Browsing Category

Yleinen

Roadtrip Espanjasta kohti Portugalia

  • Matkapäiväkirja, päivät 8 ja 9.

Motoristien matka on vielä aluillaan, mutta ensimmäinen maa on nyt koluttu niin, että jonkinlainen kuva on muodostunut. Espanjaa voi lämpimästi suositella motoristeille, autolla liikkuville tai ihan kenelle tahansa. Myös liikuntarajoitteiset on hyvin huomioitu.

Espanjalaiset ovat hyvin ystävällisiä eikä missään vaiheessa tullut mieleen, että pitäisi varoa varkaita tai oman turvallisuuden puolesta. Toki, normaali varovaisuus ja oma käytös voi osaltaan vaikuttaa asiaan.

Myös liikennekulttuuri on ihan ok. Erityisesti jalankulkijat otetaan ensisijaisesti huomioon. Suomalaisilla olisi jotain opittavaa?

Jokainen risteys on tehty liikenneympyräksi, tämähän sujuvoittaa liikkumista. Turistikin ehtii miettiä toiseen kertaan, jos ei heti hoksaa kääntyä oikeasta liittymästä. Meillehän toki ei näin käynyt koskaan?

Espanjalaiset pysähtyvät vain huoltoasemille, suomalaisille tuttuja levähdyspaikkoja ei ole ollenkaan. Eipähän tule roskattua luontoa matkaeväillä tai niiden pakkauksilla!

Satumaisessa Rondassa olisi viipynyt pitempäänkin, mutta suuntasimme motot kohti Cadizia heti majatalon aamiaisen jälkeen. Cadiz oli mielenkiintoinen kaupunki saaressa. Euroopan vanhimmaksi kaupungiksi esittäytyen. Yövyimme ihan kivassa hostellissa ihan vanhan kaupungin kupeessa. Yleensä valikoimme yösijan tietyillä kriteereillä, mm. Pysäköinti on oleellinen seikka. Luovuimme tässä kohtaa ilmaisesta parkkipaikasta, koska sellaista ei vain ollut, ainakaan meidän hintaluokan yöpaikoissa. Hostelli siis ok, mutta maksullinen parkkipaikka puolen kilometrin päässä. Ei naurattanut kun tavaroita raahattiin hotellille helteessä nahka-asu päällä. Onneksi suihku kuuluu hotellien vakiovarustukseen!

Cadizista suuntasimme Sevillan kautta Portugalin puolelle. Lounais-Espanja on kivan näköistä aluetta, vihreää ja rehevää. Liihottavat kotkat taas merkkinä alueen luonnon elinvoimasta. Luonto-ihmisenä tykästyin alueeseen.

Jo ennen Portugalin rajaa vaistosimme muutoksen ympäristössä. Maa muuttui punaiseksi, tiet huonommiksi ja luontoa oli jäljellä myös ihan vain luonnontilassa. Ja kieli, olin kuvitellut espanjan alkeilla pärjäävän Portugalissa, mutta puhuttu kieli kuulostaa ennemminkin Venäjältä!

Mutta, ensivaikutelma Portugalista on positiivinen. Jokin on kolahtanut?. Ensimmäinen päivä Farossa ei tuottanut pettymystä.

 

 

Ronda ❤️ uskomaton näkymä

Matkapäiväkirja, päivä 7.

Mijaksesta suorin reitti Rondaan vie mutkittelevaa vuoristotietä. Kilometrejä kertyy alle 100, mutta raskaalla moottoripyörällä mutkia oli ihan riittävästi!

Valitsimme hotellin hieman keskustan ulkopuolelta. Joskus vuoristokylissä on hankala liikkua ja käännellä moottoripyörää. Tämä oli sinänsä virhearvio, Ronda olikin iso kaupunki ja majapaikkoja olisi ollut motoristeillekin sopivilla sijainneilla. Toisaalta, Hotel Rural Molino del puento Ronda oli kiva kokemus. Englantilainen pariskunta on kunnostanut vanhan oliivimyllyn hotelliksi ja ravintolaksi. Sijainti kaupungin ulkopuolella, taksilla matka keskustaan maksoi noin 14 euroa. Kunnostus asuttavaan kuntoon oli vienyt pariskunnalta kaksi vuotta ja nyt toimintaa on ollut noin 10 vuotta. Hatunnosto sille!

Itse Rondan kaupungin näkymät saivat sanattomaksi. 120 metriä syvä rotko ja näkymät pitkälle laaksoihin. En ole koskaan kokenut mitään niin ihmeellistä näkymää!

Kaupunki koostuu kahdesta kylästä, joita yhdistää silta koko korkeudessaan. Tämä silta on juurikin Rondan tavaramerkki. Ronda on kuuluisa myös härkätaisteluistaan. Valitettavasti härkätaisteluita edelleen järjestetään, vaikka suuri osa espanjalaisistakin pitää sitä epäeettistä toimintana?

Jos elämässä haluat nähdä jotain huikeaa ja Ronda vielä näkemättä, sinne siis!

Motoristit ehtivät pysähtyä vain päiväksi, mutta tässä vanhassa kaupungissa riittäisi tekemistä useammaksi päiväksi. Esimerkiksi järjestettyjä kävelyreittejä löytyy rotkon reunoilta.

Matka jatkui seuraavana aamuna kohti Cadizin kaupunkia. Ajoimme A374 tietä pitkin. Laaksot ja kukkulat näkymillään veivät sanattomaksi. Reitti vaikutti olevan muidenkin motoristien suosiossa.

Olemme ihmetelleet, missä ovat mm. Kroatialle ja Saksalle tyypilliset liihottavat kotkat, mutta täällä niitä näkyi. Eikä ihme, onhan alue vihreää ja huomattavasti vehreämpää kuin alkumatkan Costa Blancan alue. Täällä voisi tuntea olonsa kotoisaksi.

Ronda- unohtumaton kokemus!

 

 

Fuengirola ja Mijas

Matkapäiväkirja, päivät 5 ja 6.

Nerja oli mukava paikka, mutta motoristien matka jatkuu. Seuraavaksi kohteeksi valikoitui Fuengirola. Halusimme nähdä suomalaisten suosikki kohteen, voisiko siellä jopa itsekin viipyä pitemmän aikaa?

Välimatka Nerjan ja Fuengirolan välillä ei ole pitkä, noin 50 kilometriä. Siksipä päätimmekin valita maisemareitin. Maisemat todentotta oli huikeat, mutta ajaminen oli raskasta. Verrattuna Kroatian rannikkoon oli kaupungit pitkiä, eli koko ajan oli oltava erityisen tarkkana, vauhti noin 20-30 km tunnissa! Yhtä hiki ja väsynyt kuin olisi ajanut pitemmästikin.

Fuengirolassa löytyy varmasti kaikkea mitä vaan voi haluta. Emme kuitenkaan viihtyneet siellä pitempään, johtuneeko iästä vai siitä, että olemme asuneet saaressa 15 vuotta, vaihdoimme maisemaa nopeasti Mijaksen rauhaan. Välimatka on vain 10 km.

Hotellivalinta Ilunion Hasienda del Sol oli nappivalinta! Toukokuussa vielä rauhallista, upea sijainti muutama kilometri ennen keskustaa, aamupala monipuolinen. Ei todellakaan moitteen sanaa, hinta71 euroa aamupalalla ja ilmainen pysäköinti.

Tästä matka jatkuu hieman sisämaahan Rondan kaupunkiin.

Nerja, ihana pikkukaupunki meren rannalla

Matkapääiväkirja. Päivä 4.

Motoristien matka jatkuu rannikkoa pitkin alas Malagaan päin. Aurinko on paistanut täydellä terällä. Ajoa hieman haittasi kova tuuli, erityisesti korkeilla vuorilla. Onneksi pyörät on luotettavat ja vakaat. Kunnon ote sarvista ja matka etenee mukavasti.

Minulla siis HD switchback alla, vm 2012.

Yövyimme Nerjassa, joka on noin 100 km Malagassa itään. Maasto alkoi vähitellen vihertämään. Almerian maakunta oli rutikuivaa, pieniä kivisiä kukkuloita kaikkialla. Paikoin alueet olivat valkoisenaan katettuja viljelyksiä. Granada ja Malagan maakunta puolestaan olivat elävämpiä ja vihreämpiä.

Nerja oli positiivinen pysähdyspaikka. Hotellimme Puerto de la Mar ei pettänyt. Vaihteeksi oli ihan kiva kun respassakin puhuttiin englantia. Sijainti keskellä kaupunkia, kirkon vieressä ja ranta lähellä.

Nerja näyttäisi olevan lähinnä espanjalaisten matkailijoiden suosiossa. Myös muutama englantilainen on tullut vastaan.

Etsimme taas illalla kasvisravintolan, eikä tarvinnut pettyä! Julies & Valeris ihastuttaa varmasti muutkin kuin kasvissyöjät. Jo paikan tarjoilija on nähtävyys. Työt hoitui mainiosti, mutta välillä ehti soittaa kitaraakin. Paikka oli hieman piilossa, mutta kysellen löytyi!

Nerja siis ehdottomasti matkakohteteeksi, jos Barcelona-Malaga –välillä matkustaa!