Hyppää sisältöön

Atlantin väylä on Norjan kauneimpia ajoreittejä – koe upeat maisemat autolla tai pyörällä

  • Krista Ahonen
Krista Ahonen Päivitetty: 22.06.2023
Kahdeksasta sillasta koostuva reitti on elämys sekä autoilijalle että pyöräilijälle.

Atlantin väylä on yksi Norjan kauneimmista reiteistä

Moni matkailija on ainakin nähnyt valokuvia Norjasta Atlantin väylän silloilta – autoilijoiden suosimalta reitiltä, jossa voi päästä bongaamaan sekä kauniita saaristomaisemia että rajuja myrskyjä siltojen ylle nousevine aaltoineen.

Atlantin väylä on hieman yli kahdeksan kilometrin mittainen tieosuus, joka sijoittuu Kristiansundin ja Molden kaupunkien välille Møren ja Romsdalin lääniin. Reitti alkaa noin 30 kilometrin päästä Kristiansundista ja päättyy noin 47 kilometriä Moldesta pohjoiseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vuonna 1989 avattu Atlantin väylä – norjalaisittain Atlanterhavsveien – yhdistää alueen saaret matalin silloin. Korkein silloista on nimeltään Storseisundet, joka on dramaattisine kaarteineen reitin maamerkki ja nähtävyys jo itsessään.

Reitti on harvalle matkailijalle ensimmäinen kohde Norjassa – sijaitseehan se hieman syrjässä kaukana Oslon ja Bergenin kaltaisista kaupungeista. Lähin isompi kaupunki on Trondheim, jonne on Kristiansundista noin kahdensadan kilometrin matka.

Lyhyen pituutensa takia reitti sopii hyvin myös pyöräilijöille. Kalastus, purjelautailu ja sukellus ovat suosittuja aktiviteetteja Atlantin väylän varrella. Onnekkaimmat saattavat bongata myös valaita ja hylkeitä.

Monet matkailijat haluavat ajaa Atlantin väylän silloilla syksyllä kokeakseen myrskyisen sään. Alueen karujen sääolojen takia reitillä tulee kuitenkin noudattaa erityistä varovaisuutta – Norjan matkailutoimiston Visit Norwayn mukaan tien rakennusvaiheessa Atlantin väylällä koettiin 12 rajua myrskyä.

Atlantin väylä on yksi Norjan kansallisista turistireiteistä, joita on yhteensä 18 kappaletta. Siltaosuus on osa laajempaa 36 kilometrin mittaista turistireittiä Budin ja Kårvågin välillä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Katso kuvat upeasta Atlantin väylästä!

ShutterstockAtlantin väylä, Norja
Jos liikkuu läntisessä Norjassa autolla tai pyörällä, kannattaa suunnata Atlantin väylälle.
ShutterstockAtlantin väylä, Norja
Reitillä pääsee ihastelemaan siltojen, saarien ja meren lisäksi jylhiä vuoria.
ShutterstockAtlantin väylä, Norja
Väylän tunnetuin silta, Storseisundet, on 23 metriä korkea ja 260 metriä pitkä.
ShutterstockAtlantin väylä, Norja
Upea Atlantin väylä on suosittu kohde autoilijoiden keskuudessa.

>> Lue myös: Tässä ovat Norjan viisi kauneinta ajoreittiä – näillä upeilla teillä määränpää on sivuseikka

Lähde: Visit Norway

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Oslon parhaat nähtävyydet

Oslon kymmenen parasta nähtävyyttä – koe nämä kaupunkilomalla

Norjan upeimmat luontokohteet

Norja on täynnä upeita luontokohteita – 5 parasta paikkaa

Ljubljana, Slovenia

Finnairilta kolme uutta kohdetta kesälle 2023 – lisää lentoja Eurooppaan

Luulitko tätä kuvankäsittelyksi? Norjan vuonot ovat kesäisin trooppisen turkooseja – katso kuvat ja ylläty

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja