Suomen suurin matkablogiyhteisö

Kolmen yön talvitelttailut Pallaksella

keskiviikko, 29 tammikuun, 2020

Olen jo vuosia haaveillut siitä, että pääsisin samoilemaan Lapin upeisiin kansallispuistoihin ja yöpymään teltassa tunturien juurella. Tuo haave toteutui juuri, vaikkakaan ei aivan siihen vuodenaikaan jona olin ajatellut sen toteutuvan. Lähdin nimittäin tavallisen kesä- ja syysretken sijaan telttailemaan keskellä lumisinta talvea, Pallaksen kansallispuistoon. Reissu oli ihana ja matkakaverikseni sain retkeilystä ja vaeltamisesta innostuneen äitini. Kokonaisuudessaan vietimme Lapissa kymmenen yötä, näistä ensimmäisen majatalossa, kolme seuraavaa teltassa ja loput kuusi kota- ja autiotupamajoituksessa.

Aloitan tämän vuoden reissujuttuni alkumatkan telttaosuudestamme.

Päätin syksyllä, että tahdon käyttää puolet joululomastani Lapin matkaan. Ajattelin ensin lähteä reissuun yksin ja liikkumismuodoksi valitsin liftaamisen. Kun kerroin matkahaaveestani äidille, hän sanoi lähtevänsä mielellään mukaan, tavoitteenaan samalla estää (ei ehkä kovin loppuun ajateltu) päähänpistoni liftata yksin kesken kaamoksen lumisessa Lapissa ja ilman kunnon varusteita. Äidin mukaan saaminen oli ihanaa. Sain nimittäin hyvän seuran lisäksi käyttööni hänen vaellusvarustevarastonsa aarteita ja pääsin nauttimaan hänen kokkailutaidoistaan. Liftaamisesta luopuminen tosin tarkoitti suuren varustemäärämme takia autolla ajoa Kajaanista Pallakselle, mikä vähän kirpaisi, mutta nyt turvauduimme kompensointiin minimoidaksemme päästöt. Lahjoituskohteeksi valitsimme Australian villieläinten suojelua hoitavan tahon, olivathan metsäpalot reissumme aikaan pahimmillaan.

Valmistautuminen 

Kummallakaan meistä ei ollut ennestään kokemusta talvitelttailusta, niinpä aloitimme matkamme sunnittelun googlaamalla mitä tarvitsisimme mukaan ja mitä talvitelttailu ylipäätään pitäisi sisällään. Luimme blogeista pakkauslistoja ja katsoimme youtube videoita kuinka teltta kasataan oikeaoppisesti kun kiilat painetaan tukevan maan sijaan kevyeen lumeen. Selvitimme myös mm. sen onko parempi pakata mukaan kaasukeitin vai trangia ja kuinka onnistumme pitämään teltan jäätymättä oikeanlaisen ilmanvaihdon avulla.

Tärkein osa valmistautumistamme oli kokin ja kokin ruokaa rakastavan tyttären mielestä ruoka. Halusimme panostaa maistuvaan ja itse kuivatettuun (vegaaniseen<3) retkimuonaan kaupan valmiiden retkiruokahirvitysten sijaan. Äiti toimi pääkokkina ja minä lähinnä kasasin kaikkien valmistamiemme ruokien reseptit muistiin jokaista maustetta myöten ja ajattelin kirjoittaa näistä erillisen postauksen myöhemmin. Netistä kun ei vielä löydy kovin kummoisia retkiruokareseptejä, etenkään vegaanisia. Ruuat pakattiin matkaa varten aterioittain omiin pusseihinsa.

Ajattelin, että en turhaan kirjoittele tänne talvitelttailun varustelistoja sillä niitä netistä kyllä löytyy. Laitan tähän kuitenkin listan sivustoista joita käytimme apuna omassa valmistautumisessassamme.

Matkakohteeksemme valitsimme Pallaksen sen sijainnin ja rauhallisuuden takia, turistirysiä ei tähän aikaan vuodesta ollut odotettavissa.

Kajaanista Kolariin ja heipat kuumeelle 

Tulin Pälkäneen joulunvietoistani junalla Kajaanin mummolaan. Äitini oli saapunut sinne muutamaa päivää aiemmin viettämään joulua oman äitinsä kanssa ja valmistautumaan reissuamme varten. Aloitimme matkamme ajamalla Kajaanista Kolariin 28. päivä joulukuuta. Alkuperäinen suunnitelmamme oli ajaa suoraan Kajaanista Pallakselle, mutta tällöin ensimmäisen yön teltanpysytytys olisi tapahtunut päivän ajomatkan jälkeen pimeässä. Niinpä päätimme yöpyä välissä yhden yön Kolarin Burger & Majat majatalossa ja lähteä vasta seuraavana aamuna kohti Pallasta. Tuo oli hyvä veto siltäkin kannalta, että saimme pohjalle kunnon yöunet lämpimässä mökissä. Olen todella harvoin kipeä, mutta juuri ennen reissuamme olin alkanut tuntea flunssan ensioireita ja olo tuntui kuumeiselta. Hyvin nukutun yön jälkeen pahin olo helpotti ja tuntui turvallisemmalta lähteä nukkumaan pakkaseen.

Päivä 1. 

Lähdimme Kolarista matkaan aamupäivällä. Pallakselle päästyämme ajoimme luontokeskuksen parkkipaikalle ja aloimme kasata varusteitamme lähtökuntoon. Auto jäisi parkkiin ja me suuntaisimme suksilla ahkiota vetäen ja rinkat selässä metsään. Ahkio = tavaroillamme täytetty suuri vedettävä pulkka.

Sää oli tuulinen ja satoi lunta. Koska Pallas aukeaa virallisesti vasta viikolla kahdeksan, parkkipaikka oli tyhjillään ja näimme lisäksemme vain muutaman lumikenkäilijän sekä parkkipaikalla lunta kolaavan traktorin. Olimme seuranneet Pallaksen ajankohtaista lumitilannetta Pallas-Yllästunturin kansallispuiston sivuilta ja kieltämättä vähän jännitti mihin olimmekaan ryhtymässä. Alueella ei nimittäin ollut hoidettuja latuja tai muitakaan reittejä metsiin ja tunturiin. Lunta oli valtavasti ja sivustolla kerrottiin, että ilman suksia tai lumikenkiä liikkuminen olisi mahdotonta. Kummallakaan meistä ei ollut ennestään kokemusta vastaavasta ja nyt olimme lähdössä keskenämme telttailemaan keskelle hiljaista kansallispuistoa. Onneksi kovia pakkasia ei oltu luvattu niinpä paleltumista ei tarvinnut pelätä.

Päätimme, että meille tärkeintä reissullamme olisi pitkän hiihtovaelluksen sijaan lyhyistäkin matkoista nauttiminen ja uuden kokeilu. Luovuimme valmiiden reittien vähyydestä johtuen heti alussa ajatuksesta, että meidän täytyisi taittaa hiihtäen pitkiä matkoja onnistuaksemme. Nauroimme, että ”pahimmassakin” tapauksessa jopa parkkipaikan vieressä telttailu riittäisi ja jo sekin olisi ihanaa.

Puimme auton luona lämpimästi päälle ja laitoimme ahkiomme lähtökuntoon. Olimme pakanneet mukaamme sekä lumikengät, että eräsukset ja päätimme lähteä metsään suksillamme. Lumikengät jäivät autoon. Molempia nauratti kun heitimme rinkat selkään ja valjastimme äitiini ahkion siihen tarkoitetulla vetovyöllä ja aisoilla. Näytimme kyllä asiamme osaavilta, mutta totuus oli kaikkea muuta.

Tutkimme karttaa ja päätimme lähteä kohti mäntyrovan autiotupaa joka sijaitsisi muutaman kilometrin päässä luontokeskukselta.

Matka alkoi naurun täyteisesti. Emme olleet koskaan vetäneet ahkiota ja kumpikin oli hiihtänyt viimeksi peruskoulussa. Äitillä tuosta viime hiihdosta olikin siis kulunut jo melkoinen tovi. Totesimme heti parkkipaikalla suksia jalkaan vetäessämme, että liukasta tulisi olemaan: emme nimittäin olleet käsitelleet suksiemme pohjia lainkaan. Semmoinen ei ollut käynyt valmistautuessa mielessäkään. Ensimmäinen operaatio olikin siis päästä kaikkine tavaroinemme alamäki parkkipaikalta mäntyrovalle johtavalle reitille liukailla suksillamme, hengissä. Päätimme kävellä lumiauran jälkiä pitkin mäen alapuolelle ja vedimme sukset uudestaan jalkaan vasta ennen umpihankeen siirtymistä.

Parkkipaikalla vastaan tulleet lumikenkäilijät olivat kävelleet samaan suuntaan niinpä pystyimme seuraamaan heidän jälkiään. Lumi kantoi suksien alla paljon paremmin kuin olimme ajatelleet, mutta tasapainon pitämisessä oli ongelmia. Ja siitäpä nauru vasta alkoikin. Painava rinkka selässä upottavaan hankeen kaatuminen osoittautui heti vatsalihaksia vaativaksi puuhaksi ja asia erikseen kun äiti kaatui ahkionsa kanssa. Hänen kaatuessaan lähdin aina avuksi auttamaan ensin hänen rinkkansa pois selästä, sitten ahkion irti vyöstä ja vasta sitten päästiin kokeilemaan jaloille nousemista.

N-a-u-r-a-t-t-i.

Matka kohti mäntyrovaa oli jatkuvasti pientä alamäkeä ja meno tuntui sen suhteen helpolta, mutta kaatuilua tosiaan riitti. Ylämäissä sukset luistivat ja työnsin suksen sauvallani edelläni menevää ahkiota samalla kun askel askeleelta koitimme taas päästä takaisin tasaiselle. Päätimme jonkin aikaa ähellettyämme, että seuraavan kerran kun äiti kaatuisi, laittaisimme telttamme siihen kohtaan ja luopuisimme mäntyrovalle asti menosta.

Eikä mennyt kauaa kun telttapaikka löytyi. Ja taas nauratti. Matkaa ei oltu taitettu vielä paljon, mutta ainakin olimme päässeet pois pois parkkipaikalta.

Aloitimme teltan pystyttämisen sukset jalassa sillä ilman niitä olisimme uponneet syvälle hankeen. Ensimmäisenä hommana oli tampata teltalle taisainen alusta suksillamme. Lumikerrrosta kun ei kannata lapioida teltan alta pois sillä se toimii hyvänä eristeenä ja maan epätasaisuudet eivät näin ole kiusana. Äiti oli solminut teltan kiiloihin kirkkaan pinkit narut jotta ne eivät katoaisi lumeen ja tuota voin suositella muillekin talvitelttailijoille. Kiilojen lisäksi painoimme suksisauvamme kiilojen lisätueksi sillä lumi oli pehmeää ja vaati kiilojen lisäksi muutakin.

Kun teltta oli pystyssä, aloitimme lumen lapioinnin, nyt jo ilman suksia. Teimme teltan ympärille käytävän ja heitimme lunta teltan sivuille painoksi ja tuulensuojaksi. Tämän jälkeen kaivoimme teltan absidiin eli eteiseen syvennykseen jotta saimme lisätilaa liikkua ja paikan jossa istua ja kokata esimerkiksi lumisateen aikaan. Lapioista oli hyötyä ja oli hyvä, että niitä oli pakattu mukaan kaksi.

Äiti aloitti makuuhuoneemme ”sisustamisen” eli mm. makuupussien esiin kaivamisen ja makuualustoiden täyttämisen, minä jatkoin lumessa mylläämistä. Käytävän lisäksi kaivoimme ulos ruuanlaittopisteen sekä vessan. Ilman suksia upottavassa hangessa vessaan mönkiminen olisi tuottanut hankaluuksia, niinpä valmiksi kaivettu alue käytävineen helpotti leirielämää.

Tässä vaiheessa päivää oli jo pimeää ja nälkä oli kova. Söimme aamulla Kolarissa ruokatermariin valmiiksi keitetyn linssikeiton ja joimme teetä. Keitto maistui ihanalta ja lämmitti. Pakkasta oli kaksitoista astetta. Asettauduimme telttaan ja siitä alkoikin tulevien päivien makuupussissa makoilusta nauttiminen. Päätimme teltan pystyttämisen työläydestä ja suksiemme olemattomasta pidosta johtuen jäädä samalle paikalle useammaksi yöksi. Tekisimme siitä varusteitta pikkuisia hiihtoja lähimaastoon ja nauttisimme lumesta. Ja tietenkin syömisestä!

Ensimmäisen ateriamme jälkeen ei mennyt kauaa kun kummallakin oli jo uudestaan nälkä. Söimme lisää jonka jälkeen kömmimme valmistautumaan ensimmäiseen telttayöhömme. Tavaramme oli pakattu selkeästi omiin pakkauspusseihinsa, niinpä nukkumaan mennessä vedimme unipusseistamme ylle kuivaa vaatetta ja vuorauduimme tuplamakuupusseihimme mummin neulomat ja polviin asti ulottuvat sukat jalassamme. Kello kahdeksan olimme jo sikeässä unessa.

Päivä 2.

Heräsimme aamulla ja totesimme, että olimme nukkuneet (yhtä yöllistä pikaheräämistä lukuunottamatta) kaksitoista tuntia putkeen. Söimme aamupalaksi puuroa lisukkeineen ja koska oli vielä pimeää, kävimme uudestaan makuulle. Ja nukahdimmekin uudestaan heräten päivään vasta yhdeltä. Molemmilla oli selkeästi univelkaa ja raikkaassa ilmassa nukkuminen teki hyvää ja sujui helposti.

Päiväunilta herättyämme valmistimme italianpataa. Kokkailu teltan edustan ”keittiössä” oli hauskaa ja lumen keittäminen ruuanlaittovedeksi osoittautui mukavaksi puuhaksi. Lounaan jälkeen lähdimme molemmat omia reittejämme kokeilemaan hiihtämistä ja tutkiskelemaan lähiympäristöä.

Palattuamme jatkoimme telttaa ympäröivien käytävien ja mm. lumituolien kaivamista. Lumessa leikkiminen ja lapioiminen tuntui samalta kuin pienenä. Silloinkin rakastimme siskon ja serkkujen kanssa kodin kaivamista. Nyt lumesta tehty keittiö oli oikeasti keittiö ja eteinen oikeasi eteinen, eikä lumen syöntiä vain kokeiltu vaan siitä oikeasti kokattiin ja keitettiin juomavedeksi. Eli se oli jopa hauskempaa kuin lapsena. Lumileikkien lisäksi päivämme kului kirjaa lukien, makoillen lämpimissä makuupusseissa ja kansallispuiston karttaa tutkien. Tässä vaiheessa emme vielä tienneet minne jatkaisimme seuraavaksi ja milloin.

Illalliseksi söimme mummolasta saamistani kuivatuista kanttarelleista valmistettua kastiketta ja mummonmuussia. Talvitelttailun yksi monista hyvistä puolista on se, että mukana pystyy kantamaan esimerkiksi kaurakermaa sillä se pysyy jatkuvasti kylmänä eikä kerkeä lämpimän ilman takia pilaantua. Siten ruoka olikin kaikkea muuta kuin kuivaa retkiruokaa.

Ajankulu kaamos Lapissa oli hassua. Pimeä tuli jo aikaisin, niinpä oli hauskaa arvuutella paljonko kello kulloinkin on. Usein arvasimme sen olevan jo esimerkiksi kahdeksan sen oikeasti ollessa vasta neljä iltapäivällä. Pimeä vaikutti myös haluumme kömpiä makuupusseihimme aikaisin ja niinpä uni tuli tänäänkin aikaisin. Sää oli nollassa ja ulkona satoi lunta.

Heräsimme yöllä ja huomasimme telttamme olevan lumisateen takia aivan mutkallaan ja katolta tippui vettä makuupusseillemme. Puimme päälle ja lähdimme putsaamaan telttaa ja sen sivuja jotta teltan sisä- ja ulkokankaat eivät lumen painosta koskisi toisiinsa ja keräisi kosteutta sisälle. Yölliset lumityöt tehtyämme jatkoimme unia ja heräsimme silloin tällöin uudestaan putsaamaan uuden lumikerroksen katolta. Uni maittoi näiden toimien välissä makoisasti.

Päivä 3.

Heräsimme uuteen aamuun ja yöllä alkanut lumisade jatkui. Kokkasimme ja söimme aamupalan, tällä kertaa teltan eteisessä. Aloimme myös selvittelemään tulevien päiviemme ohjelmaa. Tutkimme kartasta kota- autiotupamajoituksia jotka sijaitsivat mahdollisimman lähellä luontokeskusta. Pitkälle kun emme liukkailla suksillamme pääsisi jos matkan varrella olisi yhtäkään nousua. Ja niiltä on luonnossa ymmärrettävästi vaikea välttyä.

Päätimme, että jatkaisimme matkaamme seuraavana aamuna auton kautta luontokeskuksen läheisyydessä sijaitsevalle Pallaskodalle. Nauroimme vedet silmissä kun huomasimme, että netissä kyseistä kotaa suositeltiin lapsiperheille sen helpon sijainnin takia. Sinne johtavan reitin kerrottiin olevan koristeltu pienillä orava patsailla ja nimeltään Orava Avenue. ORAVA AVENUE. Matkaa suunnitellessamme ajattelimme tekevämme vaelluksen 70 kilometrin Hetta-Pallas reitin varrella, mutta todellisuudessa selvisimme hädin tuskin parkkipaikalta lähimetsään ja sieltä Orava Avenuelle. Suorituksemme nauratti sympaattisuudellaan ja asiaa ajatellessamme pärskähdimme kerta toisensa jälkeen uuteen nauruun.

Kun lumisade lakkasi, äiti alkoi kokata lounaaksi kikherne currya riisillä ja minä aloitin haaveilemani projektin toteuttamisen: lumilinnan rakentamisen. Olin valmistautunut nukkumaan lumiluolassani tulevan yön, mutta tehtyäni sen, en ollutkaan enää niin varma majan turvallisuudesta. Eteinen romahti kesken kaivamisen, joskaan ei onnneksi päälleni, mutta romahti kuitenkin. Niinpä luovuin suunnitelmastani nukkua siellä. Rakentamisesta kyllä nautin ja siksi mönginkin siellä lapioineni otsalampun valossa pitkälle iltaan asti.

Ilta oli tähän astisen retkemme ensimmäinen kirkas ja pakkanenkin alkoi kiristyä. Koska aikaisemmat yöt olivat olleet pilvisiä, tähtien ihailu tuntui sään kirkastuttua erityisen upealta. Illalla pakkailimme jo pakattavissa olevat tavarat valmiiksi ahkioomme ja päätimme, että seuraavana aamuna heräisimme aikaisin ja suuntaisimme kohti Orava Avenueta.

Päivä 4.

Heräsimme puoli kahdeksan ja aamupalat syötyämme purimme teltan ja laitoimme sukset jalkaan. Tuntui hassuilta lähteä pois suloisesta leiristämme, se tuntui jo kodilta. Halusimme kuitenkin hyödyntää kirkkaan päivän paikanvaihtoon ja viettää uutta vuotta toisissa maisemissa, olihan nyt uuden vuoden aatto. Pilvisestä säästä johtuen emme olleet vielä nähneet kunnolla vieressä kohoavia tuntureita, niinpä ne nähdessämme ihan yllätyimme. Näky oli upea ja nouseva aurinko alkoi pikku hiljaa värjätä taivasta kauniiksi.

Päätimme, että äiti olisi voimanaisena taas ahkion vetäjä ja minä työntäisin suksisauvallani parhaani mukaan apuna. Tasaisella veto onnistui hyvin ilman apujani, mutta heti kun maa nousi vähääkään, alkoivat ongelmat. Suksissamme ei tosiaan ollut vieläkään sitä pitoa ja edessä oli jatkuvaa pientä nousua luontokeskuksen parkkipaikalle asti. Välillä meinasi valehtelematta tulla epätoivo, sillä ahkio kun veti nousuissa eteenpäin liukastelevaa äitiä samaa vauhtia takaisin alamäkeen. Sovimme tietyn tahdin ja huusin aina ”nyt! nyt! nyt!” työntäessäni, jollon äiti tiesi liikkua eteenpäin tuettuna. Ja sitten piti toki ilmoittaa jos työntöni loppuu ja pidän tauon ettei hän turhaan riuhdo ahkiota. Kaatuilin naamalleni hankeen lukemattoman monta kertaa koska apusauvani lipesi välillä ahkion kankaalta ja tasapainoni katosi täysin. Näky oli varmasti hulvaton.

Pidimme tasaisin väliajoin lepotaukoa ja ihailimme maisemia, sitten taas jatkoimme.

Nousun eteen tekemästämme yhteistyöstä olen todella kiitollinen ja ajattelenkin, että tuon koko pusertamisen tarkoitus oli se, että tekisimme jotain noin intensiivisesti yhdessä. Molemmilla meillä oli perille pääsyn kannalta tärkeä rooli ja jos jo alkumatkalla ja telttaleirissä oli jatkuvasti naurattanut niin nyt se vasta naurattikin.

Heti luontokeskuksen nähtyämme oli voittajaolo ja oli ihanaa päästä perille. Selvitimme, että olimme olleet telttamme kanssa niinkin kaukana kuin 1.1 kilometrin päässä parkkipaikasta. Ja kaiken kaikkiaan nousuumme kului kolme tuntia. Kyllä, kolme tuntia! Aikamoisella tuntivauhdilla mentiin.. Ei uskoisi, että kaksi vuotta sitten nousimme yhdessä Kilimanjaron huipulle. Huvitti, että olin löytänyt matkaamme varten talvitakkini Rovanimen kirpputorilta ja takin hihassa oli Suomen hiihtojoukkueen kangasmerkki, varsin uskottavalta joukkueen jäseneltä tuntui.

Parkkipaikalle päästyämme jätimme ahkiomme autoon ja pakkasimme rinkkoihimme ruuat sekä varusteet tulevalle yölle jonka tulisimme viettämään Pallaskodan lämmössä. Matka kodalle oli lyhyt ja ilman ahkiota meno tuntui kuin lentämiseltä. Tai no, ei ehkä aivan lentämisieltä, mutta kevyeltä kuitenkin.

Kodalla oli pitkin iltaa muitakin uuden vuoden viettäjiä ja heidän kanssaan oli kiva jutustella. Päällimmäisenä mieleen jäi kohtaaminen kahden paikallisen naisen kanssa, saimme heiltä kuin tilauksesta vinkit koko loppu reissullemme, he kun olivat kolunneet Pallaksen jokaisen reitin ja majoituksen läpi moneen kertaan. Päätimme heidän suosituksestaan suunnata kotayön jälkeen Pallasjärven rantaan ja siellä vietettyjen öiden jälkeen lumikengillä tunturiin. Näistä lisää myöhemmin.

Retkeilijöiden kanssa hengailun lisäksi söimme, pelasimme yatzia ja kuivattelimme lumileikkien ja kaatuilun kastelemia vaatteitamme. Vuosi vaihtui tähtiä katsellen ja päiväkirjaan menneen vuoden opetuksia ja ilonaiheita läpi käyden.

Talvitelttailustamme jäi hyvä fiilis ja nuo kolme yötä olivat meille ummikoille hyvää harjoitusta tulevaisuutta varten. Kokonaisuudessaan retkemme oli ihanan lempeä startti vuodelle ja opetti, että parkkipaikalle ja orava avenuellekin jääminen on ihan ok.  Aiomme varmasti lähteä tekemään vastaavaa joskus uudestaan, joskin voidelluilla suksilla.

Ihanaa alkuvuotta!

Senni (& äiti <3)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

20 tapaa saada muovijäte minimiin reissussa ja kotona

Meillä Suomessa osataan kierrättää jo suhteellisen hyvin, mutta entäs ne maat jossa kaikki on kierrätyksen ja muiden ympäristöasioiden suhteen vielä aivan alkutekijöissään? Miten toimit matkojesi aikana alueilla jossa ihmiset heittävät roskansa auton ikkunoista tienlaitaan ja sekäjätteet poltetaan kotipihoille sytytetyissä nuotioissa? Olen pohtinut asiaa reissuillani…

lauantai, 25 toukokuun, 2019

Talovahtina Bosnian maaseudulla

Vahdin juuri kahden viikon ajan ystäväperheeni tilaa Bosnian maaseudulla. Mökkiolosuhteissa ja seuranani vain minä ja kaksi koiraa. Poistin täksi ajaksi instagramin ja facebookin ja aloitin kahden viikon joogahaasteen. Ajattelin, että tämä olisi ikioma retriittini ja nauroin, että joko täysi katastrofi sellainen tai sitten jotain…

torstai, 23 toukokuun, 2019

Sohvasurffausta Iranilaisessa vuoristokylässä

Saimme Iraniin saavuttuamme sohvasurffauksen kautta viestin kolmekymppiseltä Hadilta. Hän kertoi kotikylästään ja kutsui meidät hänen ja hänen äitinsä kotiin Yachecai nimiseen vuoristokylään lähelle Isfahanin kaupunkia. Hadi lupasi näyttää minulle ja siskolleni miltä elämä näyttää Iranin suurkaupunkien ulkopuolella ja lupasi tutustuttaa meidät maan perinteisiin ja…

maanantai, 6 toukokuun, 2019

Maa- ja meriteitse Suomesta Bosniaan

Saavuin viime viikolla Kuljenovcin kylään Bosniaan, lähelle Kroatian rajaa. Tai oikeastaan monikossa saavuimme. Sain nimittäin alkumatkalle kaverini mukaan Suomesta. Matkasimme Loviisasta Bosniaan ilman lentoja eli meri- ja maateitse ja kokonaisuudessaan matkantekoon kului vajaat kolme päivää. Reissu meni leppoisasti lähinnä bussissa istuen, maisemia töllötellen ja…

sunnuntai, 5 toukokuun, 2019

Koulu kesken ja Bosniaan

Kyllä vain! Pakkasin kahden kuukauden aikana kertyneet maalaukset laukkuihini ja lopetin opiskelut Limingan taidekoulussa. Aloitin reissuja edeltävän halikierroksen Kajaanista ja jatkan tästä Pälkäneen ja Helsingin kautta Loviisaan. Viikon kuluttua lähden maatapitkin matkalle Bosnian maaseudulle. Mietitkö miten tähän taas päädyttiin? Vai vain hymähdät koska arvasit,…

sunnuntai, 14 huhtikuun, 2019

Maata pitkin -matkamessut

Lampsin viikko sitten hymyssä suin kotiin matkamessuilta. Luulin ettei se olisi tälläiselle ilmastoahdistuneelle lentolakkoilijalle enää mahdollista. Siis se, että surkuttelun sijaan poistuisin matkamessuilta hymyillen. Messuilta, jotka ovat yleensä täynnä lukuisia kaukomaiden matkasuosituksia, lentotarjouksia ja sitä, että enemmistö viis veisaa hiilinjalanjälijestään ja ympäristön tilasta. Löysin onnekseni…

keskiviikko, 30 tammikuun, 2019

Muista nämä 10 asiaa ennen Iranin matkaa!

1. Hengitä! Iran on turvallisempi kuin luuletkaan Ennen kuin alat suunnitella matkaasi Iraniin suosittelen sinua ensitöikseni ihan vain hengittämään. Olen aika varma, että kun kerrot matkasuunnitelmistasi tutuillesi, he alkavat kauhistella valitsemaasi matkakohdetta ja varoittelevat sinua sodasta, terroristeista sekä Iranin pahuudesta. Puheet kuultuasi saatat alkaa…

sunnuntai, 20 tammikuun, 2019

Ihanan kamala vuosi 2018

Juhlin uutta vuotta Iranin aavikolla telttaillen siskoni ja paikallisen ystävämme kanssa. Rakettien ampumisen sijaan makoilin hiekkadyynin huipulla ja katselin tähdenlentoja. Musiikin ja paukkeen tilalla oli tänä vuonna nuotion äänet ja se hiljaisuus kun ympärillä ei ollut mitään. Ylläni oli tuulihousut ja kuohuviinilasin tilalla kädessäni…

lauantai, 12 tammikuun, 2019

Kouluvierailu Teheranissa ja oppilaiden kysymyksiä suomalaisille

Laitoimme siskoni kanssa couchsurfing sivustolle julkisen ilmoituksen saapumisestamme Iraniin ja jäimme odottamaan paikallisten yhteydenottoja. Karsimme saaduista ehdotuksista suosikkimme ja yksi niistä koski vierailua englanninkielisessä koulussa Teheranissa. Kerron siitä nyt tarkemmin. Saimme viestiä nelikymppiseltä opettajalta nimeltä Akhbar Ghafouri. Hän kertoi viestissään perustaneensa Teheranin länsiosaan englanninkielisen…

keskiviikko, 26 joulukuun, 2018

Saapuminen Iraniin ja perheillalliset Tabrizissa

Unelmamme toteutui! Saavuimme siskoni kanssa Iraniin viikko sitten eli saavutimme liftausreissumme lopullisen määränpään. 37 päivää ja 41 liftattua kyytiä Suomesta Venäjän, Georgian ja Armenian kautta Iraniin ja Tabrizin kaupunkiin.  Edellisessä kirjoituksessani olimme Armenian Tatevissa. Jatkoimme sieltä matkaamme Meghrin kylään lähelle Iranin rajaa. Pääsimme Meghriin…

keskiviikko, 12 joulukuun, 2018

Yllätyksien Armenia

Armenia on osoittautunut liftaajan paratiisiksi ja olemme saaneet kerta toisensa jälkeen yllättyä ihmisen vieraanvaraisuudesta ja ystävällisyydestä. Viimeksi jäimme Vanadzorin kaupungin pimeille kaduille joten jatketaan Armeniaan tutustumista sieltä: Selvisi, että luoksemme tullut mies tahtoi vain auttaa. Hän soitti hostelillemme ja tarkistin asian vielä soittamalla itse…

maanantai, 3 joulukuun, 2018

Rommia ja rajan ylityksiä – Georgian kautta Armeniaan

Noniin! Löysimme Venäjällä tehdyn lisäkoukkauksen jälkeen Georgian oikean rajan ja ylitimme sen onnistuneesti. Vietimme viisi yötä Tbilisissä josta liftasimme Armeniaan. Tässä viime viikon seikkailuista tarkemmin: Vladikavkazista Georgian rajan yli  Pääsimme huonosta säästä huolimatta jatkamaan matkaamme Venäjän Vladikavkazista kohti Georgiaa lähes heti saavuttuamme kaupunkiin. Maiden…

lauantai, 1 joulukuun, 2018

Vanhempi! Anna lapsesi hypätä tyhjän päälle

Miten äitisi päästää sinut lähtemään tälläiselle matkalle? Jos minä olisin isäsi, en ikinä antaisi sinun lähteä. Lukitsisin sinut kotiin! Maailma on paha paikka, kotona on turvallisempaa. Omaa tytärtäni en päästäisi. Liftaamme siskoni kanssa Suomesta Iraniin. Olemme jo pelkästään viimeisen viikon aikana kuulleet nuo lauseet…

maanantai, 26 marraskuun, 2018

Mutkia matkassa – Georgia olikin Abkhazia

Kerroin viime postauksessani meidän olevan lähellä Georgian rajaa mustanmeren rannikolla. Tarkoituksenamme oli liftata ensin Sotshista muutamaksi päiväksi Krasnaja Poljanaan ja sen jälkeen ylittää Venäjän ja Georgian raja Psousta. Pian saavuttuamme Krasnaja Poljanaan meille kuitenkin selvisi, että rajan toisella puolella meitä ei odottaisikaan Georgia vaan…

keskiviikko, 21 marraskuun, 2018

Liftausmatka etenee – Moskovasta Sotshiin

Tänään tuli kaksi viikkoa siitä kun lähdimme Suomesta ja matkamme on jatkanut kulkuaan ensimmäisen viikon tapaan hienosti! On hassua ettei ole oikeastaan mitään negatiivista sanottavaa, minun ja siskoni satunnaista (eli jatkuvaa) kinastelua lukuunottamatta. Pyrimme joka aamu lähtemään liikenteeseen sillä asenteella ettemme laita tulevalle päivälle liikaa…

keskiviikko, 14 marraskuun, 2018

Loviisasta Moskovaan

Terveiset Moskovasta! Matkamme on lähtenyt käyntiin mahtavasti! 6 päivää, 7 liftatttua kyytiä ja 1008 edettyä kilometriä. Viimeistään nyt olemme tajunneet mihin ryhdyimme ja usko siihen, että pääsisimme koko matkan liftaamalla on herännyt. Tässä tarkempi kurkistus ensimmäisiin reissupäiviimme: Päivät 1. & 2.  Loviisasta Viipuriin  Lähdimme…

tiistai, 6 marraskuun, 2018

Liftaamalla kohti Irania! Lähtökuopissa

Viisumit Venäjälle ja Iraniin saapuivat postissa ja rinkat on pakattu, siskoni ja minun matkaan lähtöön on enää hetki. Kerroin jokin aika sitten siitä miten lykkäsin suunnitelmissa ollutta lähtöä kuukausilla. Se oli tarpeen ja vaikka en vieläkään oikein tiedä miten päin olla ja minne mennä,…

tiistai, 30 lokakuun, 2018

Isän kaksisuuntainen mielialahäiriö

En useinkaan kiinnitä huomiota minkä värisen paidan puen aamuisin ylleni. Tänään kuitenkin valitsin tarkoituksella vihreän ja maalasin minun ja siskoni naamaan vihreät sydämet. Syynä paitavalintaan ja sydämeen on tänään vietettävä kansainvälinen mielenterveyspäivä. Päivä, jonka tavoitteena on tiedottaa ja kouluttaa ihmisiä mielenterveyteen liittyvissä asioissa ja…

keskiviikko, 10 lokakuun, 2018

Eikö sun pitäisi olla jo matkalla?

Moni tuttu kysyy Loviisan kaduilla kävellessäni kummissaan, että eikö minun pitäisi olla matkalla. Ja niin minun alkuperäisen suunnitelman mukaan pitäisikin olla. Luulinhan lähteväni Suomesta jo kesällä. Nyt on jo melkein lokakuu ja täällä sitä ollaan vieläkin. Selitän kullekin kysyjälle vastaukseksi milloin mitäkin. Viisumeiden saapumisen…

maanantai, 24 syyskuun, 2018

Save Movement Suomi ja matka teurastamolle

Viime keskiviikkona herätyskelloni soi 4:15. Olin kaverini luona yötä Helsingissä. Nappasin herättyäni eteisestä edellisenä päivänä maalaamani kyltin matkaani ja lähdin kävelemäään Katajanokasta kohti Kalliota. Fiilis oli jännittynyt. Kävelin pitkin Helsingin hiljaisia katuja paljain jaloin, kädessäni kyltti jossa itkevä lehmä kysyy: ”minäkö pihvi?” Joku ohi…

tiistai, 24 heinäkuun, 2018

Suomen halki liftaten

Kerroin viimeksi miksi suunnitteilla ollut ulkomaanmatka vaihtui kotimaanreissuun ja avasin hieman fiiliksiäni ilmastonmuutosta ja lentomatkustamista kohtaan. Päätin kokeilla miltä maateitse matkustaminen tuntuu ja kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni kunnolla liftaamista. Sain mukaan reissulle ystäväni Niinan ja liftasimme suomen halki, tai no lähes suomen halki eli…

sunnuntai, 3 kesäkuun, 2018

Lopetan lentämisen

Poden ilmastoahdistusta ja mietin päivittäin teenkö omalta osaltani tarpeeksi jotta en edistäisi ilmastonmuutoksen pahenemista. Suren ja turhaudun kun nään ettei maailmamme pelastaminen ole kaikkien meidän yhteinen tavoite ja suurin osa meistä vähät välittää, jopa kieltää kokonaan koko ilmastonmuutoksen. Olen omilla elämäntapamuutoksillani saanut ahdistustani helpottumaan,…

perjantai, 25 toukokuun, 2018

Vaellus Kilimanjaron huipulle – osa 2

Missasitko Kilimanjaron vealluksen ensimmäiseen puolikkaan? Pääset tekstiin täältä. Tässä jälkimmäinen osa: Päivä 4. Heräsimme perinteiseen herätysaikaamme puoli seitsemältä, suoritimme aamutoimet ja aloitimme vaelluksen puoli yhdeksältä. Neljäs päivä alkoi Barancu wall nimisen seinämän ylittämisellä. Tykkäsin noususta sillä seinää ylös kavutessa sai monissa kohdissa todella asetella kädet ja…

maanantai, 19 maaliskuun, 2018

Vaellus Kilimanjaron huipulle – osa 1

Kilimajaro! Vitsit mikä kokemus! Hain äitini viikko sitten Moshin lentokentältä. Hän rakastaa vaeltamista ja oli haaveillut kilimajaron valloituksesta jo pitkään. Minullakin oli hänen reissuja seuratessaan herännyt kiinnostus tehdä joku ns. oikea vaellus. Niinpä päätimme viime syksynä, että yhdistän oman Tanzanian reissuni hänen omaansa ja…

torstai, 15 maaliskuun, 2018

Moshin kahvifarmi, vesiputous ja kuumat lähteet

Terkut Moshista, Kilimanjaron alueen pääkaupungista. Tunnelma täällä on toisaalta samanlainen kuin Dar Es Salaamissa ja kylässä jossa asuin, mutta toisaalta aivan erilainen. Moshissa ollaan selkeästi totuttu turisteihin ja siksi täällä pääsee siltä osin helpommalla ulkona kävellessään kuin kylässä jossa ulkomaalaisia näkee harvemmin. Swahilin kielellä…

keskiviikko, 28 helmikuun, 2018

Arkipäiväni Tansaniassa

Moikka! Kuukausi Afrikka elämää takanapäin. Lähdin eilen jatkamaan matkaani vapaaehtoispaikastani Dar Es Saalmista eteenpäin ja saavuin illalla bussilla Kilimanjaron alueelle Moshin kylään. Mennyt kuukausi oli ihana ja nyt haluankin näyttää kuvien avulla miltä yksittäinen päiväni yleisesti näytti ja millaista arkea elin Josephien perheessä. Jaoin…

perjantai, 23 helmikuun, 2018

Vapaaehtoiseksi Afrikkalaiseen päiväkotiin – ilmaiseksi

Mambo! Kiinnostaako vapaaehtoistyö Afrikassa? Into loppuu useinkin lyhyeen kun alkaa googlettamaan mahdollisuuksia lähteä töihin jonkin järjestön kautta. Jo nimittäin ensimmäinen googlen vaihtoehto tarjoaa kahden viikon vapaaehtoistyöpaikkaa lasten kanssa Ghanassa ja antaa hinnaksi 980 dollaria. Hintaan kuuluu majoitus, ruoka ja infot. Kuulin ystävältäni workaway.com nimisestä…

maanantai, 12 helmikuun, 2018

synttärihumua ja sairastuminen malariaan

Jopas on olleet ikimuistoiset kolme päivää. Niin hyvällä kuin huonollakin tavalla. Vietin nimittäin  21-vuotis syntymäpäiväni täällä Afrikassa ja sitten sairastuinkin malariaan. Ja kyllä, luit oikein. Malariaan. Aloitetaan synttäreistä! Syntymäpäiväni alkoi työpäivällä päiväkodissa. Muistelin, että kun itse kävin päikkärissä meillä oli tapana tuoda juhlapäivänä jotain…

lauantai, 3 helmikuun, 2018

Yksin matkustamisen parhaat puolet

Toissa kesänä hyvästelin minua lentokentälle saattamaan tulleet ystäväni ja matkani kohti Australiaa alkoi. Vaikka olin jo asunut hetken omillani, tiesin, että nyt olisi ensimmäinen kerta koskaan, kun olisin oikeasti yksin eikä kukaan odottaisi minua. Olen aina nauttinut yksinolosta vaikka ystävien ja muiden läheisten seura…

sunnuntai, 14 tammikuun, 2018

10 syytä matkustaa Balkanille

Matkani ympäri Balkania tuli päätökseen ja saavuin takaisin Suomeen. Seitsemän viikkoa hurahti vauhdilla ja Balkan teki kokonaisuudessaan vaikutuksen. Vierailin yhteensä seitsemässä eri maassa, tässä järjestyksessä:  Romania (Bukarest, Sighisoara, Brasov & Bran, Timisoara) Unkari (Budapest) Bosnia (Kuljenovsi) Serbia (Belgrad) Montenegro (Kotor, Budva, Kolasin) Kosovo (Peja,…

lauantai, 25 marraskuun, 2017

Käymisen arvoinen Belgrad

Kolmen farmiviikon jälkeen jatkoin matkaani Bosniasta Belgradiin eli Serbian pääkaupunkiin. Odotin jännityksellä kuinka selviäisin rauhallisen pikkukaupunki elämän jälkeen ihmisiä ja autoja kuhisevassa miljoonakaupungissa. Yllätyin positiivisesti. Farmin jälkeen kaupunkiin saapuessa olo oli kieltämättä kuin alienilla joka laskeutuu ensimmäistä kertaa maan kamaralle. Olinhan melkein kuukauden ilman ”normaaleja”…

perjantai, 3 marraskuun, 2017

Farmi elämää Bosniassa

Sain heti reissun alussa tarpeekseni kaupungeista ja löysin ratkaisun luontokaipuuseeni workaway nimisen nettisivun kautta ja saavuin kymmenen päivää sitten Bosnialaiselle minifarmille, Kuljenovsi nimiseen kylään.  Tämä ei olekaan mikä tahansa farmi vaan täysin oma maailmansa. Farmilla asuu kolmekymppinen pariskunta Jasmina ja Dzany ja heidän kohta…

sunnuntai, 15 lokakuun, 2017

Draculan jäljillä – Sighisoara, Bran ja Brasov

Matkani Bukarestista jatkui ja päätin lähteä tutustumaan lisää Romanian eri kohteisiin: Sighisoaraan, Braniin sek Brasoviin. Sihgisoara  Sighisoaran kaupunki sijaitsee Transilvanian alueella ja se on yksi Unescon maailmanperintökohteista sekä taruhahmo Draculan esikuvana pidetyn Vlad Tepesin synnyinpaikka. Bukarestista junamatka kyseiseen kaupunkiin kestää noin kuusi tuntia ja…

perjantai, 29 syyskuun, 2017

Aloitan blogin ja jatkan seikkailua

Valmistuin lukiosta vuosi sitten ja olin jo pitkään tiennyt, että lukiourakan päätyttyä lähtisin matkustelemaan. Eli pitäisin niin sanotun välivuoden. Pohdin menneen vuoden aikana usein uuri tuota sanaa “välivuosi”. Mitä oikeasti tarkoitamme kyseisellä sanalla? Mistä ja miksi pidämme välivuotta? Tarvitsemmeko oikeasti välivuoden omasta elämästämme? Asuin…

torstai, 14 syyskuun, 2017