Suomen suurin matkablogiyhteisö

Kolmen yön talvitelttailut Pallaksella

keskiviikko, tammikuu 29, 2020

Olen jo vuosia haaveillut siitä, että pääsisin samoilemaan Lapin upeisiin kansallispuistoihin ja yöpymään teltassa tunturien juurella. Tuo haave toteutui juuri, vaikkakaan ei aivan siihen vuodenaikaan jona olin ajatellut sen toteutuvan. Lähdin nimittäin tavallisen kesä- ja syysretken sijaan telttailemaan keskellä lumisinta talvea, Pallaksen kansallispuistoon. Reissu oli ihana ja matkakaverikseni sain retkeilystä ja vaeltamisesta innostuneen äitini. Kokonaisuudessaan vietimme Lapissa kymmenen yötä, näistä ensimmäisen majatalossa, kolme seuraavaa teltassa ja loput kuusi kota- ja autiotupamajoituksessa.

Aloitan tämän vuoden reissujuttuni alkumatkan telttaosuudestamme.

Päätin syksyllä, että tahdon käyttää puolet joululomastani Lapin matkaan. Ajattelin ensin lähteä reissuun yksin ja liikkumismuodoksi valitsin liftaamisen. Kun kerroin matkahaaveestani äidille, hän sanoi lähtevänsä mielellään mukaan, tavoitteenaan samalla estää (ei ehkä kovin loppuun ajateltu) päähänpistoni liftata yksin kesken kaamoksen lumisessa Lapissa ja ilman kunnon varusteita. Äidin mukaan saaminen oli ihanaa. Sain nimittäin hyvän seuran lisäksi käyttööni hänen vaellusvarustevarastonsa aarteita ja pääsin nauttimaan hänen kokkailutaidoistaan. Liftaamisesta luopuminen tosin tarkoitti suuren varustemäärämme takia autolla ajoa Kajaanista Pallakselle, mikä vähän kirpaisi, mutta nyt turvauduimme kompensointiin minimoidaksemme päästöt. Lahjoituskohteeksi valitsimme Australian villieläinten suojelua hoitavan tahon, olivathan metsäpalot reissumme aikaan pahimmillaan.

Valmistautuminen 

Kummallakaan meistä ei ollut ennestään kokemusta talvitelttailusta, niinpä aloitimme matkamme sunnittelun googlaamalla mitä tarvitsisimme mukaan ja mitä talvitelttailu ylipäätään pitäisi sisällään. Luimme blogeista pakkauslistoja ja katsoimme youtube videoita kuinka teltta kasataan oikeaoppisesti kun kiilat painetaan tukevan maan sijaan kevyeen lumeen. Selvitimme myös mm. sen onko parempi pakata mukaan kaasukeitin vai trangia ja kuinka onnistumme pitämään teltan jäätymättä oikeanlaisen ilmanvaihdon avulla.

Tärkein osa valmistautumistamme oli kokin ja kokin ruokaa rakastavan tyttären mielestä ruoka. Halusimme panostaa maistuvaan ja itse kuivatettuun (vegaaniseen<3) retkimuonaan kaupan valmiiden retkiruokahirvitysten sijaan. Äiti toimi pääkokkina ja minä lähinnä kasasin kaikkien valmistamiemme ruokien reseptit muistiin jokaista maustetta myöten ja ajattelin kirjoittaa näistä erillisen postauksen myöhemmin. Netistä kun ei vielä löydy kovin kummoisia retkiruokareseptejä, etenkään vegaanisia. Ruuat pakattiin matkaa varten aterioittain omiin pusseihinsa.

Ajattelin, että en turhaan kirjoittele tänne talvitelttailun varustelistoja sillä niitä netistä kyllä löytyy. Laitan tähän kuitenkin listan sivustoista joita käytimme apuna omassa valmistautumisessassamme.

Matkakohteeksemme valitsimme Pallaksen sen sijainnin ja rauhallisuuden takia, turistirysiä ei tähän aikaan vuodesta ollut odotettavissa.

Kajaanista Kolariin ja heipat kuumeelle 

Tulin Pälkäneen joulunvietoistani junalla Kajaanin mummolaan. Äitini oli saapunut sinne muutamaa päivää aiemmin viettämään joulua oman äitinsä kanssa ja valmistautumaan reissuamme varten. Aloitimme matkamme ajamalla Kajaanista Kolariin 28. päivä joulukuuta. Alkuperäinen suunnitelmamme oli ajaa suoraan Kajaanista Pallakselle, mutta tällöin ensimmäisen yön teltanpysytytys olisi tapahtunut päivän ajomatkan jälkeen pimeässä. Niinpä päätimme yöpyä välissä yhden yön Kolarin Burger & Majat majatalossa ja lähteä vasta seuraavana aamuna kohti Pallasta. Tuo oli hyvä veto siltäkin kannalta, että saimme pohjalle kunnon yöunet lämpimässä mökissä. Olen todella harvoin kipeä, mutta juuri ennen reissuamme olin alkanut tuntea flunssan ensioireita ja olo tuntui kuumeiselta. Hyvin nukutun yön jälkeen pahin olo helpotti ja tuntui turvallisemmalta lähteä nukkumaan pakkaseen.

Päivä 1. 

Lähdimme Kolarista matkaan aamupäivällä. Pallakselle päästyämme ajoimme luontokeskuksen parkkipaikalle ja aloimme kasata varusteitamme lähtökuntoon. Auto jäisi parkkiin ja me suuntaisimme suksilla ahkiota vetäen ja rinkat selässä metsään. Ahkio = tavaroillamme täytetty suuri vedettävä pulkka.

Sää oli tuulinen ja satoi lunta. Koska Pallas aukeaa virallisesti vasta viikolla kahdeksan, parkkipaikka oli tyhjillään ja näimme lisäksemme vain muutaman lumikenkäilijän sekä parkkipaikalla lunta kolaavan traktorin. Olimme seuranneet Pallaksen ajankohtaista lumitilannetta Pallas-Yllästunturin kansallispuiston sivuilta ja kieltämättä vähän jännitti mihin olimmekaan ryhtymässä. Alueella ei nimittäin ollut hoidettuja latuja tai muitakaan reittejä metsiin ja tunturiin. Lunta oli valtavasti ja sivustolla kerrottiin, että ilman suksia tai lumikenkiä liikkuminen olisi mahdotonta. Kummallakaan meistä ei ollut ennestään kokemusta vastaavasta ja nyt olimme lähdössä keskenämme telttailemaan keskelle hiljaista kansallispuistoa. Onneksi kovia pakkasia ei oltu luvattu niinpä paleltumista ei tarvinnut pelätä.

Päätimme, että meille tärkeintä reissullamme olisi pitkän hiihtovaelluksen sijaan lyhyistäkin matkoista nauttiminen ja uuden kokeilu. Luovuimme valmiiden reittien vähyydestä johtuen heti alussa ajatuksesta, että meidän täytyisi taittaa hiihtäen pitkiä matkoja onnistuaksemme. Nauroimme, että ”pahimmassakin” tapauksessa jopa parkkipaikan vieressä telttailu riittäisi ja jo sekin olisi ihanaa.

Puimme auton luona lämpimästi päälle ja laitoimme ahkiomme lähtökuntoon. Olimme pakanneet mukaamme sekä lumikengät, että eräsukset ja päätimme lähteä metsään suksillamme. Lumikengät jäivät autoon. Molempia nauratti kun heitimme rinkat selkään ja valjastimme äitiini ahkion siihen tarkoitetulla vetovyöllä ja aisoilla. Näytimme kyllä asiamme osaavilta, mutta totuus oli kaikkea muuta.

Tutkimme karttaa ja päätimme lähteä kohti mäntyrovan autiotupaa joka sijaitsisi muutaman kilometrin päässä luontokeskukselta.

Matka alkoi naurun täyteisesti. Emme olleet koskaan vetäneet ahkiota ja kumpikin oli hiihtänyt viimeksi peruskoulussa. Äitillä tuosta viime hiihdosta olikin siis kulunut jo melkoinen tovi. Totesimme heti parkkipaikalla suksia jalkaan vetäessämme, että liukasta tulisi olemaan: emme nimittäin olleet käsitelleet suksiemme pohjia lainkaan. Semmoinen ei ollut käynyt valmistautuessa mielessäkään. Ensimmäinen operaatio olikin siis päästä kaikkine tavaroinemme alamäki parkkipaikalta mäntyrovalle johtavalle reitille liukailla suksillamme, hengissä. Päätimme kävellä lumiauran jälkiä pitkin mäen alapuolelle ja vedimme sukset uudestaan jalkaan vasta ennen umpihankeen siirtymistä.

Parkkipaikalla vastaan tulleet lumikenkäilijät olivat kävelleet samaan suuntaan niinpä pystyimme seuraamaan heidän jälkiään. Lumi kantoi suksien alla paljon paremmin kuin olimme ajatelleet, mutta tasapainon pitämisessä oli ongelmia. Ja siitäpä nauru vasta alkoikin. Painava rinkka selässä upottavaan hankeen kaatuminen osoittautui heti vatsalihaksia vaativaksi puuhaksi ja asia erikseen kun äiti kaatui ahkionsa kanssa. Hänen kaatuessaan lähdin aina avuksi auttamaan ensin hänen rinkkansa pois selästä, sitten ahkion irti vyöstä ja vasta sitten päästiin kokeilemaan jaloille nousemista.

N-a-u-r-a-t-t-i.

Matka kohti mäntyrovaa oli jatkuvasti pientä alamäkeä ja meno tuntui sen suhteen helpolta, mutta kaatuilua tosiaan riitti. Ylämäissä sukset luistivat ja työnsin suksen sauvallani edelläni menevää ahkiota samalla kun askel askeleelta koitimme taas päästä takaisin tasaiselle. Päätimme jonkin aikaa ähellettyämme, että seuraavan kerran kun äiti kaatuisi, laittaisimme telttamme siihen kohtaan ja luopuisimme mäntyrovalle asti menosta.

Eikä mennyt kauaa kun telttapaikka löytyi. Ja taas nauratti. Matkaa ei oltu taitettu vielä paljon, mutta ainakin olimme päässeet pois pois parkkipaikalta.

Aloitimme teltan pystyttämisen sukset jalassa sillä ilman niitä olisimme uponneet syvälle hankeen. Ensimmäisenä hommana oli tampata teltalle taisainen alusta suksillamme. Lumikerrrosta kun ei kannata lapioida teltan alta pois sillä se toimii hyvänä eristeenä ja maan epätasaisuudet eivät näin ole kiusana. Äiti oli solminut teltan kiiloihin kirkkaan pinkit narut jotta ne eivät katoaisi lumeen ja tuota voin suositella muillekin talvitelttailijoille. Kiilojen lisäksi painoimme suksisauvamme kiilojen lisätueksi sillä lumi oli pehmeää ja vaati kiilojen lisäksi muutakin.

Kun teltta oli pystyssä, aloitimme lumen lapioinnin, nyt jo ilman suksia. Teimme teltan ympärille käytävän ja heitimme lunta teltan sivuille painoksi ja tuulensuojaksi. Tämän jälkeen kaivoimme teltan absidiin eli eteiseen syvennykseen jotta saimme lisätilaa liikkua ja paikan jossa istua ja kokata esimerkiksi lumisateen aikaan. Lapioista oli hyötyä ja oli hyvä, että niitä oli pakattu mukaan kaksi.

Äiti aloitti makuuhuoneemme ”sisustamisen” eli mm. makuupussien esiin kaivamisen ja makuualustoiden täyttämisen, minä jatkoin lumessa mylläämistä. Käytävän lisäksi kaivoimme ulos ruuanlaittopisteen sekä vessan. Ilman suksia upottavassa hangessa vessaan mönkiminen olisi tuottanut hankaluuksia, niinpä valmiksi kaivettu alue käytävineen helpotti leirielämää.

Tässä vaiheessa päivää oli jo pimeää ja nälkä oli kova. Söimme aamulla Kolarissa ruokatermariin valmiiksi keitetyn linssikeiton ja joimme teetä. Keitto maistui ihanalta ja lämmitti. Pakkasta oli kaksitoista astetta. Asettauduimme telttaan ja siitä alkoikin tulevien päivien makuupussissa makoilusta nauttiminen. Päätimme teltan pystyttämisen työläydestä ja suksiemme olemattomasta pidosta johtuen jäädä samalle paikalle useammaksi yöksi. Tekisimme siitä varusteitta pikkuisia hiihtoja lähimaastoon ja nauttisimme lumesta. Ja tietenkin syömisestä!

Ensimmäisen ateriamme jälkeen ei mennyt kauaa kun kummallakin oli jo uudestaan nälkä. Söimme lisää jonka jälkeen kömmimme valmistautumaan ensimmäiseen telttayöhömme. Tavaramme oli pakattu selkeästi omiin pakkauspusseihinsa, niinpä nukkumaan mennessä vedimme unipusseistamme ylle kuivaa vaatetta ja vuorauduimme tuplamakuupusseihimme mummin neulomat ja polviin asti ulottuvat sukat jalassamme. Kello kahdeksan olimme jo sikeässä unessa.

Päivä 2.

Heräsimme aamulla ja totesimme, että olimme nukkuneet (yhtä yöllistä pikaheräämistä lukuunottamatta) kaksitoista tuntia putkeen. Söimme aamupalaksi puuroa lisukkeineen ja koska oli vielä pimeää, kävimme uudestaan makuulle. Ja nukahdimmekin uudestaan heräten päivään vasta yhdeltä. Molemmilla oli selkeästi univelkaa ja raikkaassa ilmassa nukkuminen teki hyvää ja sujui helposti.

Päiväunilta herättyämme valmistimme italianpataa. Kokkailu teltan edustan ”keittiössä” oli hauskaa ja lumen keittäminen ruuanlaittovedeksi osoittautui mukavaksi puuhaksi. Lounaan jälkeen lähdimme molemmat omia reittejämme kokeilemaan hiihtämistä ja tutkiskelemaan lähiympäristöä.

Palattuamme jatkoimme telttaa ympäröivien käytävien ja mm. lumituolien kaivamista. Lumessa leikkiminen ja lapioiminen tuntui samalta kuin pienenä. Silloinkin rakastimme siskon ja serkkujen kanssa kodin kaivamista. Nyt lumesta tehty keittiö oli oikeasti keittiö ja eteinen oikeasi eteinen, eikä lumen syöntiä vain kokeiltu vaan siitä oikeasti kokattiin ja keitettiin juomavedeksi. Eli se oli jopa hauskempaa kuin lapsena. Lumileikkien lisäksi päivämme kului kirjaa lukien, makoillen lämpimissä makuupusseissa ja kansallispuiston karttaa tutkien. Tässä vaiheessa emme vielä tienneet minne jatkaisimme seuraavaksi ja milloin.

Illalliseksi söimme mummolasta saamistani kuivatuista kanttarelleista valmistettua kastiketta ja mummonmuussia. Talvitelttailun yksi monista hyvistä puolista on se, että mukana pystyy kantamaan esimerkiksi kaurakermaa sillä se pysyy jatkuvasti kylmänä eikä kerkeä lämpimän ilman takia pilaantua. Siten ruoka olikin kaikkea muuta kuin kuivaa retkiruokaa.

Ajankulu kaamos Lapissa oli hassua. Pimeä tuli jo aikaisin, niinpä oli hauskaa arvuutella paljonko kello kulloinkin on. Usein arvasimme sen olevan jo esimerkiksi kahdeksan sen oikeasti ollessa vasta neljä iltapäivällä. Pimeä vaikutti myös haluumme kömpiä makuupusseihimme aikaisin ja niinpä uni tuli tänäänkin aikaisin. Sää oli nollassa ja ulkona satoi lunta.

Heräsimme yöllä ja huomasimme telttamme olevan lumisateen takia aivan mutkallaan ja katolta tippui vettä makuupusseillemme. Puimme päälle ja lähdimme putsaamaan telttaa ja sen sivuja jotta teltan sisä- ja ulkokankaat eivät lumen painosta koskisi toisiinsa ja keräisi kosteutta sisälle. Yölliset lumityöt tehtyämme jatkoimme unia ja heräsimme silloin tällöin uudestaan putsaamaan uuden lumikerroksen katolta. Uni maittoi näiden toimien välissä makoisasti.

Päivä 3.

Heräsimme uuteen aamuun ja yöllä alkanut lumisade jatkui. Kokkasimme ja söimme aamupalan, tällä kertaa teltan eteisessä. Aloimme myös selvittelemään tulevien päiviemme ohjelmaa. Tutkimme kartasta kota- autiotupamajoituksia jotka sijaitsivat mahdollisimman lähellä luontokeskusta. Pitkälle kun emme liukkailla suksillamme pääsisi jos matkan varrella olisi yhtäkään nousua. Ja niiltä on luonnossa ymmärrettävästi vaikea välttyä.

Päätimme, että jatkaisimme matkaamme seuraavana aamuna auton kautta luontokeskuksen läheisyydessä sijaitsevalle Pallaskodalle. Nauroimme vedet silmissä kun huomasimme, että netissä kyseistä kotaa suositeltiin lapsiperheille sen helpon sijainnin takia. Sinne johtavan reitin kerrottiin olevan koristeltu pienillä orava patsailla ja nimeltään Orava Avenue. ORAVA AVENUE. Matkaa suunnitellessamme ajattelimme tekevämme vaelluksen 70 kilometrin Hetta-Pallas reitin varrella, mutta todellisuudessa selvisimme hädin tuskin parkkipaikalta lähimetsään ja sieltä Orava Avenuelle. Suorituksemme nauratti sympaattisuudellaan ja asiaa ajatellessamme pärskähdimme kerta toisensa jälkeen uuteen nauruun.

Kun lumisade lakkasi, äiti alkoi kokata lounaaksi kikherne currya riisillä ja minä aloitin haaveilemani projektin toteuttamisen: lumilinnan rakentamisen. Olin valmistautunut nukkumaan lumiluolassani tulevan yön, mutta tehtyäni sen, en ollutkaan enää niin varma majan turvallisuudesta. Eteinen romahti kesken kaivamisen, joskaan ei onnneksi päälleni, mutta romahti kuitenkin. Niinpä luovuin suunnitelmastani nukkua siellä. Rakentamisesta kyllä nautin ja siksi mönginkin siellä lapioineni otsalampun valossa pitkälle iltaan asti.

Ilta oli tähän astisen retkemme ensimmäinen kirkas ja pakkanenkin alkoi kiristyä. Koska aikaisemmat yöt olivat olleet pilvisiä, tähtien ihailu tuntui sään kirkastuttua erityisen upealta. Illalla pakkailimme jo pakattavissa olevat tavarat valmiiksi ahkioomme ja päätimme, että seuraavana aamuna heräisimme aikaisin ja suuntaisimme kohti Orava Avenueta.

Päivä 4.

Heräsimme puoli kahdeksan ja aamupalat syötyämme purimme teltan ja laitoimme sukset jalkaan. Tuntui hassuilta lähteä pois suloisesta leiristämme, se tuntui jo kodilta. Halusimme kuitenkin hyödyntää kirkkaan päivän paikanvaihtoon ja viettää uutta vuotta toisissa maisemissa, olihan nyt uuden vuoden aatto. Pilvisestä säästä johtuen emme olleet vielä nähneet kunnolla vieressä kohoavia tuntureita, niinpä ne nähdessämme ihan yllätyimme. Näky oli upea ja nouseva aurinko alkoi pikku hiljaa värjätä taivasta kauniiksi.

Päätimme, että äiti olisi voimanaisena taas ahkion vetäjä ja minä työntäisin suksisauvallani parhaani mukaan apuna. Tasaisella veto onnistui hyvin ilman apujani, mutta heti kun maa nousi vähääkään, alkoivat ongelmat. Suksissamme ei tosiaan ollut vieläkään sitä pitoa ja edessä oli jatkuvaa pientä nousua luontokeskuksen parkkipaikalle asti. Välillä meinasi valehtelematta tulla epätoivo, sillä ahkio kun veti nousuissa eteenpäin liukastelevaa äitiä samaa vauhtia takaisin alamäkeen. Sovimme tietyn tahdin ja huusin aina ”nyt! nyt! nyt!” työntäessäni, jollon äiti tiesi liikkua eteenpäin tuettuna. Ja sitten piti toki ilmoittaa jos työntöni loppuu ja pidän tauon ettei hän turhaan riuhdo ahkiota. Kaatuilin naamalleni hankeen lukemattoman monta kertaa koska apusauvani lipesi välillä ahkion kankaalta ja tasapainoni katosi täysin. Näky oli varmasti hulvaton.

Pidimme tasaisin väliajoin lepotaukoa ja ihailimme maisemia, sitten taas jatkoimme.

Nousun eteen tekemästämme yhteistyöstä olen todella kiitollinen ja ajattelenkin, että tuon koko pusertamisen tarkoitus oli se, että tekisimme jotain noin intensiivisesti yhdessä. Molemmilla meillä oli perille pääsyn kannalta tärkeä rooli ja jos jo alkumatkalla ja telttaleirissä oli jatkuvasti naurattanut niin nyt se vasta naurattikin.

Heti luontokeskuksen nähtyämme oli voittajaolo ja oli ihanaa päästä perille. Selvitimme, että olimme olleet telttamme kanssa niinkin kaukana kuin 1.1 kilometrin päässä parkkipaikasta. Ja kaiken kaikkiaan nousuumme kului kolme tuntia. Kyllä, kolme tuntia! Aikamoisella tuntivauhdilla mentiin.. Ei uskoisi, että kaksi vuotta sitten nousimme yhdessä Kilimanjaron huipulle. Huvitti, että olin löytänyt matkaamme varten talvitakkini Rovanimen kirpputorilta ja takin hihassa oli Suomen hiihtojoukkueen kangasmerkki, varsin uskottavalta joukkueen jäseneltä tuntui.

Parkkipaikalle päästyämme jätimme ahkiomme autoon ja pakkasimme rinkkoihimme ruuat sekä varusteet tulevalle yölle jonka tulisimme viettämään Pallaskodan lämmössä. Matka kodalle oli lyhyt ja ilman ahkiota meno tuntui kuin lentämiseltä. Tai no, ei ehkä aivan lentämisieltä, mutta kevyeltä kuitenkin.

Kodalla oli pitkin iltaa muitakin uuden vuoden viettäjiä ja heidän kanssaan oli kiva jutustella. Päällimmäisenä mieleen jäi kohtaaminen kahden paikallisen naisen kanssa, saimme heiltä kuin tilauksesta vinkit koko loppu reissullemme, he kun olivat kolunneet Pallaksen jokaisen reitin ja majoituksen läpi moneen kertaan. Päätimme heidän suosituksestaan suunnata kotayön jälkeen Pallasjärven rantaan ja siellä vietettyjen öiden jälkeen lumikengillä tunturiin. Näistä lisää myöhemmin.

Retkeilijöiden kanssa hengailun lisäksi söimme, pelasimme yatzia ja kuivattelimme lumileikkien ja kaatuilun kastelemia vaatteitamme. Vuosi vaihtui tähtiä katsellen ja päiväkirjaan menneen vuoden opetuksia ja ilonaiheita läpi käyden.

Talvitelttailustamme jäi hyvä fiilis ja nuo kolme yötä olivat meille ummikoille hyvää harjoitusta tulevaisuutta varten. Kokonaisuudessaan retkemme oli ihanan lempeä startti vuodelle ja opetti, että parkkipaikalle ja orava avenuellekin jääminen on ihan ok.  Aiomme varmasti lähteä tekemään vastaavaa joskus uudestaan, joskin voidelluilla suksilla.

Ihanaa alkuvuotta!

Senni (& äiti <3)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.