Suunnitteletko matkaa Koh Samuille? Tulit oikeaan paikkaan, sillä tähän postaukseen olen koonnut kaikki oleellisimmat matkavinkit Koh Samuin saarelle. Koh…
KAAKKOIS-AASIA
On taas aika paketoida yhteen postaukseen vuoden 2022 matkakohteet. Matkustelimme eniten kotimaassa, mutta teimme matkat myös Kaakkois-Aasiaan ja Eurooppaan.…
Matka Thaimaahan ja matkakohteena olivat Samui ja Koh Phangan. Tästä on todella pitkä aika, kun olen viimeksi käynyt kaukomailla,…
Mitkä ovat parhaat matkakohteet maailmalta? Maailmalla matkatessa on ehtinyt tutustua toinen toistaan upeampiin matkakohteisiin. Pyrin usein valitsemaan sellaisen matkakohteen,…
Hitusen alkaa näkymään valoa tunnelin päässä: maailma näyttäisi oikeasti aukeavan nyt hiljalleen ja matkustaminen alkaa olla ok jossain määrin.…
Näin hiljattain vanhaa rakasta ystävääni, johon tutuistuimme vuonna 2010 matkailun restonomiopintojen myötä. Katseltiin vanhoja kuvia matkoilta, sillä ollaan seikkailtu…
Tämän vuoden Filippiinien matka oli yksi pitkäaikainen reissuhaaveeni ja olin kyllä niin fiilikissä, kun pääsin tutustumaan tähän yli 7…
Lämpimät takit on kaivettu laatikoista esiin, sillä syksy on täällä ja pian myös se itse talvi. Yhh. Lähden talvea…
5x minne Aasiassa – kaupunki, luonto, paratiisi, kulttuuri & meri
Otin aikamoisen haasteen juuri vastaan, sillä päätin kirjoittaa viidestä suosikkikohteestani Aasiassa. Siis vain viidestä. Saa nähdä miten hankalaksi rajaaminen…
Yksi suosikki yhteenveto-postaus reissuista on budjettipostaukset omasta mielestäni, sillä näitä on todella mielenkiintoinen kirjata reissun aikana ylös sekä laskea…
Filippiininen Keski-Visayasin alueella sijaitseva monipuolinen Bohol ei jätä kyllä ketään hiljaiseksi, sillä saari tarjoaa niin paljon tekemistä ja nähtävää.…
Nyt olisi aikaa alkaa purkamaan Filippinien matkakohteita kunnolla ja ensimmäisenä perehdytään lähemmin Port Bartoniin, joka löytyy Palawanin saarelta. El…
Filippiinit vaihtui eilen loskaiseen Helsinkiin ja 18 tunnin lennon aikana ehdin paljon miettiä kuluneita viikkoja matkakohteesta, josta olen haaveillut…
Kirjoitin aikaisemmassa postauksessa reissupäiväkirjan tyylisen postauksen Manilasta, El Nidosta ja Port Bartonista. Tuolloin oli jo aika varma olo Filippiinien…