Suomen suurin matkablogiyhteisö
matka ahvenanmaalle talvella

Matka Ahvenanmaalle talvella – joulutunnelmaa ja kaunista luontoa

* Viime vuoden pressimatka Ahvenanmaalle  Visit ÅlandinTallink Silja Linen ja Rantapallon kanssa

Ahvenanmaa on erinomainen matkakohde – myös kesän ulkopuolella. Tein kaksi matkaa Ahvenanmaalle viime vuonna: syksyllä sekä tutustuin myös jouluiseen Ahvenanmaahan. Herkuttelimme joulupöydissä, vuokrasimme auton ja ajoimme ympäri Ahvenanmaata muun muassa Kastelholman linnaan. Täydellinen minibreikki joulukiireiden keskeltä!

Marras-joulukuussa Ahvenanmaalla järjestetään useammat joulumarkkinat, joka on jo itsessään syy tehdä matka Ahvenanmaalle.  Jan Karlsgårdenin pikkujoulumarkkinat ovat tunnetuimmat sekä vanhimmat markkinat, joka on monelle rakas perinne ja kävelyretki vanhojen perinnerakennusten ympäröimällä alueella on jo itsessään elämys. Pikkujoulua Ahvenanmaalla vietetään vietetään perinteiseen tapaan ensimmäistä adventtia edeltävänä lauantaina.

Maarianhaminan keskustassa on myös yhdet joulumarkkinat, jossa myydään paljon erilaisia ruokia ja leivonnaisia, jotka sopivat hyvin vaikkapa joulupöytään tai pukinkonttiin. Lisäksi myynnissä on runsaasti erilaisia käsitöitä. Kannattaa käydä myös Merikorttelin joulumarkkinoilla, jossa on myynnissä ahvenanmaalaisia herkkuja ja käsitöitä.

Joulun odotus Ahvenanmaalla on ihanaa aikaa. Saariston tuuli on hyinen ja maa on joulukuussa useimmiten paljas, mutta ahvenanmaalaisten vieraanvaraisuus ja jouluinen tunnelma ovat sitäkin lämpimämpiä! – Visit Åland

Ostoksia voi tehdä myös lukuisissa Ahvenanmaan putiikeissa, joista löydät esimerkiksi pukinkonttiin takuulla mieleisiä lahjoja. Maarianhaminan keskustassa on pari kirpputoria, jossa on esimerkiksi tosi kauniita astioita sekä Viktor Crafts & Design on omia suosikkejani. Merikorttelissa on paljon erilaisia putiikkeja sekä Stallhagenin panimolla on kiva pieni putiikki.

 

matka ahvenanmaalle

 

 

matka ahvenanmaalle

 

matka ahvenanmaalle talvella

 

 

matka ahvenanmaalle talvella

 

matka ahvenanmaalle talvella

 

matka ahvenanmaalle talvella

 

Jouluruokaa Ahvenanmaalla


Ilman markkinoitakin Ahvenanmaalle kannattaa tulla joulutunnelman perässä, nimittäin joulupöytien. Ahvenanmaan matkan yksi kohokohdista oli ehdottomasti ahvenanmaalainen joulupöytä, joka yhdistää ruotsalaiset ja mannersuomalaiset perinteet. Klassisia vaihtoehtoja ahvenanmaalaisessa joulupöydässä on esimerkiksi saariston perinneherkut kuten savuahven, tervasilli ja suutarinlohi.

Mannersuomalaisista perinteistä ahvenanmaalainen joulupöytä on lainannut  muun muassa porkkana-, lanttu- ja perunalaatikon, jotka ovat lähes tuntemattomia Ruotsissa. Lanttulaatikko on ihan omia suosikkejani omasta joulupöydästä, nam. Ruotsi näkyy joulupöydissä muun muassa lihapullien ja joulumakkaroiden voimin. Perinteisimpiä saaristolaisruokia ahvenanmaalaisessa joulupöydässä edustavat sen lukemattomat kalaherkut. Kalaruokia olikin sitten mistä valita, sillä sijaitseehan Ahvenanmaa keskellä merta.

 

 

Michael Björklund tarjoili meille glögit Kastelholman linnassa.

 

Yksi Ahvenanmaan parhaimmista ravintoloista on Smakbyn, joka sijaitsee Kastelholman linnan vastapäätä.

 

Kannattaa kokeilla ahvenanmaalaista joulupöytää esimerkiksi näissä paikoissa:

  • Legendaarisessa Smakbynissa Kastelholman linnan kupeessa.
  • Nauticalissa, jonka perinteinen joulupöytä kuuluu ahvenanmaalaisten omiin suosikkeihin.
  • Brasserie Ångbåtsbrygganissa, joka sijaitsee tunnelmallisessa satamassa ja ikkunoista on maisemat merellä.

Ruoka yleisestikin on ehdottomasti yksi parhaimmista syistä matkustaa Ahvenanmaalle. Makuelämykset ovat taattuja Ahvenanmaan matkalla. Paikalliset ravintolat hyödyntävät luonnollisesti raaka-aineita ja satokauden makuja, ihan niin kuin saaristossa ollaan totuttu tekemään jo vuosisatojen ajan.

Lautasella korostuvat selkeät ja puhtaat maut – lähivesistä pyydetty kala, tuoreet vihannekset ja ahvenanmaalaisten tilojen tuottama liha. Ahvenanmaalainen leipä ja omenamehu ovat omia suosikkejani.

 

matka ahvenanmaalle talvella

 

 

 

Matka Ahvenanmaalle talvella – mitä tehdä


Keskitalvella retkiluistelua merellä. Ahvenanmaan saaristomaisemia voi nauttia myös jäiden tultua esimerkiksi opastetulla retkiluisteluretkellä. Tämä kuulosti todella houkuttelevalle ja enemmän kuin mieleläni joskus kävisin luistelemassa Ahvenanmaan saaristossa.

Käy Maarianhaminan kylpylässä tai sauno lukuisissa Ahvenanmaan saunoissa. Täydellistä talvipuuhaa pakkaspäivänä.

Luontopolut Ahvenanmaalla. Moni patikkapolku on mahdollista kävellä pitkällekin talveen, sillä usein lumi tulee vastan vuodenvaihteen jälkeen Ahvenanmaalle. Kokeile esimerkiksi Grottstigenin luolapolkua, mutta huomioi, että osa reitistä saattaa olla liukas.

Kastelholman linna 1300-luvun loppupuolelta on ihan ehdoton nähdä Ahvenanmaan matkalla, se on vakuuttava kokonaisuus mielenkiintoisen historian kera. Vieressä on myös aikaisemmin mainittu Smakbyn ravintola sekä Åland Distillery. Itse linna lienee suljettu talvikaudella, mutta ulkopuolella kannattaa silti käydä ihastelemassa ja käydä herkuttelemassa naapurissa.

 

matka ahvenanmaalle

 

matka ahvenanmaalle

 

matka ahvenanmaalle

Nämä vanhat myllyt sijaitsevat ihan Kastelholman linnan vieressä.

 

Ihastele kirkasta tähtitaivasta. Valosaastetta on vähän Ahvenanmaalla ja pimeän tullen kirkas tähtitaivas on upea näky.

Majoitusvinkki Ahvenanmaalle: Hotell Pommern ja Park Alandia Hotel Maarianhaminan keskustassa on hyväksi todettuja vaihtoehtoja. Seuraavilla Ahvenanmaan matkoilla haluaisin kokea todella upean HavsViddenin ja tunnelmallisen Saltvikin Bed & Breakfastin.

Käy näkötornissa ihastelemassa talvista merimaisemaa. Ahvennamaalla on useampi näkötorni, josta on kauniit maisemat merelle. Kaikki ei ole auki talvella, mutta me kävimme esimerkiksi Herröskatanilla.

Ahvenanmaa on mukavan rauhallinen talvella, sillä pääsesonki on luonnollisesti kesä. Hyvä vaihtoehto kuitenkin jouluiselle matkalla tai tulevia talvilomia silmällä pitäen. Haluatko lukea lisää postauksiani Ahvenanmaalta? Lue seuraavaksi tämä postaus.

 

 

 

 

Mitä sinä tekisit Ahvenanmaalla kesäsesongin ulkopuolella esimerkiksi talvella?

 

Veera


Seuraa Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa -matkablogia: 

InstagramTiktokFacebookBloglovin tai Blogit.fi

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 11.12.2021 at 16:30

    Oltiin elokuussa vähän yli viikko Ahvenanmaalla ja sen saaristossa. Jo elokuussa oli varsinrauhallista. Tuli silloin mieleen, että voisi olla mukavaa käydä Ahvenanmaalla myös joko syksyllä tai sitten joulun aikaan, mutta tänä vuonna tuo uusi retki ei kuitenkaan vielä toteutunut. Ahvenanmaalainen joulupöytä kuulostaa todella kiinnostavalta.

  • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 13.12.2021 at 12:04

    Miellän Ahvenanmaan aina vahvasti kesäpaikaksi, enkä ole koskaan edes miettinyt meneväni sinne jouluna – tai talvella ollenkaan 🙂 Postauksesi sai kuitenkin mielen muuttumaan. Pitäisi antaa myös talvi-Ahvenanmaalle mahdollisuus!

  • Reply Sini matkakuumeessa 15.12.2021 at 16:29

    Itse jäin harmittelemaan elokuun lopussa, kun pyörävuokraamo oli jo kiinni sesongin loputtua. Kyllä Ahvenanmaata voisi pyörällä tutkia talvellakin, jos tiet eivät ole lumisohjossa. Siinä on ärsyttävä ajaa.

  • Reply Maarit - niceMatkaaja 16.12.2021 at 10:46

    Olen samaa mieltä, että Ahvenanmaa on myös tunnelmallinen joulunaluskohde. Itse vierailin siellä vuosi sitten itsenäisyyspäiväviikonloppuna, ja vaikka sää oli aika hyytävä ja harmaa, Maarianhamina henki joulutunnelmaa. Toki Ahvenanmaa on ihanimmillaan kesällä, kun aurinko paistaa ja meri kimmeltää. Mutta omanlaisensa elämys on nähdä se ihan toisenlaisessa, talvisessa, paljon ankarammassa valossa…

  • Reply Pirkko / Meriharakka 16.12.2021 at 18:35

    Teoriassahan tuota voisi ajatella – mutta ilmeisesti talvinen Ahvenanmaa vaatisi aika hyvät suunnitelmat, jotta löytäisi oikeat (tai edes aukiolevat) kohteet. Toistaiseksi olemme tyytyneet kesäretkiin – mutta ehkä juuri joidenkin markkinoiden aikaan voisi olla helppo ”aloittaa” Ahvenanmaahan tutustuminen myös kesän ulkopuolella.

  • Reply Tanja for Takeoff 16.12.2021 at 23:17

    Pitäisikin suunnata joskus talviselle makumatkalle Ahvenanmaalle. Olisi varmasti tunnelmallista. Minäkin olen käynyt siellä ainoastaan kesäisin tai syksyisin, nyt edellisestä visiitistä on ehtinyt vierähtää muutenkin jo vuosia.

  • Leave a Reply