Browsing Tag

ravintolat

Eurooppa hotellit

Lisää kokemuksia Haikon Kartanosta

maanantai, marraskuu 5, 2018

*yhteistyössä Haikon Kartano

Kun oltiin fiilistelty huoneessa kuohuviinin kanssa jonkin aikaa, oli aika vaihtaa kylpytakki päälle ja vetää tossut jalkaan ja hipsutella kylpylän puolelle. Kylpylärakennus on ihan kartanon vieressä, joten ei ehdi edes palelemaan vaikka hiipiikin sinne kylpytakissa. Toki kylpylässä on myös pukuhuone jossa lukolliset säilytyskaapit joten voi vaihtaa vasta sielläkin vaatteet jos näin haluaa. Me kuitenkin viuhahdettiin heti huoneesta kylpytakki päällä. 🙂

 

 

Ennen matkaamme olin lukenut Haikosta vähän ristiriitaista infoa, ja eteenkin Tripadvisorissa oli aika kurjaakin tekstiä välillä. En kuitenkaan kokenut että mitään lukemistani jutuista olisi totta. Kylpylärakennus ei ehkä ole maailman kaunein ulkoapäin katsottuna, mutta vastaanotto alue oli mielestäni viihtyisä ja valoisa. Myös pieni Spa-shop oli kiva, ja harmittaa kun emme ehtineet sitten käydä siellä enää ennen lähtömämme, vaikka niin oli tarkoitus. Kylpylähotellin huonesita en osaa sanoa, sillä oma huoneemme oli Kartanon puolella, mutta kuvista päätelleen nekin näyttää todella viihtyisiltä.

 

 

Olimme varanneet tuoksuvan hierontahoidon kahdelle jonne siis menimme suoraan altailta. Allas-alue on kylpylärakennuksen alakerrassa joss myös sijaitsee Spa Bistro jossa tarjoillaan lounasta ja kevyempää ruokaa. Tännekkään emme ehtineet kun tarkoitus oli syödä jotain kevyempää (ja halvempaa!) toisena iltana. Keittiö meni kiinni klo 20:00 lauantaina, ja kun saavuimme sinne 20:20 oli sitten vaan pakko hypätä autoon ja lähteä Porvooseen syömään.

Mutta, siis takaisin hoitoihin. Hoidot ovat samalla tasolla vastaanoton kanssa joten istahdimme hyvissä ajoin ennen hoitoa odotushuoneeseen. Hierojat hakivat meidät siitä ja marssimme itse hoitohuoneeseen. Hoitohuone oli ihan ok, mutta todella kylmä! Kaipasin myös sellaista rauhoittavaa pimpelipom musiikkia. 🙂 Hieronta oli joka tapauksessa juuri sellainen kun pitkin, mutta olisin toivonut hieman persoonallisempaa vastaanottoa. Olisi esim. ollut kiva jos hierojat olisivat esitellyt itsensä ja vaikka kertonut lyhyesti hoidosta.

 

 

Hoidon jälkeen menimme takaisin huoneeseen valmistautumaan illalliselle. Tässä vaiheessa kello oli jo ehtinyt tulla kahdeksan, joten vatsaa kurni siihen malliin että olisi kiva saada murua vatsaan. Illaillinen oli varattu kartanon ravintolassa, joka sijaitsee kartanorakennuksen aulakerroksessa. Vastaanoton kerroksessa on myös Bollinger Baari, jossa voi nauttia lasillisen ennen illallilsta.

 

 

Meidät ohjattiin pöytään ja tilasimme ensin pienen Amuse Bouche- alkupalan jonka jälkeen tilasimme sitten ”oikean” alkupalan. Amuse Bouche oli tällä kertaa punajuuria vuohenjuustolla. Sen jälkeen tilasin sokerisuolatun lohen ja hauen joka tarjoiltiin säilötyn punasipulin ja viinietikassa keitetyn punajuuren kanssa. Todella hyvää!

 

 

Pääruoaksi molemmat tilasi Haikon Härkää, koska olimme kuullut että tämä on hyvää ja niin se olikin! Tämän kanssa tarjoiliin pikkelsikastiketta, joka minusta ei oikein sopinut härän kanssa, mutta sehän on makuasia. Kaiken kaikkiaan ruoka oli todella maukasta, huolella valmistettua ja palvelu oli erinomaista. Jos on pakko sanoa jotain negatiivista, hinnat ovat ehkä himpun verran liian korkeat.

 

 

Joka tapauksessa, kyseessähän oli synttäri-illallinen joten ei edes hinnat haitannut, nautimme ateriasta ja ruoan jälkeen siirryimme Kartanon Klubille. Klubi on Kartanon kivijalssa ja se on lounge-tyylinen rento klubi jossa voi nauttia drinkin tai pari illallisen jälkeen. Kun lukee paikasta ennen kun tänne saapuu, tämä klubi jää vähän hämäräksi ja itse luulin että kyseessä on enemmän yökerho jossa tanssilattia, mutta näin siis ei ole, vaan rento baari jossa voi surista mukavia aina aamu kolmeen saakka. 🙂

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail
Eurooppa Matkat ruoka Yleinen

Thaimaassa, paitsi kotona

maanantai, lokakuu 22, 2018

 

Jos joskus iskee kaukokaipuu, ja matkabudjetti on tiukoilla, ravintola Koh Phangan Tukholmassa vie pahimman matkakuumeen mennessään. Tämä ravintola on koristeltu tuhansilla välkkyvillä valoilla ja ravintolasta löytyy paitsi oikea tuk tuk myös joki, sekä lukemattomia koristeita jotka kaikki yhdessä saa aikaan todella autenttisen Thaimaa fiiliksen. Myös monsuuni-sade voi iskeä ruokailun aikana, jolloin koko sali pimenee, kylmenee ja salissa salamoi sateen tahdittamana.

 

Ruoka on erittäin hyvää ja huolella valmistettua, ja yksinkertainen mutta herkullinen alkusalaatti on luokkaa johon tulee himo.  Menu on kattava ja kaikille löytyy jotain. Oma suosikkini on äyriäislautanen, joka on niin kukkurallaan, että sitä ei yksin syö. Hinnat ovat kohtuullisia ja drinkit maukkaita.

 

 

Kaikki istumapaikat ovat erilaisia ja eri tavalla koristeltu/sisustettu. Tuk tuk, joka on leikattu kahtia jotta keskelle mahtuu pöytä, lienee yksi suosituimmista pöydistä. Jos haluaa, voi tehdä pöytävarauksen, mutta vain 20% pöydistä varataan. Jos ei ole pöytävarausta, tai ei ole sellaista saanut, kannattaa tulla ajoissa, sillä jono kasvaa nopeaa. Olemme kerran odottaneet 2,5 tuntia pöytää, mutta sen on todella sen arvoista!

 

 

Koh Phangan löytyy Tukholman östermalmilta niin kuin Södermalmilta, mutta omsta mielestä Söderin ravintola on kivempi. Kannattaa kokeilla jos vietätte päivää Tukholmassa ja kaukokaipuu iskee! Molemmat ravintolat avaavat klo 12:00 viikonloppuisin ja klo 16:00 viikolla.

 

 

Jos budjetti sallii, ja on matka hakusessa, täältä löytyy upeita vaihtoehtoja! Mikä sen mukavampaa kun matkan suunnitteleminen? 😉

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail
Eurooppa hotellit Matkat ruoka

Ilta Brysselissä ja viimeinen aamu mantereella

perjantai, elokuu 24, 2018

 

Menimme syömään hotellin ravintolaan, sillä tämä oli periaatteessa koko syy miksi tilasimme hotellista huoneen. Ravintola on kaunis. Hotelli itse väittää sen olevan art-deco tyyliä, mutta en tiedä olenko samaa mieltä. Joitankin vivahteita tosin on, mutta muuten se oli aivan liian ”pramea” ja omasta mielestäni ei todellakaan art-decoon päinkään….mutta, ehkä olen väärässä. (no en ole!) 🙂

 

 

Tilasin Moules Marinier ja ranskikset, tyttö söi lammasragu-pasta annoksen ja mies tilasi pihvin. Tyttö söi sitten minun simpukat, ja päädyin syömään hänen pastan. 🙂 Kaikki oli erittäin hyvää, palvelu oli hyvää, ja kaiken kaikkiaan loistava kokemus. Tämä ravintola ja sen henkilökunta pelasti koko hotelli-yön.

 

 

Ruoan jälkeen kävimme pienellä kävelyllä ympäri Brysseliä, ja minulle tämä oli ensi kerta Brysselissä. Rakastuin kaupunkiin suunnattomasti ja haluan takaisin heti kun vaan ehdin! Kaupunki oli niin elävä mutta samalla rento, ja täynnä ihanan näköisiä baareja ja ravintoloita. Tyttö osti itselleen rannekorun torimyyjältä, ja myyjä oli eritätin auttavainen ja ymmärtäväinen pienen asiakkaan toivomuksiin. 🙂 Rannekoru maksoi huikeat 2 euroa, ja tyttö maksoi ihan itse omalla rahalla. 🙂 Suuri ostos pienelle ihmiselle.

 

 

Bryssel oli kaiken kaikkiaan minulle reissun paras pysäkki, vaikka hotelli oli huonompi kuin odotin. On se outoa, miten jotkut kaupungit iskevät kovempaa kuin muut. Tämä paikka oli minulle täysin uusi, mutta samalla niin tuttu. Jos uskoo aikaisempiin elämiin, niin varmaan olen asunut joskus täällä aikaisemmassa elämässä, sellainen fiilis tuli. Kuin olisi tullut kotiin.

 

 

Aamulla herättiin hyvissä ajoissa, sillä matka jatkui tänään Englantiin. Meidän piti mennä Eurotunnelin läpi, mutta niin ei sitten kuitenkaan käynyt. Mies luuli että minä olen tilannut liput, ja minä luulin että hän, joten lippuja ei ollut, ja hinnat olivat kohonneet jo lähemmäksi 300 euroa 35 minuutin kyydistä, joten päädyimme tilaamaan lauttaliput.

 

 

Hotellin aamiainen oli yhtä huonoa kuin huoneemme siisteystaso. Palvelu oli tylyä, valinnanvara huonoa, luvattu pöytiintarjoilu ei ollut olemassa, ja kun mies otti sanomalehden luettavakseen, se otettiin hänen näpeistä pois, koska niitä ei ollut kuin yksi ja he halusivat että se olisi esillä pöydällä rekvisiittana. Ihan käsittämätöntä. Söimme siis munakokkelimme ja jatkoimme matkaa. Hotelli Metropoleen ei ole ainakaan meidän perheellä enää asiaa, ravintolassa toki voimme vielä käydä uudemman kerran. 🙂

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail
ruoka Yleinen

Vappusuunnitelmia?

lauantai, huhtikuu 21, 2018

Image may contain: house, sky, plant, outdoor and nature

 

Vappu lähestyy ja vappusuunnitelmat ovat kovassa vauhdissa. Lähdemme nimittäin vaihteeksi irlantiin, ja vaikka siellä ei vappua juhlitakkaan, meidän talossa varmasti paistetaan ainakin munkit. Simaa en nyt ehdi tekemään, mutta ajattelin testata terveellisempää vaihtoehtoa joka maistuu melkein ihan simalta, nimittän Kombucha-juomaa. Juuri tämä Kombucha on sellaista, että sitä ei tarvitse säilyttää kylmässä. Kombucha nimittäin usein muuten alkaa käymään jos sitä säilyttää huoneenlämmössä paria päivää kauemmin. Kombucha kuitenkin on kuplivaa, ja tarjoillaan kylmänä. Jos ei tosiaan jaksa värkätä simaa, tai ei vaan ole aikaa, niin tämä on hyvä vaihtoehto. Ruotissa ja suomessa tätä saa ainakin Life-myymälöistä.

 

Captain Kombucha

 

 

Samalla haluan vinkata erittäin hyvästä ravintolasta tampereella joka sijaitsee ihan sorsapuiston kupeessa, eli ravintola Sasor! Täällä tarjoillaan vappupäivänä mahtava seisovapöytä, joten jos olette Tampereella vappua viettämässä, poiketkaa suussa sulavalle seisovalle pöydälle. Sasor on tunnettu laadustaan, ja kaikki on erittäin hyvää ja huolella valmistettua. Voihan toki Sasorissa viettää iltaa ihan muutenkin tai poiketa lounaalla, mutta vappupäivälle tämä voi olla mukava juttu, ehkä uuden vapputradition alku? 😉

 

Image may contain: food and indoor

(kuva:sasor)

Minkälaisia vappusuunnitelmia teillä on? Ja onko vinkkejä mitä hauaisitte jakaa?

 

Ai niin, asos.com-sivuilla on kevät-alet nyt huipentunut ja tuotteita myydään jopa 60% alennuksella! Kurkatkaa jos löytyy jotain. 🙂

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail