Suomen suurin matkablogiyhteisö

Saimaa: täällä on mökkeilijän ja matkailijan hyvä olla

Kaupallinen yhteistyö: Laiturilla

Mökkeilyssä on menossa sukupolvenvaihdos, kun me milleniaalit ostetaan omia mökkiparatiiseja ja innolla lähdemme luomaan omaa unelmien mökkiä. Viimeisen vuoden aikana mökkikauppa onkin käynyt erityisen kuumana, kun korona on kiihdyttänyt mökkikauppaa. Kaupungeista halutaan väljemmille vesille, kuten myös mekin kun ostimme viime kesänä oman pienen palan Saimaata.

Ajatus omasta mökistä on kulkenut mukana pitkään, haaveet juontaa juurensa jopa 2000-luvun alkupuolelle. Voitte siis kuvitella miten sanoinkuvaamattoman onnellinen olin heinäkuun viimeisenä päivänä viime kesänä, kun Mikkelin Nordeassa saimme avaimet käteen meidän pieneen palaan Saimaata. Vaikka olemme käyneet paljon mökillä, joudun joka kerta nipistelemään itseäni – en osaa vieläkään oikein sisäistää asiaa. Tämä on meidän oma, ei sukulaisten, ei kavereiden, ei vuokramökki – oikeasti meidän ikioma mökki.

Olenkin super kiitollinen, että olemme pystyneet tällaisen hankinnan tekemään. Tämä on meidän panostus hyvinvointiimme ja yksinkertaisempaan elämään. Huomaan jo puolessa tunnissa mökille saapuessa, kuinka oma stressitaso laskee ja kiireen tuntu häviää. Henkilökohtaisesti itse rentoudun parhaiten puuhastelemalla mökillä, joillekin se voi tuntua enemmän työleiriltä, mutta se on minun tapani nollata ajatukset arjen kiireistä ja velvoitteista.

Rakastan luontoa ja mökillä on niin ihanaa, kun Saimaan upea luonto ja järvi on läsnä kaikkialla. Meidän mökki sijaitsee niemenkärjessä ja yksi asia missä ihastuimme mökkinäytössä oli se, että ihan minkä tahansa rakennuksen ikkunasta näet järven oli ilmansuunta mikä tahansa. Kun astelimme heinäkuun alussa näyttöön, tiesimme ensimmäisen minuutin aikana että tämä se on. Tämä on meidän pieni pala Saimaata. Meidän unelma.

Erityisen rakkaita hetkiä koen meidän laiturilla. Voisin jäädä ihastelemaan tuntikausiksi meidän mökkimaisemia järvelle. Auringonlaskut ovat päivän parasta aikaa, silloin koko komeus pääsee parhaiten oikeuksiinsa kun taivas värjääntyy vaalenpunaisen ja lilan sävyiseksi. Kyllä kelpaa hipsiä saunasta laiturilla ja pulahtaa raikkaaseen järveen.

 

 

 

Odotan jo innolla kesää, että on aikaa mökillä tehdä makrameja taas.

 

 

Kysyin muutamilta Etelä-Savon alueella mökkeileviltä tutuiltani heidän ajatuksiaan täällä mökkeilystä: mitä se heille merkitsee ja kuinka he ovat tänne päätyneet:

Villa Sulona Saimaan rannalta:

’Mökkeily on omannäköisen vapaa-ajan toteuttamista – tapaa elää yksinkertaisemmin, luonnon monimuotoisuudesta nauttien. Mökkeily merkitsee arvojen mukaista elämäntapaa kaikkina vuodenaikoina. Mökkeily on paras investointi kokonaishyvinvointiin.

Meidän perheellä ei ole mitään kytköksiä alueelle. Olimme tutkineet pitkään myytävien mökkien tarjontaa maksimissaan 3h ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta. Kriteereinä olivat edullinen hinta, ilta-auringon suunta, lapsiystävällinen ranta, tie perille sekä rakennus mahdollisimman lähellä rantaa. Tämä kaikki löytyi Oikotien ilmoituksesta ja sattumalta Saimaan rannalta. Ison remontin myötä mökistä on kuoriutumassa meille unelmien paikka. Saimaannorppakin on käynyt rannassa tervehtimässä uusia asukkaita. <3’

Rajapaltiot Mäntyharjulta:

’Mökkeily merkitsee meille todella paljon. Vietämme paljon aikaa mökillä aina  huhtikuusta – myöhään lokakuuhun. Talven aikana käymme siellä vain muutamia kertoja. Mökkeily on sielun ja ruumiin hyvinvointia,  kaupunkielämästä irtautumista ja luonnonrauhasta nauttimista. Meillä on aktiivista mökkielämää perheen (lapset perheineen) ja ystävien kanssa.

Mäntyharjun mökki on saatu perheen vapaa-ajan viettopaikaksi vanhempien kautta, jotka hankkivat mökin 1970-luvun lopulla. Mökkimatka on melko ihanteellinen. Asumme Vantaalla Lahden moottoritien kupeessa ja matka on moottoritietä valtaosin, hiekkatien osuus on vain muutama kilometri. Usein viikonloppuna nautimme vielä sunnuntai illan saunomisesta ja rentoutumisesta ja maanantaiaamuna ajettiin töihin ja näin myös vältettiin sunnuntairuuhkat. Ajomatka on vain reilut 1,5 h.’

Villa Kesäranta Etelä-Savosta:

’Mökkeily merkitsee minulle yhteistä aikaa oman perheen kesken. Mökillä ollaan ja touhutaan yhdessä, siellä aika kulkee hitaammin kun katselee ilta-auringossa laineen liplatusta ja kalastavaa puolisoa. Lasten kanssa kerätään mustikoita omalta mökkitontilta, tehdään retkiä lähelle, saunotaan ja opetellaan uusia taitoja kuten uimista, mato-onkimista, tulen tekemistä saunan uuniin. Mökkeillessä on lähellä luontoa, se on rentouttavaa ja palauttavaa normaalin kaupunkiarjen jälkeen.

Mieheni on kotoisin täältä, ja etsiessämme mökkiä asuimme Uudenmaan alueella ja päätimme että mökin unelmasijainti olisi joko täällä tai Etelä-Karjalassa, josta minä olen kotoisin. Viiden vuoden etsinnän jälkeen monen sattumuksen summan kautta löysimme mökin, jonka entiset omistajat olivat jo ikääntyneet, eivätkä enää pystyneet ylläpitämään mökkiä. Vähän mökin oston jälkeen päädyimme myymään myös kotimme Uudenmaan alueelta ja muutimme koko elämä Etelä-Savoon. Nyt arki ja mökki ovat vain 15 minuutin ajomatkan päässä toisistaan’

 

Miksi valitsimme mökin Saimaalta? Kävimme alkukesästä 2020 Saimaalla ensimmäistä kertaa kunnolla useamman yön verran ja Neitvuoren huipulla upeita maisemia ihaillessa ajatus kirkastui: täältä Saimaan kauneuden keskeltä haluamme mökin. Etelä-Savo alueena on muutenkin näppärä alue mökille, sillä esimerkiksi pääkaupunkiseudulta sinne ajaa parissa tunnissa. Meillä lisäpisteitä toi puolimatka Pohjois-Karjalaan, jossa minun perheeni ja osa ystävistäni asuvat, joten heidän on kätevä tulla meidän mökille kylään.

Rakastan matkailua (ei varmasti tullut yllätyksenä, olethan matkablogissa), joten sijainnin valinnassa oli iso merkitys matkailupalveluilla. Uskallankin väittää, että Saimaan ja Etelä-Savon alue on ehdottomasti yksi parhaimpia matkakohteita Suomessa erityisesti kesäaikaan. Täällä on aivan kaikki ja vähän enemmänkin mitä voisi edes toivoa. En keksi äkkiseltään kesäisempää paikkaa kuin Saimaa, josta kirjoitin myös viime kesänä blogiini.

 

Tässä Neitvuoren huipulla tehtiin päätös, että täältä halutaan mökki.

 

Unescon hallintoneuvosto on myöntänyt Saimaa Geoparkille UNESCO Global Geopark (UGG) – statuksen huhtikuun 2021 loppupuolella ja tämä oli aivan huikea uutinen lukea. Enpä olisi Neitvuoren huipulla seisoessani uskonut, että meidän tuleva mökki tulee sijaitsemaan Unesco-alueella. Iso osa Etelä-Savosta kuuluukin tuohon UNESCO Global Geopark -alueeseen, joten siinähän on vielä yksi hyvä syy sinunkin hankkia mökki täältä, jos sellainen on ollut haaveissa. 😉 

Saimaa Geoparkin kotisivuilla on paljon vinkkejä matkailuun geologian näkökulmasta, jossa mielenkiintoni erityisesti heräsi pyörämatkaan Saimaa Geoparkin maisemiin, jonka reitin varrella pääsen melkein mökkitiemme varrelta Ristiinasta. Kyseinen reitti on reilu 200 kilometriä pitkä, mutta sen voi kulkea myös pienempiin etappeihin tutustuessa. Tämä pitää kyllä laittaa vakavasti harkintaan heinäkuun kesälomaa ajatellen.

 

Saimaannorppa safari viime kesältä oli ikimuistoinen elämys.

 

Kysyin myös lähimatkailuvinkkejä Etelä-Savon alueella mökkeileviltä tutuiltani:

Villa Sulona Saimaan rannalta:

’Savonlinnan sataman alue höyrylaivoineen on viehättävä paikka. Ja tietysti kaupunkia laajasti ympäröivä Saimaa. Olemme tutkineet alueen vesistöä ystäviemme veneellä ja alueelta löytyy mielettömän kauniita saaria ja retkikohteita. Omalta mökiltä teemme päiväretkiä soudellen lähialueen norppavesille. Savonlinnan parhaat muikut löytyvät Kalastajan Kojulta, minne viemme usein mökkivieraat. Lapsetkin odottavat aina talven jälkeen: ”Milloin päästään taas Kalastajan Kojun muikuille?’

Rajapaltiot Mäntyharjulta:

’Taidekeskus Salmela on kulttuurista pitäville ihmisille ihan must. Se tarjoaa kesäisin nykytaiteen näyttelyjä, konsertteja ja itse ympäristö ja sen historia on jo upea nähtävyys. Yllätykseksemme löysimme myös elokuvateatterin Mäntyharjun Kinon, jossa on edistyksellinen Flexound-äänijärjestelmä.

Kupponen kahvia tai teetä maistuu aina. Kaffelle kannattaa poiketa Miekankoskelle idylliseen kahvilaan, jossa on maukkaita kotileivonnaisia. Pihapiirissä on myös viehättävä käsityövaja, jonka valikoima on runsas, kekseliäs ja varmasti jokaiselle löytyy jotain.

Ulkoilu- ja liikuntamahdollisuuksia on Mäntyharjulla monenlaisia, lyhyempiä patikointiretkiä (laavut ja tulipaikat) ja pidempiä reittejä vaikka maastopyörällä Repoveden kansallispuistoon asti. Uutuutena tai siis 2019 vihittiin käyttöön Etelä-Savon ensimmäinen padel-kenttä, jossa itsekin olimme avajaisissa kokeilemassa uutta lajia.’

Villa Kesäranta Etelä-Savosta:

’Kesällä ehdottomasti päiväretki Mikkelin torille torikahville ja eteläsavolaiseen toritunnelmaan. Meillä lapset ovat olleet myös kiinnostuneita Mikkelin museoista, kuten Päämajamuseosta. Myös Kenkävero ja Mikkelin puisto ovat ihana kesäretkikohde.’

 

Oi näitä matkavinkkejä Saimaalle lukiessa nousee kyllä aivan järkyttävä matkakuume. Meidän Ristiinan alueelta itse nostaisin ehdottomasti Ravintola Martan ja heidän leivonnaiset sekä Inkerin Ystävien kirpputorin, joka on yksi suosikkikirpputoreistani koko Suomessa. Uskallan väittää, että myös Astuvansalmen kalliomaalaukset ovat käymisen arvoinen paikka, vaikka käynkin siellä tulevana kesänä ensimmäistä kertaa. Ristiina kuuluu Mikkeliin, joten tähän yhteyteen on kyllä pakko mainita upea Tertin Kartano, joka on erityisesti lähiruuan sekä kauniiden puutarhojen ystäville napakymppi.

Etelä-Savo ja Saimaa on kyllä aivan huikeaa seutua, jota ei voi olla rakastamatta. Niin vapaa-ajan asukkaan kuin matkailijan näkökulmasta. Ei ole sattumaa, miksi Etelä-Savo on Suomen suurinta mökkialuetta. Täällä on ihmisen hyvä olla.

 

 

Millaisia ajatuksia Etelä-Savon / Saimaan alue sinussa herättää?

PS. Lue täältä aikaisempi yhteistyöpostaukseni Laiturilla-brändin kanssa, jossa kerroin enemmän kestävästä mökkeilystä.

 

Veera


Seuraa Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa -matkablogia: 

Instagramin (@veerapirita) , Facebookin (@Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa)Bloglovinin tai Blogit.fi:n kautta.

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 13.5.2021 at 22:59

    Olen viettänyt nuoruuteni Länsi-rannikolla, joten meri on itselle tosi lähellä sydäntä ja monet järvimaisemat ovat jääneet selvästi vieraammaksi. Viime vuosina on niissäkin maisemissa tullut vietettyä aikaa ja alan tykkäämään niistä koko ajan enemmän ja enemmän ja kyllähän Saimaa on upea paikka!

    Astuvansalmen kalliomaalauksilla oli tarkoitus käydä ihan lähitulevaisuudessa, mutta ei saatu niitä oikein mahtumaan aikatauluun. Katsotaan tuleeko myöhemmin kesällä lähdettyä.

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 23.5.2021 at 13:19

      Läntinen Suomi on itselle aivan tuntematonta, meistä osa olisi halunnut ostaa sieltä suunnalta alunperin mökin, mutta minä pysyin kovana Etelä-Savosta. Nyt kun ollaan asetuttu aloilleen, hekin ovat tykästyneet. 🙂

      Saimaa on kyllä upea paikka kerrassaan. Toivottavasti pääset kesällä käymään täällä Mikko! 🙂

  • Reply Terhi 16.5.2021 at 15:18

    Mökki on kyllä todellinen henkireikä tällaisena aikana kun kaikki liikkuminen on minimissä. Niemenkärki on hieno paikka mökille, näkee meren (teidän tapauksessanne järven) joka suunnasta ja kaikki auringonlaskut.

  • Reply Monna / Ekomatkaajat 18.5.2021 at 22:25

    Saimaa on upea paikka! Itse olen käynyt siellä pari kertaa ystävien mökillä. Olen samaa mieltä, että mökkeily on kyllä todella ihana tapa rentoutua ja nollata ajatukset. Ihana lukea, miten te olette saaneet toteutettua unelmanne ikiomasta mökistä.

  • Reply Kohteena maailma / Rami 19.5.2021 at 21:24

    Saimaa on huikeaa aluetta ja ehdottomasti kappale kauneinta Suomea! Voisin hyvinkin kuvitella viihtyväni Saimaalla omalla mökillä, mutta uskoakseni tulevaisuudessa vietän kuitenkin mökkielämää totuttuun tyyliin Järvi-Suomessa.

    Mitä tulee mökillä puuhailuun, niin itse olen innostunut siihen vasta viimeisen parin kesän aikana. Aikoinaan tykkäsin siitä, että kun mennään mökille, niin ollaan mökissä omassa rauhassa 😀 Nykyään tykkään tehdä pihalle uusia juttuja ja tällekin kesälle on jäljellä vaikka mitä. Se täytyy sanoa sinun insta-storeista, että tulevaisuudessa saunamökki tulee samaan samanlaisen harmaan sävyn kun teillä 🙂

    Btw, viikon päästä kutsuu viikonloppu Saimaalla, joten jee jee!

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 23.5.2021 at 13:22

      Näinpä, kappale kauneinta Suomea! 🙂 Kiva kuulla Rami, se Teknoksen sävy on hieno. Kerro jos tarviit värikoodia (löytyy instan stooreista kanssa mökkiremppa-kohokohdasta) .

      Hei tervetuloa Saimaalle!

  • Reply Anna K. - Kaukaa haettua 20.5.2021 at 18:30

    Kyllä näin kesän tullessa mökkihaaveet nostaa päätään. Lapsena asuttiin Ruokolahdella, siellä Saimaan lähettyvillä siis ja se alue on mulle edelleen rakkainta suomalaismaisemaa. Tulee mieleen souturetket järvellä, mansikoiden poiminta lehmähaassa (lehmät pelotti), alituinen uiminen ja hyttyset kesäillassa. Mitään nähtävyyksiä en edes kaipaisi jos tuolle seudulle pääsisin, kunhan nauttisin maisemista.

  • Reply Stacy Siivonen 20.5.2021 at 22:07

    Minulle oma mökki on ihan utopiaa. Isän puolen suvun ankkestral grounds sijaitsee huoltoaseman alla, äidin puolen luovutetussa Karjalassa. Minulla ei ole edes autoa, millä päästä sille mökille, mitä minulla myöskään ei ole. Tämä on ihan outo maailma minulle ja outo ajatuksena. Ainot kosketus mökkielämään on tuttavien mökeiltä, jotka olivat jokin ihme työleiri. En voisi kyllä kuvitella itseäni mökin omistajana, vuokraajana ehkä. Ymmärrän, että ihmiset haluavat pakoon ja rauhaan ylisosiaalisuutta, mutta kun ei ole ylisosiaalisuutta, niin ehkäpä minä olen mökillä kotonani, tosin ilman saimaannorppaa. Myönteisenä puolena ei kyllä tarvitse moottorisahaa, että pääsee myrskyn jälkeen kotiin tai kauppaan.

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 23.5.2021 at 13:24

      Autotta mökille pääsee myös jos niin haluaa. Me käytiin esimerkiksi katsomassa täällä Ristiinan seudulla toista mökkiä, jonka läheisyydessä oli bussipysäkki. Olisiko kävelymatkaa ollut isolta tieltä muutama sata metriä. 🙂 Sekin siis mahdollista, jos autoa ei ole.

  • Reply Sandra/ The Present is Perfect 22.5.2021 at 19:03

    On ollut ihana seurata teitä Instassa, jotenkin näkyy, että susta paistaa sellainen hyvä ja onnellinen fiilis. On ollut kiva seurata myös puutarhatouhuja! Mulla ei ole mökkiä, mutta lapsuudenkoti on maalla, ja kyllä täällä oleminen on iso parannus omaan hyvinvointiin.

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 23.5.2021 at 13:25

      Kiitos Sandra kauniista sanoista ja ihana kuulla että miun onnellinen ja hyvä fiilis on välittynyt ruudun sille puolen, sitä se todellakin on ollut viime heinäkuusta alkaen kun mökkikaupat tehtiin. <3

      Puutarhatyöt on kanssa kivoja, en malta odottaa että ensi vuonna pääsee kunnolla laittamaan myös mökin puutarhaa. Tänä vuonna ei kyllä ehdi mitään kummoisia siellä, kun remonttiin menee puoli kesää. 🙂

      Lapsuudenkoti maalla, ihanan kuuloista!

  • Reply katri / kotona ja kaupungilla 23.5.2021 at 13:19

    Vaikutttaa oikein ihanalta!
    Itselleni tuo alue Suomesta on jäänyt vähän tuntemattomaksi ja kovin kyllä kiinnostaisi
    tutustua kauniiseen Saimaaseen ja alueeseen muutenkin.

  • Leave a Reply