Suomen suurin matkablogiyhteisö

Matkamuistoja vuosien takaa: Malesiaan vaihto-opiskeluun

Näin hiljattain vanhaa rakasta ystävääni, johon tutuistuimme vuonna 2010 matkailun restonomiopintojen myötä. Katseltiin vanhoja kuvia matkoilta, sillä ollaan seikkailtu kymmenen vuotta mitä hienoimmissa paikoissa. Sainkin tästä idean uuteen postaussarjaan, kun saan niin usein toiveita vanhoista matkoista. Sitä saa mitä tilaa eli tässä postauksessa ajattelin jakaa muistoja ensimmäisestä kaukomatkastani Aasiaan, jolloin lähdin vaihto-opiskeluihin Kuala Lumpuriin.

Valitisin tähän postaukseen ulkoiselta kovalevyltä kuvia, jotka ovat otettu super laadukkaalla Canonin digikameralla. Heh. Näissä kuvissa on jotain tosi tunnelmallista ja tulee niin uskomattoman ihania muistoja mieleen. Kivaa vastapainoa nykyisyyteen, kun lähes kaikki matkakuvat käy jonkinlaisen kuvankäsittelyn ennen julkaisua. Sen verran nykyaikainen olin jo tällä reissulla, että omistin ensimmäisen Iphoneni ja Instagram oli juuri perustettu, mutta Facebook oli The juttu vielä.

Meidän luokasta lähti viisi Kuala Lumpuriin samalla lennolla ja meillä oli varattu valmiiksi vain about viikon majoitus Kuala Lumpurin Chinatownista. Näistä henkilöistä kaksi on edelleen minulle super rakkaita ystäviä ja ollaan lähes viikottain yhteyksissä. Ihanaa, että kouluajoilta jäi tärkeitä ihmisiä elämääni. Meidän ensimmäisen viikon agenda oli löytää meille vuokrakoti, johon mahtuisimme kaikki. Muistan, kuinka lumouduin ihan heti Kaakkois-Aasiasta vaikka Kuala Lumpurin meno olisi voinut olla liian kaaottista henkilölle, joka ei ole matkustanut paljoa. Rakastan edelleenkin niin paljon Kaakkois-Aasiaa, ihan ykkönen maailmassa. 

Erityisesti ihmettelin skootterien määrää, hassuja tuktukeja, muovisia huonekaluja, sitä miten/miksi ihmiset kulkivat ruokakaupasta ostoskärryillä kotiin saakka ja kuka ihme ne vei takaisin ruokakauppaan? Ihmettelin myös pikkuruisia kippoja ruokien kanssa, jänteisiä, vain naisille suunnatuja alueita esimerkiksi julkisissa ja luisia kanaruokia sekä hassuja sisustusratkaisuja. Paikallisten iloisuus, auttavaisuus ja puheliaisuus yllätti.

Lumouduin siitä, että kaikki oli niiiiin erilaista mihin olin tottunut. Oloni oli turvallinen ja utelias. Vaikka matkoja on vuosien varrella kertynyt hurjasti, oli tämä lukukausi Malesiassa ehdottomasti elämäni ikimuistoisin asia.

 

 

 

 

Asuntomme oli puolen tunnin junamatkan päässä Kuala Lumpurin keskustasta.

 

Kun katseltiin ystäväni kanssa vanhoja kuvia, tunsin suurta haikeutta. Tunsin oloni vanhaksi ensimmäistä kertaa, vaikka enhän ole nytkään kuin 30-vuotias. Ajattelin kuvia katsoessa, että ollappa vielä nuori, hurja, villi ja elää huoletonta elämää. Sanoinkin ääneen hänelle, että liekö enää koskaan pääsee kokemaan jotain näin ikimuistoista. Ehkä tällä matkalla on juuri niin iso merkitys elämässäni, kun olin ensimmäistä kertaa Aasiassa – kaukana kotoa. Sinne kyllä sydän jäi ja pahasti. Tähän ikävöintiin ei yhtään auttanut se, että ei ole pienintä hajuakaan milloin Kaakkois-Aasiaan pääsee uudestaan. Hiton korona.

Löydettiin paikallisen kontaktin kautta kolmen makuuhuoneen asunnon lyhyehkön bussimatkan päästä yliopistoltamme. Meillä oli valmiiksi kalustettu asunto, joka oli todella siisti. Parasta meidän asunnossa oli ehdottomasti se, että rakastin katsella maisemia iltaisin parvekkeelta – erityisesti sadekauden jäätävät salamaniskut on jäänyt mieleen sekä uima-allas. Oli meillä myös sauna, joka tuntui jotenkin hyvin epärealistiselta Aasiassa.

 

Meidän uima-allas parvekeelta katsottuna, tuolla sitä tuli köllöteltyä lähes joka päivä.

 

Kouluun menossa – kaikilla naisilla piti olla siistit vaatteet: kauluspaitaa, jakkutakkia, tarpeeksi pitkää hametta tai kangashousut.

 

Kävimme katsomassa ennen koulujen alkua miltä meidän yliopistolla  Taylor’s Universityllä näyttää.

 

Itse opiskelu tuntui välillä kyllä pakkopullalta ja saatoin jättää välistä useammankin koulupäivän, toki opin siellä paljon ja erityisesti englanninkielen taidot koheni. Opiskelu englanniksi oli välillä todella haastavaa varsinkin minulle, kun kirjat oli täynnä niin hienoja sanoja joista ei ollut mitään hajua. Onneksi sitä sitten kehittyi hurjasti, mutta sanotaanko näin että suullisia esitelmiä auditorion edessä ei ole kyllä ikävä.

Final examit kuitenkin kirjoitin lähes täysin pistein, joten hyvin kai sitä sitten pärjäsi. Jos totta puhutaan, niin matkat Balille, Tiomanilla, Perhentianille, Langkawille, Borneoon, Thaimaaseen, Vietnamiin ja Kambotsaan oli paljon mielenkiintoisempaa kuin opiskelu – vaikka sekin oikeasti antoisaa oli näin jälkikäteen ajateltuna. Voisinkin itseasiassa seuraavassa postauksessa kertoa ajatuksia vaihto-opiskelusta yleisesti. Suosittelen kyllä lähtemään vaihtoon ulkomaille, jos sellainen mahdollisuus on koskaan edessä. Ikimuistoisia kokemuksia.

Teimme ensimmäisen reissun Tiomanin saarelle pari viikkoa asettumisen jälleen. Lähdimme bussilla Kuala Lumpurin bussiasemalta ja muistan, kuinka ihmettelin palmujen paljoutta matkalla. Pysähdyimme matkan varrella myös hyvin tyypilliseen aasialaiseen taukopaikkaan, jossa sain myös ensimmäisen kosketukseni reikävessaan.

Pitkä viikonloppu Tiomanin saarella oli aivan ihana ja olemme monta kertaa muistelleet tätä matkaa lämmöllä. Tioman oli jotenkin tosi symppis ja ihanan rauhallinen. Mielenkiintoista olisi nähdä miltä se näyttää tänä päivänä, veikkaan että 10 vuodessa se on muuttunut paljon.

Ensimmäistä tällä kertaa yövyin bungalowissa ja tunne oli niin siisti, että sain nukkua sellaisessa. Nykyisinkin lähes kaikilla matkoilla suosin bungalowia, niissä on oma tunnelmansa. Parasta Tiomanilla oli ehdottomasti rannat ja vesipetoilu. Oli jotenkin aivan uskomaton tunne, että minä olen postikorttimaisemissa. Turkoosia merta, pitkää valkoista hiekkaviivaa ja palmuja. Niin kaunista.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Voi että, tulipa taas lisää ikävä nuoruuteen ja Aasiaan. Ihania muistoja vuosien takaa. Katsotaan mitä matkaa seuraavalla kerralla muistelen – Borneosta olisi muutama hauska tarina kerrottavana. Lue lisää Malesian parhaista saarista, vaihto-opiskelusta ulkomailla yleisesti ja Kuala Lumpurista.

Millaisia muistoja sulla on ensimmäisestä kosketuksesta Kaakkois-Aasiaan?

 

Veera


Seuraa Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa -matkablogia: 

Instagramin (@veerapirita) , Facebookin (@Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa)Bloglovinin tai Blogit.fi:n kautta.

 

 

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

15 Comments

  • Reply Mari / Kodinvaihtaja 4.4.2021 at 19:24

    Vitsit, onpa tosiaan laadukkaita kuvia. Ja saaristossa kuljetetaan laukut laivalta majapaikkaan maitokärryillä. Siellä maitokärryt jätetään majapaikan eteen ja jos kukaan ei ole ottanut, niin viedään laivaan mennessä takaisin. Ehkä sama juttu Malesiassa?😅🤪

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 4.4.2021 at 20:38

    Kävitkö useammassa paikassa snorklailemassa Malesiassa? Jos kävit, mikä vaikutti parhaalta?

    Indonesian Bunaken taisi olla itselleni ensimmäinen varsinaisesti Kaakkois-Aasiaan luokiteltava kohde ja tykkäsin todella, korallit oli huippukunnossa! Varmaan seuraavaksi Kaakkois-Aasiasta niin ikään joitain Indonesian kohteita, ellei sitten kallistua Filippiineihin.

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 13.4.2021 at 09:37

      Joo käytiin Tiomanilla, Perhentianilla, Langkawilla ja Penangin lähellä. Ehdottomasti Perhentian oli paras snorklaukseen, siellä oli todella upea vedenalainen maailma.

      Indonesia on kyllä aivan ihana, haluaisin tutustua laajemmin alueelle kun nyt vain tuttua Bali, Gilit ja Jakarta. Filippiinit kanssa todella kiva, suosittelen!

  • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 5.4.2021 at 22:45

    Eikä, ihan mahtava muistelupostaus! Ja nuo ”vanhat” kuvat, ai että 😀 Alkoi itseäkin poltella kaivaa vanhoja reissukuvia ja jakaa niitä blogin puolella. Tää vaikuttaa kivalta sarjalta, ja jään innolla odottamaan seuraavaa osaa!

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 13.4.2021 at 09:40

      Todellakin, ai että. 😀 Ja nämä ei oikeasti ole edes pahimista päästä heh. Jaa ihmeessä, vanhoja muisteluja on kiva lukea sekä katsella vanhoja kuvia muiden matkoilta. Katsotaan mitä seuraavaksi muistellaan täällä päässä.

  • Reply Pirkko / Meriharakka 8.4.2021 at 13:11

    Osana yhtä Aasian reissuamme vietimme muutamia päiviä Kuala Lumpurissa ja itselleni jäi kaupungista mieleen se, että siellä oli jotenkin haastavaa liikkua. Toki, olihan siellä julkisia, se juna esimerkiksi, mutta matkat asemilta hotellillemme tai kohteisiin olivat helteessä nekin aika pitkiä. Kävelemistäkään kaupunki ei suosinut, joten taksilla tuli aika paljon kuljettua. Ehkä teillä oli tuon asunnon osalta parempi tuuri!
    Tämä aika on kyllä juuri omiaan muisteluille, etenkin kun suunnittelukaan ei ole ihan kivaa, kun toistaiseksi sen osalta mennään vielä niin sumussa.

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 13.4.2021 at 09:42

      Me kuljettiin aika paljon myös taksilla / tuttujen autoilla, toki itse Kuala Lumpurin keskustaan lähes aina mentiin junalla + bussilla pääsi kätevästi kouluun. Mutta yleisesesti Kuala Lumpurin keskustassa tuli kyllä paljon käveltyä itsellä ja käytettyä sitä Sky Trainia.

      Saa nähdä kuinka kauan tässä mennään vielä sumussa. Toivottavasti tänä vuonna pääsisi maailmalle.

  • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning 10.4.2021 at 12:09

    Ihania nää vanhojen reissujen muistelut ja vanhat valokuvat! Mun eka soolomatka suuntautu Espanjaan, kun lähdin sinne koulun työharjoitteluun, mutta aika paljon samanlaisia fiiliksiä heräs siellä ollessa kuin sulla Kaakkois-Aasiassa. Se oli kans itellä jotenkin käänteentekevä reissu, minkä jälkeen kaukokaipuu oikein pääs valloilleen.
    Jään innolla odottelemaan sun muita kertomuksia, etenkin tuota Borneota. Sinne haluaisin suunnata jossain vaiheessa kun maailma taas aukeaa. Eli niimpä, hiton korona.

  • Reply Anna K. - Kaukaa haettua 10.4.2021 at 17:57

    Tavallaan harmittaa etten itse opiskeluaikoina menny minnekään vaihtoon. Se ei 90-luvun alussa ollu vielä mitenkään kovin suosittua, en muista että kukaan kaverikaan olis meidän yliopistosta käynyt. Lennotkin oli aivan eri hinnoissa.
    Kaakkois-Aasiassa oon käyny vain kerran ja siitä on jo 8 vuotta. Olis kyllä ihana käydä jossain siellä päin taas, Thaimaan pikkusaaret oli haaveissa viime talvena.

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 13.4.2021 at 09:44

      Aijjaa, no voihan! Voin kuvitella miten kalliita lennot ovat tuohon aikaan ollut. Meidän lennot maksoi tuolloin Kuala Lumpuriin jotain 1000€ luokkaa, joka nykyisellään kuulostaa kanssa jo aika suolaiselta hinnalta.

      Thaimaan pikkusaaret on aivan ihanat, meidänkin piti nyt talvena olla siellä mutta jostain kumman syystä jäi välistä..

  • Reply Tanja / Please Be Seated for Takeoff 10.4.2021 at 19:07

    Kaakkois-Aasia ja Aasia muutenkin kuuluvat omiinkin kestosuosikkeihini. Hauskaa, olemme olleet samaan aikaan Kuala Lumpurissa! Tosin me oltiin vain lomareissulla ja tehtiin Langkawi, Georgetown-Kuala Lumpur -kierros ja Kuala Lumpurista tehtiin myös pikavisiitti Jakartaan.
    Ystävämme muuttaa tänä vuonna Kuala Lumpuriin täältä Belgradista, niin ollaan jo suunniteltu, että olisi hyvä aika käydä pitkästä aikaa sielläkin.

  • Reply Kohteena maailma / Rami 14.4.2021 at 22:14

    Itselläkin Malesian kokemukset ovat sattumoisin Langkawilta, Penangilta ja Kuala Lumpurista 🙂 Todella mielelläni menisi näihin kaikkiin kolmeen kohteeseen uudestaan, ja toivottavasti menenkin!

    Tämä postaus oli ihanan nostalginen kuvineen ja muistoinesi. Näitä on mukava aina lueskella 🙂 Hieno vaihto-opiskeluaika sinulla takanasi!

  • Leave a Reply