Hyppää sisältöön

Hemmottelua Helsingissä

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 19.04.2010
Pakene arkea päiväkylpylään - Helsinki tarjoaa hemmottelua kaipaaville lukuisia day spa -vaihtoehtoja!

Day Spa -konseptissa upeinta on usein juuri se, että pääset nauttimaan kehoa hellivistä hoidoista reissaamatta sen kauemmas. Vaihtoehtoisesti Day spa voi olla upea lisä rentouttavalle kaupunkilomalle.

Päiväkylpyläelämyksestä ei välttämättä tarvitse nauttia yksin. Monet hoitolat tarjoavat korkeatasoisia paketteja niin pariskunnille kuin pienryhmillekin. Saatavilla on myös monipuolisia yrityspaketteja joihin voi yhdistää niin esimerkiksi kokoustilojen vuokran, virkistävän liikuntatunnin ja spa-hoidot.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kokonaisvaltaista hoitoa SiluettiSpassa

Pohjoisesplanadilla sijaitseva SiluettiSpa yhdistää toiminnassaan perinteiset kauneus- ja spa-hoidot sekä terveyspalvelut. Kesäkuussa 2009 avattu SiluettiSpa on Pohjoismaiden ensimmäinen anti-aging spa, jonka toiminta keskittyy perinteisten spa- ja kauneushoitojen lisäksi kevytkirurgisiin toimenpiteisiin, kuten esimerkiksi laser- ja injektiohoitoihin.

Siluetin erikoisuuksiin kuuluvat SiluettiSpa Time sekä SiluettiSpa Hammam Suite. Molempiin elämyksiin kuuluu oma yksilöllinen hoitohuone, jossa voi nauttia oloa hellivästä kylvystä joko hoitoa ennen tai sen jälkeen. Hoitoja ei tarvitse päättää etukäteen, vaan ne valitaan yhdessä asiantuntijan tekemän konsultaation perusteella.

SiluettiSpa Time on tarkoitettu yhdelle hengelle ja kahden tunnin hemmotteluaikaan sisältyy yksi spa-hoito. Halutessa nautinnollista kokemusta voi pitkittää jopa kahdeksan tunnin spa-elämykseksi. SiluettiSpa Hammam Suite on suunniteltu yhdelle tai kahdelle hengelle ja kolmen tunnin tapaamisen kuuluu kaksi vapaavalintaista spa-hoitoa. Lisäksi Hammam Suite sisältää höyrysaunan ja lifestyle-suihkun. Myös Hammam Suiten varausta voi halutessaan pitkittä kahdeksaan tuntiin. Yli neljän tunnin varauksiin sisältyy kevyt lounas.

SiluettiSpa tarjoaa asiakkailleen myös laadukkaita lääkäripalveluja upeassa ja itämaiseen henkeen sisustetussa ympäristössä. Voit valita monipuolisesta tarjonnasta itsellesi sopivan paketin, oli kyseessä sitten kokonaisvaltainen terveydentilan kartoitus tai tapaaminen erikoislääkärin tai terapeutin kanssa.

SiluettiSpa
Pohjoisesplanadi 35, Helsinki
www.siluettispa.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Harmonista tunnelmaa Kämpissä

Kluuvikadulla sijaitsevasta Palace Kämp Day Spasta on suora yhteys Glo- ja Palace Kämp -hotelleihin. Niinpä nautinnollisen päiväkylpylävisiitin voi helposti yhdistää myös osaksi romanttista hotelliviikonloppua.

Päiväkylpylän hoitovalikoimista löytyy vaihtoehtoja sekä naisille ja miehille ja henkilökunta opastaa asiakasta tarvittaessa hoidon valinnassa. Yksi Palace Kämp Day Span kestosuosikeista on à la carte -kasvohoito, johon voi peruskasvohoidon lisäksi lisätä eri elementtejä syväpuhdistuksesta ja naamioista ripsien ja kulmien kestovärjäykseen.

Palace Kämp Day Span tunnelmallinen saunaosasto rentouttaa sekä kehoa että mieltä. Käytössä on kolme erilaista saunaa, perinteisen suomalaisen saunan lisäksi tarjolla on turkkilainen höyrysauna sekä italialainen eukalyptuksentuoksuinen grotto. Saunaelämysten välillä itsensä voi oikaista yhdelle osaston lämmitetyistä lepodivaaneista.

Palace Kämp Day Spa
Kluuvikatu 4 B, Helsinki
www.palacekamp.fi

Helsinki Day Spa – hemmottelua historiallisessa hengessä

Erottajalla sijaitsevassa Helsinki Day Spassa yhdistyy historiallinen arkkitehtuuri ja moderni design. Tiloissa on aiemmin toiminut muun muassa tyttökoulu, ja historian siipien havinan voi aistia museoviraston suojelemassa salissa, jossa asiakkaat voivat rentoutua hoitoja ennen ja niiden jälkeen.

Huhtikuussa 2005 avattu Helsinki Day Spa on vuosien saatossa vakiinnuttanut asemansa asiakkaiden keskuudessa ja vuonna 2006 toteutetun laajennuksen ansiosta asiakkaita palvellaan nyt yhdeksässä hoitohuoneessa. Lisäksi tarjolla on ryhmätila, jota voi vuokrata niin kokouksiin kuin lehdistö- ja virkistystilaisuuksiinkin.

Body and Mind Balancing on Helsinki Day Span erikoisuus, jota ei ole saatavilla muualta Suomesta. Rauhoittava ja rentouttava hierontaterapia on suunniteltu erityisesti kiireen ja stressin kuormittamalle keholle ja mielelle. Hoidon tavoitteena on tasapainottaa kehon erilaiset stressitilat, fyysiset jännitteet sekä niiden kanssa usein linkittyvät elämän paineet. Body and Mind Balancing perustuu klassiseen hierontaan, trigger-pisteiden painallukseen sekä ihmisen yksilönä näkemiseen. Kehon reagoidessa arjen paineisiin hoito pyrkii tasapainottamaan jännitteitä sekä tuomaan rentoutta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Helsinki Day Spa
Erottajankatu 4, Helsinki
www.dayspa.fi

Johanna Nelson

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Hotelli U14, Helsinki

U14 on leikkisä design-hotelli keskellä Helsinkiä: perheomisteinen, mutta osa jättiketjua

Aamiaisannos lautasella

Helsingin herkullisimmat hotelliaamiaiset – 10 vaihtoehtoa

Helsingin iltapäiväteet

Iltapäivätee Helsingissä – katso neljä erilaista vaihtoehtoa

Hotel St. George

Tältä näyttää Helsingin tunnelmallinen luksushotelli – katso kuvat tyylikkäästä St. Georgesta

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja