Hyppää sisältöön

Tahdotko vuokrata auton Yhdysvalloissa? Katso autoilijan ABC

Krista Ahonen
Krista Ahonen Päivitetty: 04.07.2018
Paras tapa nähdä Amerikkaa on ottaa auto alle ja päästellä pitkin moottoriteitä halki huikeiden maisemien. Yhdysvalloissa auton vuokraaminen on edullista ja helppoa.

Ennakkosuunnittelu tekee matkasta huolettoman

Yhdysvalloissa autoilemaan lähtevän on syytä huomioida muutamia seikkoja jo ennen matkaa, jotta perillä kohteessa voi välttyä yllätyksiltä.

Kokosimme autonvuokraajan muistilistan helpottamaan ennakkovalmisteluja ikimuistoiselle automatkalle Amerikan ihmemaahan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

1. Muista huomioida erikoiskulut

Halvimmillaan pienen auton voi vuokrata Yhdysvalloissa noin sadalla eurolla viikoksi. Lisähintaa vuokraukselle kertyy kuitenkin huimasti, mikäli palautat auton eri osavaltioon kuin mistä olet vuokrannut sen. Yhden suunnan jättömaksu eli one-way drop fee saattaa olla moninkertainen itse autonvuokrauksen hintaan nähden.

Esimerkiksi legendaarista Route 66 -matkaa suunnittelevan kannattaa huomioida, että yhden suunnan maksu saattaa useilla autovuokraamoilla nousta tuolla matkalla jopa yli tuhanteen dollariin. National tarjoaa kiinteää 250 dollarin jättömaksua, joka on usein kilpailukykyisin hinta yhdensuuntaisen matkan tekevälle.

Autonvuokrauksen hintoja Yhdysvalloissa voit vertailla Rantapallon autohakukoneen avulla. Mikäli suunnittelet palauttavasi auton eri kohteeseen, kannattaa pyytää autovuokraamolta tarjous, sillä jättömaksu ei usein näy hakukoneiden antamissa hinnoissa.

2. Kuinka monta kuljettajaa tarvitset?

Ennen auton vuokraamista kannattaa miettiä valmiiksi ketkä matkaseurueesta haluavat ajaa autoa perillä kohteessa. Jokaisesta lisäkuljettajasta tulee maksaa oma maksu autoa vuokratessa.

Alle 25-vuotiaat kuljettajat eivät voi vuokrata autoa Yhdysvalloissa listahinnoin, vaan vuokraamot veloittavat tuntuvan lisämaksun nuorilta kuljettajilta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

3. Muista palauttaa tankki täynnä

Vuokra-auto palautetaan Yhdysvalloissa vuokraamoon tankki aina täynnä, ellei toisin sovita.

Inka KhanjiAutoilu Yhdysvalloissa
Palmumaisemat ovat tuttu näky Yhdysvaltojen länsirannikolla.

4. Onko navigaattori edullisempaa ostaa vai vuokrata?

Liikkuminen etenkin suurkaupungeissa on kätevintä navigaattorin ohjeistamana. Navigaattori kannattaa vuokrata vain lyhyitä matkoja varten, sillä jo kahden viikon roadtrippiä varten oman navigaattorin hankkiminen paikallisesta ostoskeskuksesta tulee halvemmaksi kuin vuokraaminen.

5. Huolehdi kattavasta vakuutusturvasta

Tärkeimmät vakuutukset sisältyvät yleensä automaattisesti vuorahintaan. Näitä ovat esimerkiksi kolmannen osapuolen vastuuvakuutus ja varkausturva. Kannattaa kuitenkin varmistaa vakuutusten kattavuus omasta vuokraamosta.

Vuoraamisesta voi tehdä täysin huoletonta ottamalla kaikenvaravakuutuksen paikan päällä vuokraamossa. Tällöin vakuutus kattaa kaiken aina avainten katoamisesta renkaiden puhkeamiseen, ja ympärivuorokautinen apu on saatavilla puhelinsoiton päässä.

6. Vuokraa auto jo lentoasemalta

Auto on kätevintä vuokrata suoraan lentokentältä, josta on yleensä järjestetty ilmainen bussi- tai junakyyti vuokraamoon.

Valtaosa autovuokraamoista vaatii luottokortin vuokrauksen yhteydessä. Kortti toimii paitsi vuokrauksen maksuvälineenä, myös panttina, jolloin vuokraamo tekee kortille katevarauksen ja poistaa varauksen vuokrauksen jälkeen.

Vuokra-autot ovat yleensä hyväkuntoisia Yhdysvalloissa. Auto kannattaa kuitenkin tarkistaa autovuokraamon pihassa ennen matkan aloittamista. Vuokraamo saattaa antaa vuokrauksen yhteydessä paperin, johon merkitään autossa ennen vuokrausta olevat mahdolliset kolhut ja naarmut, ja lappu tarkistetaan autoa palautettaessa. Myös valokuvaaminen voi olla hyvä vaihtoehto, jos autossa näkyy jotain poikkeavaa vuokraushetkellä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Inka KhanjiAutoilu Yhdysvalloissa
Teiden kunto vaihtelee Yhdysvalloissa kohteesta riippuen.

7. Pienillä teillä koet enemmän

Vaikka kaikki on suurta Amerikassa, on kaikki myös hyvin mietittyä ja ajaminen on helppoa leveillä teillä. Liikennesäännöt ovat pitkälti samanlaiset kuin Suomessa, mutta punaisilla liikennevaloilla saa kääntyä oikealle, jollei sitä ole erikseen kielletty.

Jos kiire ei paina päälle, kannattaa välillä poiketa valtateiltä pienemmille teille, jolloin voi säästää tietulleissa ja kokea autenttisempia maisemia. Tietulleja kerätään kaikkialla USA:ssa kovassa käytössä olevien teiden kunnossapitämiseksi. Tietullien maksamista ei kannata jännittää, sillä vuokra-autoissa on yleensä valmiina tietullit keräävä laite, jolloin maksut ilmestyvät suoraan luottokorttilaskulle ja maksamista varten ei tarvitse erikseen pysähtyä tietulliasemilla.

>> Lue myös: Kolme vinkkiä Yhdysvaltojen road tripin suunnitteluun

Teksti: Ulla Alakangas
Kuvat: Istockphoto ja Inka Khanji
Kirjoittajan blogi Rantapallossa: 50 State Puzzle

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Route 66 -tie Yhdysvalloissa

Miksi Route 66 on maailman kuuluisin reitti? Alamäki alkoi 80-luvulla – nyt tietä reunustavat hylätyt motellit

Kymmenen faktaa Los Angelesista

Tiesitkö tämän Los Angelesista? 10 erikoista faktaa enkelten kaupungista

Amerikkalainen joulu

Tuttu elokuvista ja tv-sarjoista – tällainen on amerikkalainen joulu

Grand Canyon, Yhdysvallat

Grand Canyon on koettava kerran elämässä – tällainen on vierailu Yhdysvaltain tunnetuimmassa luontokohteessa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja