Monthly Archives

August 2019

Yleinen

Kaksikymmentä vuotta sitten

30/08/2019

Kaksikymmentä vuotta sitten olin Teneriffalla, rakastunut korviani myöten Irlantilaiseen poikaan. Se oli kai sellainen lomaromanssi, mutta se tuntui paljon aidommalta. Vietimme parisen viikkoa yhdessä kuin paita ja peppu ja kun loma oli ohi palasin kotiin. Ei mennyt kauan kun tilasin uuden matkan Teneriffalle, tarkoituksena lähteä hänen kanssaan Irlantiin heti kun hänen työt loppuivat viikkoa myöhemmin.

Bildresultat för las americas tenerife

 

Laskeuduimme Teneriffalle kaverin kanssa iltapäivällä ja lähdimme melkein samantien yllättämään kyseistä poikaa. Olihan hän yllättynyt ja iloinen ja vietimme koko illan hänen työpaikalla paikallisessa baarissa. Koska väsytti matkan jälkeen, päätimme lähteä kaverin kanssa nukkumaan. Poika oli lähdössä kaverien kanssa rannalle seuraavana päivänä ja kysyi haluammeko lähteä mukaan. Sanoin että aiomme vähän asettautua ensin, jengi oli lähdössä aikaisin aamulla joten päätimme että tavataan sitten kun he palaavat rannalta. Halasimme. Sanoimme hyvää yötä. Ja en koskaan enää nähnyt häntä hengissä.

 

Bildresultat för las americas tenerife

 

Seuraava päivä meni ihan kävellessä pitkin Teneriffaa, kävimme ostoksilla, syömässä ja pikaisesti rannalla. Päätimme lähteä hotellille aikaisin koska piti tavata poika jo ennen kun hän meni töihin. Saavuimme Las Americasin baarikadulle. Baarit olivat kiinni. Missään ei näkynyt poikaa. Paniikki iski. Missä hän oli? Tapasin erään yhteisen tutun. Hän  kertoi mitä oli tapahtunut. Poika oli hukkunut rannalla. Kaaduin maahan. Jalat kirjaimellisesti petti. Huusin täyttä huutoa.

Aallokko oli ollut niin kovaa, että ne olivat heittäneet hänet kohti kivikkoa. Hän oli lyönyt päänsä, hukkunut aaltoihin. Hän oli 23 vuotta vanha. Nuori, hyväkuntoinen, vahva.

 

Bildresultat för choppy sea

 

Suru oli suunnaton ja on edelleen. Olimme suunnitellut koko tulevaisuutemme yhdessä, vaikka tunnettiin niin kovin lyhyen ajan. Nuorta rakkautta, sellaista maata mullistavaa joka vie mennessään. Sunnuntaina on 20 vuotta tuosta päivästä. Hänen vanhempien luona kokoontuu suuri porukka, kaikki jotka olivat Teneriffalla tuona päivänä sekä kaikki ystävät ja perhe. Vaikka ajatus onkin hieno, koen että tämä sunnuntaihin valmistautuminen ja koko asian järjestäminen on ollut todella rankkaa ja avannut haavoja joita en olisi halunnut avata. Kaikkien ihmiset yhteydenototo, muistot ja rupattelu muistopäivälle luodussa facebook-ryhmässä on tuonut niin paljon muistoja takaisin että veto on ollut täysin poissa, mieli maassa, suru suurempi kuin koskaan.

 

Bildresultat för fedamore new cemetery

 

Sunnuntaista tulee rankka,  mutta tiedän myös että päivä tulee olemaan täynnä rakkautta.  Eri puolilla maailmaa päästämme klo 16:00 sinisen ja keltaisen ilmapallon hänen muistoa kunnioittaen. Sininen merelle ja keltainen Teneriffan auringolle.  Hänen äiti valitsi värit. 20 vuotta. Tuntuu vieläkin kuin kaikki tämä olisi tapahtunut eilen. Lepää rauhassa.

 

Bildresultat för blue and yellow balloon

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
Eurooppa Yleinen

Festivaalihumua

28/08/2019

Bildresultat för rose of tralee parade 2019

 

Meillä on ollut koko viikon verran festivaalihumua. Traleen kaupungissa on meneillään Rose of Tralee-festivaalit, jolloin valitaan uusi Traleen ruusu, eli yksi kisaan osallistuineista tytöistä saa tittelin “traleen ruusu” ja saa edustaa vuoden verran. Kyseessä ei kuitenkaan ole varsinainen “missi-kisa”, vaan “ruusu” valitaan monen eri kriteerin perusteella. Ruusut ovat kansainvälisiä, mutta kaikilla täytyy olla Irlantilaisia juuria. Yllä olevassa kuvassa on viime vuoden ruusu Kristen Mate Maher.

 

Ruusufestivaalit ovat parin viikon mittaiset ja kaupungilla tapahtuu jos vaikka mitä. Tyttö tottakai haluaa karuselleihin jotka novat keskustassa pystyssä ja sirkus on myös kova sana. Itse miihailen mielelläni ruokatelttojen seassa, ja museoihin on ilmainen sisäänpääsy joten nekin vetävät vaikka ollaan niissä vieralitu jo ennestään. Kaupunki on täynnä elämää ja muuten hiljainen Tralee herää henkiin ihan loistavalla tavalla.

Illalla on konsertteja ja ilotulituksia sekä muita esiintymisiä ja “Ruusuteltassa” on muotinäytöksiä, illallisia, tanssijaisia, discoja ja totta kai itse ruusukisa ja kruunaus. Illat ovat viikon aikana venähtäneet ja tyttökin on saanut valvoa poikkeuksellisen myöhään. Eilen kruunattiin uusi Rose of Tralee mutta juhlat jatkuvat vielä viikonloppuun saakka. Sää on ollut tyypillisen irlantilaista, eli on sekä satanut että paistanut, mutta se ei ole tahtia haitannut.

 

 

Tämä oli ensimmäinen vuosi kun olimme paikalla festivaalien aikana, yleensä olemme aina vieraillut Irlannissa joko ennen tai jälkeen. Nyt kuitenkin pääsimme osallistumaan juhlahumuun kunnolla ja eilen illalla sitten katsottiin vielä viimeiset ilotulitukset kun oli juhlien huipentuma “Midnight madness”. 🙂

 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
Yleinen

Onnea voittajalle!

26/08/2019

 

Suuret onnittelut arvonnan voittajalle!

Tällä kertaa voiton vei Petri joka haluaa ilahduttaa vaimoaan palkinnolla. Otan sinuun yhteyttä päivän aikana.

 

 

Kiitos kaikille jotka osallistui arvontaan!

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
shoppailu

Arvonta! Spread a little Happiness!

23/08/2019

 

 

*yhteistyössä nhs.fi

 

Perjantai päivä ja mikä sen mukavampaa kuin arvonta!

Syysillat pimenevät mutta pidetään kesästä vielä kiinni vähäsen ja otetaan ilosta kaikki irti! Juuri nyt itselläni on raskaampi episodi meneillään, mutta mikään ei auta oman energian nostamiseen enempää kuin toisen ilahduttaminen. Siispä ajattelin jakaa iloa ja arpoa upean “happiness” pakkauksen!

 

Nhs.fi lahjoittaa ihanan Laveran lahjapakkauksen yhdelle onnekkaalle voittajalle! Pakkaukseen sisältyy seuraavat tuotteet:

Firming body lotion Q10, 200ml: Luomujojobaöljyä ja aloe veraa sisältävä vartalovoide joka ravitsee ja tukee ihon kollageenin tuotantoa. Vartalovoiteen kevyt koostumus imeytyy välittömästi, kosteuttaen ja suojaten ihoa ikääntymistä vastaan.

Hand Cream -käsivoide 75ml: Manteliöljyä ja sheavoita sisältävä käsivoide joka on suunniteltu käsien herkälle iholle. Kehäkukkaa ja lesitiiniä sisältävä voide suojelee ja kosteuttaa käsien ihoa. Nopeasti imeytyvä koostumus. Sopii päivittäiseen käyttöön koko perheelle.

Lip Balm 4g: Kosteutusta herkille huulille. Sisältää Green Hydro Protection Complex –raaka-aineyhdistelmän, jonka sisältämä mehiläisvaha kosteuttaa ja hoitaa huultenherkkää ihoa. Suojaa huulia ympäristön rasitukselta. Sopii koko perheelle päivittäiseen käyttöön.

NaTrue-sertifioitua luonnonkosmetiikkaa.

Mikäli haluat osallistua arvontaan, kommentoi alle kenen päivää haluaisit piristää iloisella paketilla ja miksi. Voit myös käydä seuraamassa Instagram-tiliäni ja näin osallistua arvontaan! Voittaja paljastuu maanantaina 26.8.2019 blogissa sekä Facebook-sivuillani.

Two Yellow Plushtoy on Brown Bench

 

Oikein mukavaa ja iloista viikonloppua!

 

 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail