Prätkällä Italiassa

Makaroonikuja Barissa.

Sperlonga

Viikko vierähtänyt Italiassa moottoripyörän selässä. Matka on edennyt joutuisasti ja majapaikkaa on vaihdettu joka päivä. Paljon on nähty, vaikka paljon on Italiaa vielä näkemättä. Ajokilometrejä on kertynyt 1360. Pyöränä H-D Dyna, Switchback 1700 cc. Puolisolla myös H-D, Streetglide.

Reissu lähti käyntiin Venetsiasta, jonne saavuimme pikku reppujen kanssa, mukana oli vain vaatteet viikonlopun tarpeita varten. Majapaikka oli halpa, mutta siisti. Kirjauduimme sisään netin kautta, josta sai myös avainkoodin, henkilökuntaa ei ollut paikalla.  Tällä kertaa majapaikkakin löytyi sokkeloisista kujista yllättävän helposti.

Venetsia on erikoinen kaupunki ja näkemisen arvoinen, mutta kyllähän se turistien määrä alkoi ahdistaa aika pian. Suunnitelmissa oli käväistä Garda-järvellä. Meillä oli yksi ylimääräinen päivä, ennenkuin saatiin mopot terminaalista Visenzasta. Suunnitelma kuitenkin muuttui, luvattiin sateita ja matkanteko osoittautui melko hankalaksi juna-bussi -matkustamiseksi. Päätimme siirtyä junalla suoraan Visenzaan.

Visenza oli meille entuudestaan tuttu kaupunki. Sinne moottoripyörät on tuotu ennenkin Motologistican puolesta. Kaupunki on ihan kiva ja tunnelmallinen kulttuurikaupunki. Ei mikään turistikohde, mutta erityisesti taiteen ja musiikin ystävä voisi tykästyä. Koska meillä oli ruhtinaallisesti aikaa, varasimme hotellin, jossa oli kuntosali, pihasauna ja poreallas pihalla. Otimme ennakkoon kehon hoitoja tulevia ajokilometrejä varten.

Italialaisesta ajokulttuurista varoiteltiin lähtiessä. Varoitukset piti paikkansa. Selässä on oltava silmät, sieltä tullaan mistä mahdutaan mahdollisimman vähäisillä kolhuilla. Sulkuviivoilla ei ole mitään merkitystä, ei myöskään nopeusrajoituksilla. Kun katsoi autoja parkissa, lähes joka autosta löytyy jonkinlaista kosketuksen merkkiä. Niiltä onneksi säästyttiin.

Yllättävää oli myös roskien vienti maanteiden varsille, erityisesti maaseudulla tienvarret oli yleisiä kaatopaikkoja. Toinen ylläri oli myös maaseutujen tienvarsilla päivystävät tytöt. En vieläkään sulata, että Italiassa! Vastakohtana on kaupunkien hienostodaamit. Itsensä tunsi jotenkin maalaiseksi, kun matkassa ei sattuneista syistä ole kuin mukavia holiday-vaatteita.

Ajoimme viiden maakunnan läpi. Jokainen oli omanlaisensa. Veneto ja Toscana ovat vauraita alueita, sen näki jo teiden kunnosta. Kyllä tiemaksuilla osattiin rahastaakin. Noin 50 kilometriä moottoritietä maksoi 20-30 euroa. Toscanasta on lähtöisin Italian renesanssi, alueilla viljellään paljon viiniä ja oliivia. Voi kyllä saikin hyvää oliiviöljyä monessa paikassa!

Yövyimme La Spezian kaupungissa. Netistä olimme googlanneet upeita kuvia. Kuvat olivat Cingue Terren alueelta. Alue käsittää viisi kylää, joihin pääsee kätevästi junalla. Menopaluu maksoi jotain 8 euroa. Kylissä olisi saanut vietettyä aikaa pitempäänkin. Siellä voisi kiertää kylästä kylään patikoimalla vuorenrinteitä pitkin. Aivan ihania pikku kujia ja kyliä.

Seuraava kohde yllätti myös positiivisesti. Sperlonga valikoitui sopivan ajomatkan vuoksi, mutta oli ehdottomasti yksi mukavimpia tuttavuuksia Italiassa. Hotelli oli ihastuttava, hyvä palvelu, sijainti rannalla ja aivan vanhankaupungin kupeessa. Saimme vielä huoneen merinäköalalla samaan hintaan, sesonki ei ollut vielä alkanut. Pitihän sitä myös käydä uimassa Tyrrhenianmeressä, pitkän kuuman ajopäivän päätteeksi. Sperlongaan pääsee kätevästi myös junalla Roomasta, matka kestää noin puoli tuntia. Vanhakaupunki on sokkeloinen kylä vuorenrinteessä pienine putiikkeineen ja asuntoineen. Eli sekä kaupunkia että rantaa.

Seuraavaksi yöpaikaksi valikoitui San Visenzo. Kaupunki oli hyvin pieni, mutta viihtyisä ja turvallinen. Moottoripyörät uskalsi huoletta jättää kadulle yöksi parkkiin. Kaupungissa ei todennäköisesti ollut monta ravintolaa, mutta se jossa käytiin oli todella suosittu ja ruoka mahtavaa. Vegaanihan tosin joutuu joustamaan periaatteistaan Italiassa, jos aikoo hengissä pysyä. Isoissa kaupungeissa on kasvisravintoloita ja vegaanisia vaihtoehtoja, mutta pienissä kaupungeissa ei ymmärretä kasviproteiinin päälle. Vatsa on aika ihmeissään runsaasta juuston ja rasvan määrästä. Kasviksiahan täällä saa yllättävän vähän, esimerkiksi ammupalalle ne harvoin kuuluvat. Croissant ja kahvi, niillä on menty.

San Vicenzo

Lazion maakunnassa ajoimme sekä maalla että suurkaupunkien kupeessa. Maalaistiet oli todella huonossa kunnossa. Itse asiassa missään Euroopassa en ole ajanut yhtä rähjäisillä teillä! Sitten vielä suurkaupunkien ruuhkat, niin ajokokemukset eivät olleet nautinto. Kun ajaa ruuhkassa, tunneleissa, bussi tai rekka perässä, tulee väistämättä olo kuin takaa-ajetulla! Isoja kaupunkeja ohitettiin kuten Firenze ja Rooma, mutta ne jäi tällä kertaa käymättä. Olemme enemmän pienten kylien ystäviä ja toisaalta suurkaupunkeihin pääsee aina, mutta usein parhaat kylät ja kaupungit löytyy vähän kauempaa turistikohteista.

Campanian maakunta oli jo taas hieman vehreämpää ja sieltä löytyi päiväkohde Pisa. Alueella on myös Vesuvius ja Pompeiji. Pisan tornin kaltevuus käytiin tarkistamassa. Oli oikeasti näkemisen arvoinen rakennus. Ei pelkkä turistipyydys, vaikka turisteja paikalla olikin runsaasti jo toukokuun lopulla. Muutenkin Pisa oli ihan mukavan oloinen kaupunki.

Meidän Italian pääkohde oli Amalfin rannikko. Amalfin rannikko on noin 100 kilometrin vuoristoreitti, todella mutkaisten teiden ja kylien raitti. Olihan se hieno, henkeäsalpaavat maisemat. Tosin, jos olisimme tienneet lähtiessä millainen ajokokemus siitä tulee, olisimme ehkä harkinneet toisen kerran. Koko reitti oli niin mutkaista ylä- ja alamäkeä, että se ajettiin lähinnä ykkös ja kakkosvaihteella. Seuraavana aamuna oli ranteet ja vasen pohje jumissa jatkuvasta vaihteen vaihdosta. Joka paikka oli täynnä turisteja, hotellihuone yöltä maksoi jopa tuhansia euroja. Päätimme jatkaa matkaa Amalfista seuraavaan kylään tai kaupunkiin, joka ei ole vuoristossa. Seuraava kaupunki oli Salerno. Itse kaupunkiin emme juurikaan tutustuneet, päätimme ottaa mökin leirintä-alueelta. Se osoittautui juuri sopivaksi meidän tarpeille, hintakin oli vain 35 euroa.

Amalfin rannikolla

Aamulla jatkoimme matkaa Italian halki. Kohteena oli keskiaikaisista luolistaan kuuluisa Matera. Ystävämme oli paikkaa suositellut, mutta sieltä ei löytynyt kohtuuhintaista majapaikkaa, jossa olisi ollut ilmainen parkkipaikka. Jatkoimme matkaa suoraan seuraavaan kohteeseen, eli Bariin. Matera on Basilicatan alueen pääkaupunki. Alue oli rehevää, vuoristoista ja siellä oli laajoja luonnonsuojelualueita. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisi sieltäkin varmaan löytynyt kivoja kohteita muun muassa luontoreippailua ajatellen.

Italian viimeinen kohde valikoitui lauttayhteyden vuoksi. Bari on Apulian maakunnassa, noin 300 000 asukkaan suurkaupunki. Kaupunki yllätti positiivisesti. Siellä oli todella viihtyisä vanhakaupunki, satama-alue sekä myös uutta ja siistiä keskustaa, mistä löytyi kaikki mahdolliset merkkiliikkeet. Onneksi meillä on pienet kuljetusmahdollisuudet, joten shoppailut jää vain jääkaappimagneetin ostoon. Kaupungin erikoisuus on pastakortteli, jossa rouvat pyörittelevät Orecchiette-pastaa urakalla omissa keittiöissään. Ymmärsimme tämän vasta pienen tuumailun jälkeen, ensinäkemältä kuvittelin heidän kaulivan marsipaania.

Lautat kulkevat Barista Montenegroon, Albaniaan ja Croatiaan. Emme olleet ajoissa selvittäneet lopullisia aikatauluja, joten jouduimme ottamaan lautan Dubrovnikiin ja jatkaa sieltä mopoilla Montenegron puolelle. Matka ei ole pitkä, Kotoriin on noin 70 km. Joten, ei hätää, maisemat eivät kalvenneet Italialle, eikä ajaminen ollut yhtä hurjaa kuin Italian puolella. Ajaminen Italian itärannikon kautta olisi vienyt liian kauan aikaa, kun halusimme käydä myös Balkanin rannikolla.

Kaiken kaikkiaan Italiasta ja italialaisista jäi mukavat ja hyvät muistot. Seuraavaksi voisi tutustua Italian saariin, ehkä ilman moottoripyörää. Nyt matka jo jatkuu Montenegrosta pohjoista kohti.

 

 

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.