Yleinen

Tänään ei huvita mikään

05/02/2018

Tänään vaan ei huvita mikään. Viikonloppu on takana, joka meni aivan liian nopeaa, ja uusi työviikko edessä. On juuri sellainen harmaa päivä, kun haluisi vaan käpertyä sohvalle ja vetää peiton korville ja katsella huonoja sarjoja telkkarista. Olen koko aamun tässä laskenut minuutteja että olisi edes lounasaika ja puolet päivästä voitettu, mutta siihenkin vielä tunti aikaa. Yritän täällä työn lomassa edes vähän haaveilla tulevasta lomasta, mutta sekään ei iske kun tuntuu että olen googlannut kokoa araabiemiraattien retket, ravintolat ja muut jutut. Suunnitelma on siis jo aika selvä. 🙂

 

 

Tein viikonloppuna sushia, tuli tehtyä aika reilusti. 😀 Olen pariin otteeseen tehnyt sushia aikaisemmin, ja koskaan se ei vaan ole yhtä hyvää kun ostettu sushi. Ei ollu tälläkään kertaa, joten nyt sitten unohdetaan sushinlaitto taas vähäksi aikaa. Sitäpaitsi sillä rahalla joka laitettiin aineisiin, oltais saatu ihan hyvät perhe-sushit….noh…tulipa taas kokeiltua. 🙂 Tosin pippurimylly-blogin spicy tuna rolls oli tosi hyviä, joten ainakin jotain saatiin pelastettua!

 

 

En tiedä mikä mättää, veto on vaas poissa. Ehkäpä tämä kaamos alkaa nyt riittää, tänään piti olla aurinkoista, ja ajattelin lähteä lounaslenkille, mutta harmaata näyttää olevan joten ei sekään onnistunut.  Joskus saa valittaa. Eikös vaan? Ei kaikki päivät voi olla jänniä ja täynnä kaikkea kivaa. Joskus ne on harmaita ja menee ihan “normipäivinä.”  Just blogeja lukiessa tuntuu että kaikilla on jotain jännää kertomista tai vaikka mitä projekteja meneillään. Mun jännin asia tässä päivässä on mun luonaspakki joka on täynnä intialaista ruokaa , tarkemmin Palak Paneeria. 😛

Joten… löytyihän tästäkin päivästä loppujen lopuksi jotain positiivista! 🙂

 

Mukavaa maanantaita kaikille!

 

 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.