Browsing Tag

eurooppa

Koti Matkat Yleinen

Perillä!

Monday, April 1, 2019

Moikka! Eli ollaan perillä Irlannissa! Matka meni hyvin, ja vaika peräkärry oli luokkaa “miten toi pysyy tiellä ja onko se edes laillinen” niin pääsimme perille ilman mitään ihmeempää. Matka otettiin loman kannalta, koska en ole varma saanko lomaa tänä vuonna ja jos saan, en tiedä koska. Lähdimme matkaan päivää suunniteltua aikaisemmin ja pysähdyimme jo Örebron jälkeen, eli n. 3 tunnin ajomatkan päässä kotoa. Tai siis entistä kotia.

 

 

Länna Lodge loi paikan nimi ja se oli odotettua mukavampi paikka. Sen jälkeen ajoimme Göteborgiin josta hypättiin laivaan ja seuraavana aamuna olimme sitten saksassa ja Kiel:issä. Sieltä ajettiin Saksan läpi ja Alankomaiden Hulsbergiin jossa yövyimme. Matka jatkui Ranskaan ja tarkemmin Saint-Étienne-la-Thillaye nimiseen kylään ja bed and breakfast majoitukseen.

 

 

Seuraavana päivänä ei ollut minnekkään kiire koska laiva lähti Cherbourgista vasta klo 21:00, joten seikkailimme Ranskassa ja päädyimme ennen laivan lähtöä….Ikealle. Jos kuorma ei jo ollut sairaan täynnä niin sen keikan jälkeen ainakin oli. Ja ostin sitten vielä palmunkin. Siis Ikean kukkien hinnat…valtava palmu maksoi 19 euroa, eli sillä hintaa olin valmis vaikka istumaan palmu sylissä. Nippa nappa se kuitenkin mahtui autoon ja pääsimme laivaan.

 

 

Ja sitten olimmekin kotona torstai iltana. Eli lauantaista torstaihin ajeltiin. En ihan heti istuisi autoon pidempää matkaa tekemään, mutta eipäs ole tarvettakaan. Keskiviikkona alkaa työt joten viikonloppu on lähinnä mennyt toimiston siivoamiseen ja laatikoiden…piilottamiseen. No ok, ollaan me niitä purettukin, mutta lähinnnä olen salakavalasti piilotellut tavaraa kellariin ja vinttiin.

 

 

Viikko tulee olemaan täynnä uusia juttuja tuutin täydeltä, mutta yritän kertoa reissustamme hieman lisää, sillä oli aika monta kivaa paikkaa matkan varrella josta haluan kertoa! Eli kurkatkaa taas “tavalliseen aikaan”, blogi päivittyy normaalisti maanantaisin, keskiviikkosin ja perjantaisin.

 

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail
Eurooppa hotellit Matkat Yleinen

Kylpyläloma Irlannissa

Wednesday, January 16, 2019

Image may contain: sky, mountain, cloud, outdoor, nature and water

 

Irlanti on niin paljon muutakin kuin pubeja, lampaita ja Guinnessiä. Golffaajat toki suosivat vihreää saarta ympäri vuoden, mutta harvempi lähtee Irlantiin ylelliselle kylpylälomalle! Harmi, sillä maa suorastaan pursuaa mahtavia hotelleja ja kylpylöitä jotka kaikki tarjoavat korkeatasoisia hoitoja, ravintoloita ja henkeäsalpaavia maisemia.

 

 

Yksi näistä paikoista, ja ehdoton suosikkini on Europe Hotel Killarney:ssä. Tämä viiden tähden luksushotelli on upeasi rakennettu järven rannalle ja maisemat ovat kerrassaan taianomaiset. Artikkelin ensimmäinen kuva on napattu pari vuotta takaperin kun nautimme terassilla juomia kuumana kesäpäivänä ystävien kesken. Kuva kertoo kaiken. Tuota maisemaa voisi tuijottaa loputtomiin.

 

 

Hotellissa on 187 huonetta joista useampi on sviittejä. Monissa huoneista on myös järvelle ja vuorille päin olevat parvekkeet, ja en voi kuvitella parempaa alkua aamuun kun istuskella parvekkeella kahvikupin kanssa ja ihastella järvinäköalaa. Hotellissa myös erityisiä Golf-huoneita, sillä hotelli on erittäin suosittu golffaajien keskuudessa sijaintinsa ansiosta.

 

 

Europe hotel:issa on yksi Irlannin parhaista (jos ei jopa paras) spa/kylpylä. He tarjoavat myös ESPA hoitoja, jotka ovat erityisiä hoitoja puhtaita, luonnollisia ja korkelaatuisia tuotteita käyttäen. Palkittu spa-osasto myös tarjoaa erilaisten hoitojen lisäksi altaat ja saunat, sekä lämmitetyt lepotuolit joissa voi levätä samalla kun nauttii vuorien tuomasta rauhasta ja järven viilentävästä tuulesta.

 

 

Tavallinen standard-huone hotellissa maksaa n. 250 € per yö.  Hotelli on suljettu talvikautena ja avaa taas 7 helmikuuta. Varauksen voi tehdä tästä, ja nyt saa koodilla AFFGENFIQ1319 mukavat 10% alennusta varauksesta.

Huomioitavaa toki on, että aikavälinä 7 helmikuuta- 14 maaliskuuta hotelli on vain avoinna torstaisin, perjantaisin ja lauantaisin. Tämän jälkeen hotelli on avoinna joka päivä aina 9 joulukuuta asti.

 

Hoitoja voi varata tämän linkin kautta. 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail
Aasia Eurooppa Matkat Yleinen

10 outoa lakia joita turistin tulisi noudattaa

Monday, January 14, 2019
Turistina on aina välillä vaikeaa tietää miten kuuluu toimia, mutta erityisen hankalaksi asia käy kun on olemassa outoja lakeja joista ei ole koskaan kuullukkaan! Alla 10 outoa lakia joita ainakin itse olen tietämättäni rikkonut.

Body of Water With People Rowring on Boat Beside Tall Building

1. Istuminen Venetsiassa

Jos haluaa huilata hetken ja istahtaa vaikka tien reunalle, ruohikolle tai minne tahansa missä on tilaa niin voit saada sakkoja Venetsiassa. Koska kaupunki kärsii massaturismista, kaupunki yrittää rajoittaa oleskelua tietyillä alueilla. Jos rikot lakia, voit saada jopa 500 Euron sakot. Onneksi en siis jäänyt kiinni kun istuskelin torin reunalla rappusilla.

 

 

Woman Holding Burger

2. Kadulla syöminen Firenzessä

Turistina joskus tahtoo napata äkkiä jotain suuhun pantavaa vauhdissa. Mutta jos olet Firenzessä, varo missä syöt. Saat nimittäin ainoastaan syödä kahvilassa tai ravintolassa, kadulla syöminen ei ole sallittua. Tätä lakia olen tietämättäni rikkonut kun joskus asuin Firenzessä. Aamulla nappasin aina voisarven mukaani läheisestä kahvilasta cappucinon kanssa ja söin matkalla. Hups!

 

Red Light District , Amsterdam

3. Tunkuisella kadulla kävely Amsterdamissa

Kuullostaa ihan hullulta, mutta Amsterdamissa on niin paljon turisteja, että kaduille on laitettu varoitusvalot. Laki on ensisijaisesti voimassa ns. “punaisten lyhtyjen” alueella (De Wallen). Täällä punainen valo voi siis tarkotitaa sitä, että siellä on niin paljon tunkua että liikkuminen on hankalaa ja sinne ei pidä mennä. Oranssi valo tarkoittaa että saa mennä kadulle omalla riskillä ja vihreän valon aikana saa liikkua vapaasti.

 

Aerial Photography of Sea Water and Cliff

4. Ottaa hiekkaa mukaan rannalta Sardiniassa

Monet turistit keräävät esimerkiksi simpukotia rannalta matkamuistoksi, mutta älkää tehkö sitä Sardiniassa. Pelkän hiekan vieminen rannalta voi saada aikaa 500-3000 euron sakot! Sardinian lentokentällä takavarikoidaan useita tonnia heikkaa vuosittain.

 

Green Ferns Near Body Of Water

5. Ottaa mukaan pikkukiviä Cornwallin rannoilta

Monet jotka vierailevat Cornwallissa käyvät Crackington Haven rannalla. Koska turistit ottavat mukaansa pieniä kiviä rannalta matkamuistoksi, ranta on altistunut eroosiolle, joak vuorostaan uhkaa rannan olemassaoloa. Rannalla on suuria varoituskylttejä ja jos otat mukaasi kiviä voit saada jopa 1000 euron sakot.

 

Det är förbjudet att kasta skräp på gatorna i Hongkong.

6. Roskaaminen Hongkongissa

Roskia ei pidä kaudelle heitellä muutenkaan, mutta ei missään tapauksessa Hong Kongissa. Jos heität roskia kadulle voit saada reippaat 1300 euron sakot. Sama pätee esimerkiksi Singaporessa, ja itse ainakin ajattelin tätä lakia kovasti molemmissa paikoissa ollessani, mutta paikat ovat niin puhtaat, että tuntuisi hullulta mitään kadulle heittääkkään. Enkä roskaa muutenkaan joten lakia noudattaa ihan huomaamatta. 🙂

 

Det är förbjudet att äta och köra i Storbritannien.

7. Syöminen tai juominen autossa Isossa- Britanniassa

Autossa ei saa jutella kännykässä, mutta Isossa-Britanniassa et saa myöskään syödä tai juoda kun olet ratissa. Sakot tästä voi olla jopa 100 euroa sekä merkintä ajokorttiin. Jos olisin tämän tiennyt olisin ehkä ollut varovaisempi sen Snickers-patukan kanssa kun ajeltiin pitkin Iso-Britanniaa viime kesänä.

 

Det är förbjudet att få motorstopp på Autobahn i Tyskland.

8. Bensa ei saa loppua Autobahn:illa Saksassa

Oi voi! Jos autosi sammuu Autobahn:illa voit saada 30 euron sakot. Tämä siksi, että aiheutat vaaratilanteen kun autot vetävät ohi huimissa nopeuksissa. Varmista siis että tankki on täynnä ennen kuin lähdet Autobahn:ille hurjastelemaan. Bensa-asemia kuitenkin on paljon, joten ei pitäisi olla ongelmia tankata ajoissa.

 

Low-angle Photography of Lighted City Landscape

9. Julkinen kiroilu Australian Sydney:ssä

Outo laki, mutta jos poliisi saa sinut kiinni julkisesta kiroilusta voit saada 450 euron sakot. Vaikka kuinka kiehuttaa, kannattaa siis vain laskea kymmeneen. Tuskin tätä lakia hirveän paljon noudatetaan, enkä usko että poliisikaan jaksaa kiroilijoita jahdata, mutta laki on kuitenkin olemassa.

 

People Drinking Liquor and Talking on Dining Table Close-up Photo

10. Juoda itsensä humalaan Baarissa Alaskassa

Baarissa tarjoillaan alkoholia, mutta varjele jos juot itsesi humalaan baarissa Alaskassa! Ei poliisi kuitenkaan puutu pienessä hiprakassa oleviin asiakkaisiin, mutta jos juot itsesi siihen kuntoon, että et kykene pitämään itsestäsi huolta, joudut viettämään yön putkassa. Tämä kuitenkin pätee muuallakin maailmalla, joten en sitten teidä loppuviimein onko tämä niin erikoinen laki. 🙂

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail
Eurooppa Joulu Koti lapset Yleinen

Lyhyt vuosikatsaus

Wednesday, December 19, 2018

Mennyt vuosi on ollut aikamoista menoa. Vaikka reissattiin normaalia vähemmän, ollaan silti matkustettu enemmän kuin monet muut.  Tammikuu alkoi heti koneessa kun palasimme Irlannista uudenvuoden päivänä tytön kanssa. Mies jäi vielä Irlantiin vanhempiensa luokse.

 

 

Helmikuu meni kotona pakkasia pidellessä ja sitten maaliskuussa lähdimmekin Dubain lämpöön. Vietimme pääsiäisen siellä ja huhtikuun lopussa olimmekin taas Irlannissa.

 

 

Irlannista tullessamme vaihdoimme lentokoneen laivaan ja lähdettiin heti seuraavana päivänä mökkilomalle suomeen. Tämä loma oli todella kiva ja sellainen täytyykin suunnitella myös ensi vuodelle! Voi tosin olla ettei jää aikaa moiselle, sillä on jo tulevia matkoja tiedossa ja myös suomenreissu suunnitteilla, sillä pari erittäin tärkeää ihmistä valmistuu ylioppilaaksi. <3

 

 

Lämmin toukokuu piti meidät kotona juhannukseen asti, ja niin kun aina, satoi vettä kaatamalla ja lähdettiin risteilylle sadetta karkuun. Huono idea, sillä laiva keinui niin paljon että siellä ei pysynyt pystyssä ja ihmiset oksentelivat käytävillä. Taxfree-myymälä oli yhtä sotkua ja ravintolassa oli pitelemistä ettei lautanen lähtenyt käsistä!  Juhannusaatto vietettiin sitten pahoinvointisena risteilyn jälkeen kotisohvalla.

 

 

Heinäkuun alussa lähdettiin autolla Irlantiin ja pysähdyimme Tanskassa, Saksassa, Belgiassa, Ranskassa ja Englannissa. Loma oli ihan mukava vaikka se vähän päälle viikko menikin todella nopeaa. Lisää matkastamme voi lukea täältä.

 

 

Mummo tuli siskontytön kanssa meille heinäkuun lopussa, ja sitten Elokuussa lähdettiin taas Irlantiin, tällä kertaa hautajaisiin. Mietin paljon miten lapsen kanssa puhutaan surusta, ja edelleen välillä tyttö miettii näitä isoja asioita.

 

 

Syyskuun alussa tulimme kotiin ja pysyimme taas aloillamme lokakuun loppun saakka jolloin lähdimme suomeen ja Haikon kartanoon viettämään miehen synttäreitä. Tyttö pääsi mummolle lomalle joten koko perhe oli tyytyväisiä minilomaansa! 🙂 Jutun voi lukea täältä.

 

 

Ehdittiin vielä käydä Oslossa joulumarkkinoilla joulukuun alussa, tämä oli kiva reissu kun en ole ennen Norjassa käynytkään. Nautittiin vaan kivasta kaupungista, hyvästä ruoasta ja hotellin mukavuudesta. Hyvä reissu kaikin puolin, ja jutun voi lukea täältä.

 

 

Joulu vietetään taas Irlannissa, joten sitä maata on tullut nähtyä normaalia enemmän kuluneen vuoden aikana. Ikävä kyllä syynä on suurin osin ollut miehen äidin huono terveys ja hänen edesmeno.  Vuosi kuitenkin päättyy valoisissa merkeissä ja uusi vuosi otetaan vastaan sekä minun perheen että miehen perheen jäsenien kanssa.

 

 

 

Hullu tunne, kun kirjoittaa kaikki menot tälla tavalla (kuvien avulla muisteltuna), ja huomaa miten paljon tosiaan on tullut mentyä, koettua ja nähtyä. Uusi vuosi on minun ehdoton lempijuhla ja odotan joka vuosi innolla tulevaa vuotta, sillä mielestäni on jännää nähdä mitä vuosi tuo tullessaan. Meillä valetaan myös tänä vuonna tinaa, vaikka se onkin ongelmajäte, mutta me käytetään viimevuotiset tinat uudelleen. Perinne on perinne, ja vanhat tavat ovat vaikeita karistaa. Tiedän, että on esim. mehiläisvahanappeja jotka toimivat yhtä hyvin, mutta nyt valetaan kuitenkin ihan oikea tina. 🙂

 

Mitä te odotatte eniten seuraavalta vuodelta?

 

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail