Suomen suurin matkablogiyhteisö
Yleinen

Mietteitä Korona-keväästä

22/09/2020

Korona-aika on ollut haastellista, ainakin Irlannissa sen myötä, että rajoitukset olivat aika rajut maalis-toukokuussa. Kesäkuun alussa saimme taas liikkua vapaammin, mutta aika lailla pysyimme kuitenkin kotona. tuntuu siltä, että Irlanti muutenkin nousee Korona-huurusta hitaammin kuin muuta maat. En sitten tiedä onko kyseessä pelko tartunnoista, kunnioitus muita kohtaan vai ihan hallitusta noudattaminen. Joka tapauksessa Korona on saanut aikaan kaikenlaisia uusia harrastuksia ja enemmän tai vähemmän mielikuvituksellisia yrityksiä.

 

https://cdn.pixabay.com/photo/2017/07/26/18/50/lighthouse-2542726_960_720.jpg

 

Kuinka moni aloitti kotitreenit, ja kuinka moni jatkoi niitä? Itse ostin nettivalmennuksen, jota en koskaan sitten suorittanut, poljin kuntopyörällä ja harrastin aamujoogaa. Tämä uusi tapa kesti ne parisen kuukautta, enkö itse asiassa edes muista miksi lopetin. Toivottavasti löydän taas motivaation aloittaa, sillä olo oli todella hyvä tuona aikana. Muutenkin luulen että menet ovat oikeasti löytäneet uusia harrastuksia, tai elvyyttänyt vanhoja taitojansa. On kudottu, maalattu, ouutarha on paremmin hoidettu kuin koskaan, mutta myös netiltä on löytynyt viihdettä. Netflix on varmaan ollut kovassa käytössä, hakukoneet on käynyt kuumina ja äänikirjoja on ladattu laitteille ennätysmäärin. Kaikki on siis saanut aikansa kulumaan tavalla tai toisella.

 

Penslar, Målare, Verkstad, Skål, Ljus, Arbete, Kreativa

 

Ne kaikki onnekkaat, minut mukaan lukien, jotka ovat voineet tehdä toitä kotona eivät ehkä ole huomannut tätä harrastusbuumia samalla tavalla, mutta kyllä täytyy myöntää, että pää on välillä meinannut hajota ihan vaan vaihtelun puutteesta. Lapsille tämä kaikki varmasti on ollut vaikeinta. Tyttö ei tavannut yhtäkään toista lasta yli neljään kuukauteen ja leikkipuistot olivat kiinni. Hän oli kuitenkin oma iloinen itsensä ja on uskomatonta miten lapsella riittää mielikuvitusta. Nyt kun taas saa liikkua, otamme kaiken ilon irti, emmekä pidä mitään itsestäänselvyytenä. Ne maat, joissa rajoitukset eivät olleet yhtä rajut ja joissa elämä jatkui melkein samalla tavalla, ehkä ei osaa arvostaa pikkuseikkoja samalla tavalla, koska niitä ei heiltä koskaan kielletty. Miten oli juuri teidän asuinmaassa?  Ja miltä tuntuu nyt kun elämä hitaasti palaa “normaaliin”? Onko teillä mikään muuttunut, oletteko muuttaneet tapojanne, onko tullut uusia harrastuksia elämäänne vai otitteko iisisti rajoitusten keskellä?

 

Globen, Corona, Världen, Mask, Virus, Sjukdom, Karantän

 

On jännää lukea juttuja kaikkien kokemuksista, sillä kokemukset ovat todella yksilöllisiä. Joillekin koko juttu on ollut kamalaa, jotkut eivät ole huomanneet päivässään paljon mitään eroa. Jos vaan haluatte, kirjottakaa ihmeessä omat kokemuksenne ja mietteenne tähän alle kommenttikenttään! Iloa ja valoa kaikkien päivään!

 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply Lentoonlähdössä by Hannamarielina 26/09/2020 at 16:12

    Vapaalla kotona ollessa ei tuo korona ole niin paljon näkynyt arjessa, mutta töissä sitten sitäkin enemmän maskeineen ja muuttuineine käytäntöineen. Mulla tuli koronan aikaan joitain uusia harrastuksia kuten aloitettua tämä oma blogi mitä oli pohtinut jonkin aikaa, joten jotain hyvääkin siis seurasi 😀 ja tuli maalattua mitä ei kyllä muuten ole tullut harrastettua, sekä luettua kirjoja ja kuunneltua podcasteja. 🙂 Kotona tehtiin myös remonttia. Mutta kyllä sitä toivoo ja odottaa kovasti että voitaisiin jo palata normaaliin.

  • Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.