Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Bulgaria

Varnan Kultahietikko tunnetaan upeista rannoistaan

Kirjoittajan oletuskuva
Päivitetty: 04.02.2015
Varnan Kultahietikko on yksi Bulgarian lomakohteiden klassikoista.

Kultahietikko on erityisen tunnettu pitkästä hiekkarannastaan, jota on usein kutsuttu yhdeksi Euroopan hienoimmista rannoista. Kultahietikolta löytyy paljon hotelleja ja aktiviteetteja.

Bulgarian rantakohteiden klassikko

Kultahietikko sijaitsee Bulgariassa Mustanmeren rannalla. Kultahietikko on yksi Bulgarian rannikon tunnetuimmista ja pohjoisimmista lomakohteista. Alueen kehittyminen lomakohteeksi alkoi 1950-luvulla ja matkailijat löysivät Kultahietikon varsin nopeasti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kultahietikko on tunnettu rantalomakohteena, joka sopii yhtä lailla perheille kuin kaveriporukoillekin. Kultahietikon tunnetuimpia nähtävyyksiä ovat pitkän rannan lisäksi myös Aquapolis-vesipuisto, Zlatni Piasatsin luonnonpuisto ja läheinen Varnan kaupunki.

Varnan kaupunki sijaitsee Kultahietikon kupeessa

Kultahietikon ilmasto

Kultahietikolle tehdään lomamatkoja kesäkaudella, sillä Bulgarian kesät ovat lämpimiä ja aurinkoisia, mutta talvet viileitä.

Kesäkuusta syyskuuhun päivälämpötilat ovat keskimäärin yli 20 astetta ja kuuminta on heinä- ja elokuussa. Keskikesällä lämpötilat nousevat usein noin 25 lämpöasteeseen.

Sää muuttuu syksyn saapuessa pikkuhiljaa koleaksi. Talvella päivälämpötilat putoavat muutamaan plusasteeseen ja öisin saattaa olla pakkasta. Sateet voivat tulla lumena.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Rantalomaa ja aktiviteetteja

Kultahietikko on ennen kaikkea rantalomakohde, joka sopii niin lapsiperheille, ostosmatkailijoille kuin vilkkaasta iltaelämästä nauttivillekin. Lähes neljä kilometriä pitkä kullankeltainen hiekkaranta on oiva kohde auringonottoon ja vesiurheiluun.

Aktiiviset lomailijat voivat vesiurheilun lisäksi harrastaa Kultahietikolla esimerkiksi pyöräilyä ja patikointia läheisessä luonnonpuistossa.

Paikka sopii lomakohteeksi erityisesti lapsiperheille. Autoilua on lomakohteen kaduilla pyritty rajoittamaan, jotta kävelyalueet olisivat turvallisempia lomalla oleville lapsille. Myös Kultahietikon ranta on lapsille sopiva: loivasti syvenevä ja siisti.

Lapsille on turistialueella tarjolla lisäksi paljon aktiviteetteja, kuten vesiliukumäkiä, leikkipaikkoja ja autoratoja. Kultahietikolla on myös Aquapolis-vesipuisto.

Iltaelämää ja ostoksia

Kultahietikolla voi nauttia myös vilkkaasta iltaelämästä erityisesti keskikesällä. Rantakadulla ja kohteen pääkadulla sijaitsee paljon ravintoloita, baareja, yökerhoja ja musiikkipaikkoja. Alku- ja loppukesästä lomakohde rauhoittuu, jolloin seutu on hyvä kohde esimerkiksi rauhallisempaa menoa kaipaaville lapsiperheille.

Kultahietikko on oiva kohde myös ostosmatkailijalle, sillä Bulgaria on hintatasoltaan todella edullinen matkakohde. Kultahietikolta löytyy paljon kauppoja ja lähellä sijaitsee myös Varnan kaupungin ostostarjonta.

Turvallisuus ja yöelämä

Kultahietikko on melko turvallinen lomakohde. Kuten kaikissa Bulgarian suurissa lomakohteissa, myös täällä matkailijoiden on hyvä noudattaa yleistä varovaisuutta ja varoa erityisesti taskuvarkaita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Katukaupustelu, kerjääminen, taskuvarkaudet ja rahanvaihto ovat Suomen ulkoministeriön mukaan usein järjestäytyneen rikollisuuden organisoimaa, joten matkailijoilla on syytä varovaisuuteen. Erityisesti baarialueilla öiseen aikaan liikuttaessa kannattaa kiinnittää huomiota turvallisuuteen. Humaltuneet turistit voivat päästä lompakostaan silmänräpäyksessä.

Kultahietikolla matkailija pärjää mainiosti englannin kielellä. Elekieleen turvautuvan on hyvä muistaa, että Bulgariassa pään nyökyttäminen tarkoittaa ”ei” ja pään pudistaminen ”kyllä”.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN KULTAHIETIKOLLA

Kultahietikolla voi harrastaa monenlaista vesiurheilua

Lennot ja matkat Kultahietikolle

Lentomatka Bulgariaan on lyhyt, vain noin kolme tuntia. Suomesta on Bulgariaan hyvät lentoyhteydet erityisesti kesäkaudella. Lennot maksavat kaudesta ja yhteyksistä riippuen noin 200–500 euroa.

Lähin lentokenttä on Varnan kansainvälinen lentoasema. Varna sijaitsee noin 18 kilometrin päässä Kultahietikon eteläpuolella.

Kultahietikko kuuluu myös monien matkatoimistojen pakettimatkavalikoimaan kesäkaudella ja se on tyypillinen äkkilähtökohde.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Hotellit ja majoitus

Suosittuna turistikohteena Kultahietikolla on luonnollisesti paljon hotelleja. Hotellivalikoima on kohteessa laaja ja monipuolinen.

Turistien hotellialueilla voi majoittua niin luksusluokan ketjuhotellissa, huoneisto- ja perhehotellissa kuin vaatimattomammassa hostellissa. Rannan lähellä on leirintäalue, joten kohde sopii myös telttailijalle.

Suosituimmat hotellit sijaitsevat rannan tuntumassa tai keskustassa. Majoittuminen on Bulgariassa melko edullista. Hyvä- tai keskitasoisen hotellihuoneen saa noin 30–90 eurolla.

Liikkuminen ja julkinen liikenne

Lomakohteen keskustassa ja rannalla on helppoa liikkua kävellen, sillä Kultahietikolla on monia autottomia alueita.

Liikkuminen on Bulgariassa edullista julkisilla liikennevälineillä. Kultahietikon turistialueella liikennöi kaksi minijunaa, minkä lisäksi lomakaupungissa voi liikkua myös bussilla tai kohtuuhintaisilla takseilla. Etenkin linja-autot ovat suosittu matkustusmuoto, sillä bussimatkustus on edullista ja reittiverkosto kattava.

Bussien lisäksi pidemmillä matkoilla voi liikkua myös junalla. Kultahietikolta on junayhteys esimerkiksi Bulgarian pääkaupunkiin Sofiaan.

KULTAHIETIKON NÄHTÄVYYDET

Varnan nähtävyydet

Kullankeltainen hiekkaranta

Kultahietikon pitkää hiekkarantaa kutsutaan usein yhdeksi Euroopan upeimmista rannoista. Kultahietikon hiekkaranta on kullankeltainen, leveä ja lähes neljä kilometriä pitkä.

Rannalta löytyy paljon aktiviteetteja, kuten vesiurheilumahdollisuuksia. Kultahietikolla on myös sukelluskoulu.

Rantaa reunustavan rantakadun varrella on paljon ravintoloita, kahviloita ja kauppoja. Iltaisin rantakadulla voi nauttia vilkkaasta iltaelämästä.

Aquapolis-vesipuisto

Kultahietikon luoteisosassa sijaitsee Aquapolis-vesipuisto, joka tarjoaa tekemistä niin lapsille kuin aikuisillekin. Luonnonpuiston kulmalla sijaitsevassa vehreässä vesipuistossa on omat alueensa lapsille, aikuisille ja extreme-harrastajille.

Vesipuiston lasten alueelta löytyy pienillekin lapsille sopivia vesileikkipaikkoja, aikuisten alueelta hieman hurjempaa menoa, ja extreme-alueelta todellista pyöritystä.

Zlatni Piasatsin luonnonpuisto

Kultahietikon tuntumassa sijaitsee Zlatni Piasatsin luonnonpuisto, joka julistettiin suojelualueeksi vuonna 1943. Luonnonpuisto on yli yhdeksän neliökilometrin kokoinen suojelualue, jossa voi tutustua Bulgarian kasvistoon ja eläimistöön.

Kultahietikon luonnonpuisto on tunnettu vehreästä kasvillisuudestaan ja alueen mielenkiintoisista lajeista. Luonnonsuojelualueella kasvaa esimerkiksi monia tammilajeja, mutta myös eksoottisempia kasveja. Alueen eläimistöön kuluu monia matelija- ja lintulajeja.

Luonnonsuojelualue sijaitsee aivan Kultahietikon hiekkarannan vieressä. Aquapolis-vesipuisto sijaitsee luonnonpuistosta lohkaistulla alueella.

Aladzhan luostarirauniot

Aladzhan kallioluostarin rauniot ovat seudun harvoja kulttuurikohteita. Lähes 800 vuotta vanhat rauniot sijaitsevat noin kolmen kilometrin päässä Kultahietikolta.

Historiallinen alue on avoinna päivittäin ja sisäänpääsy maksaa pari euroa.

Ostoskaupunki Varna

Bulgarian kesäpääkaupungiksi kutsuttu Varna sijaitsee lyhyen ajomatkan päässä ja tarjoaa hyvät mahdollisuudet shoppailuun.

Varna on edullinen ja monipuolinen ostoskohde. Varnan ostoskaduilta ja ostoskeskuksista löytyy paikallisten putiikkien lisäksi myös kansainvälisiä merkkiliikkeitä, kuten vaate- ja elektroniikkamyymälöitä.

Kultahietikolta pääsee Varnaan esimerkiksi linja-autolla tai taksilla.

KULTAHIETIKON PARHAAT

Kansallispuistossa pääsee lähelle luontoa

Kultahietikon parhaat nähtävyydet

  1. Kultahietikon hiekkaranta
  2. Zlatni Piasatsin luonnonpuisto
  3. Varnan kaupunki
  4. Aquapoilis-vesipuisto
  5. Aladzhan kallioluostari

Lisätietoa

Golden Sands: Kultahietikon virallinen matkailusivusto
Bulgaria Tourist Information: englanninkielinen matkailusivusto

Teksti: Jenna Lehkonen
Kuvat: iStockphoto, Flickr/Vladislav Bezrukov, Flickr/Klearchos Kapoutsis, Flickr/KamenKunchev