Suomen suurin matkablogiyhteisö

Telttaretkelle Helsingistä: Liesjärven kansallispuisto

Olen asettanut itselleni tavoitteen: käyn kaikissa Suomen kansallispuistoissa elämäni aikana. Meillä on kaiken kaikkiaan neljäkymmentä kansallispuistoa, joista olen käynyt noin kymmenessä eli nähtävää riittää vielä. Tehtiin hiljattain yön yli retki Liesjärven kansallispuistoon telttaillen. Tällaisista retkistä on täydelliset kesämuistot tehty, suosittelen lämpimästi.

Kanta-Hämeestä (Karkkila, Somero, Tammela) löytyvä Liesjärven kansallispuisto soveltuu hyvin päiväseltään retkikohteeksi pk-seudulta, sillä Helsingistä matkaa on noin sata kilometriä. Koska me tykätään telttailusta, pakattiin vähän enemmän tavaraa mukaan ja nautittiin myös hyvistä yöunista Liesjärvellä.

Vuonna 1956 perustetun kansallispuiston reitit lähtevät Pirttilahden, Kopinlahden, Lehdoksen, Sikomäen, Peukalolamminkankaan ja Korteniemen pysäköintialueilta. Me pysäköitiin yöksi Kopinlahteen, josta oli reilun kilometrin mittainen matka Savilahteen, jossa saa telttailla. Liesjärvellä saa yöpyä telttailualueella, laavulla ja kodalla. Lisäksi alueelta löytyy myös parit vuokratuvat. Alueen kartan löydät täältä.

Iso suositus kyllä tuolle meidän Savilahdelle, se oli todella kauniilla paikalla ja aurinko paistoi pitkälle iltaan saakka. Sieltä pääsi myös helposti uimaan ja meidän Kyösti-corgi olikin aivan mielissään vesipetona. Savilahdesta löytyy myös vessa, retkeilypöytiä sekä tulentekopaikka. Kannattaa kuitenkin huomioida metsäpalovaroitukset, jolloin tulta ei saa sytyttää tavallisilla nuotiopaikoilla joissa ei ole hormia. Tässä on muuten hyvä muistilista milloin nuotion saa sytyttää, kannattaa tutustua.

 

Pakkausta telttaretkelle.

 

 

Matkalla telttapaikalle.

 

liesjärven kansallispuisto

Savilahdesta löytyy nuotiopaikka, vessa ja pöytiä.

 

Illan menu: hot dogs.

 

 

 

Teltan edessä oli aika upea auringonlasku.

 

Kansallispuistosta löytyy useampi kävelyreitti sekä se kuuluu myös Hämeen Ilvesreitistöön, joten Korteniemen perinnetilan pihapiiristä lähtevää polkua pitkin pääsee myös Hämeen luontokeskukselle sekä Torronsuon kansallispuistoon. Tuo Ilvesreitistö kuulosti mielenkiintoiselta ja painoinkin sen mieleen tulevia useamman päivän retkiä varten.

Liesjärveltä löytyy useampi kaunis näköalapaikka: Kyynäränharju, Ahonnokka ja Hyypiökallio. Viimeisimmän maisemat me kävimme katsomassa seuraavana päivänä, kun olimme ensiksi tuoneet telttailutarvikkeet takaisin autolle. Meidän reitti oli noin seitsemän kilometriä pitkä, jossa kävelimme Kopinlahti – Kyynäräjärvi – Hyypiökallio välin edestakaisin, mutta kiersimme vähän eri reittiä palatessa. Erityisesti Kopinlahdesta hetken käveltyä tulee todella upea ohut kaistele, jossa on molemmin puolen järvi. Tosi kaunista!

 

 

 

 

Liesjärven kansallispuisto

 

 

Hyypiökalliolta on upeat maisemat.

 

 

Kansallispuistoon kannattaa lämpimänä päivänä ottaa uikkari mukaan, sillä alueelta löytyy paljon hiekkapohjaisia kohtia josta pääsee uimaan. Erityisesti Kyösti oli tästä mielisssään, se oli joka välissä livahtamassa uimaan. Harmitti, etten ottanut uikkaria mukaan. Älä tee siis samaa virhettä.

Kaiken kaikkiaan Liesjärvi on todella kaunis ja rauhallinen (ainakin meidän käynnin aikana) kansallispuisto, jossa kannattaa käydä. Täällä käy kohtuullisen vähän retkeilijöitä: viime vuonna 52 800. Vertailun vuoksi Nuuksiossa kävi viime vuonna 330 600 ja Pallas-Yllästunturilla 561 200

 

 

Oletko käynyt Liesjärvellä, mitä tykkäsit? Mitä paikkoja suosittelet 100-200 kilometrin säteellä Helsingistä?

 

Veera


Seuraa Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa -matkablogia: 

Facebookin (@Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa)Instagramin (@veerapirita) Bloglovinin tai Blogit.fi:n kautta – olet lämpimästi tervetullut mukaan! <3

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 22.6.2020 at 20:43

    On käyty ja tykätään kyllä kovasti: https://www.matkallamissamilloinkin.com/liesjarven-kansallispuisto-satumainen-sammalmetsa-kanta-hameessa/ Varsinkin Soukonkorven kierros Liesjärven kansallispuistossa oli upea. Itsesikin mainitsema Torronsuo on Helsingistä 100-200 km säteellä, ja sitä voin kyllä suositella https://www.matkallamissamilloinkin.com/torronsuon-kansallispuisto-upea-luontokohde-kanta-hameessa/ Patvinsuo menee tuon edelle, mutta sen jälkeen hienoin suo, missä ollaan käyty, ja ollaan käyty aika monessa.

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 26.6.2020 at 09:16

    Liesjärvi on kyllä erittäinkin tuttu. https://www.matkallamissamilloinkin.com/liesjarven-kansallispuisto-satumainen-sammalmetsa-kanta-hameessa/ Satuitteko huomaamaan, joko tuo Soukonkorpi oli ”auki”? Mun mielestä se on varmaankin Liesjärven kivoin reitti, mutta kivoja on muutkin reitit!

  • Leave a Reply