Browsing Tag

nettishoppailu

Matkat shoppailu Yleinen

Pakkailua lomaa varten

10/02/2020

*kaupallinen yhteistyö Ideal of Sweden

Olen jo alkanut pakkailemaan vaikka matkaan on vielä parisen viikkoa aikaa, mutta nyt odotan lomaa niin paljon että en malta odottaa. Ja mikäs siinnä, kaikki mukaan tuleva on sellaista mitä en täällä pääse käyttämään kun ei säät oikein vielä salli sandaaleja ja mekkoja. Olen pakannut enimmäkseen mekkoja jotka peittävät polvet ja olkapäät. Vaikka sekä Dubai että Abu Dhabi on turisteja täynnä ja vaatetus suht kuht rentoa, haluan itse kunnioittaa perinteitä ja pukeutua sen mukaisesti. Moskeijoissa pitää olla ihan pitkähihasta päällä ja joko pitkälahkeiset housut tai mekko joka peittää kaiken, mutta tiedän että esim Sheikh Zayed grand mosque:ssa vieraillessa saa lainata asianmukaisen asun. Tilasin pari mekkoa nettiliikkeestä jotka oli ihan täydelliset lomalle, joten nyt passaa hipsutella altaalle uusi mekko päällä!

 

 

Pyrin karsimaan kaikki turhat pois, sillä pakkaan aina liikaa. Olemme matkalla vain viikon tällä kertaa, joten turhan paljon tavaraa ei tarvitse. Mukaan lähtee kuitenkin muutama kätevä Ideal of Sweden tuote. Nämä luottotuotteet on erittäin käteviä matkalla ja suojaa niin tytön iPad:iä, kun meidän puhelimia ja passeja. Hauskaa näissä on että niitä voi vaihdella asun mukaan tai vaikkapa vuodenajan mukaan. Juuri nyt käytössä on keväiset vaaleat värit ja kullanhohtoa, mikä sopiikin Abu Dhabin ylellisiin maisemiin (ja minun uusiin mekkoihin!). Normaalisti on käytössä hillitymmät värit, mutta kerrankin repäsin ja ajattelin kokeilla jotain uutta. Voi tosin olla, että väri vaihtuu taas kohta, sillä uuden puhelimen myötä pitää myös hankkia uusi lompakkokuori, joista muutenkin pidän enemmän koska ne ovat käytännöllisempiä tavallisiin suojakuoriin verrattuna. Kätevää Ideal of Swedenin tuotteissa kuitenkin on se, että kaikki kuoret ovat magneettiset, joten ne voi iskeä suoraan kiinni lompakkosuojaan.

 

 

Anyways, takaisin pakkailuun. Aurinkovoiteita on mukana muutama pullo, koska mies palaa todella helposti ja käyttää voiteita litratolkulla. Tytöllä on UV-puku ja -hattu, sekä päivällä laitan aurinkovoidetta jos emme ole altaalla. Päivällä myös käytössä “siistimpi” aurinkohattu tytölle, joka on ollut niin hyvä, että ostin uuden samanlaisen kun vanha alkaa olemaan aika nuhjuinen. Koska hattu on valmistettu paperista, sitä ei oikein voi pestäkkään. Hattu on kuitenkin ollut käytössä jo 3 vuotta, joten ihmeen hyvin on kestänyt! Itselleni tärkeimmät on hyvät kengät, ja löysin enne viime matkaamme maailman parhaat sandalit, josta en luovu ikinä! Ne on paitsi siistit myös älyttömän mukavat jalassa.

 

 

 

Tässä tärkeimmät tavarat matkalle, ja mukana myös aina paketti laastareita. Mulla on aina laastareita laukussa, sillä paitsi että kohta viisivuotias tyttö voi niitä tarvita, ne on myös kätevät jos kengät hiertää tai joskus ne on jopa ajanut ihan teipin asemaa. Onko teillä mitään sellaista, joka aina lähtee mukaan matkalle kun matkalle?

Nyt kun Ystävänpäiväkin on tulossa, sain ilon antaa teille ystävänpäivälahjan alennuskoodin muodossa, eli koodilla CARITA15 saatte Ideal of Sweden tuotteista 15% alennusta! Kannattaa siis nyt ostaa sydänystävälle (tai ihan itselleen) suojakuoret lahjaksi!

 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
shoppailu Yleinen

Hyvät kengät?

11/09/2019

Aina kovasti väitän että pakkaan matkalle mukaan hyvät kengät sillä kävelemme paljon tutkimassa paikkoja. Totuus kuitenkin on, että usein lähtee huonot linttaan astutut ballerinat ja epämukavat sandaalit mukaan. Niiden lisäksi mahdollisesti mukavat, mutta kuumat lenkkarit.  Nyt olen sitten päättänyt että lähden ostoksille etsimään siistejä, mutta ennen kaikkea mukavia kenkiä. Onko sellaisia edes olemassa?!

Close-up of a woman's sport shoes

 

Yleensä mukavat kengät jotka ovat jalalle hyvät ovat todella rumat. Haluaisin siistit kengät jotka sopivat niin hameen että housujen kanssa, sellaiset joilla kehtaa mennä siistimpäänkin paikkaan. Ei siis mitään terveyskenkiä joissa on ilmareiät sivuissa ja harmahtava pohjallinen joka vilkkuu sivuista.

 

Pair of Leather Boots Hanging on Sconce

 

Mistä ihmeestä löydän hyvät kengät ja mitä edes etsin? Kriteerinä on mustat kengät joissa on hieman korkoa, jotka eivät hikoa tai hierrä, ja joissa jaksaa kävellä kilometritolkulla.

Minulla oli kerran sellaiset työkenkinä, aikaan kun Jeesus oli vielä pieni poika. Olen sellaisia kenkiä etsinyt siitä lähtien tuloksetta. Ne olivat nahkaiset sandaalit joissa kiilakorko, ja tein seisomatyötä niillä kevyesti 10 tuntia putkeen ilman että kertaakaan jomotti tai kolotti.

 

Blue Shorts

 

Eli nyt tarvitsen kaikki vinkit kehiin, kaikki nettiliikeet jotka toimittavat kansainvälisesti, kaikki suuret ketjut, merkit, mallit, irtopohjalliset ja muut vinkit! Aikaa ei ole lähtöön enää kuin viikko, joten kiirettä pitää!

 

Shoppailusta vielä sen verran: Lindex:illä on 15% Alennus kaikesta, koskee myös ale-tuotteita! koodi: superweek19 ja Monki tarjoaa 20% alennusta teepaidoista ja kengistä samalla koodilla!

Myös Ideal of Sweden tuotteista saa edelleen 20% alennuksen minun ainutlaatuisella koodilla KORO20

 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
Matkat shoppailu Yleinen

Uudet aurinkolasit

07/08/2019

Ennen matkaamme Turkkiin sain uudet aurinkolasit. Mulla on kauan ollut klassiset Ray Ban Aviators lasit, mutta joskus haluaa jotain muuta koska ne ovat mielestäni aika suuret. Sain sitten yhteistyön muodossa valita itselleni aurinkolasit, ja valinta osui Valentinon laseihin. Nämä ovat mielestäni aika kivat, modernit lasit, jotka sopivat melkein kaikkiin asuihin ja aivan huiput aurinkolomalle.

 

*kaupallinen yhteistyö Smartbuyglasses.se

Smartbuyglasses.se ei ollut minulle ennestään tuttu, joten oli hauska saada tutustua heidän valikoimaan. Toimitus kesti noin viikon verran ja pakettia pystyi seuraamaan koko matkan. Paketti toimitettiin ovelle asti, ja kaikki meni näppärästi. Smartbuyglasses toimittaa kaikkialle maailmalle ja hinnat ovat ihan OK. Valikoima on kattava ja täältä löytyy niin aurinkolasit kuin silmälasit ja piilolinssit.

 

 

Nämä aurinkolasti olivat kovassa kokeilussa koko reissun aikana, ja en löytänyt mitään huonoa niistä, päin vastoin, ne ovat nyt suosikkilasini! Juuri Valentinon lasit ovat korkealaatuiset ja pidin erityisesti siitä, että niissä on vastapaino sangoissa, jotta lasit pysyvät pöydällä pystyssä ilman että kopsahtavat eteenpäin. Pikku juttu, mutta pidin tästä yksityiskohdasta.

 

 

Mikäli ette ole tutustunut sivustoon, käykää kurkkaamassa. Siellä on juuri nyt kesäale meneillään ja tuotteita lähtee jopa 50% alennuksella! Saat myös 50% alennuksen jos tilaat heidän uutiskirjeen! Aika reilu tarjous!

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
shoppailu

Isänpäivälahjoja

05/11/2018

 

KylpytakkiHierontavälineetKukkalähetysHajuvesiVeryttelyhousutLompakko

*linkit affiliate linkkejä

Isänpäivä lähestyy ja miehille on omasta mielestäni todella vaikeaa ostaa mitään. Meillä ei pahemmin juhlita isän- tai äitienpäivääkään, mutta kakkukahvit aina kuitenkin saadaan aikaan että edes vähän jotain laitetaan. Meidän perheessä on syntymäpäivät ja joulu sekä St Patricks day ja Halloween juhlien aihetta joten emme vaan jaksa juhlia mitään lisäpäiviä. 🙂

Kokosin kuitenkin muutaman isänpäivälahjavinkin tänne, jos jollain menee nuppi sekaisin lahjojen etsimisen vuoksi! Apuhan on aina tervetullutta, eikö niin? 🙂

Sitä paitsi, nämä tuotteet sopivat yhtä hyvin joululahjaksi, ehkä kukkalähetystä lukuun ottamatta.

Laittakaa toki tännekkin lahjaideoitanne kommenttikenttään, itse ainakin olen edelleen joululahjaideoita vailla perheen miehille!

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail