Suomen suurin matkablogiyhteisö

Matkavuosi 2020 – ei korona kaikkea pilannut

Vuosi 2020 piti olla hyvinkin erilainen ja matkasuunnitelmia oli paljon. Kuin salamaniskusta ne kuitenkin vaihtui maaliskuussa ja vapaaehtoismatka Etelä-Afrikkaan jäi kokematta muutamien päivien varoitusajalla. Äskeisen lauseen kirjoittaminen kirpaisee edelleen ja tunnen, kuinka ärsytys valtaa kehoni. Koronan aiheuttumista mutkista ja pettymyksistä loppujen lopuksi muotoutui todella mieleinen matkavuosi 2020.

Vaikka olenkin aina matkustanut paljon Suomessa, tämä vuosi on ehdottomasti tehnyt poikkeuksen. 2020 tuli matkustettua todella paljon kotimaassa – parisenkymmentä matkaa kertyi koronasta huolimatta. Kyllähän ne matkakuumeet pääsi purkamaan onneksi myös täällä, vastuullisesti ja turvallisesti tietenkin. Valehtelisin toki, jos sanoisin etten ole kaivannut turkoosin meren ja palmujen äärelle. Joulukuussa löysin itseni jopa itkemästä keittiönpöydän ääreltä, kun ikävä kauas lämpimään oli todella kova.

Hassua kyllä ajatella, miten maailma muuttui niin nopeasti maaliskuussa. Me olimme Miran kanssa niin menossa Etelä-Afrikkaan yhteistyössä Ekomatkaajien kanssa ja vielä viikkoa ennen meidän lähtöä Italiassa alkaneet koronauutiset tuntui siltä, etteivät ne voisi koskettaa meitä mitenkään. Toisin kuitenkin kävi. Tähän perään kaikki maailman kirosanat, jotka tiedät. Kaikilla kielillä.

Ostin kyseistä matkaa varten myös uuden objektiivin Olympukseeni, jotta saisin parempia kuvia eksoottisista villieläimistä Marakelen kansallispuistossa työskennellessäni. Koronan kokoinen mörkö kuitenkin tuntuu isona möykkynä sisällä ja en vieläkään ole pystynyt ottamaan yhtään kuvaa kyseisellä objektiivilla, vaikka sille olisi varmasti ollut käyttöä myös Suomessa. Marakelen piti olla yksi elämäni upeimmista matkoista jonka muistan vanhana mummonakin ja tuntuu niin väärältä, että se vietiin pois minulta. Toisaalta, tuntuu myös niin itsekkäältä sanoa tätä edes ääneen, kun niin monen elämään korona on vaikuttanut ja joiltakin se on vienyt elämän kokonaan. Mutta minkä sitä tunteilleen voi.

 

 

No mutta, nyt niihin oikeasti toteentuneisiin matkoihin vuonna 2020 


Kauan odotettu Järvisydän

Tammikuu alkoi lupaavasti, sillä lähdettiin avopuolison ja Kyöstin kanssa kylpylälomalle Järvisydämeen. Olin haaveillut heidän maisemasviiteistään sekä Järvikylpylästä tovin, joten oli kiva päästä toteuttamaan unelmiaan.

Lue lisää Järvisydämestä.

 

 

 

 

 

 

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus

Yksi vuoden siisteimpiä elämyksiä oli Pohjois-Karjalan majatalosta majataloon -hiihtovaellus, jossa matkattiin hiihtäen Puukarin Pysäkki, Laitalan Lomat ja Majatalo Pihjalapuun välit. Tai olisi pitänyt, mutta kiitos ilmastomuutoksen ensimmäistä kertaa ikinä lunta ei ollut tarpeeksi helmi-maaliskuussa koko reitin varrella. Eipä tuo menoa haitannut, hiton hieno kokemus silti.

Lue täältä lisää hiihtovaelluksesta sekä majataloista.

 

 

 

 

 

 

Marakelen kansallispuiston vapaaehtoismatka

Kiitos korona.

 

Holiday Club Saimaan mökkiviikonloppu

Tämä oli lähinnä Kyöstin työmatka, sillä minun piti ottaa hänestä kuvia lomailemassa Holiday Clubin kohteessa. Oli kyllä niin kamalan rankka työmatka, kun piti ulkoilla Saimaan kauniissa luonnossa ja nauttia mökkeilystä. 😉

 

 

 

Lähimatkailua Uudenmaan luontokohteissa

Helsingin ja yleisesti Uudenmaan luontokohteet tuli erittäin tutuksi koronakevään aikana. Omat suosikkini löytyy Itä-Helsigistä, täällä on vain niin kaunista merellisissä luontokohteissa. Uutela ja Lammassaari lienee kautta aikojen meidän talouden suosikkikohde, mutta Kallahti oli kyllä myös aika kiva.

Lue täältä luontovinkkejä Uudellemaalle.

 

 

 

 

 

 

Parhaan ystävän kanssa Pariisiin

Kiitos korona. Ikaalisten matkatoimiston kanssa suunniteltu yhteistyö luonnollisesti peruuntui myös. Harmitti tämäkin aivan vietävästi, sillä ei auttanut muu kuin poistaa sähköpostista varaukset koronan takia. Miten ihanaa olisi ollut herätä neljä aamua siten, että Eiffel näkyy ikkunasta. Joku toinen vuosi sitten. Meillä olisi ollut super mielenkiintoinen ja erilainen ohjelma Pariisissa.

 

Telttaretki Liesjärven kansallispuistoon

Teimme alkukesästä telttaretken Liesjärven kansallispuistoon, jossa vietimme yhden yön. Liesjärven kansallispuistoon ei ole pitkä matka, suosittelen lämpimästi. Ihana paikka! Tällaisia lyhyitä telttaretkiä pitäisi kyllä tehdä useamminkin kuin kerran pari kesässä.

Lue lisää Liesjärven kansallispuistosta.

 

 

 

 

 

 

 

 

Viikonloppu Saimaalla

Kesäkuun alku ja kun oli ensimmäistä kertaa ’kunnolla sallittua’ matkailu ja aloitettiin tämä tyylikkäästi yhteistyömatkalla Visit Saimaan kanssa. Jännitin vielä pari viikkoa ennen tätä matkaa, että näinköhän tämäkin peruuntuu. Onneksi ei. Yövyimme Halla Resortin upeassa rantahuvilassa sekä tutustuimme Saimaan ihanuuksiin ja herkkuihin. Täällä syntyi päätös, että haluamme kesämökin juurikin Saimaalta. Ja muutama kuukausi myöhemmin tämä kävikin toteen aika yllättäen.

Lue lisää Saimaan viikonlopusta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Juhannus Patvinsuon kansallispuistossa

Tämän vuoden yllättäjä oli Patvinsuon kansallispuisto Ilomantsissa. Ihan käsittämättömän ihana, upea ja kaunis kansallispuisto, jossa kannattaa ehdottomasti käydä. Vietimme täällä kaksi yötä juhannuksena. Ensimmäisenä yönä meillä oli ystävät mukana ja toinen yö jatkettiin sitten avopuolison, Kyöstin ja Kyöstin serkun eli äitini koiran Hillan kanssa.

Lue täältä Patvinsuon kansallispuistosta.

 

 

 

 

’Siis enkö sais ees yhtä palaa?’

 

 

 

 

 

Kotiseuduille Pohjois-Karjalaan 

Patvinsuon jälkeen jäätiin vielä Pohjois-Karjalaan kotiseuduille, joista suurin osa tuli vietettyä Joensuussa. Käytiin kuitenkin päiväretkellä äidin ja koirien kanssa Ilomantsissa. Parppeinpirtin kuuluisat karjalaiset herkut ja Hermannin viinitornin maisemat ja viinitasting oli upea elämys. Tuolloin kävi hassu ajatus myös mielessä, jonka kyllä sitten torppasin melkein heti: mietin, että millaistakohan olisi asua Ilomantsin kaltaisessa pikkupitäjässä Itä-Suomessa.

 

 

 

 

 

 

Päiväristeily Tallinnaan

Kuka olisi uskonut alkuvuodesta, että vuoden ensimmäinen ulkomaan matka on vasta kesäkuussa? Hah, en minä ainakaan. Osallistuin päivän mittaiselle pressimatkalle Tallinnaan ja ai vitsit meillä oli kivaa.

Lue lisää päiväristeilystä Tallinnaan.

 

 

 

 

Uuden ystävän kanssa Holiday Club Saimaalle

Tutustuin Instagramissa koronakevään aikana Hannaan ja meitä yhdisti muun muassa puutarhahommat. Meillä synkkasi niin hyvin ja olimme viettäneet monta hauskaa kesäpäivää yhdessä, joten pyysin häntä mukaan Holiday Club Saimaalle, jossa oli tarkoitus aloitta pidempiaikainen Lomatestaaja-yhteistyö. Matkan varrella kävimme myös puutarhakohteissa, kuten Sapokan vesipuistossa Kotkassa sekä tietty kirppareilla.

Lue täältä lisää Saimaan reissusta.

 

 

 

 

 

 

 

Riian risteily: yö ulkomailla

Oho, nyt heittäydyin ihan hulluksi eli vietettiin yö ulkomailla avopuolison kanssa, kun lähdimme Riian risteilylle. Riika oli aivan ihana kaupunki, tänne ehdottomasti joskus paremmalla ajalla.

Lue lisää Riian matkasta.

 

 

 

 

 

 

 

Tampereen kaupunkiloma

Neljä yötä Tampereella MyHomeTampere -yhteistyön merkeissä. Rakastuin Tampereeseen ihan täysillä, aivan täydellinen kaupunkilomakohde Suomessa. Jatkoon todellakin!

Lue lisää Tampereen lomasta.

 

 

 

 

 

tampere

 

 

 

Me ostettiin mökki: lukuisia minimatkoja mökille

Vuoden paras asia eli ostimme pienen palan Saimaata heinä-elokuussa. <3

 

 

 

 

 

 

 

 

Minämatka Lissaboniin

Kiitos korona. Järjestin tuossa alkuvuodesta äänestyksen, jossa kysyin teiltä että minne lähettäisitte minut elämäni ensimmäiselle soolomatkalle. Äänestyksen voitti Lissabon ja tänne meikäläisen oli tarkoitus suunnata elokuussa. Ehkä tänä vuonna sitten.

 

Lomatestaaja – yhteistyön merkeissä Lapin ruskaretkelle Kuusamoon, Sallaan ja Saariselälle

Viikon mittainen yhteistyömatka Lomatestaajana Holiday Club Kuusamon Tropiikkiin, Sallaan ja Saariselkään ja ai että mitä ruskan kauneutta saatiin nauttia tuo viikko. Olin erityisen myyty Saariselälle. Aivan ihana paikka.

Lue lisää Kuusamosta, Sallasta ja Saariselästä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ensimmäistä kertaa Ahvenanmaalle

Olen kymmenen vuotta haaveillut matkasta Ahvenanmaalle ja vihdoin se toteutui syksyllä. Olin kyllä alunperin ajatellut, että matkani ajoittuu kesälle mutta syksyinen Ahvenanmaa ei ollut ollenkaan pöljempi.

Lue lisää Ahvenanmaasta.

 

 

 

 

 

Mökkiviikonloppu Savossa

Itsenäisyyspäivän viikonlopuksi karattiin Pohjois-Savoon päivän varoitusajalla, kun löysin täydellisen paljullisen mökin. Aivan upea paikka ja todella edullinen siihen nähden miten kivasta paikasta on kyse.

Lue lisää mökkiviikonlopusta.

 

 

 

 

 

Toisen kerran Ahvenanmaalle joulutunnelmissa

Marras-joulukuussa lähdettin avopuolison kanssa Turun uuden Hotel Kakolan kautta Ahvenanmaalle pressimatkalle. Tällä kertaa Ahvenanmaalla meillä oli oma auto, jossa saatiin Jussin kanssa liikkua omatoimisesti ympäriinsä sekä käytiin tutustumassa Kastelholman linnaan. Nyt kun Ahvenanmaasta on nähny syksy ja talvi (okei ei ollut vielä lunta), niin tänä vuonna on kesän aika vai mitä?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vuodenvaihde Ylläkselle

Joulun jälkeen otimme suunnaksi Ylläksen, jossa viikon ohjelma oli monipuolinen ja ikimuistoinen. Kirjoitan tässä lähipäivinä enemmänkin meidän matkasta, nyt olen vasta ehtinyt julkaista postauksen moottorikelkkasafaristamme. Ylläs oli täydellinen paikka lopettaa tämä hyvin outo sekä erikoinen vuosi ja ottaa avosylin 2021 vastaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

Nyt kun listasin kulunutta vuotta ja muistelin samalla matkoja, niin ei tämä korona nyt kaikkea pilannut. Mullahan oli oikeasti aika ihana matkavuosi 2020. Iso kiitos siitä kuuluu yhteistyökumppaneilleni. Missä sinä matkailit vuonna 2020?

 

Veera


Seuraa Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa -matkablogia: 

Instagramin (@veerapirita) , Facebookin (@Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa)Bloglovinin tai Blogit.fi:n kautta.

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply Laura Linnea 9.1.2021 at 12:58

    Sähän oot ehtinyt vaikka ja mihin viime vuonna! Vaikuttaa tosi ihanilta nuo matkat. Ainakin upeissa maisemissa oot päässyt viettämään aikaa, Suomen luonto on niin kaunis. <3

    Mä aloitin vuoden viikonloppumatkalla Uumajaan. Muut matkat suuntautui Pohjanmaalle, taidettiin käydä Laihia, Pietarsaari, Vöyri, Isokyrö nyt ainakin Vaasasta käsin katsomassa. Pari reissua tein myös Lappiin, mutta niitä on vaikea laskea oikeiksi matkoiksi, kun perheeni luonna kyläilin. Lokakuussa muutettiin Tukholmaan, eli vähän pidempi reissu alkoi! Olisi kiva päästä kiertämään Ruotsiakin vähän, mutta pitää odotella tilanteen rauhoittumista. 🙂

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 10.1.2021 at 08:37

      Heh nojjoo, yllätyin kyllä itsekin kun tuntuu että koko 2020 meni kotona ollessa. Ehkä se tuntui niin erilaiselta, kun ei tullut yhtään sellaista monen viikon matkaa kuten aikaisempina vuosina esimerkiksi ollaan suunnattu aina kolmeksi viikoksi Aasiaan. Toisaalta tällaiset pienet kotimaanmatkat on myös kivoja. 🙂

      Tuo puoli Suomea on käytännössä aivan tuntematonta mulle, olisi kiva käydä just noissa käydyissä paikoissasi kuten vaikka Pietarsaaressa tai Vaasassa. Joskus pitäisi ottaa sellainen Länsi-Suomi road trip tai vastaavaa. Kivan kuuloisia matkoja myös siulla Laura! 🙂

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 9.1.2021 at 14:24

    Varsin monipuolinen matkavuosi teillä tosiaan oli! Itsestäni tuntui ensin, että kaikki mahdollinen peruuntui. Kuitenkin sitten kun omaa koostettamme tehtiin, niin saatiin huomata, että kyllähän mekin tosi kivoissa paikoissa vuoden aikana ehdittiin käymään. Kauniita kuvia sinulla luonnosta kaikkina vuodenaikoina, Suomen luonto on todella kaunis ympäri vuoden!

  • Reply Maapalloilija 10.1.2021 at 19:12

    Täytyy olla tyytyväinen, jos selvisi koronavuodesta niinkin vähällä kuin matkojen peruuntumisella, ja jos kuitenkin oli muuten hyvä vuosi 🙂 Onneksi ei ihan pelkästään joutunut kotona olemaan koko vuotta!

  • Reply Mari / Kodinvaihtaja 10.1.2021 at 20:42

    Ihana matkustusvuosi teillä. Luin kuitenkin tarkemmin vapaaehtoistyösuunnitelmastasi ja paikasta – vitsit, käsittämättömän ihana, toivottavasti pääset joskus!!!!!

  • Reply Asko Leppilampi 11.1.2021 at 18:19

    Olipa hauska lukea koosteesi, löytää sieltä oma kuvanikin ja monia yhteneväisyyksiä matkailuvuodessamme. Minäkin aloitin yhteistyön Holiday Clubin kanssa, tosin brändilähettiläänä. Tampereella kävimme myös, tosin Visit Tampereen vieraana 4 päivää jne. Molemmat luistimme todella reippaasti kollaasimme lupauksesta pysyä kotona. No, minä ajattelin että se tarkoitti Suomea ja siitä pidin kiinni. Tästä voit lukea niitä yhtäläisyyksiä, monia.
    https://appamatkustaa.fi/fantastinen-matkailuvuosi-suomessa/

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 16.1.2021 at 10:09

      Kiitos kuin myös, kiva vuosi ollut sinullakin Asko ja osittain samoja kohteita ollut meillä – hauskaa! Keväällä kyllä tuli pysyttyä erittäinkin tiukasti kotona kuten kaikkien oli suotavaa, mutta kesäkuussa heti kun oli taas sallittua matkailu, niin aloimme matkailemaan – toki vain sellaisiin kohteisiin minne se oli sallittua. Kaukainen maailma saa edelleenkin odottaa. 🙂

  • Reply Ne Tammelat 14.1.2021 at 19:17

    Aika mielettömän hieno vuosi teillä ja Kyösti on varmasti ollut onnessaan, kun on päässyt niin monille reissuille mukaan. Tosi mahtava juttu tuo teidän brändilähettilyys!

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 16.1.2021 at 10:09

      Kyösti on kyllä ollut mielissään, kun on niin monelle matkalle päässyt! 🙂 Niin on, Holiday Club on entuudestaan ollut tuttu matkakohde, joten kiva tehdä tällainen pidempiaikainen yhteistyö, jonka kohteissa oikeasti kävisin ilman mitään yhteistöitäkään.

  • Reply Sandra / The Present is Perfect 15.1.2021 at 09:53

    No hei, peruutettuja matkoja, mutta mikä kotimaan matkailuvuosi! Ja Kyösti oli päässyt mukaan niin moneen paikkaan. Isot onnittelut myös noin monesta yhteistyökumppanuudesta.

    PS. sulla on tosi kivoja mekkoja! Pitäisi ottaa itsekin tavaksi pitää matkapäivinä enemmän mekkoja.

    • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 16.1.2021 at 10:11

      Jep, kotimaan matkailuvuosi 2020 oli kyllä huikea, nyt kun tämän vuoden summasi yhteen. Ei valittamista. Huomasin itse myös saman, että on tullut yllättävänkin paljon matkailtua yhteistyökumppanien mahdollistama, kiitollinen olo. 🙂

      Kiitos Sandra – rakastan mekkoja yli kaiken! <3

    Leave a Reply