Browsing Tag

lasten kanssa matkalla

lapset Matkat Yleinen

Kuinka paljon voi matkustaa lapsen kanssa?

Wednesday, June 20, 2018

Viime aikoina meidän tyttö on täysin kyllästynyt matkustamiseen, tai ihan minnekkään lähtemiseen. Viikonloppusin kauppareissukin tuntuu hänen mielestä ihan ylitsepääsemättömältä retkeltä. Ja eihän se ole ihme, sillä usein kaikki meidän vapaa-aikamme menee reissaamisen. Kyllä itsekkin tahtoisi joskus vaan olla kotona ja löffätä. Tyttö on tosiaan nyt päättänyt että “enough is enough”, ja nyt on aika huilia. Joten olemme sen tehneet parhaamme mukaan. Viikonloput ollaan oltu kotona niin paljon kun mahdollista (kauppareissu on ikävä kyllä edelleen pakollinen) ja vaikka lomat onkin suunnitteella, olemme suunnitelleet sen myös hitaammalla tahdilla jotta tyttö ei suutu kunnolla.

Pienen ihmisen päivään mahtuu jos vaikka mitä, ja aikaiset aamut ja pitkät päiväkotipäivät ovat uuvuttavia kenelle tahansa. Totta kai haluaa vapaana viikonloppua nukkua pitkään ja nauttia rauhasta, ja jos tyttö haluaa olla sohvalla ja katsella piirrettyjä viikonloppusin hieman kauemmin, annan hänen sen tehdä. Kaikki tarvitsee aikaa ladata akkuja. Samalla tyttö kuitenkin pitää matkustamisesta ja hän on todella hyvä pieni matkustaja joka osaa jo kaikki rutiinit ja osaa käyttäytyä todella hienosti ikäänsä nähden. Hän ymmärtää että matkustaminen ei ole jokapäiväinen asia ja että yleensä se tarkoittaa jotain positiivista, oli se sitten uusien elämysten muodossa tai ihan vaan siksi että saa aikaa äidin ja isin kanssa, eikä tarvitse herätä aikaisin. Hän nimittäin nukkuu joskus puolille päivin, jos vaan saa. 🙂

 

 

Eli kuinka paljon voi matkustaa pienen kanssa? Kuinka paljon on liikaa, ja missä vedetään raja? Onko viikonloppuretket autolla 4H tilalle matkustamista, vai lasketaanko mukaan ainoastaan lento-, juna- tai laivamatkat? Tai lasketaanko matkustamisen raja kilometreissä?

Toistaiseksi emme ole pitäneet tytön kanssa reissaamista mitenkään esteenä, joten ollaan lennelty pitkiäkin matkoja ympäri maailmaa, ja aina on mennyt hyvin. Aina kuitenkin otetaan huomioon koko perhe matkoja tilaillessa jotta kaikki saisi lomasta irti jotain. Maailma on näkemistä varten ja haluamme myös että tyttö kasvaa ja ymmärtää että maailma on suuri ja täynnä upeita asioita. Niin kauan kun meillä on mahdollisuus, haluamme hänelle sitä näyttää. Ei koskaan tiedä koska terveys, rahallinen tilanne tai jokin muu muuttuu täysin, joten kannattaa ottaa ilo irti kun voi.

Juuri nyt on tosiaan tytön mitta täynnä, joten jos itse vastaan tuohon, kaikki liikkuminen kotipihaa kauemmaksi on matkustamista. Meillä on siis täysi stoppi päällä lomaamme saakka. Tai ainakin yritämme.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
Eurooppa lapset Matkat Yleinen

Päiväretki Rockelstadin linnaan

Friday, June 15, 2018

 

Viime viikonloppuna käväsimme päiväretkellä Rockelstadin linnassa. Linna on meiltä n 2 tunnin ajomatkan päässä, mutta koska meillä ei ollut parempaakaan tekemistä, niin ajattelimme viettää päivän pienen “roadtripin” merkeissä. Matkalla pysähdyimme ensin lounaalle tosi kivassa amerikkalaisessa diner-tyylisessä hamppari-paikassa, jonka jälkeen matka jatkui kohti Rockelstadia.

 

 

Rockelstad sijaitsee Sparreholmissa, joka sijaitsee Eskilstunan ja Nyköpingin välillä. Täältä löytyy myös Sparreholmin linna, joka ikävä kyllä oli suljettu juuri tuona sunnuntaina. Rockelstadissakin oli hääporukkaa juuri tänä viikonloppuna, joten emme päässeet muuta kun piha-alueelle pällistelemään.

Tuo ylempi kuva jossa keltainen rakennus oli hauska juttu, itse rakennus oli todella pitkä (en sitten älynnyt napata parempaa kuvaa) ja sisältä paljastui vanha keilailurata! Sisäänkäynnin suulla oli pieni baaritiski ja tikkataulu, ja loput rakennuskesta olikin sitten vaan pelkkää keilarataa. Ulkoa luulin rakennusta venevarastoksi tai vastaavaksi, joten keilarata oli aika yllätys.

 

Oikea venevaja löytyi sitten rannasta, jossa oli kanootteja parkissa. Todennäköisesti niitä saa vuokrata tai lainata jos varaa täältä majoituksen. Rockelstadissa eniten järjestetään kokouksia yrityksille, sekä häitä, mutta pienempiä majataloja voi vuokrata.

 

 

Rockelstadilla on myös tavallaan toiseen maailmansotaan liittyviä “juuria”, sillä Hermann Göring vieraili täällä ja rakastui talon tyttäreen, jonka kanssa hän sitten myöhemmin meni naimisiin. Jos siis kiinnostaa toinen maailmansota niin linnan historia mahdollisesti kiinnostaa myös.

 

Oletimme että linnan yhteydessä olisi ollut joku kahvila tai vastaava, jotta olisimme voineet juoda kahvit ennen lähtöä, mutta näin ei ollut. Vaikutti että linnan toiminta kohdistuu ihan yksityisvuokrauksiin. Asia ei haitannut yhtään, sillä löysimme alla olevan kuvsn ihanan kahvilan parin kilometrin päästä linnasta. Kahvila toimii myös bed & breakfastina, jos joku on menossa Sparreholmiin päin ja haluaa yöpyä alueella. 🙂

 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
Eurooppa hotellit lapset Matkat Yleinen

Lempparimajoitus kautta aikojen

Monday, June 11, 2018

 

Mikähän siinnä on, että joksus tietyt paikat iskee kovempaa kun toiset? Olemme matkustellut ympäri maailmaa, yövytty todella upeissa luksushotelleissa, hienoissa mökeissä, mukavissa resorteissa ja ties missä, mutta majoitus, jota muistelen eniten lämmöllä oli vaatimaton lomakoti Saksassa Netterheimin kylässä:  Ferienwohnung Tina.  

 

Tästä paikasta olen kirjottanut ennenkin, ja nyt kun suunnitellaan uutta automatkaa ja etsitään majoitusta viikon pituselle reissulle, tämä taas tuli mieleen. Olikohan hormoonit kaiken takana vielä tuossa vaiheessa, kun tyttö oli vasta alle 6 kk, vai oliko paikka tosiaan niin kiva kun muistelen sen olleen?  En tiedä, mutta pidin paikasta joka tapauksessa. Se oli tilava, siisti, saimme yksityisyyttä, kylä oli söpö ja kaikki tarvittava löytyi läheltä. Maisemat olivat hienot ja hiljaisuus ja rauha oli juuri sitä mitä halusimme kun olimme pikkuvauvan kanssa liikkeellä.

 

Ei aina tarvitse olla luksusta että viihtyy. Joskus haluaa vaan että perustarpeet ovat tyydytettyjä, ja kaikki on hyvin. Ferienwohnung maksoi muistaakseni 35 Euroa/yö, ja asuimme täällä parisen yötä kun olimme Belgian Formula kisoissa. Kisoihin ja Spa:han ajoi n. 35 minuuttia, eli täydellinen paikka siihen tarkoitukseen. Kylässä oli pari ravintolaa ja leipomo, kauppa, pankki ja tarpeelliset muut palvelut, ei enempää, ei vähempää. Kylä oli muutenkin älyttömän siisti ja idyllinen, ihan niin kuin tämä majapaikka. 🙂

 

Ehkä viihdyimme niin hyvin, koska tosiaan pienen vauvan kanssa oli niin kätevää asua tällaisessa lomakodissa jossa oli pesukoneesta lähtien kaikki tarpeelliset jutskat. Tai sitten ihastuimme ympäristöön ja kylään. Tai sitten se oli se kebab-rulla jonka söin tuossa terassilla joka saa minua muistelemaan paikkaa lämmöllä. En tiedä, mutta toivottavasti nyt tälläkin matkalla löytyy samankaltainen huippupaikka halvalla!

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
Eurooppa lapset Matkat Yleinen

Kun loma tuntuu lomalta

Monday, June 4, 2018

 

Harvemmin on viime aikoina loma tuntunut lomalta, mutta tällä kertaa täytyy sanoa että rentouduin mökkilomallamme täysin. Voi johtua siitä, että tytölle oli leikkikaveria jos vaikka minkälaista, ja itse sai hetken hengähtää. Meillä ei ruotissa ikävä kyllä ole mahdollisuutta jättää tyttöä hoitoon oikein minnekkään, sillä emme tunne täällä montakaan henkilöä joille hänet haluaisimme tai voisimme jättää hoitoon.

 

 

Mökkiloma oli juuri sitä mitä tarvitsimme, vaikka emme sitä tiennytkään. Itse yllätyin täysin, että mökkiloma oli näin rentouttavaa, vaikka itse asummekin mökissä keskellä metsää. Siksi en osannut innostua asiasta täysin varausvaiheessa. Paikka oli niin upea, että eihän täällä voinut muuta kun nauttia!

Toinen päivä meni kalastellessa, kokkaillessa, korvasieniä keräten ja kakkua leipoen. Saunottiin illalla, grillailtiin, pelattiin pelejä ja touhuttiin tytön kanssa rannalla. Saippuakuplia tuli puhallettua aika paljon ja sain aikaan alla olevan kuvan josta olen kieltämättä aika ylpeä. 🙂  Toisin sanoen emme tehneet mitään sen ihmeempää, mutta kaikki vaikutti pitävän lomastaan. Aina kuitenkin jää sellainen fiilis kun on iso porukka koolla, että ei ollut tarpeeksi aikaa vaan jutella, vaikka suut kävi koko ajan!

 

 

Voisin kuvitella lähteväni mökkilomalle uudemman kerran kunhan sopiva aika tulee. Kerrankin, irlannin ja suomen loman jälkeen, odotin töihin palaamista, en siksi, koska loma oli tylsä, vaan siksi, että olin kerrankin levännyt ja tunsin että nyt on virtaa uusiin juttuihin! Täällä osasi rentoutua ihan eri tavalla, koska ei ollut pakko lähteä näkemään ja kokemaan mitään sen erityisempää, vaan osasi pakostakin pysähtyä ja olla vain hetkessä ja nauttia.

Suosittelen myös Kapiaisten lomamökkejä todella paljon!

En siis tehnyt heidän kanssa juttuun liittyen minkäänalista yhteistyötä, kunhan vain tyytyväisenä asiakkaana jakelen kovasti paikkaa muillekkin. 🙂

Vinkkinä vielä, jos olette lomaa tilaamassa, hotels.fi sivuilla saa nyt 10% lisäalennusta koodilla AFGENFIJ18 joka on voimassa 17/6 saakka, joten kannattaa napata alennus käyttöön! 🙂

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail