Hyppää sisältöön

Automatkailijan muistilista – näin pärjäät Euroopassa

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 04.07.2012
Kesäloman lähestyessä monella suomalaisella on mielessään automatka Eurooppaan. Hyvin huollettu auto ja reitin etukäteissuunnittelu takaavat onnistuneen reissun.

Muista kesähuolto ennen matkaa

Lomalaiset suuntaavat auton nokan kohti Eurooppaa erityisesti heinäkuussa. Automatka on suosittu matkustusmuoto: vuonna 2011 suomalaiset tekivät 229 000 vapaa-ajan matkaa ulkomaille henkilö- tai asuntoautolla.

Reissuun lähteminen vaatii automatkailijalta kuitenkin runsaasti etukäteissuunnittelua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Autoilijat ovat usein tottuneempia valmistautumaan talviajoon kuin kesäteille, vaikka auton yleinen kesähuolto öljyn tarkistuksineen on syytä tehdä varsinkin ennen pidempiä automatkoja, ExxonMobilin
neuvontainsinööri Krister Kronqvist sanoo.

Kronqvistin mukaan myös jarru- ja jäähdytysnesteiden määrä tulee tarkistaa, sillä niitä ei syrjäisemmillä seuduilla aina ole helposti saatavilla.

Kuivaharjoittelu helpottaa matkantekoa

Suomen 2CV-Killan eli tuttavallisemmin rättisitikkakerhon entinen hupitoimikuntavastaava Henkka Castrén on kokenut Euroopan reissaaja, joka on tehnyt yli 30 autoreissua 24 eri maahan.

Automatkoihinsa Castrén valmistautuu huolella tarkistamalla muun muassa öljynsuodattimen kunnon.

– Teen reitin kuivaharjoittelun aina karttaohjelman avulla ennen pitkälle matkalle lähtöä. Laskeskelen myös yöpymispaikkojen välejä ja niihin mahdollisesti käyttämääni aikaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Castrénin mukaan saksan kielen osaamisesta on autobaanojen maassa hyötyä, sillä radiosta voi kuunnella moottoriteiden ruuhkavaroitukset ja niiden pituudet.

– On myös hyvä muistaa, että Via Balticaa ajettaessa ensiapulaukku ja vaahtosammutin ovat pakollisia matkavarusteita, Castrén vinkkaa.

Taloudellinen ajo kannattaa

Tien päälle päästyään kannattaa autoilijan pitää mielessään taloudellinen ajotapa. Äkkijarrutuksien, turhien kiihdytyksien ja tyhjäkäynnin välttäminen auttavat pitämään polttoaineen kulutuksen kurissa.

Auton moottoria säästävä rauhallinen ajotapa onnistuu helpoiten välttämällä ruuhkia ja pitämällä auton vakionopeudessa.

– Pitkillä kesäreissuilla pieninkin muutos polttoaineenkulutuksessa tuntuu kukkarossa, Krister Kronqvist muistuttaa.

Automatkailijan muistilista

Nämä hoidettuasi voit lähteä huoletta matkaan – kymmenen vinkkiä Eurooppaan suuntaavalle autoilijalle.

1. Tarkista moottoriöljyn määrä.
2. Tarkista öljynsuodattimen kunto.
3. Varmista, että jäähdyttimessä on tarpeeksi jäähdytinnestettä.
4. Varaa pullo moottoriöljyä takakonttiin.
5. Tarkista tuulilasinpyyhkijöiden kunto.
6. Täytä pissapojan säiliö.
7. Tarkista, että renkaissa on riittävästi ilmaa.
8. Suunnittele reittisi huolella etukäteen ja varmista huoltoasemien sijainnit.
9. Tee reissun kuivaharjoittelu karttaohjelmalla ennen lähtöä.
10. Varaa mukaan työkalupakki, varavetoakseli ja bensapumppu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: ExxonMobil
Kuva: Sampo Korhonen

Tarvitsetko vuokra-autoa? Vertaile hintoja Rantapallon haun avulla!

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kroatia

Road trip Kroatiassa – huomioi nämä asiat, kun vuokraat auton

Autonvuokraus

Autonvuokrauksen sudenkuopat – huomioi nämä lisämaksut ja vältä mokat

Bestpark-matkaparkki

Rovaniemelle avautuu uusi matkaparkki – matkailuajoneuvoille helppo yöpymispaikka keskeisellä sijainnilla

Lapsiperheen autoloma Saksassa

Lapsiperheen automatka aurinkoiseen Saksaan – 7 kohdetta, joissa kaikilla on mukavaa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja