Aasia hotellit Yleinen

V hotel Lavender, Singapore

20/09/2019

 

Bildresultat för v hotel lavender

 

Ensimmäinen hotellimme on tuttu ja turvallinen V hotel Lavender, joka sijaitsee Lavender:in kaupunginosassa. Hotellin alla on metroasema, mikä tekee kulkemisesta todella helppoa. Alakerrassa on myös ravintoloita ja kahviloita, eli jos ei tahdo hotelliaamiaista, niin löytyy muita vaihtoehtoja ihan katutasolta. Emme ottanut pakettiin aamupalaa koska tiedämme että se ei ollut meidän makuun tässä hotellissa.

 

Bildresultat för v hotel lavender

 

Hotelli on siisti, yksinkertainen, ihan perushotelli. Kerroinkin jo paikasta hieman aikaisemmassa postauksessa, mutta päädyimme tähän paitsi sen sijainnin vuoksi, myös hinnan vuoksi, sillä hotellit Singaporessa Formula-kisojen aikaan ovat todella kalliita. Hintaa V hotellille jäi vähän alle 200 Euroa per yö, mikä on hieman kalliimpaa kuin olisimme halunneet, mutta siedettävää.

Palaamme Singaporeen kisojenkin jälkeen, ja silloin hotellihinant olivat jo laskeneet sen verran että saimme todella hienon hotellin melkein samaan hintaan kuin V hotellin.

 

Relaterad bild

 

Hotellilla on myös uima-allas alakerrassa, jonka yhteydessä ainakin viimeksi oli italialainen ravintola ja baari. Toivottavasti se on vielä paikallaan, sillä siellä oli muistaakseni todella hyvät pizzat ja olen jo tytölle puhunut että perjantaina kun isi on kisoissa, niin voidaan mennä kahdestaan uimaan ja pizzalle illalla. Tyttö ja minä menemme kisoihin vasta sunnuntaina, perjantaina ja lauantaina isi istuu ihan itse varikkokatsomossa.

Hotelli tosiaan sopii todella hyvin paitsi kisaviikolle, myös muutenkin jos haluaa hotellin josta on näppärää kulkea ja joka on siisti ja suht koht halpa. Huoneet ovat yllättävän hyvänkokoiset Singaporelle, ja näkoala kaupungille on ok.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

You Might Also Like

3 Comments

  • Reply hannamarihenrika 30/09/2019 at 18:54

    Hmm, milloin varasitte hotellin? Olin itsekin nyt F1-kisoissa Singaporessa ja tuo Lavenderin asema oli meille lähin, yövyimme Parc Sovereign Hotel Tyrwhittissä. Vertailin hintoja ennen hotellin varausta ja olin nimenomaan yllättynyt siitä, kuinka hotellien hinnat eivät nousseet kun valitsin F1-viikonlopun vs. muut viikonloput (aluksi ei ollut varmaa saammeko lomat osumaan formuloiden kanssa samaan aikaan). Varasimme hotellin siis kesäkuun alussa. 🙂 Mutta tuo teidän hotellivalinta on kyllä varmasti ollut mainio!

    • Reply caritak 30/09/2019 at 19:56

      Hotelli varattiin muistaakseni heinäkuun lopussa, en tarkalleen muista, mutta suurin osa hotelleista oli loppuunmyyty tai todella kalliita. V hotel on ihan jees, mutta kivempiakin hotelleja on olemassa 😜

      • Reply hannamarihenrika 01/10/2019 at 08:16

        Aivan, no sitten me siis kerettiin varaamaan vielä kun lähes kaikkialla oli vielä vapaata ja hinnat eivät olleet nousseet. 🙂

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.