomalaisittain erittäin edulliset. Majoituksen taso on halvemmissakin paikoissa usein yllättävän hyvä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Liikkeelle polkupyörällä tai tuk-tukilla

Siem Reapissa ja Angkorin temppeleiden alueella voi liikkua joko mopotaksilla, tuk-tukilla tai polkupyörällä. Keskustan alueella riittävät omat jalat. Angkorin temppeleille pääsee kätevimmin vuokraamalla tuk-tukin koko päiväksi, mutta hinta kannattaa sopia tarkkaan etukäteen.

Jos kunto on kohdillaan, polkupyörä on ehdottomasti paras tapa tutustua temppelialueeseen, pyöräily tuo oman vapauden kulkea niin kuin itse haluat. Tiet ovat hyvät ja liikennekin muuhun Aasian liikenteeseen verrattuna kohtuullista.

SIEM REAPIN NÄHTÄVYYDET

Munkkeja Siem Reapissa

Angkorin temppelit

Siem Reapin alueen tärkein nähtävyys on itseoikeutetusti Angkorin valtava temppelialue. Kuuluisimman Angkor Watin temppelin lisäksi alueella on noin parisataa muuta temppeliä, joiden kaikkien läpikäyminen ei yhden loman aikana onnistu. Kannattaakin valita ne mielenkiintoisimmat ja tutustua rauhassa muutamaan.

Temppelit ovat keskenään hyvin erityylisiä, joten parhaan kuvan koko temppelialueen uskomattomasta monimuotoisuudesta saa valitsemalla käyntikohteiksi erilaisia temppeleitä.

Angkor Wat, Angkor Thom, Preah Khan, Phnom Bakheng ja Ta Prohm sijaitsevat kaikki suhteellisen lähellä toisiaan, noin 6-10 kilometrin päässä Siem Reapista pohjoiseen, joten ne ehtii kiertää päivässä tai parissa. Banteay Srei, kuuluisa hindutemppeli, sijaitsee noin reilun 30 kilometrin päässä Siem Reapista. Roluos-temppelit taas löytyvät Siem Reapin itäpuolelta noin 13 kilometrin päästä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Temppeleiden kiertämiseen kannattaa ehdottomasti varata ainakin kaksi päivää, sillä temppelit ovat suuria ja yksityiskohtien tutkimiseen menee aikaa. Myös kuumuus ja runsas kävely saattavat rajoittaa aikaa, jonka temppeleillä jaksaa päivittäin viettää.

Lippuja temppelialueelle voi ostaa Angkoriin vievän tien varrelta. Tarjolla on yhden päivän, kolmen päivän ja viikon lippuja. Kolmen päivän lippu on käytettävä viikon sisällä ja viikon lippu kuukauden.

Lisätietoa

Kambodžan virallinen matkailusivusto
Angkorin temppelit Unescon sivulla

Teksti: Suvi Huttunen
Kuvat: Flickr/Bruno[BRA], Dalbera