Eurooppa hotellit Yleinen

Miniloman viimeinen päivä

07/11/2018

*yhteistyössä Haikon Kartano

Loman viimeinen päivä koitti ja vaikka olimme vain poissa tytöstä vajaat kaksi päivää ikävä oli jo suuri. Tiedän, että olen vähän liian “kiinni” tytössä, mutta kai olen siihen tottunut koska lapsenvahteja tosiaan ei meillä Ruotsin päässä ole. Näin ollen tällainen miniloma on meille harvinaista herkkua ja oli todella tarpeen pitkästä aikaa. Vaan se, että sain syödä illallisen ihan ilman että autoin ketään tai kuivasin suuta tai pöytää tai molempia ja sain syödä ihan oikeasti LÄMPIMÄN aterian oli upeaa. 🙂 Nautimme aamiaisesta viimeisenä aamuna todella kauan ja aamupala Haikossa tarjoillaan joko Romanov salissa tai kartanon ravintolassa. Kävimme ensimmäisenä aamuna Romanov salissa ja toisena aamuna ravintolan puolella.  Aamiainen on kattava ja mitään en kaivannut. Kaikki oli tiptop.

 

 

Kartano on todella tunnelmallinen ja pidin paikasta todella paljon. Tämä on ehdottomasti paikka jonne voin tulla toistekkin, vaikka tytön ja mummon kanssa ensi kerralla. 🙂 Kartanon läheisyys sekä Porvooseen että Helsinkiin tekee siitä täydellisen lomakohteen myös lentokoneella saapuville (niin kuin meille), sillä tänne tosiaan ei kestänyt kentältä kun vajaa tunti ajaa. Tänne tottakai pääsee kätevästi myös linja-autolla jos ei ole omaa autoa tai vuokra-autoa alla.

 

 

Aamupalan jälkeen kävelimme vielä lähialueella jonkin aikaa kun oli kaunis ilma ja mies tahtoi vielä koeajaa Kartanon BMW:tä, joten heitettiin sillä lenkki. Kartanossa asuville koeajelu on ilmaista, joten “bemarilla” voi käydä vaikkapa Porvoossa, sillä sitä voi lainata jopa 2 tuntia.

 

 

En voi muuta kun suositella Haikon Kartanoa kaikille jotka kaipaavat rentouttavaa minilomaa, tai kaikille joilla on jokin erikoinen juhlapäivä tulossa. Paikka on kuin tehty pariskunnille jotka haluavat irtiottoa kahden kesken. Olen erittäin tyytyväinen vierailuumme ja haluan vielä nostaa hattua henkilökunnalle, kaikki olivat todella ystävällisiä ja auttavaisia ja palvelu oli erinomainsta koko hotellissa.

 

 

Haikon Kartanoon voi varata huoneen vaikkapaä täältä tai Haikon omilta sivuilta. Hoidot kannattaa varata etukäteen tämän linkin kautta. Kylpylään sisäänpääsy on maksutonta hotellin vieraille.

 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.