Monthly Archives

April 2019

ruoka

Guinness lihapiirakka

Monday, April 29, 2019

Bildresultat för beef and guinness pie

 

Yksi helpoimmista ja parhaimmista arkiruoista meidän perheessä on Guinness lihapiirakka, tai Beef and Guinness pie. Tämä piirakkaa kannattaa tehdä esim. sunnuntaina valmiiksi seuraavalle päivälle, koska lihapata kestää parisen tuntia porista. Toivottavasti kokeilette ja saatte uuden lempparin arkiruokalistalle!

 

Beef and Guinness Pie

1 kg naudanlihaa

2-3 porkkanaa

1 valkosipulinkynsi

1 tölkki tummaa olutta, mielellään Guinness:iä tai Murphy’s stout

2 lihaliemikuutiota

1/2 tl timjamia

suolaa

pippuria

4 levyä voitaikinaa

(1 tl Maissitärkkelystä)

1 muna

Leikkaa liha kuutioiksi ja ruskista pannulla. Pilko valkosipuli ja heitä lihan joukkoon ja paista vielä parikymmentä sekuntia. Siirrä lihat pataan ja heitä mukaan porkkanat suurehkoina palasina. (Itse leikkaan porkkanana kolmeen osaan ja siitä tulee sopivat palat.) Lisää tölkki olutta ja lihaliemi. Anna porista miedolla lämmöllä n 2-3 tuntia. Suurusta kastike esim.maissitärkkelyksellä joka on sekoitettu tilkkaan vettä. (n. 1 tl maissiärkkelystä ja 0,5 dl vettä)

Kaulitse voitaikina n. 3 mm paksuiseksi. Vuoraa vuoka taikinalla ja esipaista uunissa n 10 min. Lisää lihapata taikinalle. Kaulitse toiset levyt kanneksi. Laita päälle voitaikinakansi ja voitele se vatkatulla munalla. Paista uunissa n. 20 minuuttia,  200 astetta, tai kunnes piirakka on kohonnut ja on kullanruskea.

 

Tarjoile salaatin kanssa.

Hyvää maanantaita kaikille!

 

 

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail
Eurooppa Matkat Yleinen

Kolme kuumaa kesäkohdetta

Friday, April 26, 2019

Kesälomien lähestyessä kokosin tänne kolme kesän kuuminta matkakohdetta jotka sopivat myös kasinopelaajille. Nappaa parhaat vinkit ja yhdistä hauskanpito ja rantaloma!

Miltä kuulostaisi kesäloma, joka täyttää kaikki etelänmatkan kriteerit ja tarjoaa kaupan päälle jännitystä? Yhdistä kesälomaasi hieman kasinoiden huumaa ja suuntaa kohti Euroopan kuumimpia pelikohteita. Kasinolomasta puhuttaessa monille tulee mieleen maailmankuulut pelikaupungit, kuten Las Vegas ja Macao, mutta myös Euroopasta löytyy erinomaisia lomakohteita pelinälän sammuttamiseen. Nämä kesäkohteet tarjoavat myös upeita kulttuurielämyksiä, rantalomailua ja takuuvarmaa aurinkoa. Jos haluat tehdä lomallasi paljon muutakin kuin istua rulettipöydän ääressä, yksi seuraavista kohteista saattaa olla juuri sinua varten.

 

Gray and Black Dslr Camera Beside Sun Hat and Sunglasses

 

Olen valinnut tämän kesän kuumiksi Euroopan lomakohteiksi kasinopelaajien kestosuosikin Monacon, pelialan buumin pyörteissä olevan Maltan sekä monipuolista lomailua tarjoavan Lissabonin. Onko joku näistä kohteista jo tuttu?

 

Two Ship on Body of Water Near Buildings

Malta – rantalomailua ja pelikulttuuria

 

Tämä pieni saarivaltio kylpee Välimeren ympärivuotisen auringon alla. Maltasta on kuitenkin vuosien saatossa kasvanut uuden aikakauden kasinokohde ja varsinainen kasinoteollisuuden kehto. Saarivaltio tunnetaan etenkin iGaming-alan luvattuna maana, ja lukemattomat peliteollisuuden yritykset operoivatkin Maltalla. Tämän tunnetun lomakohteen pelitarjonta ei kuitenkaan rajoitu vain nettipelaamiseen, vaan saari tarjoaa myös mainiot puitteet perinteisten kasinoiden ystäville. Tunnetuimmat näistä ovat St. Julian’sin Portomaso Casino, Dragonara Casino ja Casino Malta by Olympic Casino sekä Qawrassa sijaitseva Oracle Casino. Joa haluatte tietää mitä  Maltan peliteollisuus on tuottanut, on olemassa mm nämä suositut kasinot.

 

Maltalla voit nauttia kansainvälisestä ilmapiiristä, rantalomailusta, upeista luonnonnähtävyyksistä ja tietysti takuuvarmasta auringonpaisteesta. Jos päätät ottaa seuraavaksi kesälomakohteeksesi Maltan, voit harkita vierailemista Vallettan lisäksi ainakin seuraavissa kohteissa: Gozon ja Cominon saaret, Blue Grotto, Mdinan linnoituskaupunki ja Marsaxlokkin kalastajakylä.

People Riding Tram at Night

Lissabon – monipuolinen lomakaupunki

 

Portugalin pääkaupungilla on pitkät perinteet uhkapelaamisen saralla jo 1500-luvulta asti, ja sieltä löytyykin yksi maailman kuuluisimmista kasinoista, majesteettinen Casino Lisboa. Pelihuuman ohessa Lissabon tarjoaa kaiken kattavan lomakohteen, joka pitää sisällään kulttuuria, arkkitehtuuria, lukemattomia nähtävyyksiä ja rantalomailua. Lissabonin sää ei varmasti tuota pettymystä kesälomalaisille, ja hintatasoltaankin Portugali on muita Etelä-Euroopan maita halvempi matkakohde. Kasinopelien ystävät voivat suunnata keskustan ikoniseen Casino Lisboaan tai hieman kaupungin ulkopuolella sijaitsevaan Casino Estoriliin. Pelien lomassa Lissabonissa riittää tekemistä ja näkemistä. Voit esimerkiksi käydä aistimassa Bairro Alton ainutlaatuista tunnelmaa, harhailemassa Alfaman hurmaavilla kujilla ja ihastelemassa Belemin alueen komeita nähtävyyksiä. Kaupungin todellinen viehätys alkaa kukoistaa illan hämärtyessä, kun lukemattomat terassit ja kuppilat heräävät henkiin ja kadut alkavat huokua tunnelmaa. Älä epäröi liittyä Bairro Alton paikalliseen illanviettoon ja maistella monia edullisia herkkuja – myöhemmin ehdit vielä hyvin Casino Lisboaan, joka on avoinna klo 3 asti aamulla.

Boat Lot on Calm Body of Water Beside Canal Houses

 

Monaco – kasinokohteiden kuningas

 

Viimeinen kohde samalla teemalla on, mikäpäs muukaan kuin kasinokaupunkien kuninkaallinen, eli Monaco. Ranskan Rivieran sinisten vesien äärellä sijaitseva Monaco tunnetaan sen glamourista ja ökyrikkaista asukkaistaan. Vaikka ylenpalttinen hintataso ja pintaliitomeininki saattavatkin ahdistaa monia matkailijoita, Monacossa voi toki lomailla tavallinenkin ihminen. Voit esimerkiksi viettää suurimman osan lomastasi Ranskan Rivieran upeissa kohteissa ja tehdä päiväretken tai muutaman yön pikapyrähdyksen Monacoon aistiaksesi ruhtinaskunnan tunnelmaa. Riviera tarjoaa monipuoliset puitteet kesäloman viettoon Välimeren auringossa. Tutustu rannikon moniin tyylikkäisiin kaupunkeihin, kuten Nizzaan, Cannesiin sekä Saint-Tropeziin, ja nauti Rivieran rennosta elämänmenosta, ravintoloista ja viinikulttuurista.

 

Kasinotunnelmaa kannattaa tietysti mennä aistimaan legendaariselle Monte Carlon kasinolle, jos tilipussisi ja tyylitajusi sen sallii. Vuonna 1863 avattu kasino on jo nähtävyys itsessään, vaikka et uskaltautuisikaan pelipöytiin asti. Jos Monte Carlon kasinon kimallus on sinulle liikaa, muitakin upeita vaihtoehtoja toki löytyy. Yleellistä kasinofiilistä ylläpitää myös Casino Café de Paris, Sun Casino tai Monte-Carlo Bay Casino.

 

Shallow Focus Photo of Person Holding Clear Footed Wine Glass

 

Valitsitpa minkä tahansa näistä kolmesta kesäkohteesta, tulet taatusti nauttimaan monipuolisesta kesälomasta jännityksellä ja luksuksella höystettynä!

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail
lapset Yleinen

Kun sirkus tuli kaupunkiin

Friday, April 26, 2019

 

Kun meidän poppoon oma sirkus oli saapunut Irlantiin, päätimme että tyttö ansaitsee taas mukavan päivän pitkän automatkan jälkeen. Oikea Sirkus näytti olevan pystyssä kaupungilla, joten suuntasimme sinne. Tyttö ei ollut koskaan käynyt sirkuksessa ja ei oikein ymmärtänyt että mikä se on, mutta kivaltahan se näytti kun oli pellejä ja välkkyviä valoja teltan ulkopuolella.

 

 

Sirkusesitys kesti n 2 tuntia ja sisälsi akrobatiikkaa, eläimiä, tulta, taikaa ja kaikkea muuta mitä sirkukseen kuuluu! En itse ollut käynyt sirkuksessa kuin kerran pikkutyttönä, joten sekä minä että mies oltiin yhtä innoissamme kun tyttökin, jos ei jopa enemmän! Esitys alkoi akrobaattitempuilla ja jatkui jonglöörin esitykellä. Oli tulta, renkaita ja palloja, ja sitten vauhti vaan kiihtyi kun eläimet, pellet ja huikea jousipyssytemppu sai yleisön vetämään henkeä.

 

 

Tämän jälkeen oli paussi jolloin sai ostaa popcornia tai hattaraa ja show jatkui vielä tunnin verran. Tyttö oli otettu koko elämyksestä ja seuraavat päivät oli sitten vaikka minkälaisia esityksiä tarjolla tytön toimesta. Muutama muu sirkus on saapunut tämän jälkeen ja niihin on tytöllä ollut kamala hinku päästä, mutta jos tämä yksi nyt riittäisi vähäksi aikaa. Hinta oli n. 40 euroa meilät kolmelta, joten ei nyt ihan joka päivä mennä sirkukseen.

 

Tuliesitys Video

 

Hauska päivä kuitenkin ja yritämmekin joka viikonloppu tehdä jotain hauskaa perheen kanssa, koska arjessa on aikaa niin vähän. Kuitenkin työpäivänkin jälkeen yritämme käydä leikkipuistossa yhdessä tai jotain muuta, vaikkapa käydä jäätelöllä. Pienet retket kummasti kohottavat kaikkien mieltä, ja luulen että ne ovat melkein tarpeelliset kaikkien “mielenterveyden” vuoksi. 🙂

 

Mitä te teette perheen kanssa viikonloppuisin?

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail
Eurooppa Matkat

Stena Horizon

Wednesday, April 24, 2019

 

Jos pitäisi tehdä lista maailman kurjimmista laivoista, Stena Horizon olisi top 10 joukossa. Huh huh mikä paatti.Laivamatka Cherbourgista Rosslareen on kuitenkin18 tuntia pitkä joten joitakin mukavuuksia on vailla, mutta….käydäänpäs läpi mitä laivalla oiekasti on ennen kuin manaan sen aivan täysin.

 

 

Stena Horizon on tarkoitettu lähinnä rekkaliikenteelle, tai näin ainakin toivon. Muuten on pallo Stenalla hukassa. Laivassa on yksi suurempi ravintola/kahvila, joka on auki tiettyinä aikoina noin tunnin verran per kerta. Aamulla tunnin, lounaaksi tunnin ja illalliseksi tunnin. Henkilökunta kuuluttaa kun kahvila on auki.  Tämän “tunnelmallisen” kahvilan (kuva alla) lisäksi on toinen pienempi kahvila lasten leikkihuoneen vieressä, josta saa sämpylöitä ja juomia.

 

 

Leikkihuoneessa on lapsille telkkari ja pöytä, sekä joitakin härpäkkeitä seinillä tyyliin palapeli ja joku äänijutska. Laivassa on myös pikkuriikkinen myymälä jossa muutama hajuvesi, karkkia ja lehtiä ja huone jossa näytetään filmejä. That’s it. Onneksi laiva kuitenkin lähtee iltamyöhään, eli ei muuta kun nukkumaan, ja ei tarvitse miettiä että jää mistään paitsi jos nukkuu pitkään. Paitsi mahdollisesti aamiaisesta.

 

Nukkumaanmenosta….kun saavuimme laivaan huomasimme että hyttiä oli tuskin kukaan siivonnut, sillä sängystä löytyi karvoja, karkkipapereita ja toisesta jopa kiva tuntematonta ainetta oleva ruskea läikkä keskeltä lakanaa. Roskikset oli täynnä ja kaljapurkkeja oli hyllyillä. Mikäs sen mukavampaa väsyneenä! Hytin vaihto kuitenkin susjui nopeaa, ja saimme siivotun hytin. Seuraavan päivän vietimme lähinnä kannella koska oli aurinkoinen päivä. Haimme lehtiä ja karkkia ja juomista pikku myymälästä ja mikäs siinnä, aika meni ihan mukavasti. Alla kuva oikein mukavasta hytistämme.

 

 

Laiva tosiaan ei ole mikään risteilyalus, joten ei sellaista palvelua voi odottaakkaan, mutta on se kuitenkin karu tapaus, oli sitten rekkakuskeille tarkoitettu tai ei. Hintaa paatille kuitenkin auton kanssa tulee päälle 400 Euroa, joten olisi ollut kiva jos vaikkapa se ravintola kahvila olisi ollut auki vähän enemmän. Tai että siihen hintaan olisi saanut siivotun hytin. Mutta. Pääsimme kuitenkin Irlantiin ehjinä ja sehän tässä tärkeintä oli, oli menopeli sitten mikä tahansa!

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail