Koti lapset Yleinen

Normipäivä

Wednesday, May 8, 2019

 

Tänään ei oikeestaan ole asiaa, eli ihan normipäivä. Normaali arkipäivä meillä on seuraavanlainen tällä hetkellä:

Herään aamulla 6:30. Nousen, laitan kahvin päälle, laitan itseni kuntoon ja syön aamupalan. Hitaasti. Vien kissalle ruokakupin ulos. Ruokimme naapurin tädin kissaa koska hän on sairaalassa, eikä tiedä koska pääsee kotiin. Täti on 94 v ja huolissaan kissasta, joten ruokimme arkaa kissaa kunnes se uskaltaa lähemmäksi ja ehkäpä jopa sisälle asti.

Tämän jälkeen otan toisen kahvikupin kouraan ja kiipeän yläkertaan töihin. Ensimmäiset puolituntia aamusta kirjotan blogia, tai ainakin yritän kovasti. Työt alkaa 08:00 ja loppuu 16:30. Tämän välillä minulla on 2 15 minuutin taukoa ja 30 minuutin lounas. Se, että saan tehdä töitä kotoa on ihanaa siinnä mielessä, että pääsen tauolla tytön kanssa rupattelemaan tai laittamaan välipalaa, tai olla mukana siinnä, mitä tahansa hän juuri silloin touhuaa. Saamme perheen kesken syödä lounasta, mikä on kans ihan luksusta.

 

 

Tyttö ja mies nousee yleensä siihen aikaan kun minulla alkaa työt ja he syövät aamupalansa kaikessa rauhassa. Sitten päivä onkin heille erilainen joka päivä, riippuen mitä juuri sinä päivänä tarvitsee saada aikaiseksi. Usein he touhuavat kahdestaan pihalla ja käyvät leikkipuistossa tarpeen tullen, tai hoitelevat asioita kaupungilla. Tyttö on päässyt jonkinlaiseen rytmiin, ja luulen että päivähoitoon tai eskariin paluu tulee olemaan hankalaa taas aluksi.

 

 

Illalla käymme iltakävelyllä rannalla melkein joka päivä, tai ainakin jos sää sallii. Perjantai-iltaisin käymme jossain syömässä, joskus han Fish and Chips paikassa, joskus hienomassa ravintolassa. Viime viikolla haimme kala-annokset ja suuntasimme rannalle syömään koska oli todella upea ilta. Tytölle tämä oli ihan huippua, ja hän onkin jo esittänyt pyynnön jos voimme mennä taas rannalle syömään ensi viikolla.

 

 

Arki siis rullaa ihan omalla painollaan, ei se sen kummempaa ole kun muuallakaan. Suurin ero tällä hetkellä ruotsin arkeen verrattuna on se, että mies on vapaalla toistaiseksi (ja mahdollisesti pidemmällä tähtäimellä) ja että minä olen kotona töissä. Tytön normiarki ei ole vielä kunnolla startannut, mutta kaikki ajallaan. Kello tulee täällä kohta kahdeksan, joten jätän jutun sikseen ja kuullaan taas perjantaina tuttuun tapaaan. 🙂

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.