Suomen suurin matkablogiyhteisö

Pahat matkatavat ja kahdeksan muuta

Ajattelin kerrankin kirjoitella vähän jotain kevyempää, ja tartuin matkablogeissa kiertäneeseen 3x blogihaasteeseen. Matkabloggaajille tarkoitettu blogihaaste käsittää yhdeksän kohtaa, joihin kuhunkin kerrotaan kolme vastausta.

Alkuperäinen idea on lähtenyt Unelmatrippi-blogista. Noniin, let’s mennään!

3x paha matkatapa

Liiallinen suunnittelu. Tämä vähän riippuu keneltä kysyy, mutta koen että liiallinen matkan suunnittelu on paha matkatapani. Lähes poikkeuksetta ostan aina jonkun Lonely Planetin tai vastaavaan matkaopas-kirjan, googlailen matkavinkkejä ja selainen Instagramista ideoita. Tämän pohjalta listaan vihkoon asioita, mitä haluaisin tehdä matkalla ja näistä muodostan usein esimerkiksi ”viikko-ohjelman”. Toki tässä on runsaasti tilaa myös ihan lennosta tuleville ideoille matkan aikana. Tästä on hyötyä myös, sillä silloin tulee etukäteen selvitettyä esimerkiksi aukiolot ja ketjutettua samalle suunnalle tapahtuvat asiat samalle päivälle. Joskus olisi kyllä kiva lähteä vaikkapa kahdeksi viikoksi reissuun, ilman että on suunnitellut yhtään mitään.

Ahnehdin liikaa. Vierivä kivi ei sammaloidu, sillä usein matkoilla haluan nähdä ja kokea paljon, joten välillä tulee otettua turhankin kunnianhimoisia suunnitelmia matkakohteen must see -juttujen suhteen. Lomilla pätee vähän sama asia kuin kotona, että joutenolo ja liiallinen lepuuttelu on ajan tuhlausta. Vaikkei se edes oikeasti ole, joskus löhöloma olisi ihan hauska.

Budjetti karkaa käsistä. Ei nyt aina, mutta usein jos suunnittelen matkan peruskustannuksien olevan vaikka 2000 euroa kahden viikon lomalle, niin majoituksia selaillessa se kummasti aina kasvaa.

 

 

3x outo matkatapa

Viikko-ohjelma. Yllä mainittu viikko-ohjelma on varmaan monen mielestä myös outo matkatapa.

Nyt en kyllä keksi muuta. Saa kirjoittaa kommenttikentään, jos olet huomannut jotain outoa minun matkatavoissa. Olen ehkä itse sokeutunut niille. Pitäisi kysyä varmaan kavereilta tästä. 😀

 

Iglux Hilton Kalastajantorppa - staycation Helsingissä

 

3x paras paikka, missä olen ollut

Sri Lanka. Tämä oli kyllä ihan super hankalaa rajata vain kolmeen paikkaan. Sri Lankan kahden viikon kiertomatka on ollut ehdottomasti yksi parhaimmista matkoista ja paikoista, joita ollaan tehty. Ruoka, kulttuuri ja luonto parhaimmat asiat. Lue Sri Lanka -postauksia lisää.

Koh Kood, Thaimaa. Jos minun pitäisi nimetä vain yksi The Rantakohde, olisi se Thaimaan upea Koh Koodin saari Kambodzan vieressä. Oltiin täällä vuonna 2016 ja voisin milloin vain mennä takaisin. Ai että mikä palmuparatiisi. Lue Kod Kood -postauksia lisää.

Miami. Juuri ennen koronaa viimeisin ulkomaan matka oli Miamiin ja Karibian risteilylle. Tästä reissusta etenkin viikko Miamissa oli todella mieluisa. Ostosmahdollisuudet, monipuolinen kulttuuri, ruoka, rannat ja mielettömät päiväretkikohteet kuten Evergladesin kansallispuisto, NHL-peli ja Key West oli todella kivoja paikkoja. Lue Miami-postauksia lisää.

 

 

3x paikka, minne haluaisin matkustaa

Botswana. Joskus monen monta vuotta sitten Mondo-lehdessä oli monen sivun juttu safarimatkasta Botswanaan. Tuosta lähtien Botswana on keikkunut matkahaaveissani kerran elämässä -kohteena.

New York. Tämä ei nyt sen enempää selittelyjä kaipaa. Onhan New York nyt ihan must see -matkakohde.

Rantaparatiisien paratiisi. En vielä tiedä mikä tämä kohde tarkalleen on, sillä en ole löytänyt sellaista The täydellistä rantakohdetta. Mielessäni on joku niin valkoinen hiekkaranta, että silmiin koskee ja vesi on niin turkoosia, että se pistää sanattomaksi. Saari, keskellä ei mitään ja tähän vielä joku mieletön bungalow merimaisemien kera. Joku vähän ekstoottisempi valinta ja missä ei ole turismista tietoakaan.

 

 

3x  inhokkipaikka, missä olen käynyt

Phnom Penh. Kambodzan pääkaupunki ei tehnyt kyllä vaikutusta ollenkaan, sillä lapsiseksiturismi oli kyllä niin aistittavissa kaupungissa. En tiennyt tätä reppureissun reitin varrella olevan kaupungin varjopuolta ja oli kyllä kaikin puolin sydäntä riipivä matkakohde.

Kaupungissa ollessa vierailtiin Killing Fieldseillä ja kidutusvankilassa, joka oli kyllä niin surullinen paikka että itkettiin matkaseuran kanssa loppuilta maan historiaa ja kaikkien viattomien kuolleiden ihmisten kohtaloa. Kohteet ei missään nimessä ollut siis inhokkipaikkoja, vaan todella synkkä ja pysäyttävä.

Nyt oon kyllä vähän tylsä, sillä en keksi kahta muuta inhokkipaikkaa. Se kertonee siitä, että matkat ovat onnistuneita ja hyvin valittuja.

 

 

3x eniten matkalla ärsyttää

Muut turistit. Heh, en kestä töhöileviä turisteja – etenkin jos niitä on paljon. Filippiineillä Palawanin saarella ja Kreetalla koeteltiin ja paljon.

Loman pituus. Tuntuu, että lomat ovat aina aivan liian lyhyitä. Matkat pitäisi olla aina vähintään neljä viikkoa. 😀

Jos joku käyntikohde ei vastaa odotuksia. Voi tätä ärsytyksen määrää, jos olen ”hukannut aikaa” johonkin aivan turhaan käyntikohteeseen, jonka lähellä ei ole mitään muutakaan kiinnostavaa.

 

 

3x matkatavara, joita ilman en voi matkustaa

Puhelin. Ihan jo käytännön jutuista aina mukana: kartta, paikkojen selvittely tms.

Kamera. Kaikilla matkoillani on ollut kamera mukana, sillä haluan ikuistaa kauniit paikat ja tunnelmat kameralle. Vuonna 2007 ostettu Canon Ixusin digikamera on ensimmäinen kamerani. Nostalgian vuoksi tämä kamalan kuvalaadun omaava digikamera on edelleen tallessa. Nykyisin on jo ”hieman” parempi kalusto reissuilla.

Villasukat. Majoituksella hengaillessa ja kaukolennoilla villasukat on ihan must.

 

Maltan Blue Lagoon ikuistettuna ensimmäisellä kamerallani.

 

3x turhin matkatavara

Vaatteet. Pakkaan aina puolet liikaa vaatteita mukaan. En koskaan opi, että vähemmälläkin pärjäisi.

Meikit. Lähes aina meikit voisi jättää myös kotiin, sillä eihän niille tule melkein koskaan käyttöä. Hyvin pärjäisi muutamalla täsmätuotteella.

Hiustenkuivaaja. Pakkaan melkein aina minihiusteinkuivaimen. En kestä ajatusta, että majoituksessa ei olisikaan hiustenkuivainta ja joutuisin illalliselle lähtemään vaikka märällä tukalla. Lähes aina hiustenkuivain on turhaan mukana, sillä 90 % varmuudella se kuuluu huoneen varusteisiin.

 

Visbyn risteily

 

3x ihanimmat kokemukset matkalla

Auringonnousu Baganin temppeleillä. Tämä aamu oli vain jotain niin maagista, kun temppelialueella katseltiin auringonnousua ja taivaalle nousi kuumailmapalloja. Meidän kaikista maailman reissuista, niin täältä on ikuistettu myös ihan ylivoimainen suosikkimatkakuva, jonka teetätin isoksi tauluksi meidän seinälle. Lue Baganista lisää.

Jussin vaihto-opiskelu Vietnamissa. Vuonna 2016 perustin tämän matkablogin tätä reissua varten, sillä irtisanouduin töistä ja lähdin Jussin mukaan Keski-Vietnamiin Huen kaupunkiin. Asuttiin tuolla muutama kuukausi, josta jatkettiin matkaa reippureissaten halki Kaakkois-Aasian. Ihanin kokemus ikinä. Lue Vietnam-postauksia.

Hetta-Pallas -vaellus. Pari kesää sitten tein unelmista totta, sillä vaellettiin Hetta-Pallas -vaellusreitti. Olin haaveillut kyseisesestä reitistä vuosia ja Pallastunturin parkkipaikalle saapuessa oli kyllä niin voittajaolo. Ihan mieletön kokemus. Lue Hetta-Pallaksesta lisää.

 

Baganin auringonnousu

 

 

 

Noniin, eikun vaan tekemään samaa haastetta tai kerro kommenttikenttään vaikka sun paha matkatapa tai ihanin kokemus matkalta.

 

Veera


Seuraa Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa -matkablogia: 

InstagramTiktokFacebookBloglovin tai Blogit.fi

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 26.11.2022 at 10:39

    Tämä on hauska ja tähän on tarkoitus itsekin tarttua. Voi olla, että tulee kuhunkin kategoriaan vain kaksi, mutta joka tapauksessa tarkoitus on osallistua! 🙂 ”Inhokkipaikka” tulee olemaan kyllä hankala, kun ei sellaisia oikein ole…

  • Reply Sanna | Seven Seas 27.11.2022 at 15:13

    Hei tätäpä oli hauska lukea! Täällä yksi, joka ei lähde minnekään reissuun ilman villasukkia. 😉
    New York on kyllä mieletön, joten pidän peukkuja, että toteutuu! Enkä kyllä epäile yhtään etteikö sun tapauksessa toteudu.
    Taidanpa tarttua itsekin tähän haasteeseen…

  • Reply Eveliina / Reissukuume 27.11.2022 at 16:29

    Kiva, miten moni lähti toteuttamaan ”kakkoskierrosta” tästä haasteesta! 🙂 Mielenkiintoisia faktoja olit listannut!

  • Reply Kati | Täydellisen Kreikan saaren metsästys 27.11.2022 at 22:39

    Näitä on tosi kiva lukea! Monessa kohdassa kyllä nyökyttelin, että täysin samaa mieltä. Itsekin esim. sorrun tuohon ahnehtimiseen, ja sitten ihmettelen, että missä ne leppoisat hetket oman majoituksen mukavalla terassilla merinäköalasta nauttien ovat tms… 🙈

    Minun vastauksia pääsee lukemaan blogistani, sillä osallistuin tähän pari viikkoa sitten itsekin. Mutta paljastetaan tässä yksi outo matkatapani: kuljetan kahvinkeitintä matkalla mukana – se on tosin vain pressopannu. 😀

  • Reply Elina / elinanmatkalaukussa 28.11.2022 at 21:53

    Näitä on aina mielenkiintoista lukea kun aina oppii uutta toisista ja toisten tavoista matkustaa. Ennen rakastin matkojen suunnittelua, mutta tein sitä varmaan liikaa sillä nykyään en halua tehdä sitä ollenkaan 😀 Me lähetään nykyisin tosi usein reissuun vaan kahta kättä heiluttaen, tyyliin vaan kohde ollaan päätetty ja vasta matkalla sinne tai pari päivää ennen reissua alkaa vähän tarkemmin kattoa, että mitä siellä onkaan 😀 Pyrin pitämään reissut suht rentoina, että joku yks kaks aktiviteetti / nähtävyys per päivä ja loppu aika on sitten rennompaa oleilua.

  • Reply Terhi 29.11.2022 at 16:36

    Tuo etukäteissuunnittelu on minulla vähän matkaseurasta kiinni. Jotkut haluavat toimintaa ja toiset taas arvostavat rauhallista löhöilyä. Jos seurassa on lapsia täytyy olla joustava eivätkä etukäteissuunnitelmat aina päde. Jos matkustaa omassa yksityisessä seurassaan voi itselleen tehdä vaikka tuntiohjelman.

  • Reply Mari /Kodinvaihtaja 29.11.2022 at 22:11

    Suunnittelu ja ahnehtiminen on hyvä ja paha matkatapa. Olitteko muuten Vietnamissa Nihn Chu Bayn alueella? olisi mahdollista mennä sinne kodinvaihtoon vuoden päästä jouluna, omistaja varoitteli, että siellä ei mitään tekemistä, paitsi kite-surffaajien mekka..

  • Reply Merja / Merjan matkassa 30.11.2022 at 17:00

    Näitä on kiva lukea ja ajatus on ollut tarttua tähän haasteeseen itsekin. Nyt on ollut vaan niin paljon muuta kirjoitettavaa, että on vielä jäänyt. Minäkin tykkään suunnitella, mutta onpa ollut niitäkin matkoja, jonne on lähdetty vähän urku auki. Suunitellut matkat ovat minusta parempia, niin aikaa ei mene ylimääräiseen säätämiseen kun asiat on mietitty valmiiksi.

  • Reply Pirkko / Meriharakka 1.12.2022 at 12:30

    Täytyy harkita, tätä haastetta … vähän pitkä minun makuuni, niin lukea 🙂 kuin kirjoittaa.
    Tuosta Phnom Penhistä, kieltämättä kaupunki kertoo maan karmaisevasta historiasta, mutta pidin mm. pienestä risteilystä Mekong-joella ja vierailusta Foreign Correspondents Clubilla, jossa historia oli minusta voimakkaasti läsnä siitä näkökulmasta, että toimittajat laittoivat maassa henkensäkin alttiiksi saattaakseen kertoa maailmalle maan tapahtumista. Vähän muuta kuin raportoida Instassa ihanasta kahvilasta jossain kohteessa.

  • Reply Sari / matkalla lähelle tai kauas 4.12.2022 at 12:40

    Kiva lukea vastauksista haasteisiin. Melkein samoilla linjoilla pahan matka tavan kohdalla. Liikaa ahnehtimista ja poukkoilua eri paikkoihin reissuilla.

  • Leave a Reply