Koti Yleinen

Muutto ja sen jälkeinen masennus

Monday, June 3, 2019

On sanottu, että ensimmäiset kuukaudet on vaikeimmat kun muuttaa toiseen maahan, ja kolmannen kuukauden kohdalla usein on aika epätoivoinen olo. Mulla on juuri se vaihe nyt.

Kaikki alkoi lauantai aamuna siitä, että kello löi Suomessa yhdeksän, ja tiesin että ylioppilaaksi valmistuneet sisarentyttäreni aloittavat juhlapäivän. Ja minä en ole siellä. Tästä alkoi jumalaton masennusepisoodi ja nousin kyyneleet silmissä kahvia keittämään. Tyttö oli jo herännyt ja mietti miksi äiti itkee. “Mutta äiti, onhan meille loma tulossa, sehän on kiva juttu, eikö niin?” fiksu 4-vuotias totesi. Ja tottahan se on, pitää löytää ne ilon aiheet eikä  takertua huonompiin asioihin. Mutta sattuu se silti.

 

 

Vaikka kuinka sekin harmittaa, että lomat kuluvat suomessa käyntiin, on ne lomat kuitenkin tervetulleita kunhan saa aikaa , ja aikaiseksi lähteä. Tottakai ikävä on kokoajan suuri, että ei näe perhettä ja muita tärkeitä sukulaisia. Vaikka kasvoin Ruotsissa ja suku ja suurin osa perhettä oli Suomessa ja olen tottunut siihen että perhettä näkee vain harvoin, se silti tuntuu vaikeammalta kuin koskaan tänä vuonna, koska minulla ei ole yksinkertaisesti mahdollisuutta lähteä Suomeen. Tämä tunne, että olen jumissa, on minulle uutta ja todella vaikeaa. Työpaikan säännöt ja lomat ovat niin erilaiset kuin aikaisemmissa työpaikoissa. Ja nyt mietin sitten vaihtoehtoja. Jäädä ja taistella vai paeta pois? En tiedä. Aika näyttää. Kaikkihan yleensä aina järjestyy kun siihen vaan jaksaa luottaa.

 

 

Yksi perhejuhla siis taas jäi ja toinen tulossa, josta myös jään paitsi. Juhlamekot roikkuu kaapissa. Mekot, jotka tytön kanssa ostimme jo pari kuukautta sitten valmiiksi. Ne jäi nyt sitten käyttämättä.

Pakkailen täällä samalla ristiäismekkoa postiin jätettäväksi, sama ristiäismekko jossa minut, sisareni ja kaikki sisarten lapset ovat kastettu, joka siis taas tulee käyttöön veljen pojalle. Ristiäismekko jonka äitini ompeli omasta hääpuvustaan. Ja taas itkettää. Mutta, täytyy kuunnella rakasta fiksua nelivuotiasta. “Äiti, onhan meille loma tulossa”.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Lotta Ehrnrooth Monday, June 3, 2019 at 13:13

    Nuo tunteet ovat kyllä niin tuttuja. Olin itsekin tänä viikonloppuna haikea, kun muutama ylioppilasjuhla, joissa olisi ollut kiva nähdä vanhoja ystäviä, jäi taas kerran väliin. Hiukan lohduttaa tietää, että en ollut ainoa haikea, vaikka tietysti on ikävää, että itketti! Niin monta juhlaa viime vuosina olen missannut, sukulaisten pyoreitä vuosia ja valmistujaisia. MInustakin on ihanaa mennä lomalle Suomeen, mutta olen huomannut, että keskikesälä – jolloin ennätän paikalle – juhlia ei yleensä “enää” tai “vielä” ole, se on lomakautta ja kaikki ovat kuka missäkin, joten tapaamisten järjestäminen vie vähän aikaa. Lapset ovat kyllä muuten mestareita elämään tässä hetkessä, paljon paremmin kuin me kaikesta huolehtivat aikuiset. Onhan meille loma tulossa, se on ainakin totta.

    • Reply caritak Monday, June 3, 2019 at 14:18

      Tyttö tosiaan osaa aina palauttaa minut tähän hetkeen, vaikka joskus tuntee siitäkin syyllisyyttä, että ei pienen pitäisi vanhempiaan lohduttaa, mutta samalla olen äärimmäisen kiitollinen että hän osaa sen aina niin osuvasti tehdä. Nämä on niitä ulkomailla asumisen varjopuolia, tämä ikuinen nuoralla käveleminen koskien sukulaisten tapaamisia ja omaa aikaa, tunteita ja tahtoa. Mutta tosiaan, kaikki järjestyy aina loppu viimein niin kuin pitääkin.

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.